sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Amazing Floor ja seikkailu merellä

Minkälaiset esiintyjät useimmiten keikkailevat ruotsinlaivoilla - siis paikoissa, jotka joidenkin mielestä ovat parhaita mahdollisia hupilaitoksia, toisten mielestä taas junttiuden kelluvia tiivistymiä? Mulle tulee ensimmäisenä mieleen kaikkia muita vaihtoehtoja kuin mitkään itseäni kiinnostavat bändit, tai ainakin tuli, kunnes teinivuosieni suurin rakkaus eli Nightwish päätyikin vetonaulaksi yhteensä kahdelle risteilylle. Okei, aika vähättelevä ilmaus - kyseiset kruisailut oltiin suorastaan omistettu bändille. Mulle on edelleenkin hämärän peitossa mistä tuollainen idea tuli, eikä suhtautumiseni sitä kohtaan ole ollut pelkästään positiivinen, mutta kaikesta huolimatta tällainenkin oli tietysti koettava!


Seurue valmiina lähtöön! Kuten näkyy, edustin edellisen päivän Desuconin jäljiltä jo hieman haalistuneessa Ariel-tukassa. Varsinkaan tuo tummuusaste ei ollut ehkä mikään mulle omin juttu, mutta ei oo niin justiinsa, sellaista sillä kertaa!
Ennen reissua oli tullut mietittyä, olisiko risteilyn henkilökunta todella varautunut tuntikaupalla keikalle jonottaviin faneihin, kuinka paljon sellaisia ylipäätään olisi ja miten kaikki handlattaisiin. No, astuimme laivaan, hymyilimme kauniisti oviaukon vieressä päivystäneelle kuvaajalle ja lähdimme suuntaamaan hyttiä kohti, kun käytävän alussa henkilökunnan edustaja kysyi kulkumme päämäärää: "Hyteille vai jonottamaan keikalle?" Siis mitä? Mm. konserttisaliin vievä käytävä oli tosiaan jaettu aidalla puoliksi, toinen puoli jonotusta ja toinen kulkemista varten. Shit just got real! Onneksi osa meistä pystyi jo saman tien jäämään jonon perään pitämään paikkaa, kun toinen puolisko porukasta kävi nakkaamassa hyttiin samalla heidänkin kamansa. Aitajärjestelyn vuoksi jonossa oli tietysti hieman ahdasta, mutta mitäs pienistä, sillä en oikeasti muista milloin viimeksi keikalle jonottaessa olisi ollut noin hauskaa. :D Vibeä oli tosi kiva nähdä pitkästä aikaa ja muistella vähän menneitä, ja viimeistään tuossa vaiheessa juhlajuomien maistelu oli alkanut mikä saattaa sekin kertoa jotain. "Ai että te ootte jonossa vasta tosi kaukana kun ette ole 15 ensimmäisen joukossa?" "Niin!" 
Koko homma tuntui vähän epätodelliselta: ympäristön lisäksi outoa oli se, kuinka kauan edellisestä Nightwishin keikasta muka oli jo kulunut aikaa, sekä varsinkin se, kuinka pahasti olen näköjään kasvamassa tästä touhusta pois. Meitä jonossa edelläolleiden joukosta sai jälleen kerran bongata tuttuja kasvoja, eli mikään ei tavallaan ollut muuttunut - samalla vain tuntui siltä että muuttua oli ehtinyt aika paljonkin. Innostukseni (ihan oikeasti) jopa tätäkin bändiä kohtaan on tosiaan laimennut melkoisesti, eikä uusi levykään lopulta mitenkään auttanut asiassa, mutta siitä taas ehkä enemmän joskus toiste. 
Tosiaan! Meitä edeltänyt pätkä jonoa oli tuntunut epätavallisen pitkältä, enkä siksi uskonut että eturiviin olisi pahemmin asiaa. Jotenkin mä ja Vibe kuitenkin saatiin ovien auettua sprintattua siinä ei-niin-tilavassa-eikä-kovin-estevapaassa maastossa aitaan kiinni ja vieläpä ihan hyvälle paikalle, Ninan ja Iinan joutuessa tosin parkkeeraamaan taaksemme (ei toivon mukaan oltu pahimpia mahdollisia näköesteitä!). Vaikken tosiaan ollut osannut odottaa viidettätoista NW-keikkaani ihan niin hirveän lujaa, kyllä tuollaiselle paikalle pääseminen sai aikaan varsin hyvät ja etenkin nostalgiset fiilikset, ah! Ai niin, odotteluaikana taustalla soineesta musiikista silloin tällöin jokunen biisi oli ihan jopa hyvä - lähellä olleet ulkomaalaiset saattoivat ehkä vähän ihmetellä innostunutta biletystämme Stam1nan Muistipalapelien alettua.
Lopulta koitti showtime (vähän turhankin tutulla Roll Tide -introlla alkaen - ettekö nyt oikeasti olisi voineet keksiä jotain uuttakin?), ja no... En tiedä olinko ennen keikkaa oikein kunnolla tajunnut mitä oli tapahtumassa, ja mitä nyt vielä tässä vaiheessa muistan, niin oudolta tuntui kyllä myös bändin astuttua lavalle. Niin, lavalle. Lavahan oli tosiaan melkoisen pieni, ja ihan oikeasti alle metrin päässä yleisöstä. Nightwishin keikalla. Mitä hittoa?


Aloitusbiisinä kuultiin uuden levynkin avaava Shudder Before The Beautiful, ja harmikseni sain huomata että klubikeikkamaisen ympäristön huonona puolena tulivat myös sen mukaisesti kuuluvat soundit. No, ei voinut mitään, eipä se kokemusta kokonaan pilannut ja tottuminenkin tietysti auttoi. 
Avausta jatkoi niin ikään uusi biisi Yours Is An Empty Hope (jota en ole hyvänkuuloista väliosaa lukuunottamatta oikein tajunnut), Amaranth, She Is My Sin... Viimeisenä mainittu biisikin oli kuultu jo viime rundin vikoilla keikoilla, joten en ollut oikein osannut niin innostua mistään tuohonastisesta, mutta noita seurannut Dark Chest Of Wonders taas teki tehtävänsä. Siihen biisiin ei tunnu ikinä kyllästyvän kokonaan! 

Tässä koko lista:

1. Shudder Before The Beautiful
2. Yours Is An Empty Hope
3. Amaranth
4. She Is My Sin
5. Dark Chest of Wonders
6. My Walden
7. Nemo
8. Élan
9. Weak Fantasy
10. Storytime
11. I Want My Tears Back
12. 7 Days To The Wolves
13. Stargazers
14. Sleeping Sun
15. The Greatest Show On Earth (2: Life ja 3: Toolmaker)
16. Ghost Love Score
17. Last Ride Of The Day

Uudelta levyltä kuultiin tosiaan kuusi biisiä, ja vaikka tietysti vähempikin olisi riittänyt, ihan kiva joku My Waldenkin vain livenä oli. Kuitenkaan tuo ei ollut minulle mikään unelmasetti (eivätkö jotkut I Want My Tears Back ja Last Ride Of The Day ole jo aika 2012?), varsinkaan kun ehkä yllättävimmästä osuudesta oltiin onnistuttu mun kohdallani pilaamaan se yllätyselementti. Puhun siis Stargazersista, jonka settiin ottamisesta olin spoilaantunut yrityksistäni huolimatta - kuinka siisti juttu olisikaan ollut kesken keikan vain yhtäkkiä tajuta että apua, tätäkö ne tosiaan soittavat! No, ei tuo nyt tietysti ikävä hetki ollut siltikään.
Vaikkei mulla koko show'n alusta loppuun ollutkaan mikään sellainen loistofiilis kuin niin monesti aiemmin, oli keikalla huiputkin hetkensä, niistä parhaana ilman muuta Greatest Show On Earthin menevämmät osuudet: sinä aikana tuli elettyä mukana niin vahvasti, ettei paremmasta väliä - toivottavasti ketään ei ottanut pahasti korvaan Toolmakerin "kertsien" epäilemättä epävireiset mukanalaulamiseni. Ei sillä, etteikö tuolla yleisö muutenkin olisi ollut hyvin mukana oikeastaan koko ajan, mikä oli kyllä hienoa! Paikalla oli toki ulkomaalaisiakin joo, mutta ei nyt edes niiin hirveästi, eli kyllä sitä ääntä suomalaisistakin lähti.
Kuten olen täällä varmaan sanonutkin, Ghost Love Score on biisi, jota ollaan nykyisen laulajan aikana suorastaan ylisoitettu siihen nähden kuinka sitä mielestäni tulisi säästellä vain vähän spesiaalimpiin tilaisuuksiin. Tuolla sen alkaessa ajattelin pakostikin että älkää nyt hyvät ihmiset viitsikö täälläkin, mutta no... Kyllä se vain taas hyvältä kuulosti, loppupuoli varsinkin. Voi hyvä Floor sentään.


Tässä olisi tietenkin mukava kertoa enemmänkin vaikka koko bändin muustakin esiintymisestä, spiikeistä ja kaikesta mahdollisesta, mutta ihan kuin sellaisista tuon jälkeen enää muistaisi jotain, varsinkaan tässä vaiheessa. Vaikkei sitä missään kaatokännissä ollutkaan, paremminkin on kyllä joskus jäänyt asioita mieleen. Omaksi arviokseni voisin kuitenkin todeta, että keikka oli hyvä: näitä niin monta jo nähneelle meininki ei ehkä koko aikaa ollut yhtä hieno kuin ennen oli melkein aina tapana, mutta kaikki erityisen hyvät hetket olivatkin sitten niin siistejä, että nostivat koko kokemuksen pisteitä merkittävästi. Tämä keikka oli bilekeikka, ja vaikka olisikin tavallaan ihan kiinnostava tietää millainen kokemus olisi ollut ihan vesiselvänä, niiden muutaman juoman kumoaminen tuota ennen ei mitenkään kaduta - kerrankos sitä näinkin!

Kello oli show'n loppuessa varmaan jotain yksi yöllä, mutta olin tietenkin ihan sellaisissa fiiliksissä että tästähän tämä juhlinta vasta alkaa. Käytiin syömässä, juteltiin kenen tahansa tutun kanssa johon milloinkin tuli törmättyä ja päädyttiin hengaamaan hyttiin - josta seurani ei suureksi pettymyksekseni jaksanutkaan enää lähteä, vaan alkoi jo valmistautua nukkumaan. Hei, ei tän nyt ihan näin pitänyt mennä, kaverit. Kaikki kolme olivat ihan valmiita unten maille, mikä mun ei auttanut kuin koittaa hyväksyä viimeistään siinä vaiheessa, kun peittojen uumenista pikku hiljaa lakkasi kuulumasta edes ynähdyskommentteja mun ongelmointeihini siitä, mitä sitä tässä nyt sitten itse tekisin. Muiden kavereiden tavoitusyritykset kännykällä saattoi unohtaa, mutta kellon lyötyä kolme päätin vielä mennä katsomaan, tulisiko lähimailla ketään tuttua vastaan - sitä ennen ei luovuteta, laivoille ei vain hyvänen aika tulla nukkumaan! Onnekseni törmäsinkin melkein heti Miraan, Sannaan ja Akuun, ja sille tiellehän sitä sitten jäätiin... Oli kyllä hauskaa ja tilanteet usein mielenkiintoisia - yhdessäkin vaiheessa keskustelin mm. tyypillisen suomalaisen ihmisen sielunmaisemasta ranskalaisen nuorenmiehen kanssa, jonka olin jo risteilyn alusta lähtien nähnyt pitävän maamme lippua jonkinlaisena viittana. Nukkumaan maltoin mennä muistaakseni... seitsemän jälkeen? No, haudassa ehtii sitten ja niin edelleen.


Kovin pitkäksi aikaahan unta ei ihme kyllä riittänyt, vaikka jäinkin vielä mielihyvin punkkaan kellimään aamuvirkun hyttiseurani suunnattua yhdeksitoista Nightwish-bingoon (...). Kun olin jossain vaiheessa päässyt itsekin hytistä ulos aamupalaa etsimään, mulle soitti Mira: "Voitettiin Assin kanssa molemmat tietokilpailusta liput meet & greetiin, joten jos haluatte, voidaan antaa teidän hyttiläisille toiset! Ja täähän alkais sitten reilun 10 minuutin päästä". Ai että sellaista. Mua ei ollut yhtään jaksanut kiinnostaa mahdollisuus voittaa pääsyä tuonne (mistään VIP-lipun ostamisesta puhumattakaan) tai koko häppeninki hirveästi muutenkaan, mutta kyllähän se nyt piti mennä kun tilaisuus tuli! Onnistuin tavoittamaan muut ja pääsimme Iskelmäbaarin edustalle ajoissa, mutta säätämiseltä ei niiden lippujen kanssa kuitenkaan vältytty - onneksi kaikki päättyi kutakuinkin parhain päin ja tapaamiseen päästiin. Sinne jonottaessa jännitys oli ehtinyt kasvaa melkoiseksi, ja tässä tapauksessa ei voi kuin olla tyytyväinen ettei sentään enää ole 15-vuotias ja fanitus sen mukaista. Vaikka sitä viimeistään tähän mennessä onkin tajunnut että ihmisiä nekin tyypit vain ovat, ei tuollaisessa tilanteessa siltikään vain osaa olla ihan normaalisti. Onneksi muusikoilla oli siinä samalla ne meille annettavat julisteet nimmaroitavanaan, joten heidän huomionsa ei kohdistunut koko ajan ihan vain pelkästään meihin faneihin, jotka yritimme olla jotenkin eduksemme ja välttää kiusallista tuppisuisuutta, pitäen sanomiset kuitenkin määrältään ja sisällöiltään järkevähköinä. Näin ainakin minulla. Aika lailla keskellä istuneelle Floorille osasin ainakin kehaista hänen eilistä esiintymistään - vaikka ei ehkä sittenkään olisi pitänyt, ainakaan niillä sanoilla. Englannissa night-sanalla voidaan toki tarkoittaa myös iltaa, mutta ei se siihen käyttöön näköjään ihan joka yhteydessä niin hyvin sovi, kuten tuli huomattua: se mitä tarkoitin sanoa laulajalle, eli suurin piirtein "olit mahtava eilen illalla", tulikin suustani ulos kuulosten siltä että "olit mahtava viime yönä". Ei tsiisus, että tuon muisteleminen sitten naurattaa yhä edelleen. Tajusin kyllä saman tien miten väärältä sanavalintani kuulosti, mutta nolotti ja ujostutti niin paljon etten sitäkään saanut sanottua ja käännettyä huumoriksi, kuten joku yhtään supliikimpi henkilö olisi varmasti tehnyt. :D Eipä ole onneksi niin vakavaa (ja ehkä sen nyt pystyi asiayhteydestä päättelemään mitä tarkoitin, joten Floorkaan tuskin joutui tosissaan miettimään oliko fanin hytissä sittenkin käynyt vierailulla muu kuin Freud...) ja ihan hyvä tovi me siinä laulajan ja Troyn kanssa puhuttiin vielä esim. tulevasta Tampereen-keikasta. Laitimmaisena istunut Tuomas joutui (taas, btw) pyytämään mua toistamaan mitä sitten ensimmäiseksi olinkaan saanut hänelle sanottua, ja vaikka tämä johtuikin epäilemättä enemmän minusta, oli herra silti tosi skarppina itsekin - Nina kehui itse hänen kohdalleen päästyään kuinka paljon pitää uudesta levystä, mutta sen Tuomas vain ignoorasi täysin ja kommentoi sen sijaan kaverin paitaa. :'D Hienosti meni kyllä useammankin osalta, mutta onneksi tuolta (vielä yhteiskuvan ottamisen kautta) selvittiin hengissä pois.


Tuolta poistuttuamme kaikilla taisi olla melkoinen täpinöintifiilis, eivätkä outoudet vielä edes loppuneet siihen. Tapaamispaikan ulkopuolella meille tuli kohta juttelemaan kaksi miekkosta varusteinaan kamera ja mikki, ja he kysyivät tunnelmiamme äskeisestä ja ehdottivat, josko saisivat haastatella meitä ihan videolle. No mikäs siinä, tarpeeksi kummallistahan tämä touhu ei vielä valmiiksi ollutkaan. Tekeillä oli siis jonkinnäköinen aftermovie-video risteily-yhtiön sivuille päätyväksi, ja toivon mukaan meistäkin nyt edes jotain käyttismatskua sitten sai irti, kun melko kauan heidän kysymyksiinsä turisimme vastauksia. :D

Tuon jälkeisistä aktiviteeteista mua kiinnosti mm. Nightwish-karaoke (ihan vain kuuntelijan näkökulmasta, älkää säikähtäkö!) joten sielläkin piti piipahtaa, mutta eipä se lopulta ollut niin erikoista että paria biisiä enempää olisi jaksanut seurata. Lupaavammaltakin vaikuttavaa esitystä oli onneksi tiedossa, sillä paluupäivän ohjelmaan kuului vielä Marcon ja Troyn akustinen keikka jota odotin isolla mielenkiinnolla - niin kuin odotti selvästi moni muukin, sillä tuntia ennen sisäänpääsyä salin ovilta alkoi jo vaikka kuinka pitkä jono. Hyvin mekin onneksi mahduttiin sisään, ja vaikkei nyt kovin lähellä lavaa oltu tai sinne hirveän hyvin nähty, niin paljon mieluummin tuon kuunteli sohvan selkänojan päällä istuen kuin jossain tungoksessa seisten.


