Ken wanhoja muistelee...

...sitä nostalgiatikulla silmään.
Helmikuun puoliväli on kolmena viime vuotena ollut mulle kateuden aikaa - niin pitkä aika on omista vanhojentansseistani, jotka olivat lukion kakkosen the juttu. Nuorempien pukuloistoa nähdessään tahtoisi vaan taas itsekin vetää vanhat tanssikamppeet päälle (jos vielä sattuvat mahtumaan), jos eivät mahdu niin hommata uudet (en harmittelisi tätäkään vaihtoehtoa) ja liittyä vielä kerran mukaan pyörähtelemään lattialle. Okei, koituisihan siitä laiskalle ihmiselle toki ylimääräistä vaivaa, mutta ainakin päälle iskee kaihoisat muistelut jos ei muuta.

Aikanani mekkoa etsiessäni koitin olla avoin monenlaiselle, mutta mieleen ehti jumiutua niin vahvasti kuva tietynlaisesta unelmakoltusta, että mikään netistä tai kaupoissa tutkimani ei meinannut kelvata. Leveä prinsessamallinen helma oli must, ja mielikuvissani se vielä oli musta kuten myös korsetin luita muistuttavat raidat muuten värillisessä yläosassa - joo, tarkkuudesta puhuttaessa... Puvun teettäminen vain parin päivän käyttöä varten ei kuitenkaan tullut kysymykseenkään todennäköisesti kalliin hinnan vuoksi, joten aloin kohta jo olla vähän pulassa. Pukuja käytiin etsimässä Helsingissä asti, mutta lopulta yhdessä tamperelaisessa juhlapukuompelimoliikkeessä (jonka nimeä en enää tietenkään muista, damn it!) tuli vastaan mallimekko, johon väriä ja paria yksityiskohtaa lukuunottamatta tykästyin. Kaikesta kiertämisestä väsynyt äiti sitten totesi, että kai se nyt on sitten pakko teettää sulle se puku, kun viimein löytyi edes joku joka miellyttää tarpeeksi!

Kuvat by Kuvakati, Ylöjärvi.

Ensin mulla edelleen oli päähänpinttymä että "mekossa pitää olla jotain mustaa!1", mutta mustat koristeet olisivat vaatineet muultakin puvulta tarpeeksi tummaa väriä, enkä halunnut koko asusta liian synkän näköistä. Mekkoon valittu kangas löytyi liikkeen valikoimasta, ja on siitä erikoista, että alkaa ajan myötä vaalentua ja kellertää jos sitä pidetään liikaa auringonvalossa. Kyseinen tieto vähän epäilytti, mutta koska tuota nyt ei tultaisi tietenkään säilyttämään missään valoisassa paikassa ja koska materiaali ja sinisen kylmä sävy miellytti, valinta alkoi olla sitten siinä. Kankaan päälle testatut valkoiset koristeet näyttivät siinä niin hyvältä ja kivan talviselta, että viimein oli aika lopulliesti unohtaa haihattelut mistään mustasta.
Olin ja olen edelleen ylpeä puvustani, ja jossain on ilmeisesti täytynyt onnistua, kun erään opettajan 4-vuotias tyttö oli kuulemma ollut meikäläisen asusta aivan erityisen haltioitunut vielä tanssi-illan jälkeenkin. :D

Mekolle tuli hintaa useampi satanen (kuinka monta, jääköön se perhesalaisuudeksi), mutta se olikin ainut kalliimpi investointi noiden juhlien osalta. Kampauksesta ja meikistä huomannee ettei asialla ole ollut mitään ammattilaista: kummankaan suhteen mulla ei ollut supernäyttäviä suunnitelmia, hyvä jos mitään, joten äidin tekemä perusnuttura riitti hyvin kuin myös itse väkertämäni meikki (johon kuului ensimmäistä kertaa pitämäni tekoripset, miten extremeä!). Kuvista sai huomata että kampaus olisi kyllä näyttänyt paremmalta vähän korkeampana ja meikkikin oli hyvin hyvin tavallinen, mutta niillä mentiin silloin. Tukan värinkään ei muuten ollut tarkoitus olla niin sinertävä miltä se joissakin valaistuksissa näyttää, mutta olisihan se huonomminkin voinut sopia. :D

