tiistai 21. helmikuuta 2017

2016

Perinteinen vuosikooste perinteisesti myöhässä, olkaa hyvät!

Tammikuu
Vuoden vaihtumista juhlittiin Wiesbadenissa, josta palasin kuun alussa Kölniin tehdyn päiväreissun kautta jälleen Bremeniin. Elämää Saksassa oli tuossa vaiheessa takana puolisentoista kuukautta, au pair -hommat olivat lähteneet rullaamaan ihan mukavasti ja monet asiat tuntuivat jo tutuilta. Tuossa vaiheessa olin alkanut puhua pomonkin kanssa pelkästään saksaksi ja vaihdoin englantiin vasta sitten, jos tuli kunnon tenkkapoo.
Olin tyytyväinen ja ylpeä siitä että olin oikeasti ottanut ja lähtenyt ulkomaille, mutta siinä että siellä toisessa maassa oli jo vähän tottunutkin asumaan oli alkanut olla myös huonoja puolia. Siinä missä aiemmin olin vain nauttinut siitä, että sain viettää vapaa-aikani omassa rauhassani, synttäreihini mennessä olin alkanut kyllä kaivata omanikäistänikin seuraa. Muunkinlaiset aktiviteetit au pair -juttujen, kielikurssin ja silloin tällöin yksinään kaupungilla pyörimisen lisäksi olisivat olleet tervetulleita. Näiden asioiden löytämisessä ei ollut toistaiseksi vielä suurta menestystä, mutta pyrin pysymään positiivisena.

Talvimaisemaa kotikulmilta! Lämpötila ei täällä laske useinkaan edes kymmeneen miinusasteeseen (ja sitä alempi lukema on todella harvinaista), mutta muutamaan kertaan kohdalle on sattunut tällainenkin kaunis pakkaspäivä.

Helmikuu
Vajaan tunnin matkan päässä Bremerhavenissa järjestetään parin kuukauden välein pieniä kokoontumisia cosplayn ynnä muun hengessä, ja yksi tällainen koitti helmikuun alussa. No mutta ei kun menoksi. Tapahtuma oli kyllä lopulta sekä liian pieni minkään kunnon conitunnelman aikaansaamiseen että myös liian iso siihen, että olisi oikein päässyt tutustumaan ihmisiin ketään etukäteen tuntematta, ja sen kanssa oli toki huonoa tuuriakin. Tulipahan kuitenkin käytyä. Helmikuussa onni kääntyi sosiaalisella rintamalla onneksi muilla tavoin, kun yhden FB-ryhmän sisäänpääsysysteemin kanssa aikani ongelmoituani pääsin viimein tutustumaan muihin au paireihin! Heitä olivat mm. unkarilainen Dóri ja ranskalainen Léa, joista tuli aika lailla parhaat kaverini näillä hoodeilla.

Starbucks pls

Maaliskuu
Suunnitelmaani kuului alunperin asustella Saksassa vajaat 7 kuukautta eli kesäkuuhun asti. Kun tuli puheeksi, kuinka olin pääasiassa ihan viihtynyt täällä, multa kysyttiin haluaisinko olla vielä vähän pidempäänkin - ja siinäpäs olikin sitten miettimistä. Päätöksen tekemistä ei siis voinut ihan ikuisuuksia pitkittää, sillä jos pysyisin alkuperäisessä suunnitelmassa, pitäisi perheen alkaa jo kohta etsiä uutta au pairia ajalle minun jälkeeni. En osannut vielä päättää sitten millään, ja kehitin asiasta niin naurettavan suuren stressin että siitä oirehtivat fyysisesti varmaan jo muutkin ihmiset ja koirat ja oravat parinsadan metrin säteellä. 
Stressi sai kuitenkin unohtua, kun kuun puolivälissä lähdin viikonlopuksi Berliiniin, jossa tapasin sinne lomansa kunniaksi Suomesta lentäneen Ninan. Oli kyllä niin hyvä reissu: käytiin ex tempore kauhuteemaisessa sirkuksessa, pyörittiin Kreuzbergissä, löydettiin ihan hotellimme läheltä Suomi-teemainen cocktailbaari nimeltä Voima (siis niin random! Jutusteltiin pitkään ties mistä etenkin paikan toisen saksalaisen pitäjän, kuin lopulta myös japanilais-venäläisen pariskunnan, kanssa - mitä omalta osaltani muistelen sekä mielissäni että myös vähän nolona), syötiin hyvää ruokaa, shoppailtiin ja tsekattiin myös pari nähtävyyttä. Tuo kaupunki on niin julmetun iso ettei siitä vielä kolmessa päivässä voi sanoa nähneensä kuin osan, mutta ei tarvikaan, sillä toistekin pääsee. Berliini-viikonlopun jälkeen Nina matkusti vielä mun kanssani Bremeniin, jossa pääsin esittelemään "työsuhdeasuntoani" sekä asuinkaupunkiani. Myöhemmin maaliskuussa täällä vieraili vielä Wiesbadenin-kaverini Hanna, joka taisi tuoda kevään mukanaan sieltä etelästä, oli meinaan niin hieno ilma!
Mulle oltiin tarjottu edellisen kesän työpaikastani töitä tulevallekin kesälle, mikä tarkoitti myös sitä, että mun täytyi käväistä Suomessa paikan päällä allekirjoittamassa sopimus. Tämän muutaman päivän visiitin tein maaliskuun lopussa, ja oli sitten niin epätodellinen fiilis kotimaahan ja etenkin kotiin saapuessa. :D