Ennen keikkaa oli tullut mietittyä, kuinka (ja mitkä) Nightwishin biisit oikein taittuisivat akustisesti ja vain kahden miehen esittäminä, mutta pian selvisi, että eivät näköjään oikein mitenkään tai mitkään - setlist.fm:n mukaan tuolla kuultiin kaikkiaan kahdeksan biisiä, joista vain yksi oli NW:tä:

1. Pink Floyd - Money
2. Black - Wonderful Life
3. Jethro Tull - Locomotive Breath
4. Sonny Dae and his Knights - Rock Around The Clock
5. Motörhead - Ace Of Spades
6. Heart - Alone
7. Nightwish - Edema Ruh
8. The Mug Of Brown Ale

...että sellainen Nightwish-keikka, biiseistä juuri ja juuri puolet tuttuja ja sitä rataa.
Ihan mukavakin yllätys oli se, etteivät ukot tuolla koko aikaa vain kaksin musisoineet, vaan puolivälin tienoilla mukaan liittyi Kai ja vähän myöhemmin myös Floor! Edema Ruh(kin) on musta aavistuksen tylsä biisi, mutta tuollainen versiointi piristi sitä kyllä kivasti. Keikan aikana tuli myös kuultua Troyn laulua varmaan enemmän kuin ikinä tuohon asti, ja ei voi kuin tykätä. NW:n biisien vähäisyys oli mulle ilman muuta pettymys, mutta oli (kaikkiaan melko hyväntuulisessa) show'ssa sentään siis ihan hyviä puolia siitäkin huolimatta.

Kovin paljoa risteilystä ei tainnut tuon jälkeen olla enää jäljellä, joten viimeiset tax free -shoppailut ja kamojen pakkaamiset myöhemmin koittikin nousu maihin. Junamatkaseuraa mulla oli jopa Tampereelle asti, ja olotila oli väsymyksestä huolimatta hyvä. Kiva reissu oli tullut tehtyä, vaikka varmasti olisin saanut siitä vielä enemmän irti joitakin vuosia sitten: kaikkea superfanimeininkiä seuratessaan tunsi itsensä välillä jopa jollain tapaa ulkopuoliseksi, kun pahin ja paras fanitus nyt on jo ehtinyt valitettavasti seilata ohi. Haastatteluhetken jälkeen meille esim. tuli juttelemaan puolalainen tyttö, joka kyseli innoissaan meet & greetistä ja kertoi olevansa kateellinen kaikille siihen päässeille, hehkutti eilisillan keikkaa ja riemuitsi reissuista, joita vielä myöhemmin tänä vuonna tulisi tekemään bändin perässä. Siinäkin oli jotain niin... En tiedä, ihanaa ja tuttua, mutta enemmän se menneisyyttä kuin nykyisyyttä peilasi. Kyllä tuo bändi mulle toki edelleen jotain merkitsee, ja oli sitten vähän junttia tai ei, niin ihan positiivinen ja hauska kokemus tuo risteily oli joka tapauksessa - suureksi osaksi myös huipun seuran ansiosta. En mä pahasti valehdellut, kun haastattelussa vastasin että voisin lähteä vastaavaan joskus uudestaankin, joten ei kuin vain kiitoksia kaikille!

PS. Julkaisuajankohta on sen verran myöhäinen, etten tiedä mitä siitä voi enää edes sanoa. Parempi jos ei mitään.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Tracon X

Niin mikä? Siis Tampereen nyt jo 10-vuotias anime-, roolipeli- ja minulle erityisesti cosplay-tapahtuma Tracon, syksyn the juttu, jota sekä odotin innolla että jonka koittamista halusin välillä viivyttää. Nyt toista kertaani varten hallussa oli ollut jo toukokuusta lähtien lippu koko viikonlopulle, ja asuideatkin (tai ainakin toinen niistä) olivat saaneet muhia rauhassa. Vuosi sitten päätin, että joku kunnon cosplay se saisi sitten olla, mutta hahmosta ei ollut hetkeen ajatusta. Cossattavaksi valikoitui lopulta Kyo Kara Maoh'n (tai Kyou Kara Maoun, up to you) Wolfram, vaikkei ensin todellakaan pitänyt, useammastakaan syystä.




"He has extremely high pride and is hot-headed. He is arrogant and short-tempered but can also be quite compassionate at times." - kyoukaramaouwikia.com. Pelkästään noin lyhyt kuvauskin riittää kertomaan, että lempihahmoni on luonteeltaan varsin erilainen kuin minä. :D Ei siis mitään helpoiten samaistuttavaa osastoa!
Kaikesta huolimatta olin päätynyt siihen, että jos en koskaan toteuttaisi tuota ihan kunnolla, jäisi se kummittelemaan loppuiäksi ja varmaan vielä mun hautakivenikin ympärille, oikeasti. Sen lisäksi, että tuo typerä sarja oli syy siihen että tulin viimein ottaneeksi osaa ensimmäiseen coniini (eli "pelkkien Japani-hörhöjen ihme tapahtumaan", kuten tapasin joskus ajatella), on siitä ja sen hahmoista vain irronnut mulle sen verran paljon viihdettä, että tahdoin muistuttaa sen olemassaolosta muitakin asiasta tietäviä.
Yksi cossaussuunnitelmiani ensin vaivanneista epävarmuuksista oli kuitenkin se, tuntisiko hahmoani kukaan - tv-sarjan alkamisesta kun on aikaa yli vuosikymmen ja loppumisestakin jo reilu puolikas, eikä kyseessä nyt varsinaisesti ole mikään klassikko. Kansainvälinenkin fanikunta on selkeästi jo aktiiviset päivänsä nähnyt. Eräässä Facebook-ryhmässä mut saatiin kuitenkin vakuutettua että kyllä niitä tuota (ainakin jonkun matkaa) katsoneita ihmisiä silti on, ja kovin nostalginen juttu se monille tuntui olevan! Siistiä, innostusta lisätty ja epävarmuutta vähennetty, eikä enää tarvinnutkaan kuin... Niin, tehdä se asu.
Ompeluhommat eivät koskaan olleet mitään mielipuuhaani peruskoulussa, ja sain pari muhkeaa hikipisaraa ohimolleni jo kun vain ajattelinkin mikä työ olisi edessä, nyt siis ilman kenenkään oikeasti osaavan apua. Kävin jonkun kerran etsimässä kirjaston käsityölehdistä sopivia kaavoja, mutta kun kaupoilla sitten tulikin vastaan jo sellaisinaan juuri oikeanlaiset housut ja pian myös niiden väriin tarpeeksi hyvin mätsännyt takkiasia, suunnitelmat muuttuivat. Takki oli alkuperäisessä muodossaan melko erilainen kuin kuvassa näkyvä lopputulos, ja senkin muokkaamisessa oli kokemattomille ihan riittävästi hommaa - onneksi ei kuitenkaan yksin tarvinnut ahertaa, vaan avuksi tarjoutui kilttiluontoinen äitini, joka loppujen lopuksi hoiti ompelukoneella surruuttamisesta suurimman osan, minun keskittyessäni kaiken tarvittavan matskun metsästämiseen, proppiin ja käsin ommeltaviin osuuksiin.


Ja kyllä, olen ylpeä jopa tuosta kyltistä.
Peruukki ja miekka ovat ihan vain Punanaamiosta (huotran kyhäsin pahvista ja keinonahasta), vyöt ja kauluksen liina/huivi/whatever kirppikseltä. Muutenkin ihan kivat kengät ostin hyvällä omallatunnolla Skopunktenista, sillä pääsimme kaverin kanssa hyödyntämään kaksista ostetuista kengistä toiset puoleen hintaan -alennusta. Oli muuten huvittava juttu, kun ensi kertaa kenkiä sovittaessani selvisi, että vieressä samaa tehneellä tytöllä oli myös tekeillä cosplayprojekti Traconia varten.

Mitä muuten tulee hahmon miespuolisuuteen, sekin asia kuului aluksi epävarmuustekijöiden listaan. (Nykyään taas onneksi normaalipainoisena) rinnustani litistämiseen ainakin riitti mainiosti yhdet oikein ja yhdet väärin päin puetut urheiluliivit, ja kropan alapuoliskon suhteen sai kiittää sitä, että univormussa kuuluikin olla hieman väljyyttä. Jos ei siis mietitä liikaa lyhyyttäni, voi todeta ettei se Y-kromosomin puute tässä tapauksessa niin paljoa haitannut - "ongelmanahan" oli pikemminkin se, että Wolfram on nätimpi kuin minä. :D Ei kuitenkaan auta itku geenimarkkinoilla, eikä tässä nyt onneksi enää mitään ulkonäkökompleksisia 15-vuotiaita olla (tai ainakaan myönnetä olevansa). Musta olikin vain mukavaa, kun tällaisen prettyboyn cossaus salli esim. tekoripsien käytön!

Mitään varsinaista paniikkia cossin ajoissa valmistumisesta ei aiheutunut, mutta todella paljon se oli mielessä, ja jotain pikkujuttuja viimeistelin tietenkin vielä edellisenä iltana. Koko systeemin ehdin pukea päälle ensi kertaa vasta coniaamuna, mutta no, olisi tuossa voinut paljon huonomminkin käydä!

Vaikka aamulla tulikin pienehkö kiire, olin värikästä porukkaa kuhisevalla Tampere-talolla paikalla hyvissä ajoin ennen kello puoli yhdentoista avajaisia. Mikään pitkä tilaisuushan tuo ei ollut: sisältönä oli lähinnä menneiden tapahtumien muistelu näin 10-vuotisjuhlan kunniaksi sekä aikamatkailuteeman esilletuonti, molemmat niin videotaiteessa kuin myös pääjärjestäjien pikku show'ssa ja tervetuliaispuheissa.

"Mä oon oottanut ja miettinyt Traconia viime aikoina niin paljon, että tuntuu ihan kummalliselta että se on nyt oikeesti alkanut!" "Niinpä. Nyt enää yksi huonosti nukuttu yö jäljellä!", kommentoi eräs järjestäjä mun seuralaisille suunnattua tuntojentilitystäni avajaisista poistuessa. :D
Melkein heti koittikin ensimmäinen varsinainen ohjelmani, Cosplay Tour Europen näytös. Dokkarinkatselutuokio oli ollut harkinnassa vasta vähän aikaa, ja joo vai ei -puntaroinnin päätteeksi tein lopulta kompromissin: menen katsomaan sitä, mutta vain joksikin aikaa, muutkin ohjelmat kun rohmuavat jo ihan tarpeeksi ns. vapaasta ajasta. Video oli kyllä tosiaan mielenkiintoinen ja hauskakin, vaikken nyt mitään cosplayn kansainvälisistä (tai pahemmin edes suomalaisista) kuumista nimistä tai muista tiedäkään - enemmän tuossa oli kyse koko ilmiöön kuin tiettyihin ihmisiin keskittymisestä. Ranskalaisen Japan Expo -tapahtuman esityksistä kuvatut pätkät oli aika vau!
Eri olosuhteissa olisin tosi mielelläni tuijotellut filmin loppuun asti, mutta kello kävi, joten kolmen kuluneen vartin kohdilla oli jo pakko hipsiä salista pois.

Myyntipöytäalue, tuo pakollinen vierailun kohde (jonne suuntasin aika lailla seuraavaksi, törmättyäni ensin heti salista päästyäni ja täysin yllättäen eräällä kirjakojulla töissä olleeseen tuttuun. "Mulla ei oo hajuakaan edes kuka sä oot." :D).
Mukana kantamani kyltti oli jo tuohonkin mennessä kiinnittänyt monen vastaantulijan huomion aina muutamaksi sekunniksi per silmäpari, mutta kukaan ei ainakaan sen näkyvämmin noteerannut cossiani. Kunnes... "Hei, saisinko ottaa susta kuvan?" Hui! Vastaukseni oli ilman muuta myöntävä, vaikka samalla sisäisesti hoinkin että apua - tähän tosin lisättiin myös vähän huvittuneisuutta, kun kysyjä jatkoi: "En kyllä koskaan katsonut tuota sarjaa loppuun asti, mutta oli se ihan hauska". Ai miten niin olen kuullut tuon joskus ennenkin? Anyway, siinä sitä sitten pönötettiin kyltti kädessä yrittäen muodostaa naamalle asiaankuuluvan vakavaa ilmettä, ja luulen kyllä etten saanut kunnolla peitettyä epävarmuutta, jonka tilanteen äkillisyys oli nostanut pintaan. Mainitsin kuvaajalle myös omilla teillään olevista kavereista ja omien kuvien puuttumisesta, joiden vuoksi menin sitten pyytämään häntä kuvaamaan mut vielä omallakin kamerallani. Awkward much? Jos cossini esikuva arvostelisi hahmossa olemiseni noina hetkinä, tuosta suorituksesta saisin varmaan jotkut ragehaukut ja ehkä jopa palovammoja. Saamastani huomiosta olin kyllä iloinen, mutta samalla otti päähän, että pyhistä aikomuksistani huolimatta poseerausten varsinainen harjoittelu oli päässyt jäämään väliin. Ja kun kerran joku mun hahmoni ilmaisi tunnistaneensa, olisihan se toki ollut kiva vaihtaa useampikin sana aiheeseen liittyen, mutta kuvanottanut riensikin aika lailla heti muualle. :D No, ei kun vaan jatkamaan omaakin seikkailuani!

Huono kamera ja huono valo on huonoja. Mutta Frodooo!
Ja Legolas! En ole varma, kiinnitinkö vielä tuona hetkenä hirveästi huomiota tennareihin. :D

Slaine Troyard eli mainitsemani kenkäkaupan tyttö (joka tunnisti myös minut - joo, niin hirveän vaikea tehtävä, kun tuollahan tietenkin pyöri lukuisia muitakin Wolframeja. Eli ei. :D)! 
Kalkaros, tyyliinsä todella sopivasti keskellä kirkkainta päivänpaistetta!

!
Yllänäkyvän Jessien bongattuani en paljoa aikaillut, vaan riensin heti pyytämään kuvaa. Ja ihan kuin lapsuuteni idolin kohtaaminen ei olisi ollut tarpeeksi siistiä jo muutenkin, kuvasta kiittettyäni cossaaja vielä vastasi minulle että "Eipä kestä, Wolfram!". Äääsätiedätmunhahmon! Etsimääni kuningasta hän ei ollut kuulemma sattunut näkemään, ja kertoi juonitteleva ilme kasvoillaan olevansa muutenkin kiinnostunut vain jonkin keltaisen ja paljon pienemmän löytämisestä. Huippu tyyppi!


Tämän neitosen (tai no, itse asiassa rouvasen) näkeminen sai ensin aikaan melkoista epäröintiä sen sijaan, että olisin heti mennyt juttelemaan, en nimittäin ollut ihan satavarma henkilöstä vaikka hän tutulta näyttikin. Ei kun nopeasti Facebook auki ja vähän lisää näpyttelyä asian tarkistamiseksi - noniin, olihan se näköjään nyt ilmoittanutkin olevansa täällä tänään. Kyseessä on siis Rose Shock -blogin Tanja, jonka hienoja ja rohkeita meikkilookkeja olen ihaillut jo muutaman vuoden ajan. Kovin pitkäksi aikaa en mennyt häiritsemään, mutta kerroin seuraavani häntä useammallakin sivustolla, kysäisin vähän mm. seuraavan päivän asusuunnitelmista ja pyysin saada kuvata. Hetkeä aiemmin olin nähnyt jonkun ottavan yhteiskuvaakin bloggaajan kanssa, mutta varsinkin ilman apulaista sellainen olisi tuntunut vähän tyhmältä (etenkin cossi päällä :D), joten tällä mentiin. Kuten nainen kertoikin, hän oli ollut etukäteen melko hiljaa Traconiin osallistumisestaan, joten hänen tapaamisensa oli kyllä kiva yllätys!

Alkupäivästä ehdin hyvin pyöriä vähän kaikkialla törmäten siinä sivussa moneenkin tuttuun, ja kävinpä jossain välissä myös kuvauspalvelun asiakkaana. Pääasiallinen seurani eli Sanna ja Honey hoitivat onneksi WCS-kisan lippujen jonotuksen minunkin puolestani, joku tunti taisi siihenkin upota. Tuon lisäksi heillä oli jossain vaiheessa myös asiaohjelmanumeroa seurattavanaan, joten liikuskelin tuolla aika paljon yksinäni - syömään sentään ehdittiin yhdessä! Siinä vaiheessa vanha kunnon subi oli hyvää vaihtelua Lidlin energiapatukoille, vaikka hommansa toki nekin hoitivat. Kiinnostava päivä varmaan muuten kaikilla lähialueen pikaruokaloiden työntekijöillä.

Iltapäivällä koitti taas ohjelmaa minullekin, ensimmäiseksi erään paneelikeskustelun muodossa. BL:n eettisyyttä pohtiva ohjelma oli aiheeltaan ajatuksia herättävä ja sisältökin siksi mielenkiintoista (vaikken nyt varsinaisesti harrastaja olekaan), joten oli pienoinen pettymys, kun vain 45 minuutin kesto tosiaan osoittautui turhan lyhyeksi. Ei voi kuitenkaan mitään, ja ainakin saleissa istuminen jatkui heti tuon jälkeen muutenkin, nimittäin yhden must-juttuni, cosplaykilpailujen parissa.
Lauantaina aiheen ohjelmistoon kuului World Cosplay Summit -karsinta, jossa valittiin Suomea edustava pari ensi vuoden maailmanmestaruuskisoihin Japaniin. Arvioinnin kohteina ovat sekä pukujen toteutus että esitys, ja tuon lisäksi samaan syssyyn pidettiin myös pelkkiin pukuihin keskittyvä parikisa sekä pukudesign-kisa, johon osallistutaan pukeutuneena esim. omaksi originaalihahmoksi tai itse suunnitelluksi versioksi valmiista hahmosta.

WCS-osallistujat.
Pari-/pukukilpailun osallistujat.
Pukudesign-kilpailun osallistujat.
Kaikissa sarjoissa oli kyllä niin hienoja pukuja että oksat pois! Kuten viime vuonna seuraamani Nordic Cosplay Championshipinkin karsinnoissa, hahmot ja niiden alkulähteet kuitenkin olivat minulle valitettavasti aika vieraita - tuttua ei ollut edes sitä vähää mitä silloin NCC:ssä (pukudesignissa oli kyllä Tolkienin hahmo joo, mutta sekin Silmarillionista). Toki esityksissä oli mukana ihan hauskoja ja hienoja juttuja joka tapauksessa, mutta mun vain oli silti hieman vaikeaa ilman mitään pohjaa saada niistä niin hirveästi irti. Seurastani ja vähän korkeammalle tähtäävästä kilpailusta tietysti tuli mukava plussa tämänkertaiseen kisakatsomokokemukseen, mutta silti jossain kohtaa oikeasti yllätin itseni ajattelemasta, että tähänkö mä nämä kaksi tuntia päivästäni käytän. Lähestyvä tulosten julkistus nosti kuitenkin mielenkiinnon taas korkealle, ja lopulta silmäkulmani taisivat jopa vähän kostua, kun olin niin iloinen juuri valittujen WCS-edustajiemme puolesta.

Kolmen kärki, voittajat keskellä. Sitä kirjailujen määrää! Jos voittaja-asuista ja niiden tekijöistä kiinnostaa lukea lisää, tässä toisen cossaajan blogi.
Kisojen jälkeisestä reilusta tunnista muistan lähinnä pyörineeni seuran kanssa siellä täällä, ja jokainen meistä taisi päästä sinä aikana jonkun kuvattavaksi. Pitkin viikkoa oltiin luvattu ties mitä myrskyä viikonlopun sääksi, mutta loppujen lopuksi ilmat todella suosivat conikävijöitä, sillä ainut päivällä nähty, säälittävä sadekuurokin oli osunut juuri kisojen ajalle. Kyllä kelpasi käyskennellä lenkkiä Sorsalammen ympäri ilta-auringon paistaessa, ja kuvata rannalla meikäläistä cossissani (se kuinka tyytyväinen olen itseeni niissä kuvissa onkin sitten taas ihan toinen juttu, mutta no). Ennen seitsemää hyvästelin seurani ensimmäisen päivän osalta, ja suuntasin yhteen oman ohjelmani must-jutuista, Potter-miittiin! Kyllä. Jos joku olisi kertonut vähän yli kolme vuotta sitten että tulen vielä osallistumaan tuollaiseen, olisin ollut aika ihmeissäni - vaan eipä siinä, toisinaan elämä ja vanhat lempparijutut voivat yllättää. Silloin joskus jostain hyökännyt, outo innostus on toki laantunut aika paljon tässä vuoden-parin sisällä, mutta odotin ohjelmaa silti mielenkiinnolla.
Tapaamiseen oltiin mahdutettu tietokilpailu, jonkinlaista kaksintaisteluharjoittelua innokkaille sekä yhteiskuvien ottoa, mutta eipä sitten juuri muuta. Aikaa miitille ei kyllä ollutkaan kuin tunti, minkä aikana ei tietenkään ihmeitä kerkeä: jos oltaisin aloitettu sillä, että jokainen osallistuja esittelisi nopeasti itsensä ja kertoisi halutessaan lyhyesti vaikka suhteestaan sarjaan, ajasta olisi kulunut jo ihan hyvä tovi, porukkaa kun oli miittitelttassa melko paljon. Olisin vain niin mielelläni käyttänyt hyväkseni tilaisuuden tutustua uusiin ihmisiin, kuullut heidän ajatuksiaan asioista ja puhunut ties mistä, esim. Starkidin musikaaleista ja siitä kuinka siisti tyyppi Tom Felton vain on, nyt pari aihetta mainitakseni. Järjestäjä kertoi miitin olevan hänen pitämistään ensimmäinen, mikä kannattaa toki ottaa huomioon siitä mielipidettä muodostaessa - tuollaiset hommat eivät missään nimessä ole helppoja, varsinkaan noin tiukalla aikataululla. Olinkin ajatellut, että ohjelma-ajan tultua täyteen halukkaat voisivat jatkaa miittiä teltan ulkopuolellakin, mutta pettymyksekseni aika lailla kaikki vain suuntasivatkin omille teilleen suurin piirtein yhtä nopeasti kuin päivällä cossistani kuvia ottaneet. No, ei sitten. Oli kuitenkin tosi kiva, kun miitissä myös ollut tuttuni Saija jäi vielä sen jälkeenkin seurakseni, ja siinä kyllä juttua riittikin!

Tässä vielä kuvia loppupuolelta päivää:

Seuraherrani ja -neitini eli Hetalian Suomi ja Mirai Kuriyama!
Tässä viimein Rakettiryhmä kokonaisena (Meow tosin näköjään vain jaloissa, mutta sen nyt ei ole niin väliä)!
En kai muuten ole ainoa, joka pienenä kirjoitti hahmojen nimet niinkin hienosti kuin "Zesi ja Zeims"? :D
PS. "Ootko vieläkään löytänyt sitä maou'a? No damn!" <3



En ihan ensin edes tunnistanut W.i.t.c.h -pahis Nerissaa, mutta kun niin tein ei voinut kuin todeta että vau!


Tietenkin Wolframin piti saada kuva itsensä lisäksi toisestakin hemmotellusta, enemmän tai vähemmän rasistisesta blondista. :D


Yhdeksän maissa väsymys ja nälkä alkoivat painaa siihen malliin, että kiitin Saijaa seurasta ja aloin tehdä lähtöä kotiin. En tiedä kuinka paljon mainitut rasitteet vaikuttivat asiaan, mutta vaikka olikin ollut kiva päivä, väkisinkin tuli mieleen että tässäkö nyt sitten jo oli suurin osa niin kauan ajatuksissani pyörineestä tapahtumasta. Olin odottanut ja toivonut varsin paljon monilta lauantain jutuilta, ja joutunut toteamaan, etteivät ne olleet menneet ihan niin kuin olin haaveillut.
Aulassa kyytiä odottaessani tällaiset pohdintani keskeytti yhtäkkiä ohitseni kulkemassa ollut tyttö, joka minut huomattuaan päästi ihastuneen huudahduksen ja sanoi: "Sulla on ihana cossi! En oo koskaan nähnyt kenenkään cossaavan tuon sarjan hahmoja! Ihana!". Sain häneltä hehkutuksen lomassa vielä halauksenkin, ja voi pyhä Shinou että tuli sitten hyvä mieli. Kehuja ei jäänyt sen pidemmäksi aikaa jutulle vaan jatkoi aika lailla heti matkaansa, mutta ei varmaan tiedäkään kuinka paljon tuollainen lyhytkin huomiointi mua jo piristi. Tuohon jos johonkin oli ihana lopettaa päivä!


Sunnuntai

Koska Tracon-suunnitelmiini kuului alusta alkaen tapahtuman molemmat päivät, käytin enemmän kuin mielelläni hyväksi tilaisuuden pukeutua useampaankin asuun. Yksi cosplay-puku per con riitti kuitenkin hyvin, sillä halusin päästä olemaan myös ihan oma itseni, mutta kuitenkin sellaisessa pujetissa, mitä nyt ei ihan normipäivänä tai edes -juhlissa tulisi pidettyä.
Sunnuntaiasun miettiminen jäi aika lailla taka-alalle cossin ollessa pääprioriteetti, mutta pientä stressiä siitäkin syntyi kun tarpeeksi lähelle the viikonloppua liikuttiin. Kaiken ongelmoinnin päätteeksi löysin kuitenkin kivan vaatetuksen ja vieläpä ihan oman kaapin sisällöstä, joten itse ei tarvinnut kyhätä mitään kiireessä eikä shoppaillakaan muuta kuin pari korua.
Ei habitukseni ollut niin näyttävä kuin alunperin ehkä oli haaveena, mutta siinä oli ilman muuta hyvätkin puolensa - esim. peruukin pitämistä ei ollut ollenkaan ikävä. Olisihan tuota omaa kuontaloa voinut toki stailata vaikka edes vähän kihartamalla, mutta kumman nopeasti se aika taas kului tuonakin aamuna, erääseen paneelikeskusteluohjelmaan piti ehtiä jo kymmeneksi ja hnngh. Tällä mentiin!

Oltiin vietetty Sannan kanssa hyvä tovi kokeilemassa korukaupan päähärpäkkeitä ("no nyt mä näytän joltain morsiamelta! Entä jos laitankin tän lauantaina Wolfram-paralle, siippa on näköjään ottanut hatkat vasta alttarilla"), mutta ihan kotoa löytynyt hiuskoristekin oli lopulta ihan riittävä - vaikkei yhdessäkään kuvassa näkynytkään, lol.

Illalla oli tullut pyöriteltyä mielessä sitäkin vaihtoehtoa, että mitä jos vaan menisinkin paikalle samassa asussa kuin ekanakin päivänä - olihan cossia varten nähty vaivaa, ja vähemmällä pään laittamisellakin pääsisi. Hylkäsin kuitenkin tuon idean ja olin siihen päätökseeni lopulta todella tyytyväinen: en ainoastaan viihtynyt vaatetuksessani hyvin, mä ihan nautin sen pitämisestä. Hame tyllialushameineen on siis tosiaan tehty Miran kanssa aiempaa Ariel-cossiani varten, ja oli pakko tykätä siitä ehkä taas vähän enemmän. Prinsessatouhujen viehätys ei todistetusti häviä iän myötä, se vain muuttaa muotoaan! Pari aamulla samaan ohjelmaan pääsyä odottanutta tyyppiä muuten kysyi multa yhdessä kohtaa ketä oikein cossasin, heh.
Lähemmäs kaksi ensimmäistä tuntia kuluivat mulla paneelin yleisössä, ja kun pääsin sieltä, Sannalla ja Honeylla oli vuorostaan alkanut luento. Niinpä tietysti. Onneksi yksin ympäriinsä pyöriminen oli jo tuttua hommaa!


Pakollinen Free!-cossikuva.



Voi hyvää päivää mikä ilmestys, ja ihan vain siis positiivisessa mielessä. Goals!
!
Matkalla syömään tuli vastaan yksi ehkä koko conin isoimmista suosikeista, Anastasia! Leffa oli ensimmäinen jonka koskaan näin oikein teatterissa, ja nyt se oli tullut katsottua pitkästä aikaa uudestaan vasta vähän aikaa ennen Traconia. Tuossa kohtaa saattoi olla lievä pikkutyttöolo. Tietysti cossaaja oli vielä valinnut juuri sen asun, joka hahmolla on tässä kohtauksessa joka nyt siis on vähättelevästi ilmaistuna ihan mukava joo. Ihana, ihana, ihana!
Samalla reissulla joku vastaantullut kehaisi muuten minunkin kolttuani, naww, kiitos. Todella symppis tapaus oli myös iäkkäämpi rouva, joka alkoi jutella meille Subin edustalla ja ihmetteli uteliaana, miksi kadulla oikein liikkui niin erikoisesti pukeutunutta väkeä. Mitä, ihan sunnuntaikävelyllähän kaikki tässä.

Näyttävää porukkaa! Cossien lisäksi muuten vain hienot asut näkyvät olleen sunnuntain kuvailuissa se juttu.
...vaikka törmäsin minä esim. tällaisiinkin kavereihin. "Keitäs täältä löytyy? Potta-Harry ja Rotta-Ron." Jos pokkaa olisi ollut vähän enemmän, keskustelun olisi voinut avata suoralla lainauksella Malfoylta.
"All of you Muggles are swine, I got no nose but I'm fine: I am the Dark Lord, baby, and I'm born to slay."
Mörkö tuntui olevan monenkin suosikki (ja ihan varmasti myös useamman kauhukki)! Puvun sisälle oli vielä asennettu jonkinlainen kaiutinsysteemi, josta kuului kuumottavia musiikkeja. :D
Pääseurallani ja minulla ohjelmat menivät pariinkin otteeseen ikävästi ristiin, mutta onneksi sain välillä mukavaa seuraa myös mm. Saijasta ja Hilmasta. Yksin hengailuakin silti riitti, mutta ehtipähän ainakin hyvin kiertää kirppikset, taidekujat ja käydä jälleen poseeraamassa kuvauspalvelussa (jonka nettiin ladatuista tuotoksista ei kyllä koskaan löytynyt sunnuntaikuviani - kiitos vain, nyt kun kameran edessä oli vielä ollut huomattavasti lauantaista käyntiä varmempi olo!).
Kolmelta sitten koitti eräs minua jo pitkään kiinnostanut ohjelmanumero, Poseeraus cosplayvalokuvissa. Koska valintojen maailmassa ruoho kuitenkin näyttää tunnetusti vihreämmältä aidan toisella puolella, olin alkanut yllättäen harkita myös samaan aikaan pidettyä luentoa nimeltä Teiniangstia ja treenausta: Free!, kuvankieli ja kohdeyleisö urheiluanimessa. Tuossa vaiheessa tosiaan tuntui vähän ikävältä alkaa tutustua poseeraamisen saloihin, kun edellisenä päivänä ne hommat oli jo sössitty. Vielä katsomoon istuuduttuani ajattelinkin nousta ja mennä vilkaisemaan vieläkö uimajonneluennolle mahtuisi yleisöä, mutta alkanut poseerausoppitunti kuitenkin naulitsi mut paikalleni.


Ohjelman aikana käytiin varsin yksityiskohtaisesti läpi poseeraamisessa huomioitavia asioita ruumiinosa kerrallaan, pohdittiin erilaisten viestien välittämistä kehon avulla ja tuotiin esille tapoja, joilla korostaa esim. hahmon feminiinisyyttä tai maskuliinisuutta. On selvä asia että kuvattavana oleminen sekä kuvaaminen vaativat taitoa, mutta tuolla vasta alkoi kunnolla aueta minullekin, kuinka moniin asioihin tosiaan voi ja kannattaa kiinnittää huomiota. Pitäjät vielä tekivät numerostaan todella miellyttävää seurattavaa: varsinkin enemmän äänessä olleella täytyi olla ihan überpaljon kokemusta esiintymisestä tai sitten vain joku luontainen lahja, minkä lisäksi ainakin minä ihailin sitä kuinka asiantuntevasti (ja samalla selkeästi) kaikki oli selostettu ja demonstroituMiten jotkut vain osaavat?
Kuten olin pelännyt, välillä kyllä otti päähän kun joistakin jutuista ajatteli pakostikin että "kun vain tämäkin neuvo olisi ollut tiedossa jo eilen...". Siinä kuitenkin onneksi lohdutti ymmärrys siitä, ettei moniakaan tuolla ohjeistettuja asioita omaksu kuin harjoittelun kautta - vaikka olisinkin päässyt kuulemaan vinkit jo aiemmin, pelkästään se ei olisi tehnyt musta kovin paljon parempaa poseeraajaa. Tämä ei suinkaan ollut viimeinen kerta kun tulen cosplayasussa esiintymään, joten tulevaisuuden kannalta opetustuokio oli ehdottomasti kotiin päin! Vielä kun olisi saanut mukaan jonkun monistenipun koosteeksi kaikesta läpikäydystä, asiaa nimittäin oli paljon eikä tässä vaiheessa kaikkea kyllä enää edes muista. :D


Tuon jälkeen jäljellä olivatkin enää vain päättäjäiset, joissa haastateltiin vielä lyhyesti kunniavieraita, näytettiin pieni osa lauantaisen AMV-kilpailun annista, kiiteltiin kaikkia mahdollisia tahoja ja toivotettiin ihmiset tervetulleiksi taas ensikin vuonna.

