perjantai 29. kesäkuuta 2012

Että oikeen Helesinki

Pyörittiin tiistaina koko päivä (kesäisin jopa ihan jees) pääkaupungissamme, seurana eli sinne tänne mukanakäskytettävänä Rebekka.


Koska mun vuodesta 2008 asti lähinnä keikka- ja festarimenoissa pitämäni Demonian "puolivarsirangerit" on alkaneet vedellä viimeisiään, seuraajien haku oli käynnissä. Omaa silmää miellyttävät enemmän pitkävartiset mallit, joten Kenkämarskista löytynyt yllätys oli ainakin alkuun varsin mieluinen:

Ai kun löyty kivat kengät!
#%#"y/&¤ jumalauta paskakengät, nyt meette kiinni!!1
Loppuipa sekin ilo sitten, kun sovittamaan päästiin. En oo hirveesti saanut tottua tunteeseen, että kengät ei mahdu jalkaan, mutta saappaat on ilmeisesti sitten ihan oma lukunsa :D
Okei, ei nää koivet nyt olekaan samaa luokkaa kuin jollain kirsipyrhösillä tai suvikoposilla, mutta saatana, kyllä nyt pitäisi kenkään yhden normaalipainoisen ihmisen ketara mahtua! Etenkin, jos taas nilkasta alaspäin siellä olisi jalkaterän lisäksi tilaa pohjallistenkin kera parillekin villasukalle, hyvä ettei vaikka koko lampaalle.
Kaupasta lähtiessä ei siis ollut mukana muuta uutta kuin vetoketjun kiskomisesta aiheutunut rakko sormessa, ja vaikka nyt ei sitten tarvinnutkaan köyhtyä melkein sataa euroa, kyllä ärsytti. Helvetti, ne kengät on tarkotus tehdä ihmisille - kuka muka oikeasti luulee, että muun jalan koko olisi aina jotenkin suoraan verrannollinen kengännumeron suuruuteen?
Joskus mulla tulee vielä oleen niin paljon rahaa, että voin itse teetättää juuri sen kokoisia kenkiä kuin itse haluan. No, ei kyllä tuu.

Eipä tuota tarvi kuitenkaan enää niin paljoa harmitella, sillä äiti oli nyt normaaliakin ihanampi, ja suostui kustantamaan parhaalle (huom. myös ainoalle) tyttärelleen Demonian nettikaupasta nämä:


Ulkomaan postikulut mukaanlukien hinta oli kyllä törkeen suolainen, mutta täytyi puolustella sillä, ettei etenkään näilla jaloilla nyt tule turhan usein uusia kenkiä osteltua, saappaista puhumattakaan. Ja merkin maineesta huolimatta, luulisi noidenkin nyt jokusen vuoden ehjinä palvelevan.
Käyttöä tulee tietysti jatkossa muutenkin, mutta pitäkää nyt kuitenkin peukkuja, että kenkäpaketti ehtisi Briteistä tänne jo ennen seuraavan viikonlopun rokkeja. ^^

Mutta takaisin Helsinkiin.


Arvatkaa huviksenne, tarttuiko yhdet mukaan.
Kyllä...

...ja ne on valtavat :D







Muita löytöjä olivat aleosastoa edustaneet toppi Carlingsista, pari vyötä Seppälästä (kameralla on ongelmia, joten toistaiseksi ei kuvaa) sekä kaulakoru ja rusetti Bijou Brigittestä. Joo, hieno mennä Helsinkiin ja ostaa sieltä tavaraa melkein vain kaupoista, jotka löytyy Tampereeltakin, mutta tällä kertaa näin. Hyvä reissu anyway!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti