perjantai 29. kesäkuuta 2012

Että oikeen Helesinki

Pyörittiin tiistaina koko päivä (kesäisin jopa ihan jees) pääkaupungissamme, seurana eli sinne tänne mukanakäskytettävänä Rebekka.


Koska mun vuodesta 2008 asti lähinnä keikka- ja festarimenoissa pitämäni Demonian "puolivarsirangerit" on alkaneet vedellä viimeisiään, seuraajien haku oli käynnissä. Omaa silmää miellyttävät enemmän pitkävartiset mallit, joten Kenkämarskista löytynyt yllätys oli ainakin alkuun varsin mieluinen:

Ai kun löyty kivat kengät!
#%#"y/&¤ jumalauta paskakengät, nyt meette kiinni!!1
Loppuipa sekin ilo sitten, kun sovittamaan päästiin. En oo hirveesti saanut tottua tunteeseen, että kengät ei mahdu jalkaan, mutta saappaat on ilmeisesti sitten ihan oma lukunsa :D
Okei, ei nää koivet nyt olekaan samaa luokkaa kuin jollain kirsipyrhösillä tai suvikoposilla, mutta saatana, kyllä nyt pitäisi kenkään yhden normaalipainoisen ihmisen ketara mahtua! Etenkin, jos taas nilkasta alaspäin siellä olisi jalkaterän lisäksi tilaa pohjallistenkin kera parillekin villasukalle, hyvä ettei vaikka koko lampaalle.
Kaupasta lähtiessä ei siis ollut mukana muuta uutta kuin vetoketjun kiskomisesta aiheutunut rakko sormessa, ja vaikka nyt ei sitten tarvinnutkaan köyhtyä melkein sataa euroa, kyllä ärsytti. Helvetti, ne kengät on tarkotus tehdä ihmisille - kuka muka oikeasti luulee, että muun jalan koko olisi aina jotenkin suoraan verrannollinen kengännumeron suuruuteen?
Joskus mulla tulee vielä oleen niin paljon rahaa, että voin itse teetättää juuri sen kokoisia kenkiä kuin itse haluan. No, ei kyllä tuu.

Eipä tuota tarvi kuitenkaan enää niin paljoa harmitella, sillä äiti oli nyt normaaliakin ihanampi, ja suostui kustantamaan parhaalle (huom. myös ainoalle) tyttärelleen Demonian nettikaupasta nämä:


Ulkomaan postikulut mukaanlukien hinta oli kyllä törkeen suolainen, mutta täytyi puolustella sillä, ettei etenkään näilla jaloilla nyt tule turhan usein uusia kenkiä osteltua, saappaista puhumattakaan. Ja merkin maineesta huolimatta, luulisi noidenkin nyt jokusen vuoden ehjinä palvelevan.
Käyttöä tulee tietysti jatkossa muutenkin, mutta pitäkää nyt kuitenkin peukkuja, että kenkäpaketti ehtisi Briteistä tänne jo ennen seuraavan viikonlopun rokkeja. ^^

Mutta takaisin Helsinkiin.


Arvatkaa huviksenne, tarttuiko yhdet mukaan.
Kyllä...

...ja ne on valtavat :D







Muita löytöjä olivat aleosastoa edustaneet toppi Carlingsista, pari vyötä Seppälästä (kameralla on ongelmia, joten toistaiseksi ei kuvaa) sekä kaulakoru ja rusetti Bijou Brigittestä. Joo, hieno mennä Helsinkiin ja ostaa sieltä tavaraa melkein vain kaupoista, jotka löytyy Tampereeltakin, mutta tällä kertaa näin. Hyvä reissu anyway!

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Rokkia ja rappioromantiikkaa

...osa Provinssirock!
Pohojammaan lakeuksille suunnattiin tämän festarin vuoksi toista kertaa, yllätys yllätys perjantaiksi. Nina tuli meille jo torstain puolella, ja koska monien muiden Nightwish-fanien tavoin ollaan välillä helvetillisiä idiootteja, reissuun piti tietysti lähteä taas jo aikaisina kukkoina ennen madon laulua. Tai jotain.

video

Perillä oltiin ennen seitsemää, ja oli kiva huomata ettei siellä nyt vielä mitään kummoista joukkoa ollut makuupussien kanssa, kuusi ihmistä vaan. Tai no, paljonko sitä nyt pitäisi tuollaiseen aikaan ollakaan, en minä tiedä, sillä mitä tohon jonotukseen tulee... se menee aika ylös listassa "turhimmat ikinä". Havainnollistajana seuraavat kuvat:


Tässä on Nina. Takana näkyy, kuinka paljon ihmisiä jonossa on meidän jälkeemme noin kello seitsemän.
PS. Laukussa näkyvästä tekstistä voi löytää yhtäläisyyksiä kuvassa tapahtuvaan toimintaan.

Tässä on Nina. Takana näkyy, kuinka paljon ihmisiä jonossa on meidän jälkeemme noin kello viisitoista.

Siis ihan oikeesti, mitä perkeleen kettua? Joko porukka on kasvanut aikuisiksi Dark Passion Playn ajoilta, tai sitten ne aina vaan pahemmiksi venyneet keikoillejonotukset on saaneet aikaan jonkun vastareaktion, jonka seurauksena melkein kukaan ei enää jonota NW:tä varten festareille. Joo, olisi ollut kiva tietää vähän aiemmin, veikkaan että silloin ei olisi tullut noustua ylös jo neljältä aamulla... No, olipahan ohikulkijoilla ihmeteltävää ("ruumiita tiellä!"). 
Ja jotain hyvää tuossakin: ainakin saatiin auto hyvälle paikalle työntekijöiden parkkialueelle, kun siellä ei vielä paikalle saapuessa ollut valvojia. :D Ei kukaan myöhemminkään osannut meille mitään valittaa, joten kaara sai olla parkissa lopulta koko festarilla vietetyn ajan. (Y) Fuck the police, kävijöiden jossain kaukana sijaitsevat viralliset parkkipaikat sekä festaribussit.
Portit avattiin viideltä, ja kohta löydettiinkin itsemme päälavan eturivistä niin keskeltä, kuin sen tyhmän mutkan oikealle puolelle pääsi (kinosti pirun kaukana lavasta oleva keskikohta tai vasen puoli Holopaisen näköestelavasteineen - sille viritelmälle olisi muuten olemassa useampia nimityksiä ja käyttötarkoituksia, mutta pysytään nyt edes joskus korrekteina). Ja taas voi melkein sanoa, että TURHAA! Tulee tosi fiksu olo, kun ensin juokset huonot keuhkosi hajalle että ehdit johonkin ennen toisia, joita sitten onkin sille samalle puolelle aitaa tulossa jälkeesi jopa kaksi. Ja hekin Snow Patrolin faneja.
Mä vietän varmaan loppuikäni ihmetellen, minne ne jotkut 50 aina heti lavaa kohti säntäävää ihmistä on oikeesti jääneet.
Mutta mennäkseni viimein edes lähelle asiaa, tunnin päästä porttien avauksesta aloitteli Amorphis. Tunnustan edelleen olevani niin sivistymätön että just ja just neljä biisiä kuulosti tutuilta, mutta sentään nyt sitten ne.





Oon nähnyt Amorphiksen jopa kahdesti aiemmin, ja tämänkertainen keikka saattoi kyllä olla hieman edellisiä kivempi. Ei nyt mitään suurta hurmosta edelleenkään, mutta tuli itsekin oltua jonkin verran mukana ja kuulostihan se musiikki välillä ihan hyvältä. Ja saihan siinä ohella bongailla erästä "hobittisetää" eli Troyta seuraamassa keikkaa lavan sivusta, heh.

Bändin 75 minuutin setin jälkeen seuraava esiintyjä, Snow Patrol, alotti tunnin päästä.
Olin ihan tarkoituksella käynyt pariin kertaan kuuntelemassa noilta joitakin biisejä saadakseni vähän käsitystä jo etukäteen, ja oikeastaan yllätyin, kun sieltä sitten löytyi muutama kivakin. Keikka ei siis suinkaan alkanut huonosti, kun aloitusbiisinä oli yksi näistä, Hands Open. :D 







Ja biiseistä puheenollen, näiltä tunnistin niistä kai suurimman osan. Run oli tosi ihana - yleisössä oikein kohahti, kun alottivat sen, ja nättihän mm. se Chasing Cars nyt myös.
Ei tuolla itse nyt ihan yhtä innoissaan osattu olla kuin vaikka kaksi viereistä fania eturivissä, mutta kuitenkin semmoiseksi... hyväntuuliseksi kokemukseksi voisin keikkaa kuvailla. Tietysti sitä tuli jossain vaiheessa mietittyä että kauankohan tää vielä kestää, vähän toi seuraava esiintyjä houkuttelisi jo, mutten ainakaan mä osannut missään vaiheessa nyt sen suuremmin pitkästyä.
Synttäreitään viettänyt laulaja Gary (lol, tiedän jopa etunimen ja senkin opin keikan aikana) oli jotenkin symppis tyyppi ja hyvä esiintyjä, ja sen harteilla se homma taisi aika lailla ollakin.
Täytyy vielä sanoa, että ai että olin ilonen noiden aiemminkin mainittujen tyttöjen puolesta, kun niiden koristelema lakana viimein päätyi järkkärin avulla laulajalle! :)





Snow Patrolin lopetettua vielä kerran vessoille jonotellessa ehti kyllä hyvin ihmetellä, miltä se väkitilanne aitamutkan oikealla puolen näytti vielä jotain yli puoli tuntia ennen Nightwishin aloittamista:


Tota joo, tekis taas mieli sanoa sananen tuon touhun kummasteluun liittyen, mutten ehkä nyt enää jaksa.
Vasemmalla puolen oli tietysti koko ajan huomattavasti enemmän väkeä, ja mitä lähemmäksi keikan alkua mentiin, sitä enemmän vaikutti siltä että epävirallisen virallinen "fanipuoli" oli sijoittunut nimenomaan sinne. Oikealle puolelle taas kerääntyivät sitten festari-illan toinen, suuri kävijäryhmä: juopot :D
Okei, vastaavissa tapahtumissa on täysin sallittya ryypätä enkä mä sitä itekään kieltäisi, ja keikkoja saa (ja pitääkin) tulla katsomaan muutkin kuin kaikki biisien sanoitukset ulkoa osaavat fanit, mutta siinä kaikkea sammaltaen ilmaistua paskaa kuunnellessa vaan kävi jotenkin vituttamaan. Kukapa nyt tietysti ei tykkäisi saada tietää jonkun humalaisen kiinnostavaa tarinaa intiimialueidensa ominaisuuksiin liittyen ja vieressä olevien kahden muijan räkätystä asialle, puhumattakaan siitä naisesta joka näytti minä hetkenä hyvänsä sammuvan Ninan niskaan, mutta no joo... Sen hetkisillä fiiliksillä liikenteessä ollessa ei ollut siitä seuraavasta puolitoistatuntisestakaan niin kovin lupautunut olo.
Voin kuitenkin kertoa, että bändin tultua lavalle meininki muuttuikin sitten jo aika lailla!

Introna toimi viime levyn loppukiertueen tavoin Finlandia, ja vaikka se tuossa yhteydessä vähän kulunut jo onkin, niin nätti silti (ja vuodenaikaankin sopi ehkä paremmin, kuin mitä vaikkapa Taikatalvi, hehheh...). Varsinaisesti käyntiin keikka lähti jälleen kerran Storytimella, ja siis voi hemmetti että se on hyvä livebiisi. Okei, Nightwish on juuri aloittanut keikan, minkä biisin ollessa kyseessä sulla nyt sitten ei olisi hyvä meininki, mutta anyway. Ja siitä meiningistä... hyvä kun ei hulluksi tullut. Näitä on vähän outo selittää näin jälkeenpäin ja etenkään sillä tavalla, ettei jatkuvasti toistaisi itseään, mutta sanotaan nyt sen verran, että törkeen upeasti lähti iltamat käyntiin. Myös siinä ympärillä olleet ihmiset olivat varsin hyvin mukana, joten ei se onneksi muidenkaan osalta vain miksikään kännissä lahnaamiseksi jäänyt.
Hitit alkuun -tyyli oli tälläkin kerralla päällä, sillä heti Storytimen jälkeen alkoi Wish I Had An Angel. Siinä vaiheessa tuli räpsäistyä pari kuvaakin vain saadakseni sitäkin hommaa jo alta pois:


Tämänkin kuvan tärkeys kertokoon siitä, että vain harvat todella olivat mitenkään julkaisukelpoisia. Ja no, näkyy tästä ainakin se, että screeni oli edelleen mukana menossa!

Ei WIHAA:kaan nyt mitenkään huono ollut - no, mikään noina hetkinä ei ainakaan biisien suhteen nyt huonolta tuntunutkaan - niin kyllä mä vaan vähän niinkun toivoisin sitä jo pois jatkoa ajatellen. Oncen radiohiteistä varmasti bändin hamaan loppuun asti keikoilla soitettava Nemo olisi ihan riittävä, mutta joo, ei nyt tunnu tärkeimmältä asialta tuosta valittaa.
Amaranth on toinen näistä biiseistä, jota ei tämän määrän keikkoja nähneenä mitenkään varsinaisesti odota, mutta ette kuule tiedäkään miten kiva sekin vaan oli taas livenä. Ihan oikeesti. Me Ninan kanssa jossain vaiheessa vissiin pienesti moshattiinkin, ellen pahasti (osin puuroutuneita muistikuvia) väärin muista :D
Jotta ei nyt tarvitsisi koko settiä itse selostaa, niin tässäpä aiemmin mainitun neidin keikan päätteeksi saama lista:


Toisin kuin olin etukäteen vähän toivonut, ei Provinssissa kuultu lähes yhtään mitään uutta, mitä eivät jo maaliskuun keikoilla olisi soittaneet. Tämä ei kuitenkaan osannut haitata sitten yhtään, sillä paria pientä ulkomusiikillista seikkaa lukuunottamatta koko show oli joka tapauksessa ihan mahtavuutta!
Nightwishin keikoistahan tämä oli mulle laatuaan kymmenes, ja kuten näistä kirjoituksistakin saattaa ilmetä, huomattavasti rutiininomaisemminhan ryhmään ja sen musiikkiin nykyään suhtautuu. Siksi onkin niin jännä juttu, että sitä voi vaan mennä keikalle, ja olla siellä alusta loppuun asti tunnelma katossa, soittaa bändi sitten suunnilleen mitä vaan. Vaikka toisinaan voisi kuvitella jo tulleensa vanhaksi noiden juttujen suhteen, niin siellä sitä vaan silti huomaat kirkuvasi kuin pieni sika setin parhaiden biisien alkaessa ja vähän muutenkin, fanityttöileväsi (kyllä, se on sitten nykyään myös laajamerkityksinen verbi) etenkin Emppua ja Tuomasta ihan kympillä ja näyttäväsi käsillä sydämenkuvia Anetelle.
Voisin kyllä oikeesti kuvailla suhdettani bändiin joksikin pitkäksi avioliitoksi: toiseen alkaa vuosien saatossa suhtautua jo vähän arkisemmin, mutta aina silloin tällöin ihan konkreettisesti huomaa, että rakastaa edelleen tosi paljon ja kokee vielä intohimoakin! :D Meillä onkin hyvä liitto, lälläslää, kateelliset.


:D Hienot ilmeet ja silleen.
Ja ai niin muuten, mitä niihin aiemmin mainitsemiini, hieman häirinneisiin ulkomusiikillisiin tekijöihin tulee, kyseessä ei suinkaan ollut Aneten vaatetus, sillä en ole "Ilta-Paskan" toimittaja. Syylliset löytyivät yleisön puolelta meidän takaa, sillä tarkoitan tosiaan niitä juoppoja. :D Ihan kiva että keikoilla on joskus pientä painettakin, mutta välillä se touhu oli ehkä vähän liikaa... Takana oli kauhea tunkeminen, ja esim. kivuliailta iskuilta kyynerpäillä ei kyllä voinut välttyä. Tuli siinä sitten itsekin löydettyä itsestään taas uusia, väkivaltaisia puolia kun etenkin alkukeikasta puolustin paikkaani eturivissä - ei siellä siis ollut sentään mitään semmoista Bodom-toimintaa, että "mää nyt vittu jostain syystä ansaitsen paikan täpötäydessä eturivissä teiän välissä vaikka te ootte olleet siihen päästäksenne paikalla jo silloin kun ite vetelin kotona sikeitä, ja käyn vaikka naamaan käsiksi, jos ei muu auta, koska vittu metal!"... mutta nyt kuitenkin. Hellittipä tuokin onneksi lopulta, ja sen suuremmilta haavereilta vältyttiin. Kyllähän se kuitenkin vähän ärsytti, kun I Want My Tears Backin tanssikohdassakin olisi niin tehnyt mieli hyppiä, muttei sen paineen vuoksi pystynyt liikkumaan yhtään mihinkään :D
Mutta joo, ehkä takaisin vaikka settiin. The keväällä kuulematon biisi oli Come Cover Me, ja itsehän kuulin kappaleen tosiaan livenä ihan ensi kertaa! Alussa kesti kyllä hetki tajuta, että no mikäs hemmetti tää on olevinaan. Kiva biisi oli toikin ja Anette veti hyvin omalla tyylillään, mutta ehkei se keikan mieleenpainuneinta osuutta kuitenkaan edustanut.



Pakko muuten sanoa, että Last Of The Wilds on meikäläisen mielestä tuolla ehkä vähän täytebiisi. Okei, pieni lepotauko Anetelle, mutta come on, kappale menee vähän turhan säännöllisen ja tylsän kaavan mukaan ollakseen instrubiisi, ja kyllä sillä Troylla huiluineen olisi lavalla tekemistä ilmankin tuota varmaan ihan sen verran, että tuntuisi edelleenkin kannattavalta kiertää bändin mukana keikoilla. No, olipahan siinäkin sellainen hyvä kuvienottelutautko meikäläiselle.
Biisit kun tosiaan olivat sen verran tuttua kauraa, vehnää ja vähän ruistakin, en jaksa enää tässä vaiheessa niistä kaikista sen syvällisempää analyysiä tai toimivuuden arvostelua heittää. Ja ihan kuin mä muutenkaan osaisin hittoakaan kommentoida jotenkin rokkipoliisimaisesti bändin esiintymistä, koko biisilistan toimivuutta tai muuta vastaavaa. Show'n tasosta mulle itselleni, eli siitä isosta tunne-elämyksestä varmasti kertoo jotain, ettei noina hetkinä mielessä todellakaan ollut hirveästi tilaa joissain arvosteluissa myöhemmin käytettäville, nokkelille sanankäänteille.
Mutta sen verta nyt vielä, että herranjumala, Planet Hell. Parasta, oikein kunnon voimakas riehumisbiisi. I Want My Tears Back on ihan huippu myös, ja Last Ride Of The Day taas jotain, joita noi eivät kyllä saa pitkää aikaan lakata soittamasta keikan viimeisenä biisinä. On siinä vaan joku juttunsa, kun viimeisillä voimillasi hypit ja laulaa kailotat mukana viimeisessä kertosäkeessä 'tästä hetkestä' ja elämisen hienoudesta kertovia sanoja.





Semmoista kehuvaista kommenttia myös, että keväällä etenkin Joensuun suhteen mua hieman ärsyttänyt Over The Hills ei tuntunut tällä kertaa niinkään pahalta. Sinänsä voisi aatella, että ihan hyvä valinta kesäfestareille kun Suomessa moni tuntuu pitävän tuota nimenomaan Nightwishin biisinä - omalla kohdallani täytyy silti sanoa, että jos se on Nightwish-biisi, niin se on sitä nimenomaan Tarjan laulamana. Mutta ei tässä nyt mistään helvetin laulajanvaihdoksista olla enää valittamassa.
Pakko muuten mainita, että kun Anette kappaletta spiikatessaan mainitsi seuraavan olevan "kunnianosoitus eräälle, joka ei enää ole täällä mutta joka ehkä katselee ylhäältä päin" (tms), ensimmäinen henkilö joka mulle tuli mieleen oli jostain syystä Jeesus. xD Pari sekuntia siinä taisi ehtiä miettimään että öö, onko bändillä muka vastaavaan muottiin sopivaa biisiä, mutta pianhan se sitten selvisi, että kyse oli Gary Mooresta. No, mieluummin noin kuin että olisin saanut jonkun mielleyhtymän Marc Bruelandiin, olisi voinut olla harmi ehtiä turhaan toivomaan jotain Higher Than Hopea alkavaksi, saatika että sieltä olisi sitten alkanut joku The Carpenter.
Tuomasta kinosti, mutta Troyta onneksi senkin edestä. :D
  
Keikan jälkeen oli taas ihan sekopäisen hyvä olotila, varmaan selitinkin siinä ohessa kaikille jotain tyhmää. No mutta kun esim. se tietty lavalta poistuminen, ihhih!
Parien tuttujen moikkaamisen jälkeen lähdettiinkin sitten jo aika pian kohti kotia.
 Klo n. 2:30. Näin pirteenä ajelin koko parituntisen! Not.
Mulle itellenikin tän kuvan pointti on jäänyt vähän hämärän peittoon, mutta eikös hyvän taiteen kuulukin vähän herättää kysymyksiä...
  