Niin oli sitten päättynyt syksyni suurin viikonloppu, ja seurani hyvästeltyäni ja bussiin hypättyäni mielessä törmäilivät aika monenlaiset ajatukset. Kivaa oli ollut, mutta lauantai-iltaiset toteamukseni pitivät edelleen paikkansa: olin valmistautunut tapahtumaan suhteellisen kauan ja samalla kasvattanut sitä kohtaan niin korkeat odotukset, että niitä oli näköjään ollut vaikea kunnolla täyttää - iso osa niistä cosplayhini liittyen. Mua oltiin lopulta kannustettu Wolframin cossaamiseen niin paljon, että olinkin ihan alkanut odottaa siitä seuraavaa huomiota ja ties mitä hauskoja keskusteluja ja vaikkapa uusia tuttavuuksia, mihin se nolife-haavekuvissani oli jopa saattanut johtaa. Todellisuus oli kuitenkin sitä, että kaikki kolme "saako sua kuvata?" -tilannetta olivat ohi yhtä nopeasti kuin olivat ilmaantuneetkin, ja niistäkin handlasin ei-awkwardisti lähinnä viimeisen. Voisi myös sanoa, että silloin Desuconissa Arielina pyöriessäni koko touhussa oli vielä mukana enemmän jotain, mitä koin nyt vähän puuttuneen - varmaankin erilainen yllättävyyselementti, kun silloin ei odottanut yhtään mitään. Uutuudenviehätys on myös tietysti yksi asia, ja vaikka tämä oli conina vasta kolmanteni, tässä vaiheessa ei ehkä enää osannut ihmetellä huuli yhtä pyöreänä jo pelkästään sitä, että vau, ympärillä pyöri hahmoiksi pukeutuneita ihmisiä! Kaikkeen sitä näköjään voi tottua.

En tiedä kuulostaako kaiken mainitun perusteella siltä että Tracon olisi ollut yksi lauantaiaamusta sunnuntai-iltaan jatkuneiden pettymysten sarja, mutta ei tässä nyt sellaisesta ole kyse - haluan vain olla rehellinen siitä, ettei kaikki nyt pelkästään niin kivaa ollut kuin olisi voinut olla. Viikonloppuun mahtui joka tapauksessa lukuisia mukavia hetkiä, upeita asubongauksia sekä niin vanhoja kuin uudempiakin tuttavia, ja olen iloinen että pääsin tällä kertaa kokemaan koko homman alusta loppuun - kuin myös siitä, että olen ylipäätään löytänyt tämän touhun. Haluankin nyt antaa pienen kehotuksen kaikille, jotka ovat vastaavia häppeninkejä miettineet mutta epäröivät vielä: jos pukeutumisjutut kiinnostavat ja on pienintäkään taipumusta pitää kovasti vaikka leffoista, kirjoista tai mistä vain sarjoista, neuvoni on että menoksi vaan, vaikka Japani-puoli olisikin vieraampi. Omalla kohdallani tarvittiin näköjään sitä että törmää itse johonkin tarpeeksi kiinnostavaan animesarjaan jonka avulla sai sitten raotettua sitä mystistä verhoa "normaalien ihmisten" ja "Japani-ihmisten" välillä, mutta kuten olen saanut todeta, olisi vain kannattanut uskaltaa aiemminkin. Tuntuukin nyt vähän typerältä, että kaksi vuotta sitten lähdin Lontoon Camden Townista ostamatta lopulta mitään, koska "missä näiden goottikauppojen vetimiä muka oikeasti viitsisi pitää?" - ollapa sitä vain silloinkin jo tajunnut, että Suomi on täynnä tapahtumia joihin sopii paremmin kuin hyvin juuri senkintyyppinen vaatteilla koreilu. 
Itselleni ei olekaan vähään aikaan suunnitelmissa näitä menoja ainakaan täällä Suomen kamaralla, joten kun joku sellainen taas koittaa, kellossa on pidemmän tauon jälkeen varmasti taas vähän erilainen ääni. Aion myös ilman muuta mennä Wolframina johonkin tulevaankin coniin pyörimään, joten Tracon oli sitä varten varsin hyvää harjoitusta (mikä tässä touhussa todella onkin monen asian a ja o)! 

Tässä kohtaa olisikin aika sanoa kiitos ja anteeksi niille, jotka oikeasti jaksoivat lukea tämän e-tiiliskiven loppuun asti. Samaa sanon myös coniseuralleni sekä Traconille - eiköhän me ensi vuonnakin taas kohdata samoissa merkeissä!



 PS. On varsin surkea esitys saada teksti pihalle vasta kaksi kuukautta tapahtuman jälkeen, varsinkin kun muistaa, että rästissä olisivat vielä kirjoitukset kesän keikkamenoista. Woops. Sen lisäksi, että olen laiskistunut bloggailuhommissa entisestäni, vireillä on kuitenkin ollut kaikenlaista muutakin juttua. Ja tyytyväisenä voin ilmoittaa juttujen jopa johtaneen johonkin, sillä olen kuin olenkin ihan juuri lähdössä puoleksi vuodeksi Saksaan. Aloitan au pairina bremeniläisessä perheessä, ja en nyt uskalla luvata että blogi tästä alkaisi ainakaan tämän useammin päivittymään. Hengissä kuitenkin ollaan vielä, joten palaillaan taas asiaan kun niikseen tulee!

torstai 25. kesäkuuta 2015

Desucon

Siinä missä viime Traconissa lähinnä ujosti raotin ovea cosplayn maailmaan, nyt voisin sanoa saaneeni kyseisen kulkuväylän jo ihan reilusti avatuksi. Desuconinhan ei ensin pitänyt olla suunnitelmissani mukana lopulta ollenkaan: olisi tullut (varmasti myös työnantajan mielestä) vähän liikaa peräkkäistä reissaamista ja ohjelmaa, mua kun ei huvittanut pilata jo kauan tiedossa ollutta konserttiristeilyä sillä, että olisin jo sille lähtiessäni kuolemanväsynyt huideltuani pari edellistä päivää ja yötä muilla matkoilla. Kun kuitenkin huomasin työvuorolistastani että kyseisen viikonlopun sunnuntai ammotti tyhjänä vapauttaan, aloin väkisinkin harkita ihan vain päiväreissua Desuun. Ai höh, se olikin jo loppuunmyyty. Mutta ai, huuto.netissä joku myykin lippuaan näköjään jopa järkevään hintaan, no, kai sitä voisi kokeilla. Lopulta onni suosikin niin paljon, että sain Aniki.fin kautta hommattua lipun ilman huutokuumotuksia ja vielä alkuperäiseen hintaan, ai että, jes!

Puvun kasaaminen oltiin aloitettu varmuuden vuoksi jo ennen kuin tapahtumaan löytyi edes sitä lippua - joo, jos ideat haluaa toteuttaa niin sitten ideat haluaa toteuttaa. Koko homman kanssa oltiin kuitenkin alunperinkin niin myöhään liikkeellä ettei cossin valmistamiselle jäänyt kovin paljoa aikaa, mutta ei huolta, sillä hätiin saatiin ammattilainen! Keskelle viikkoa sattunut vapaapäiväryppääni täyttyi luovasta ahertamisesta, kun suuntasin pariksi päiväksi Turkuun Miran hoteisiin, missä kangasshoppailimme ja ompelimme menemään milloin massiivisen wizard rock -soittolistan, milloin Stratovariuksen tahtiin (ei nyt siis ihan kirjaimellisesti tuon jälkimmäisen kohdalla, hei please :D). Ja hyvä naiset, herrat sekä kaikki siltä väliltä, tässä komeilisikin nyt innostuksen, kiireen ja yhteistyön (epä)pyhän liiton hedelmä, Ariel-asuni!