Vaikka itselläni tuohon mekkoon tulikin panostettua paljon aikaa, energiaa ja oravannahkoja (ja huomaan puhuneeni siitä kuin morsian tai tuore rouva hääpuvustaan), hieman kummastelen miten joillakin koko touhussa tuntuu olevan melkoinen kilpavarustelumeininki: hommataan kallis mekko JA kampaaja JA meikki JA suihkurusketus JA kynsien laitto JA suurin piirtein limusiini kuljettamaan jatkobileisiin, mutta kukin tietysti tyylillään. Koko tapahtumankin varsinaista tarpeellisuutta nyt voi tietysti miettiä, mutta jos sille tielle lähtee niin aika monenkin asian tärkeyden saa samalla laittaa kyseenalaiseksi. Hauskaahan tuo oli! Olimme parini kanssa kavereita jo ennestään, ja tanssikurssin myötä vielä tutustuin osaan nykyisistä parhaista kavereistani, minkä vuoksi myös olen iloinen että lähdin mukaan.

Tässä näkyy hiuskoristettakin edes vähän!  

The dream is alive

Sonata Arctican 15-vuotisjuhlakiertue poikkesi Tampereelle, ja koska olin nähnyt bändin keikalla viimeksi puolitoista vuotta sitten, pitihän sitä nyt itsekin rientää paikalle. Okei, kiinnostus aivan tavallista keikkaa kohtaan ei ehkä olisi ollut kummoinen, mutta kyseessä olikin normaalia pidempi show, jonka settiin lupailtiin harvinaisempaakin kuultavaa joka levyä muistaen.
Innostukseni yhtyeestä oli tosiaan ollut hyvän aikaa suoraan sanoen jäissä, sillä Stones Grow Her Name -levy ei vain ottanut iskeäkseen, eikä vähän sen ilmestymisen jälkeen nähty keikkakaan mitenkään parantanut tilannetta. Muutama viikko sitten otinkin kunnolla asiakseni lämmitellä suhdetta musiikkiin kuuntelemalla koko tuotannon järjestyksessä läpi pariin otteeseen, ja no, siellähän ne vanhat helmet edelleen hohtivat nätisti kun vähän pyyhkäisi pölyjä päältä. Vaikka poikkeuksellinen konserttipaikka eli Tampere-talo istumapaikkoineen nyt vähän huvitti ja arveluttikin, keikkaa huomasi kohta ihan odottavansa!

Paikat meillä oli eturivissä keskimmäisessä katsomolohkossa, ja kelpasi kyllä hyvin että sellaisille pääsi ilman mitään ulkona kylmässä seisoskelua. Meistä viereisille tuoleille muuten parkkeerasi kolmen hengen porukka joka käsitykseni mukaan oli perhe, mikä oli jotenkin tosi symppistä.

Seitsemältä bändi sitten astui lavalle ja aloitti soiton ennestään tuntemattomalla biisillä, jonka kyllä kohta tunnisti sanojen perusteella olevan Wolves Die Young tulevalta levyltä. Ahaa, tällainen siis. Kuulosti hyvin suuresti esittäjältään, ja kertsistä vähän kyllä tuli mieleen että ihan kuin tämä olisi tehty jo aiemminkin. No, menevä veisu joka tapauksessa, vaikka ei siinä kohtaa arvatenkaan vielä pahemmin saatu yleisöä (allekirjoittanuttakaan mukaanlukien) näkyvästi mukaan. Seuraava biisi eli Losing My Insanity oli jo vähän enemmän sinne päin, ja itsekin huomasin sen kuulostavan edes vähän paremmalta kuin edellisellä keikalla. My Landin alkaminen onnistui yllättämään, ja harvinaisempana herkkuna biisi oli kyllä siihenastisista ehdottomasti innostavin tapaus. Keikan alun edetessä suunta oli muutenkin koko ajan ylöspäin, ja seuraavana soitetun Black Sheepin myötä sitä tunsi olevansa jopa ihan rokkikeikalla.
Yllättävyyksiä seurasi pian lisääkin: Sing In Silence ei kuitenkaan ole koskaan ollut mulle mitään kovin ihmeellistä kuunneltavaa, joten kuvien ottamiseksi meni. Flag In The Ground yllätti siinä mielessä että sitä vieläkin soitetaan, kuin myös siinä, kuinka huippu se edelleen livenä on! Viimeistään tuossa kohtaa "vanhojen hyvien aikojen" Sonata-fiilis todella palasi kunnolla takaisin. 
Tallulah oli illan ensimmäinen hidas biisi, tuo varsinainen nostalgiapiikki: sehän se oli Weballergyn lisäksi eka kappale, johon Sonatalta kauan sitten tykästyin. Onhan siinä edelleen nätit osuutensa, mutta loppua kohden esitys alkoi kyllä käydä omaan makuun aavistuksen tylsäksi - tunnelman kannalta olisi myös ollut ehkä plussaa, jos Tony olisi istunut laulamassa vähän lähempänä kuin (jo muutenkin aika ison) lavan perukoilla. Mitä mieheen tulee noin muuten, äänestä tykkään varmaan hamaan loppuun asti, ja muistuipa taas mieleen että hyvin ovat kyllä esiintyminen ja viihdytyskin hallussa (etenkin kun tässä kohtaa ei enää tule kuultua niitä samoja Toyota-höpinöitä uudelleen ja uudelleen. :D). Karismaattinen kaveri! Muukaan bändi nyt ei mitenkään pitkästyneiltä vaikuttanut, ja vaikken tainnutkaan lopulta kiinnittää uuteen basistiin, Pasi Kauppiseen, ihan hirveästi huomiota, tuskin hänkään nyt ainakaan Paasista apaattisempi oli.

Tallulahin jälkeen oli vuorossa FullMoon, jonka bändi pienten pelleilyjen jälkeen aloitti suoraan ensimmäisestä nopeammasta säkeistöstä. Se oli kyllä tavallaan vähän harmi, sillä vähän ennen keikkaa oli tullut taas huomattua, että sekin biisi on edelleen hyvä. Kiva oli kuitenkin kuulla, ja sai taas ihmetellä onko Tonylla oikeasti joku pointtikin laulaa kertosäe käyttäen välillä väärää pronominia. No, anygays...

Yhdessä vaiheessa pienen hiljaisuuden jälkeen, nauhalta alkoi seuraavan biisin alkajaisiksi kuulua meren kohinalta kuulostavaa ääntä. En ehtinyt vielä edes alkaa aavistella mitään, ennen kuin laulu ja musiikkikin sitten alkoi liian yllättäen ja paljasti, mikä todella oli homman nimi: WHITE PEARL, BLACK OCEANS! Linda sai hyvät naurut mun ihme kiljaisustani, kun koitin siinä täristen kokoilla itseäni suunnilleen jostain lattialta tuolin alta. Tuo on vuosien ajan ollut sellainen ikuisuusbiisi, että sen kun vain joskus kuulisi livenä niin voisi olla onnellinen. Olin tietysti jossain vaiheessa vähän miettinyt että tällaisessä spesiaalitilanteessa se saatettaisiin ehkä kai mahdollisesti soittaakin, mutten todellakaan halunnut turhaan elätellä suurempia toiveita ettei sitten saisikin lopulta pettyä. No, eipä tosiaan tarvinnut! Joissain kohdin tuntui hankalalta pysyä penkissään, sellaiset fiilikset meinaan oli. Vajaat yhdeksän minuuttia tuntuivat menevän tosi nopeasti ohi, muttei ole epäilystäkään, mikä oli mulle keikan kohokohta. Aaah, pieni haave toteutui!

