maanantai 7. lokakuuta 2013

Live for the moment, make it last

Children of Bodomin Halo Of Blood -kiertue käväisi Tampereen Pakkahuoneella, jonne itsekin alun epäröintien jälkeen hankkiuduin. Uusi levy ei ole edelleenkään tarrannut kovin tiukasti, mutta kun muisti että edellisestä näkemästäni klubikeikasta alkaa olla kohta kaksi vuotta, olisi tuntunut vähän tyhmältä jättää bileet väliin.
Koulussa piti kyseisenä päivänä hengailla neljään asti kuuntelemassa rakennekynsien teon teoriaa, mutta viimein paikalle päästyäni jonossa ei onneksi ollut varmaan pariakaankymmentä ihmistä. Sekin oli kuitenkin paljon enemmän kuin mihin on itse tottunut ja monet fanilapsista vielä ottivat oikeudekseen etuilla sekä ns. matkustaa kaverin siivellä, mutta ihan turhaan tuli noitakin juttuja mietittyä: alaikäisten osuus salista oltiin taas rutistettu niin pieneen tilaan, että anniskelupuolen eturiviin ja hyville paikoille pääsi vallan keveästi nauramaan partaansa noille pienemmille. Ei vaan. :D
Ensimmäinen lämppäri oli ryhmän nuoria poikia sisältävä Lost Society - nimi on jostain tuttu, olisiko kesällä peräti Saunassa soitellut? Oli miten oli, musiikin trassahtava suunta ei oikein itseäni niin kiinnostanut, mutta heti alusta lähtien sai ihan ihmetellä sitä energiaa ja intoa, millä muusikot esiintyivät. Ei siellä nyt itse jaksanut olla mukana läheskään yhtä paljon kuin vaikka monet alaikäisten puolella, mutta oli tuo puolituntinen kuitenkin melkeinpä ihan viihdyttävä.



Seuraavana soitti For the Imperium, joka ei ollut ennestään millään lailla tuttu. Täytyy myöntää, että bändin show'sta ei myöskään ole kovin paljoa muistikuvia enää tässä vaiheessa. Taisi siellä joku jossain kohti ihan okein kuuloinen biisi olla, mutta en uskalla sen enempää sanoa ettei mene valehteluksi. Aika ainakin kului melkoisen nopeasti, mikä nyt toisinaan tuntuu olevan parhaita puolia lämppärien keikoissa, hehheh...



Viimeinen roudausväli ennen Bodomia ei sekään kestänyt kuin puolet tunnista, ja oli kyllä kiva, kun vielä siinä vaiheessa keikalle myös saapunut luokkakaveri Noora siskoineen sai taktikoitua itsensä aivan mun ja seurana olleen Tuulin taakse. Kohta keikka alkoikin Saunasta tuttuun tapaan Transferencellä, ja vaikka fiilis olikin kiva, ei kyseinen biisi nyt vielä mitenkään räjäyttänyt Pakkiksen kattoa ilmaan, omasta näkökulmastani ainakaan. Seuraava eli Needled 24/7 olikin jo paljon innostavampi tapaus, ja jo noiden jälkeen alkanut Living Dead Beat taas sai aikaan perinteisen omg-reaktion. Alussa oli pakko kommentoida Nooralle että toisin kuin luokan illanistujaisissa, nyt saakeli soikoon ainakin saadaan kuulla tämä biisi kunnolla ilman että kukaan rumasti keskeyttää ja laittaa muuta soimaan! :D 
Halo Of Blood on edelleen tylsä kappale eikä tilanne livenäkään paljoa parantunut, mutta ilokseni bändi soitti uutukaiseltaan ihan hyvänkin veisun, Scream For Silencen. Samalta levyltä kuultiin myöhemmin vielä tuotannon hitain biisi eli Dead Man's Hand On You, ja vaikka en vieläkään oikein tiedä pidänkö siitä vai en, ihan kiva toki kuulla livenä - sen aikana salia valaissut diskopallo oli muuten ihan jännä myös. 
Koko setti sisälsi taas paljon samoja biisejä kuten kaikki edellisetkin, mutta oli kuitenkin hauska miten pakkaa oltiin vähän sekoitettu esim. siirtämällä yleensä viimeisenä tuleva Hate Crew Deathroll jo puolenvälin tienoille. Harvinaisempaakin matskua oli mukana Lake Bodomin ja Towards Dead Endin muodossa, ja en kyllä muista että olisin kuullut aiemmin kumpaakaan! Ei voi väittää etteikö bändillä olisi vieläkin houkuttelevampia kipaleita ensimmäistä kertaa livetilanteessa todistettaviksi (*köh köh* Trashed, Lost & Strungout *köh*), mutta tykkäsin kyllä noista.



Aina kun tuli joku biisi josta raaski uhrata aikaa kuvaamiselle, valot olivat niiden aikana lähinnä nuo punaiset. :D Ihan hirveästi ei jaksanut kameraan keskittyä, ja näidenkin perusteella näyttää taas siltä kuin Alexi ja aina välillä korkeintaan Janne olisivat porukan ainoat jäsenet, mutta ei voi mitään.
Nämä mun selostukset on aina vähän tämmöisiä; oon liian fanityttö kyetäkseni kertomaan rokkipoliisimaisesti mitään jostain soiton tarkkuudesta tai jokaisen jäsenen lavapresenssistä. Tämän bändin suhteen juttu on vielä usein vähän se, että huomioni ei suinkaan jakaudu kovin tasapuolisesti kaikkien nautittavaksi, hups. Tiedä mistä johtuu...
Yleisölle jutusteltiin taas aika tyypilliseen tapaan eli huudatuksin ja "ootteko juonu vitusti bissee?" / "haluutteko kuulla helvetin vanhaa COB-shittiä?" -tyyppisin kysymyksin, mutta eipä siinä mitään, musiikki nyt tuolla hoiti loistavasti sen pääasiallisen viihdyttämisen kuten pitääkin. Oma lisänsä nyt oli tietysti taas myös eturivin keskustan tytöt, en tiedä mistä ne aina repii ne ideansa rekvisiittoihin. :D

Mutta mutta, alkupään hieno fiilis jatkui sellaisenaan melko lailla koko keikan, ja vaikka nyt jotkut miljoonatta kertaa kuullut Angels Don't Killit ja Blooddrunkit eivät yleensä ole mulle sitä setin parasta antia, kivasti nekin tuolla taas menivät - ympäröivä porukka oli niin kunnolla mukana että hankala siinä olisi ollut olla itsekään yhtään innostumatta. 
Kun yhtä tiettyä biisiä ei ollut vielä keikan loppupuoleenkaan mennessä kuulunut, ei ollut mitenkään vaikea veikata mikä olisi HCDR:n tuuraaja illan viimeisenä kappaleena. In Your Face vaan on sitten aina yhtä huippu, ja oli ei-totutusta asetelmasta huolimatta (ja ehkä osin juuri sen vuoksi) ihan mahtavaa, kun yksi Bodom-keikkojen suurimmista kliimakseista säästettiin nimenomaan viimeiseksi. 

Koko lista:

1. Transference
2. Needled 24/7
3. Living Dead Beat
4. Halo Of Blood
5. Scream For Silence
6. Bodom After Midnight
7. Lake Bodom
8. Hate Crew Deathroll
9. Shovel Knockout
10. Dead Man's Hand On You
11. Are You Dead Yet?
12. Blooddrunk
13. Angels Don't Kill
14. Towards Dead End
15. Hate Me!
16. Downfall
     ---
17. In Your Face

Näiden show't erityisesti tuossa kyseisessä paikassa ovat aina olleet tosi hyviä eikä tämäkään tehnyt siinä poikkeusta, mutta kyllä sitä silti jo jotenkin huomaa, että itselläni bändin keikkoja on takana enemmän kuin yksi tai kaksi. Jotain nyt kertoo varmaan jo sekin, että siinä missä viime klubirundin ilmoituksesta lukiessani olin niin innoissani että kädet tärisi, tällä kertaa reaktio oli lähinnä että "ai jaa, kai sitä ehkä voisi Pakkiksella käydä, katotaan". Itse keikasta en kuitenkaan keksi muuta huonoa sanottavaa kuin korkeintaan Waste Of Skinin puuttumisen (siis ihan heittämällä uuden levyn paras biisi ja oikeastaan ainut helmi, olisi toiminut niin hyvin koko homman avaajana), joten ehkä sitten vain kannattaa odotella vähän pidemmän aikaa ennen kuin seuraavalle menee - jos malttaa. Joka tapauksessa, kiva tosiaan että tuli tuolla käytyä, vaikka seuraavana aamuna koulussa ensimmäisiä rakennekynsiä tehdessä olo olikin aika mielenkiintoinen... Onneksi vielä sinnekin seuraksi eli malliksi tullut Tuuli ainakin ymmärsi yskän. :D 

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Lontoo, osa 2: And it's gonna be totally awesome



Lauantain teemabiisi, joka väkisinkin oli mielessä reissua ja erityisesti tuota päivää miettiessä!
PS. Oikeesti kaverit, katsokaa nyt tekin AVPM ja jatko-osat, ne on hyviä. Jos ette, niin ainakin kuuntelette edes tämän.

Lauantaina klo 6.00 otimme taas osaa tieteelliseen kokeeseen, jossa tutkittiin kuinka väsyneeltä ihmisestä voi aamutuimaan tuntua. Tarkimmat tulokset taisivat jo hukkua jonnekin, mutta sen verran on vielä muistissa että no, aika väsyneeltä. Pakollinen torkutus, suihku, olemuksen inhimillistäminen ja meikäläisen hobittistandardeihin liian pieni aamiainen myöhemmin oltiinkin sitten rientämässä läheistä asemaa kohti jo ennen kahdeksaa. Esim. iltahan olisi ollut Warner Bros. Studio Tour: The Making of Harry Potterille varsin hieno ajankohta, mutta päivän aikana oli muutenkin luvassa sen verran kävelyä että haluttiin omistaa käynnille se aika, jona jalat eivät vielä kipuilisi ihan hirveän pahasti ja jolloin paikassa saisi hengailla niin kauan kuin huvitti mitään sulkemisaikoja miettimättä. Myöhemmän aamupäivän kierroksille ei enää mahtunut, joten liput varattiin sitten jo puoli kymmeneksi. No, jäisipä tosiaan aikaa vielä muuhunkin! 
Päämäärästä huolimatta meininki ei matkaa aloitellessa ollut mitenkään totally awesome, sillä oli aivan helvetin kylmä, oltiin liikenteessä "no silloin sitten ihan viimeistään pitää lähteä!" -aikataululla ja kappas vaan, juna oli myöhässä. Ja sitten se oli vielä lisää myöhässä. Viivästyksiä tuli vain koko ajan lisää, joten lopulta ei auttanut kun pinkoa hankkimaan taksin numeroa ja alkaa sellaista soittamaan. Menopelin saavuttua oli ihan kiva siinä selittää että niin tota meillä ei kyllä mitään osoitetta tässä ole, mutta sattuisitko tietämään missä tällainen studio on? Ai et, no eipä se mitään... Ajamaan kuitenkin lähdettiin ja kuski siinä soitteli reitinselvityspuheluja, ja takapenkillä istua kuumotellessa tuli väistämättä mieleen että kylläpä nyt taas on "Ihana on Lontoo, kaikki kohdallaan" -laululle aihetta. Luku vaan kasvoi taksamittarissa ja vielä pahaenteisemmin se kasvoi kellossa, mutta viimein päästiin kuin päästiinkin sellaisen pytingin eteen, josta ei voinut kyllä mitenkään erehtyä. Omg. Kello puoli kymmeneenhän oli tuossa vaiheessa aikaa täydet viisi minuuttia, eli aika täpäräksi meni! Annetiin taksikuskille työpäivänsä epäilemättä vuolaimmat kiitokset, pingottiin lippuluukun kautta sisälle taloon ja aloitettiin ihan ihme hypetys.