Oon ehkä vähän n0life, kun muistelen jotain festarireissun väsynyttä kotimatkaakin ihan mukavana osuutena, mutta no. Fanityttöily oli suurta, aurinko siinä pikku hiljaa nouseskeli, ja jutut oli nimenomaan sitä luokkaa ettet välttämättä kehtaisi ns. normaalissa tilassa puheeksi ottaa, joten mikäs sen parempaa? 
Kotona ja nukkumassa oltiin ennen puolta viittä, joten kevyet 24 h siinä meni valveilla - ja seuraavat 48 h taas siinä, että toivuin koko hommasta. :D Rankkaa tuommoinen, mutta hetkeäkään epäilemättä ihan jokaisen haukotuksen arvoista.
PS. Seuraavan kerran nähdäänkin sitten Ruisrockissa!
...sillä tuohon liittyen: olin jo kirjoittanut melkein valmiiksi kesän festareihin ja etenkin Ruissiin liittyvän valitustekstin, mutta eipähän enää tarvitse sitäkään täällä julkaista.
Kun samassa tapahtumassa samana päivänä soittaa kaksi lempibändiä, sellainen vaikuttaa aika lailla muihinkin rokkirintaman kesäsuunnitelmiin. Ja tässä tapauksessa mahdollisten eri suunnitelmien punnitseminen ja strategioiden punonta ei oo todellakaan ollut mitään kivaa. Okei, liian hankala kuvio tänne selitettäväksi, mutta sanotaan nyt että esiintyjien soittoajat toisiinsa nähden huoletti, ja paljon.
Heti Provinssin jälkeen lauantaina päästiin sitten näkemään viimeinkin vahvistuneet aikataulut, ja kun tuota lauantain Niittylava-ohjelmaa vilkaisee, voi varmaan uskoa että oli tytöillä keikkakrapulapäämajassa juhlan paikka. En oikeesti kestä, me oltiin aiemmin vaan heitetty jotain läppääkin että "hehe, joo varmasti Ruissin päälavalla on lauantaina Stam1na, Bodom ja NW", ja sitten ne kaikki ihan oikeesti onkin siinä. ::D
Tosta tulee kyllä varmasti sen verran hienoa, että pitää jo valmiiksi kirjoittaa yöpaikan osoite käsivarteen, jotta joku ystävällinen ja viitseliäs ihminen sitten tietää palauttaa paineeseen kuolleen / kuolaansa tukehtuneen / muuten vaan hurmoksesta tuupertuneen fanitytön oikeaan paikkaan.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kylmähköksi jättäneet lohtulöylyt

Vaikka Sonata Arctican uutuus Stones Grow Her Name olikin suoraan sanottuna pettymys, piti bändiä tietysti käydä joka tapauksessa katsomassa Pakkahuoneella Sauna open airin "lohtulöylyissä" 8.6.


Koska sekä minä että Nina istuttiin suunnilleen yhteen asti yliopistolla pääsykokeessa (jotka taisivat kummallakin täyttyä varsin mielenkiintoisesti - no, eipähän ollut huolta että tuolla olisi mennyt kynät sauhuten täydellisiä vastauksia kirjoittaessa siihen kolmeen asti), jonoon hankkiuduttiin yhden ja puoli kahden välillä. Lämpimästä säästä, vain 4-5 tunnin mittaisesta ajasta ja mukavista (ja hieman myös humalaisista) ihmisistä johtuen meininki oli kyllä joku niin rento. Näitä lisää :D

Kesäsanni Passionin terassilla, jee.
Koska meitä ennen jonossa olleet kaksi tyttöä (kuin myös kaksi meidän jälkeistä) menivät lasten puolelle, tälläkin kerralla aavistuksen leveämmän "alkoholipuolen" eturiviin saattoi kävellä.
Tapahtuman sisäfestarimaisuudesta johtuen ensimmäiseenkin Pakkahuoneen puolella soittavaan esiintyjään oli aikaa kaksi tuntia, mutta no, aina sen ajan vaan saa jotenkin kulumaan. Kivahan se oli ehtiä myös näkemään Anttua ja synttäreitään viettänyttä Meriä. :)
And just to mention, oon myös tässä vaiheessa jo alkanut toipua suuresta osasta niitä kumman kaa -kysymyksiä.

Ei oo riemulla rajaa kun on päästänsä vajaa. Klubin vessan uudet liitutauluseinät for the win.
Kasilta brittiläinen Evile sitten aloitti, ja kuten monille muillekin, se oli meikäläiselle täysin uusi tuttavuus. Jossain siinä alkupuolella tuli vielä ihmeteltyä, kuinka välillä noinkin trässähtävä musiikki voi olla livenä paikoin jopa ok, mutta ei noiden keikka mikään maailman hienoin kokemus kuitenkaan ollut. Vaikka laulajakitaristi muistuttikin hieman erästä tiettyä hollantilaisherraa ja myös sen kitara sai aikaan kivoja assosiaatioita, jäi tuon aikainen tunti ehkä tylsähköksi. Kun ainakin siinä eturivissä yleisön vastaus oli melkoisen huonoa, niin olihan se vähän vaikea olla itsekään ns. menossa mukana edes kohteliaisuudesta. Sinänsä harmi.