Berliinissä

Huhtikuu
Palasin Saksaan kuun ensimmäisenä päivänä, ja järkevänä ihmisenä ja kaikesta univajeesta huolimatta lähdin taas jo seuraavana aamuna reissun päälle. Olin jo pitkään halunnut käydä vähän läpällä Bielefeldin kaupungissa tuossa parin tunnin matkan päässä Bremenistä, ja ajoitin reissun päivälle, jolloin sielläkin kokoontuisi cosplayporukkaa Bremerhavenin tyyliin. Mun itse oli todellakin ollut tarkoitus lähteä ihan vain normaaleissa vaatteissa, mutta kun Suomessa käydessä oli ollut niin oiva tilaisuus pakata joku asukin mukaan, niin... Go nerdy or go home. Loppujen lopuksi istuin Bielefeldissä ratikassa matkalla kohti tapahtumapaikkaa cossi päällä, eikä tarvinnut päästä vielä edes perille, kun sain jo uusia tuttavuuksia: eräs mukavan oloinen kaveri vaihtoi kesken matkan mun viereeni istumaan, pyysi saada kysyä mitä ihmettä mulla oikein oli päälläni, mihin olin sen asun kanssa menossa ja sitä rataa. Itse tapahtumassakin tutustuin vielä muutamaan muuhun tyyppiin, sain cossini kuvatuksi ja mulle esiteltiin lopuksi vielä muitakin paikkoja kaupungissa. Oli ihan huippu päivä!
Äiti vieraili huhtikuussa Bremenissä kahden kaverinsa kanssa, mikä oli ihan mukava juttu, vaikka nyt oltiinkin nähty mun yllättäen vaaditun työsopparikotimaanvierailuni vuoksi edellisen kerran vasta viikko sitten. Käytiin mm. katsomassa varieteeta, ja koska matkalaisista nyt oli toisilleen seuraa, ei munkaan tarvinnut onneksi toimia oppaana ja seuranpitäjänä joka päivä aamusta iltaan.
Sen ensimmäisen uuden Bielefeldin-tutun kanssa tuli pidettyä yhteyttä kohtuullisen aktiivisesti, ja nähtiinkin vielä uudestaan. Ja taas uudestaan. Ja taas. Noihin aikoihin kirsikkapuut olivat täällä täynnä vaaleanpunaisia kukkia, ja sen ansiosta ihan tässä lähistölläkin maisemat olivat parissa kohtaa kuin mistä lie koulutyttöjen romanttisesta sarjakuvasta. En voinut olla ajattelematta, että sellaista mun elämänikin oli kieltämättä alkanut muistuttaa.

Bielefeldin Sparrenburg eli aika lailla hienoin paikka tuossa kylässä.
Toukokuu
Kuun vaihtuessa havahduin siihen, että kotiinpaluu koittaisi jo ensi kuussa. Jaiks. Tuolloin sain viimein vahvistettua itselleni ja muillekin, etten kyllä halua Saksan-aikani päättyvän vielä kokonaan ja että tulisin siis syksyllä takaisin vielä muutamaksi kuukaudeksi! 
Toukokuussa ilmat olivat jo sellaiset, että syötiin perheen ja heidän tuttujensa kesken paljon ulkona ja istuttiin puutarhassa iltaa (kauden tuote parsa on täällä ainakin näiden ihmisten suuri herkku, err what). Innostuin lenkkeilemisestä ja laiskottelua harrastin Game of Thronesin äärellä, josta ahmin vielä näkemättä olleet kaudet 2-5. Kuun loppupuolella tehtiin bielefeldiläisen kanssa ihana viikonloppureissu Düsseldorfiin siellä vuosittain järjestettävälle Japani-festarille, jossa pääsi ihastelemaan otteita sekä perinteisestä että modernista kulttuurista - ei hyvää päivää kuinka paljon cossaajia jo juna-asemallakin oli vastassa.

Ôko-Haus der Japanischen Kultur ja ihan mieletön puutarha jossain päin Düsseliä.
Kesäkuu
Siinä missä huhti-toukokuu oli ollut uudenlaisella tavalla tosi kivaa ja vähän jännittävääkin aikaa, kesäkuun alussa loppui sekin lysti ja vielä aika dramaattisesti. No mistäs muusta nyt puhuisinkaan, kuin niistä romanttisista asioista. Olin varsinkin kaksi viimeistä Saksan-viikkoani aika surkeassa jamassa: itkin niin tolkuttoman paljon että se määrä jo pelotti, ja siinä nyt poistui varmaan samalla muutakin henkistä kuonaa pidemmänkin ajan edestä. Sietäisi ainakin.
Parina viimeisenä päivänä ennen kotiinpaluuta kävin pieneksi piristykseksi "työnantajaperheeni" 10-vuotiaan kanssa pienessä conissa, joka järjestettiin ihan kivenheiton päässä (minä siviileissä, cosplaystä tuohon mennessä jo itsekin semi-innostunut tyttö Monster High -asuisena. :D). Tyttöä vähän harmitti mun alkava Suomen-lomani, mutta lohdutin häntä sanomalla että kaksi ja puoli kuukautta menisi nopeasti. Mielessäni kyllä lisäsin lauseen perään vielä "valitettavasti", sillä silloin niin kovasti kotiinpaluun tarpeessa teki mieli vain unohtaa, että tänne oli lupauduttu tulemaan vielä takaisinkin.
Ehdin aloittaa Suomessa kesätyöt vähän ennen juhannusta, ja kyseisestä juhlasta vietin puolet serkkujen ja heidän väkensä kanssa mummulassa/mökillä Honkajoella (vanhat kunnon lavatanssit for the win) ja puolet kaverilla kotikylällä. Olipahan kerrankin säät!



Heinäkuu
Aika lailla kesän paras juttu oli kyllä serkkuni ja hänen miehensä häät, jotka koittivat heinäkuun puolivälissä! Sen kuinka monissa häissä olen ollut voi laskea vielä yhden käden sormilla, mutta joka tapauksessa nämä bailut olivat niistä minulle itselleni tähän asti parhaat. Siis voi sitä tanssimisen määrää. Pääseurani eli toisen serkun ja tämän poikaystävän kanssa oli todella hauskaa, enkä tiedä milloin olisin viimeksi istunut niin pitkään saman pöydänpätkän ääressä myös veljeni kanssa ja vielä nauttinut olostani. Avioitunut serkkuni on ollut mulle lapsuudessa tärkeä ihminen, ja näissä häissä sitä vain tunsi niin hyvin kuuluvansa porukkaan. Saman kuun lopulla tuli myös mökkeiltyä samojen tyyppien kanssa, hyvää teki sekin.

Salonkikelpoinen edustus Liisa-kaason kanssa.
Elokuu
Parhaiten mieleenjäänyt asia elokuulta oli ilman muuta Nightwishin oma keikka Himoksella, ja kokonaisuudessaan varsin kiva päivä se olikin (siitä yhden tunnin aikaisesta ukkosesta ja painepesurin voimalla tulleesta sateesta huolimatta), näki taas tuttuja ja sitä rataa. Poet and the Pendulum ja Greatest Show on Earth olivat jotain aivan upeaa koettavaa, mutta kyllä sitä huomaa aina vain enemmän kuinka aika on jo ajanut mulla siitä kunnon fanituksesta ohi. 
Elokuussa tuli myös treffattua pitkästä aikaa parin vanhan kosmetologikaverin kanssa: pidettiin omanlaisensa pyjamabileet sushin, viinin ja mm. sellaisen musiikin parissa, joka olisi varmaan saanut koko vanhan luokan yhteisissä illanvietoissa protestointia osakseen.

Himos ilta-auringossa. Kuvia keikoilta? Ei jaksanut.
Syyskuu
Kuun alku tarkoitti jälleen mitä muutakaan kuin Traconia! Tällä kertaa asuni eivät vaatineet juuri valmistelua, sillä aika lailla kaikki ykköspäivälle tarvittava löytyi jo kaapista ja kakkospäivänä menin Ariel-cossissani. Ykköspäivän naamarilookin mekko on muuten ollut mulla jo 15-vuotiaasta asti jolloin ostin sen kun halvalla sain, kiva että sitä pääsi oikeasti käyttämään ensi kertaa jo niinkin nopeasti kuin kahdeksan vuoden päästä! Naamio taas oli yllättävä mutta sitäkin parempi löytö Bremenistä ja vieläpä ihan kotikylältä.
Asuni saivat Traconissa tosi paljon huomiota, ja tulin poseeranneeksi kuvia pyytäneille varmaan enemmän kuin aiemmissa tapahtumissani yhteensä! Erään tuolla ihan vain kuvaajana liikkeellä olleen kanssa räpsittiin vähän pidempäänkin (yksi näistä kuvista päätyi hänen sivulleen), ja varsinkin siitä tuli ihan superhyvä ja tyytyväinen fiilis.
Jo pian tuon jälkeen koittikin taas lähtö Saksaan. Bremeniin saapuessani tuntui siltä etten olisi ollut poissa kuin ehkä muutaman viikon ja, mutta henkisesti tänne jälleen asettuminen vaati kyllä työstöä. Perhettä oli kyllä ihan mukava nähdä taas, mutta vanha paikka kiusasi silti muistoilla, sää oli ärsyttävän lämmin (välillä jopa 30 astetta), kaverit olivat palanneet kotimaihinsa ja unettomuus tykkäsi kutsua itseään kylään bilettämään. Alkoi mulla siinä onneksi uusi kielikurssi joka tarjosi omalta osaltaan riittävästi tekemistä sekä uusia tuttuja, mutta silti syyskuun voisi sanoa päässeen vuoden ankeimman kuukauden julistuksessa sijalle kaksi. 


Lokakuu
Kuun alussa Bremenin-perhe lomaili ulkomailla, minä Wiesbadenissa. Käytiin Hannan kanssa mm. Rüdesheimissa, söpössä kylässä jossa pääsi esim. nousemaan vuoren päälle korkealla ilmassa hiihtohissin tapaisen jutun avulla - siisti kokemus, joskin myös vähän jännittävä tuulisella säällä. :D Yhtenä päivänä kävin myös Hannan vanhempien kanssa tutustumassa Marburgiin, jossa perheen toinen tytär opiskelee, ja voi dfkfgjaöerkgj niitä maisemia siellä. Minä <3 vanhat rakennukset. 


Etelästä palattuani lähdin pian käymään Hampurissa (btw aivan kuuluisan Reeperbahnin vieressä) Tarja Turusen konsertissa. What Lies Beneathin jälkeen en ole oikein jaksanut enää tutustua artistin omaan musiikkiin, ja tällekin keikalle tuli hommattua lippu ensin vähän sillä mielellä että no kerran kun ainakin voin. Tehokuunteluun päätyneistä uusimmista levyistä alkoi kuitenkin pikku hiljaa päästä jyvälle ja löytää ihan mukavia kipaleita, ja olihan se keikka lopulta tosi hyvä kokemus! Siinäkin mielessä kannatti lähteä, että tutustuin klubin edustalla myös pariin mukavaan saksalaiseen tyyppiin - toinen heistä opiskelee suomea ja hänen lempibändinsä on Stam1na. No mikäs siinä. 