Kopiraitit suuresta osasta kuviahan menee tosiaan Lumiralle!

Vähän nauratti, kun jo heti rakennuksen aulassa oli vastassa lentävä Ford Anglia: paikkaan vievän virallisen bussikuljetuksen missaaminen ja muilla keinoin paikalle saapuminen viime tipassa muistutti jo liikaa kakkosvuoden alkua. :D

Onko itsellesi koskaan käynyt niin, että sattumalta palaat hetkeksi jonkun menneisyyden lempparijutun pariin ja ihan yhtäkkiä huomaatkin taas innostuneesi asiasta, löytäväsi siitä uuttakin ja niin edelleen? Tell me about it, näin kävi vime syksynä. Vähän kyllä hassua, miten paljon jostain, no, tavallaan lastenkirjojen maailmasta voi edelleen saada näin paljon irti, mutta mikäs siinä. Jos tässä on kyse jostain aikuisuuskriiseilydefenssistä, onneksi sellaisten ei tarvi kovin vakavia ollakaan!

Kierroksen alkajaisiksi tosikivat työntekijät (okei, jos työpaikka on tuollainen niin jopa minä olisin varmasti aina innostunut asiakaspalvelija) ohjasivat meidät pieneen leffateatterimaiseen saliin katsomaan vähän kuin introna toimivaa tervetuliaispätkää, jossa paikasta kertoivat mm. päätrion näyttelijät. Sen loputtua kankaan noustessa pois takaa paljastuikin sitten Suuren Salin ovet ja niiden takaa itse huone. "Welcome to Hogwarts!"








Great Hall taisi olla ainoa huone, jossa henkilökunnan edustaja piti ihan suullista esittelyä sieltä löytyvistä esineistä. Loput kierroksesta olikin paljon ns. vapaampaa, sillä samassa salissa sai viipyä miten kauan halusi, palata vaikka takaisinkin ja ottaa niin paljon kuvia kuin sielu sieti (ei varmasti siis ollut pääteltävissä vielä tähän mennessä). Kympin kalliimalla lipullahan olisi saanut digitaalisen oppaan joka aina kertoi kussakin salissa niiden sisällöistä ilmeisesti melko tarkasti ja kiinnostavasti, mutta ei oikein uskottu että maltettaisiin mennä tuolla vaan hiljaa jotkut kuulokkeet päässä - oli guiden enkkuversio sitten Tom Feltonin puhuma tai ei, heh.



Eipä tainnut tulla leffaa katsoessa kiinnitettyä huomiota ihan näin tarkkaan!

Ja sitten vaan kuvittelemaan itsensä töihin tuohon.

Meikäläisen hiusidoliperhe (miinus leffa-Narcissa). :D

Mullekin yksi Beauxbatons-asu, kiitos.


Syvimmät toiveeni ovat ilmeisesti olleet hyvinkin syvällä, sillä en ollut vielä itsekään tiedostanut kaipaavani suuresti kuvassa näkyviä ihmisiä. :D

"Tostahan puuttuu yks sänky, vai nukkuuko Dean ja Seamus sitten samassa?"
                          
Leikkaa/liimaa -Sanni.





50 Shades Of Pink by Dolores Umbridge.



Hieno juttu, kun tätä kuvaa katsoessa tulee aina mieleen tämä biisi...