Seuraavatkin biisit olivat osastoa yllättävää & harvinaista, mutta ehkä ihan hyvä etteivät Kingdom For A Heart ja Wolf & Raven ole koskaan kuuluneet isoihin suosikkeihin, olisi muuten mennyt edellisen biisin huomioonottaen jo liian rankaksi fanityttöilyksi. Siltäkään ei kyllä voinut välttyä enää kauaa, kun vuoron sai (kiertueen yhtä aiempaa keikkaa lukuunottamatta) ennen soittamaton biisi eli In The Dark. Tuosta nyt vain tulee mieleen ties mitä ja ties ketä, ja lyriikoista vielä sen verran, että miten ne voivatkin olla niin yltiöromanttiset niin, ettei biisi kuitenkaan mene ihan tahmeaksi siirapiksi? Tony taisi jossain kohtaa vähän sekoilla sanoissa mutta ei haitannut, mä niin tykkäsin.

Replicasta en ole koskaan ihan niin hirveästi innostunut ja Paid In Full menee vähän samaan kategoriaan, mutta isolle osalle yleisöstä tuntuivat uppoavan hyvin: jälkimmäisen aikana jotkut nousivat ensimmäistä kertaa fiilistelemään keikkaa seisaaltaan. Ei voinut olla huomaamatta, että biisi taisi olla myös toisella puolellani istuneen perheenisän lemppareita. :D Tony kovasti kehui toimintaa esimerkilliseksi, ja kun seuraavana lähti käyntiin Victoria's Secret, mekin pysyttiin tuoleillamme enää ehkä muutama ensimmäinen sekunti. Ympärilleen katsoessa huomasi, että suurin osa ihmisistä oli pystyssä ja kunnolla mukana! Jotenkin siitä vain tuli sellainen kunnon yhteisöfiilis, ja näki että bändikin arvosti. Ihan eri meininki kuin vaikka Tarja Turusen konsertissa samassa salissa muutama vuosi sitten. Victoria's Secret oli ihan älykiva, ja sen jälkeen saatiin hetkeksi rauhoittua kuuntelemaan Last Drop Fallsia - yllättävän puolelle taas mentiin, ja tarviiko edes sanoa, että oli ihana. 

Olisin mielelläni jäänyt istumaan vielä I Have A Rightin ajaksi vaikka protestiksi (tylsä biisi!), mutta Linda oli siitä niin innoissaan etten sitten kehdannut - no, kamera vaan tulille. Loput keikasta tulikin vietettyä seisten, ja vaikka Stones-levyä edelleen dissaankin, Cinderblox oli livenä tosi kiva. Encoren ja varmaan koko keikan loppupuolen paras hetki mulle oli kuitenkin The Cage: yksi niistä kunnon powervedoista, joita mäkin vielä nykyään jaksan ja hyvin ja ää, tuli vain sellainen olo että kaikkea hyvää kuultu jo tähänkin asti niin sitten vielä tämä. 

Don't Say A Word oli tuttuakin tutumpaa mutta taas oma itsensä, vaikka hyppimiset sun muut moshailut nyt jäivätkin pois mm. kenkäpoliittisista syistä. Parituntinen keikka sai arvoisensa lopetuksen, ja sai olla tosi tyytyväinen, että lähti taas bändiä katsomaan. Alkaahan sen jo huomata että nämä on nähty jo jokusen kerran, mutta jos tuleva levy nyt ei pahasti petä (mitä epäilen), eiköhän niitä kertoja ole vielä edessäkin!

Setin listaus vielä lyhemmässä muodossa:

1. The Wolves Die Young

2. Losing My Insanity

3. My Land

4. Black Sheep

5. Sing In Silence

6. Flag In The Ground

7. Tallulah

8. FullMoon

9. White Pearl, Black Oceans...

10. Kingdom For A Heart

11. Wolf & Raven

12. In The Dark

13. Replica

14. Paid In Full

15. Victoria's Secret

16. Last Drop Falls

17. I Have A Right

---

18. Cinderblox

19. The Cage

20. Don't Day A Word