Marraskuu
Marraskuun alkupuolesta lähtien on tuntunut siltä, kuin sitä olisi yhtäkkiä päätynyt mukaan johonkin dystopistiseen sketsiin, mutta valitettavasti kyseessä on kuitenkin todellisuus. Voi trumpetti sentään. 
Anyway, kuun puolivälin jälkeen Bremeniin tulostani tuli kuluneeksi vuosi, huhhuh! Niihin aikoihin kaupunkiin myös avattiin jälleen joulutori, jossa tulikin vierailtua niin kaverin kuin kielikurssin ryhmänkin kanssa. Jonakin sunnuntaina tehtiin kahden kaverin kanssa pieni, mukava reissu Osnabrückiin, joka oli sitä ennen tullut mulle tutuksi vain välietappina Bielefeldin-matkoilla. Marraskuun lopulla Nightwishin Wembleyn-keikka esitettiin uuden DVD-julkaisun kunniaksi elokuvateattereissa pitkin maata, ja onneksi myös Bremenissä! Ei hassumpi kokemus, vaikka olikin harmi, että Hampurista mukaan lupautunut kaveri oli onnistunut tuota ennen tulemaan rajusti kipeäksi enkä saanut enää muuta seuraa.


Joulukuu
Sain kuiden vaihteessa selville, että vaikka kielikurssini kestää vain tammikuun loppuun, kurssin koe onkin vasta maaliskuun alussa. No tota. Mun oli määrä palata helmikuun alussa Suomeen eikä sitä olisi enää kovin mielellään lähtenyt muuttamaan, joten eräänä maanantaina kävin opiston toimistolla kyselemässä, etteikö vielä löytyisi joku sitä aikaisempi koe, jonka osallistujalistalle mut voisi vielä ujuttaa. "No kyllä täältä yksi löytyy, tältä perjantailta!" Eihän sitä auttanut kuin kokeilla, vaikka jännittikin hieman sillä kurssista oli vielä parin viikon edestä asiaa käymättä eikä valmistautumiseen ollut ihan hirveästi aikaa. Toisaalta oli kuitenkin vain hyvä, että koko rupeama oli nopeasti ohi eikä stressata tarvinnut kauaa - mikä lopulta olisi ollut turhaa, sillä noillakin eväillä kokeesta jäi ihan hyvä fiilis (spoiler: pääsin helposti läpi).
Joulun ja vuoden vaihtumisen olisin nyt toisella kertaa mielelläni viettänyt Suomessa, mutta koska lentomatkat olisivat taas näin ilman rynkkyä (= Ryanair) turhan kalliit ja monivaiheiset ja paluuni joka tapauksessa joulusta vain reilun kuukauden päässä, jäinkin suosiolla Bremeniin. Ihan vuoden lopulla lensin vierailulle Müncheniin jonne yksi kosmetologikaveri oli perheensä kanssa muuttanut, ja oli kiva reissu.

Sarjassamme "yritäpä saada edes suurin osa mahtumaan kuvaan" -pytingit, osa München.
Tuntuu todella oudolta olla jälleen Suomessa näin vuoden 2017 alussa, kun vuoden 2015 lopussahan täältä vasta lähti pois. Mihin se 2016 oikein meni? Olen edelleen iloinen ja ylpeä siitä, että toteutin yhden haaveeni ja että puhun nyt sen ansiosta toistakin vierasta kieltä. Täytyy kuitenkin myöntää, että välillä tuota asiaa ja sen hienoja, positiivia puolia joutuu jopa vähän palauttelemaan mieleensä, kun elämässä on jälleen kääntymässä uusi sivu eikä sen tulevasta sisällöstä koe aina tietävänsä hölkäsen pöläystä. Aina liian helposti miettii sitä, mitä minulla ei ole tai mitä en ole saavuttanut siinä missä moni muu on, sen sijaan että miettisi kaikkea hyvää, mitä tähän mennessä on ollut ja on edelleen. Ei auta kuin koittaa pysyä positiivisena ja pitää se jonkunlainen ote omasta niskastaan, samalla kun muistaa nauttia siitä, että ikä alkaa vielä sentään sillä kakkosella ja että pieni pihallaolo voisi jonkun esim. 20 vuotta samassa duunissa olleen (tai 20 vuotta samaa äijää/muijaa eli sitä joskus niin suurta rakkauttaan katselleen) näkökulmasta vaikuttaa suorastaan lahjalta.