Sarjassamme keikkakuvat, joista yksi kelpaa näytille.
Sonata pääsi aloittamaan vasta lähes puoli tuntia myöhässä, mutta eipä se siinä keikan alettua Only The Broken Heartsilla enää varsinaisesti osannut harmittaa. Sitä seuranneen Black Sheepin aikanakin fiilis oli vielä ihan hyvä, mutta uuden levyn Losing My Insanityyn mennessä siitä sitten tultiinkin alas - eikä ikävä kyllä enää myöhemminkään keikasta kovin paljoa korkeammalle noustu. Tähän liittyen, saanen esitellä lukuisten fanien päitä viime vuosina suuresti vaivanneen asian: Sonata Arctican biisilista, mallia Pakkahuone 8.6.2012:


En haluaisi liikaa purnata, mutta vähän kyllä pitää silti. Ehkä huonoin setti ikinä. Okei, kukaan ei pakota käymään useammalla kuin yhdellä keikalla per kiertuepätkä, eikä edes sillä, mutta nyt onkin vähän eri juttu kyseessä, sillä Sonatahan on tullut nähtyä tuota ennen viimeksi huhtikuussa 2011. Ei voi sanoa etteikö muutosta olisi tullut, kuusi uuden levyn biisiä mukana yms, mutta itse en siitä hyvästä paljoa juhlinut, sillä niistäkin tosiaan kahden (ensimmäisen lisäksi Cinderblox oli ihan kiva) aikana oli hyvä fiilis. Okei, sen nyt osasin päätellä jo etukäteen ettei bändin ehkä huonoimman levyn anti tule välttämättä olemaan keikalla se hurmoksellisin osuus, mutta toivoin vanhempien biisien pelastavan vähän enemmän. Vähän pieleen meni.
Last Amazing Grays nyt on kiva biisi edelleen ja kyllähän siinä yhdessä osassa tälläkin kertaa lähti tukka heilumaan, mutta silti... Jotenkin niin viime kiertueen juttu, että eikö bändiä itseäänkin jo kyllästytä. Fullmoonia kohtaan en ole vielä tähän mennessä onnistunut kehittämään sellaista inhoreaktiota kuin varmaan suurin osa keikoilla usein käyvistä faneista, mutta täytyy sanoa, että kyllä se tällä kertaa tylsistytti meikäläistäkin. Breathing on ihan kiva biisi joo, mutta olisi noilla nyt herranen aika kasa paljon parempiakin balladeja!
Tekee vaan vähän ikävää miettiä, että noiltakin löytyy ties minkälaisia helmiä, joita esim. mä en näköjään ikinä pääse kuulemaan livenä. Helppo nyt tietysti vastata jokaisen keikalle tulijan toiveeseen, mutta luulenpa, että tuskin sieltä salista kovin moni nyt juoksisi poiskaan kuullessaan vaikkapa The Cagen, Ain't Your Fairytalen, Shamandalien tai White Pearl, Black Oceansin.



Pitää taas pahoitella kuvien paskaa laatua, mutta ei voe mittään.
Alan jo kyllästyä tähän valittamiseen, joten täytyy nyt vaan sanoa vielä että rakas Sonata, olette edelleen hyvä bändi, mutta nyt ei vaan napannut.
Tietenkään esim. bändin esiintymisessä ei todellakaan ollut mitään vikaa, Tony on edelleen karismaattinen kaveri ja niin edelleen... Mutta kyllä tässä vaiheessa pitää näköjään olla biisilistassakin hyvä sisältö, että keikka voi oikeasti olla yhtään hienompi kokemus.
Toivottavasti vielä tulevaisuudessa.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Lakit päissä ja Laihot laaksoissa

Pienestä viiveestä välittämättä ilmoitan täälläkin, että lukio olisi nyt sitten kunnolla ohi!
...tai no, jos totta puhutaan niin kaksi ainetta aion kyllä käydä vielä uusimassa itseäni (toivottavasti) paremmin miellyttäviksi, mutta se nyt on sitten vasta ensi kevään juttu.





Juhlan ajaksi sattui tietysti maailmanlopun sadekeli, mutta ei voi mitään, sillä mentiin. Siitä, sekä nyt selittämättömäksi jäävästä asiasta johtuen tunnelma ei ollut juuri ennen koko homman alkua erityisen korkealla - mutta kyllä siinä meikäläisenkin suu kääntyi hymyyn, kun saliin astellessa tajusin soittajien soittavan ylioppilaiden sisääntulomusiikkina omaa versiotaan alla olevasta osasta erään leffan soundtrackkiä! Pisteet sille, joka tuon ikinä valitsikin.