Edelliset kuvat on otettu kaikki samassa, aika melkoisen isossa salissa jossa oli esillä sekalaisia esineitä, asioita ja paikkoja, ja tuntuu vaan ettei kuvat tee sillekään tilalle tarpeeksi oikeutta. Leffathan ei ikinä ole olleet mulle tuon sarjan suhteen se juttu, mutta ei voi kuin ihaillen ihmetellä sitä vaivannäköä, millä jokainen pikku ja erityisesti vähän isompikin juttu on väkerretty - taiteen ja viihteen vuoksi. Arvostan!
En muuten halua tietääkään, minkälainen spämmi tämä sitten olisi jos jokainen tuolla näkynyt juttu olisi tullut kuvattua ja lisättyä tänne... Yhdeltä seinältä löytyi vielä esim. screenit, joissa kerrottiin mm. huispauskohtausten kuvaamisesta ja olipa paikassa vielä erillinen huonekin, jossa kyseistä aktiviteettia olisi päässyt kokeilemaan ilmeisesti jonkinlaisen simulaattorin avulla.

  Kermakalja lämpimänä ei olisi ollut ollenkaan pahitteeksi, sillä hitto sitä kylmyyttä ulkona... No, tosi hyvää oli joka tapauksessa! 
                                                              

Levynkansi-ideaa Children of Bodomille?


Tällaisia kavereita lähinnä taikaolennoille omistetussa huoneessa.

Pahoittelut araknofoobikoille; ei ollut omakaan lemppari.

Save the horse, ride a cowboy - save the hippogriff, ride a... Ei kun ei mitään.

Ihan kiva, miten mm. nämä oikeasti liikkuivat, vinkuivat ja ärisivät napista painaessa. :D
Viistokuja oli kyllä lempparipaikkoja tuolla! Olisi niin tehnyt mieli tehdä joka kauppaan pieni vierailu. Kuulostaa kliseiseltä, mutta tuntui kuin tuollakin maailmassa olisi hetken aikaa ollut oikeasti.





Ja hitto tuota konseptitaidekäytävää; liikaa liian hienoja kuvia.

Yksi lempparikohtauksista!

Koitin vielä saada finaalissa olevasta akusta huolimatta jotain tallentumaan omaankin kameraan, ja ihmettelin että mitä Mira nyt jäi tuohon käytävän mutkaan tuijottelemaan eteensä. Itsekin sinne asti päästessä ja kulman taakse kurkatessa syy olikin melkoisen selvä:


Olin kyllä törmännyt joidenkin muiden Tylypahka-pienoismallista ottamiin kuviin, mutta se oli paikan päällä oikeasti niin paljon hienompi kuin osasi odottaa. Ja tuli liian puskista! 
Joissain muissakin saleissa soi toki musiikki taustalla, mutta tuolla sen piti vielä tietysti olla oikein sellaista... No, voitte nyt kuvitella. Tai ehkä ette. Päivä oli tosi kylmä, mutta tuota näkymää katsoessa niitä väristyksiä aiheutti tosiaan muukin kuin säätila. Valaistuskin aina himmeni hiljalleen edestakaisin päivästä öiseksi, jolloin ikkunoihin syttyi pieniä valoja ja äää. Syytän osin univajetta, mutta tuolla kyyneleetkään ei oikeasti olleet kaukana.

Vaikka kyseessä olikin pienoismalli, tästä ehkä huomaa että se oli tosiaan kaikkea muuta kuin pieni.


Paljon muuta kierroksesta ei enää ollutkaan jäljellä, ja ei nyt heti tule mieleen miten sen olisi voinut hienommin lopettaa. Seuraavana vuorossa oli kauppa, jossa siinäkin saatiin menemään vähintäänkin reilu tunti. :D
Tupiin liittyvää krääsää oli tarjolla vaikka kuinka, sekä kaikenmoista tavaraa Hedwig-pehmoleluista lautapeleihin.



Ihan kuin bändipaita, lol.

Luihuiskravatti oli jo valmiiksi ostoslistalla halloweenia varten, mutta kas kun tupahuivikin alkoi lopulta houkuttaa. Korpinkynsi sen piti ensin olla, mutta lopulta syksyinen ja jopa siedettävä keltaisen sävy (sekä yllättäen mustat osuudet) sai vaihtamaan Puuskupuhiin. Ja tästähän päästäisiinkin sujuvasti aiheeseen Pottermore-identiteettikriisi, mutta ehkä olen jo tarpeeksi nolo ilmankin että edes aloitan siitä.