Ennen todistuksen sun muiden hakemista kyllä vähän jännitti, ettei nyt vaan tulisi esim. kompasteltua, pudotettua todistusta, onnistuttu katkomaan ruusua, laitettua lakki päähän vahingossa ennen aikojaan, kaaduttua johonkin soittimeen riviin patsastelemaan mennessä... No ei vaan, mutta yllättävän paljon tuotakin kuumotteli :D Ei kuitenkaan tullut edes sen kummemmin kompuroitua, ja kuulemma osasin vielä kävelläkin koroilla.




Heh, ja meikäläinenhän melkein näkyy tuolta.
Mitä vaatetukseen tulee, niin nimenomaan tuollaista kolttuahan en ollut todellakaan ajatellut. Suunnitelmat kuitenkin muuttuvat, etenkin kun ne esittää kiireiselle mekontekijälle vähän myöhässä... Apuun tuli lopulta kaikista "no ainakaan tuohon en kyllä ylppäreitä varten pukeutudu!" -vannomista huolimatta Seppälä, ja alkuperäisessä muodossaan mekko näytti tältä. Tyllit saivat lähteä, miehustan suora reuna hieman muokkautua ja kaapista jo ennestään löytyvä korsetti asettua koko homman päälle. Rusetilla autoin lakkia mätsäämään edes johonkin. Jälkeenpäin mietittynä helma olisi voinut olla näyttävämpikin, mutta ihan kelpo sotisopa tuostakin tuli.

"Lukio flamencoten läpi".

***
Ruoka maistui, ja on näköjään maistunu joskus aiemminkin.
Ihania kortteja ja lahjoja sateli, ja kirjekuorten sisältöjä laskeskellessa ei voi kun todeta, että hemmeti mä kylven rahassa :D


Serkkusiskot sulassa sovussa :D
                                             Ja ny päästiin asiaan!




***


Jatkotkaan eivät tehneet poikkeusta ei-suunnitelmien-mukaan-menneiden asioiden (onneksi kuitenkin) lyhyessä listassa. Illan virallinen yo-bilepaikka Ilves jätettiin laskuista pois, sillä aikamoiset kemut olisi saaneet olla korvatakseen jonkun kahden tunnin mittaisen sisäänjonotuksen tuulessa ja sateessa. Rodeo taas alkaa olla paikkana jo vähän nähty, mutta eipä sielläkään pilkkuun asti tarvinnut roikkua, sillä seuraavana päivänä oli suuntana Annan juhlat!













Näin hyötykäytät mm. ylimääräisen kakunkoristeen! Askarrella paskartelin juhlia edeltäneenä iltana pienen "hatukkeen" vanhaan pantaan kiinni, ja lähinnä tuo sitten keikkui päässä edellämainituissa istujaisissa sunnuntaina. Vaikka halusinkin kivoista laketeista huolimatta hankkia itselleni nimenomaan perinteisen valkolakin, täytyi sitä nyt edes jossain vaiheessa yo-meininkejä saada pitää päässä myös enemmän omantyylistä härpäkettä.



Semmoiset juhlamenot tällä kertaa.
Lukion ensimmäisen vuoden jälkeen oli kyllä välillä sellainen olo, että ihan sama vaikka painuisin helvettiin koko Ylöjärveltä ja tuosta koulusta. Siitäkin huolimatta, tuon mielessäni kahteen eri vaiheeseen jakautuvan jakson muistelu on jokatapossa vähän haikeaa, tavallaan. Taas yhdet kolme vuotta elämästä takana, ja toisin kuin keväällä 2009 toivoin, ei mulla ole tässäkään vaiheessa pienintäkään käsitystä siitä millaisissa merkeissä seuraavat kolme tulee vietettyä. Saas nähä!
Voisin kertoilla tähän rivikaupalla siitä minkälaisia fiiliksiä meneillään olevan elämänvaiheen miettiminen mussa oikein herättää, mutta luulenpa, että sen lukemisen jälkeen teidän täytyisi kaikesta tunteilun yliannostuksesta johtuen käydä vähintäänkin pesemässä hampaat (ja heikoimpien työntää saman tien sormet kurkkuun). Kehotan siis vaan kaikkia suunnilleen samoissa tilanteissa olevia todellakin nauttimaan tästä nuoruudesta, ja jätän runoilun sen paremmin osaaville!