Fiilikset tiivistettynä. Oli tuo vaan sellainen paikka, että jos Lontoon-reissu on suunnitteilla ja sarjasta tykkää, todellakin suosittelen lämpimästi!

Studiomeiningeissä saatiin kulumaan shoppailut mukaanlukien neljä ja puoli tuntia, ja sieltä jatkettiin matkaa Camden Towniin. Monessa kaupassa oli rekit vääränään ihania goottivetimiä ja yhdessä mm. vintage-henkisiä pitsivaatteita, mutta loppujen lopuksi en edes ostanut tuolta mitään. En tiedä oliko se hiton typerää vai sitten järkevää, mutta tätäkin kirjoittaessa vaan tekisi mieli mennä vielä takaisin (ehkä paremmalla energialla ja ajalla)!




Oxford Streetillä piti vielä ehtiä vierailemaan, ja matkalla sinne hoitui yksi pakollisista tärpeistä eli King's Cross! Eräs laiturihan on kuulemma sijainnut tähän mennessä milloin missäkin, mutta nyt ainakin löytyi melkoisen helposti ja hyvä niin, sillä paikalle sai jonottaakin: läheisen Potter-kaupan kaksi työntekijää piti siellä liukuhihnatyylistä kuvaussessiota, jonka tuotoksia sai sitten ostaa kaupan puolelta kuten laivoilla ikään. En ehkä kestänyt sitä jätkää, sen selostus ja demonstroinnit siitä mikä on homman nimi hieman nauratti ja se vielä iski mulle silmää. Niin ja se täydellisen hämmästyksen vallassa kaikille ilmoitettu "ihmiset, meillä on täällä puuskupuh!"... Jooh.

Huiviton versio, vaikka ihan mielenkiintoinen se työntekijöiden avustuksella toteutettu, illuusiota kovasta vauhdista tavoitteleva kuvakin toki on. :D

Illalla oli vielä tarkoitus käydä katsomassa Big Benit sun muut, mutta oli jo sen verran myöhä ja väsy että jätettiin lopulta toiseen kertaan. Oxford Streetinkin koluaminen rajoittui ihan pariin kauppaan, mutta tietääpähän taas lisää tekemistä seuraaville Lontoo-käynneille. :D Yhtäjaksoista ees taas pyörimistä olikin takana 14 tuntia, joten hotellille päästessä sänky oli jälleen kerran hyvin hieno asia - kuten mm. The Whomping Willows ja muut laatuvideot. Oivoi.

Sunnuntaina pyörittiin vielä Westfieldissä, mutta paljon muuta ei enää ehtinyt ja se oli ihan ok; väsymys oli (ei-vaihtoehtoista) todellisuutta ja jostain hyökännyt nuhakin kiusasi. Junamatkat, odottelut ja muut mukaanlukien matkustus kesti taas puolisen vuorokautta (pitäen sisällään mm. lentokentän Harrodsin ylisöpön myyjän, ihanan yököttävästi heiluvan koneen ja liian väsyneen bussimatkan Tampereelle) ja kotona olin kolmen aikaan yöllä - saikun arvoiseksi flunssaksi kehittyneessä nuhassa oli puolensa, sillä maanantainen koulupäivä olisi ollut todennäköisesti vähän liian tappo...
Mutta se oli sellainen reissu! Lontoo on niin iso paikka että ensi kerralla pitää varata hitosti enemmän aikaa, sillä jo pelkästään siihen että taktikoi itsensä paikasta toiseen sai aina kulutettua hyvät tovit, eikä mekään nyt kaupunkia mitenkään laidasta laitaan reissattu. Oli kuitenkin pirun kivaa, eli kiitokset fellow Plague Rat & Potterhead Miralle puhuvana karttana ja kompassina toimimisesta sekä erityisesti seurasta!