Ajatus kyseisen hahmon valinnasta syntyi ihan vain siitä, kun törmäsin jossain kuvaan merenneidostamme ihmismuodossaan, ja sain todeta että hänen vaatteensa näyttivät ihanammilta kuin muistinkaan (en siis tietenkään pidä yhtään esim. ruseteista, en yhtään). Mitään kovin syvällistä tässä ei siis ollut taustalla, vaikka toki olen tykännyt elokuvasta varsinkin lapsena kai ihan paljonkin.
(Tähän mennessä jo melkein kokonaan haalistuneesta) punaisesta kuontalostani sen verran, että itse hieman vierastan peruukkeja. Ne tietenkin ovat useimmissa tapauksissa melkeinpä välttämättömyys jos ei omista hahmon kanssa samanlaista tukkaa tai halua sellaista ihan oikeastikin itselleen, mutta ne (ainakin mahdollisesti ei-kalliimmasta päästä olevat yksilöt) näyttävät vain usein aika epäaidoilta. No joo, siis varsinkin piirroshahmoillahan on tietysti yleensä niiin luonnollisen näköiset hiukset muutenkin, mutta u know what I mean, näyttävät ne kuitenkin niiden omilta. Mulle oli alusta lähtien selvää että käytän hyödykseni blondattua tukkaani ja leikin vähän shokkiväreillä, ja vaikka jossain vaiheessa sainkin todeta että peruukki kyllä helpottaisi elämää, eipä hyvää sellaista olisi ehtinyt hankkimaankaan tuossa ajassa. Näin oli valitettavasti myös pidennysten kanssa: omat hiukseni nyt ovat aika kaukana Arielin tukan pituudesta ja paksuudesta joten jonkinlainen jatke kuului suunnitelmiin, mutta kun ei löydy tarpeeksi sopivaa ja järkevän hintaista tarpeeksi nopeasti, niin sitten ei löydy. Kaikkea ei voi saada!
Cossissa myös yhden vaatteen kanssa kävi niin, ettei lopputulos ehkä näyttänyt aivan ensin tarkoitetulta: tumma, ns. korsettiosuushan on säästösyistä ommeltu kirppiksen muutaman euron hintaisen, jo valmiiksi ei-niin-hyvin istuvan korsettitopin päälle aikataulun ollessa tiukahko, joten kyseessä ei suinkaan olleet puutteet tekijän taidoissa vaan olosuhteissa. Vaate ei ihan toivotulla tavalla korostanut ainutta hyvää ainakin kaikkeen muuhun verrattuna ihan hyvässä jamassa pysynyttä kohtaa kropassani eli vyötäröä, mikä tietysti harmitti (taas ihan epäluonnollisen kapean uuman omistavaa hahmoa cossatessa - kiitos Disney...). Eipä siihenkään nyt silti kuole, ja leveä hameosa onneksi kompensoi asiaa. Kokonaisuudessaan olin ja olen pukuun kuitenkin toosi tyytyväinen, ja ei voi kun sanoa täälläkin että todella paljon kiitoksia siinä auttamisesta Miralle! Vaikka paitaosuus mulla oli jo omasta takaa, noinkin simppelissä asussa riitti tällaisen maallikon näkökulmasta yllättävän paljon hommaa, tyllialushameet ja kaikki, ja en tiedä kuinka olisin onnistunut siinä yksinäni. Yhdessä tekemisen rajallinen aika varmisti myös sen, ettei mitään suurta hommaa jätetty viime tippaan - itseni tuntien olen oikeasti melkein yllättynyt, etteivät fiilikseni olleet vähän ennen tapahtumaa tällaiset. :D

Saavuin Lahteen sunnuntaina yhdeltätoista (note to self: jos joudut meikkaamaan junassa, mikä tosiaan ei ole hauskaa valmiiksikaan, varmista nyt hyvä ihminen että mukana on kaikki tarvittavat välineet...), ja Sibeliustalolle pääsin vajaata puolta tuntia myöhemmin. Hame matkusti rypistymisenehkäisyllisistä syistä pukupussissa jonka mukanakiikuttaminen hieman turhautti, sillä olisin jo halunnut päästä vielä cossin kannalta vallinneesta puolipukeisuudestani eroon. Pääkallopaikalle saapuessa olinkin siis sekä helpottunut että innoissani, kunnes huomasin jotain, mikä veti fiiliksen saman tien todella alas. Olin noussut viimeisimmästä kulkuneuvostani eli bussista pois melko vauhdilla kuljettajan hieman viiveellä tulleiden ohjeiden vuoksi, ja nyt siis tajusinkin, ettei vielä aiemmin mukana kantamani takki enää ollutkaan mukana. Siis takki, jonka bongasin vuonna 2011 Backstreetin alerekiltä jossa niitä oli se yksi ainut kappale; takki, joka oli ollut suosikkini melkeinpä siitä lähtien ja jonka löytämisestä pidin itseäni todella onnekkaana. Vaatteet ovat mulle aika paljon muutakin kuin välineitä suojautua kylmältä ja peittää alastomuutta, ja kyseinen takki jos joku oli omaan silmääni tyylikäs, omintakeinen sekä vielä ihan mukavakin. Ja vielä katkeruutta sakeuttaakseni, ensin en korkeahkojen lämpöasteiden vuoksi edes aikonut ottaa reissuun mukaan minkäänlaista takkia ennen kuin kyytini juna-asemalle sitä varoiksi ehdotti, ja siinäkin vielä mietin hieman kevyempää vaihtoehtoa, mutta päädyin lopulta tuohon ihan vain koska se oli sillä hetkellä lähempänä. Että niin. Meni kyllä muutama hetki ennen kun sain kasattua itseni, mutta lopulta auttoi kun ajatteli ettei se takki nyt ole maailmasta kadonnut, ja löytötavaratoimistot ovat olemassa ja pienen googlailun perusteella sentään jo seuraavana päivänä tavoitettavissa. Ja olisi se nyt ollut kaiken vaivan, ajan ja rahankin vuoksi aika nesteinen juttu, jos olisin antanut päiväni mennä pilalle syystä jolle en sillä hetkellä voinut mitään, niin paljon kuin se harmittikin. Pää pystyyn!



Rannekkeen saamisen kautta ensiksi pukuhuoneeseen laittamaan viimein täysi tällinki päälle, sitten kamat narikkaan ja eikun kiertelemään! Sibeliustalo oli ehkä hieman pienempi kuin olin odottanut, tai tuntui että sellaista isoa, alavaa tilaa paikassa oli lähinnä tuon yhden halliaulaminkälie verran, mutta eipä siinä mitään. Aika pian tsekkasin taidekujan sekä kirppispöydät mitään ostettavaa kuitenkaan löytämättä, ja niillä vaiheilla sain ensimmäistä kertaa huomiota muilta ihmisiltä, kun kaksi todella nuoren näköistä tyttöä kysyivät, saisivatko halata mua. Ai niin, conikulttuuriin kuuluu tämäkin. Ihan söpöä, ilman muuta suostuin!
Ihmisten cossien bongailu ja ihastelu oli erityisesti odottamani asia, vaikka taas näki, ettei animetietämykseni huomattavan rajallisuuden vuoksi läheskään kaikkia hahmoja tai edes niiden edustamia sarjoja voinut millään tunnistaa. Ei se kuitenkaan mitään, sillä tuttuakin riitti länsimaisten juttujen lisäksi myös niissä itäisemmissä, ja olen mä Japani-hommeleidenkin suhteen sentään viime Traconin aikoja sivistyneempi. Katsottu on Evangelionien ja Ouranien lisäksi tietenkin mm. Shingeki No Kyojinia (tosi hyvä!) ja Tokyo Ghoulia, joiden cossaajia tuolta kyllä löytyi, Free!:stä puhumattakaan. "Uimajonneja" tuli vastaan sen verran paljon, etten todellakaan jaksanut käydä kuvaamassa jokaista Matsuoka Riniä ja kumppaneita (sanan monessa merkityksessä).

...mutta vähän nyt edes Reitä ja Nagisaa. Paricossit oikeansorttisilla pituussuhteilla näyttävät kyllä hyvältä!
...ja vähän vielä Sousukea. Siis katsokaa nyt, miehen cossaamana!
Pakollinen SNK eli Shingeki No Kyojin eli Attack On Titan -kuvaus!
Tämän (tai seuraavien kavereiden) tuttuudesta nyt ei tarvitse puhuakaan...

Ja vähän Elsaa!
Olisinkohan ehtinyt pyöriä tuolla noin tunnin ajan, kunnes sain kuulla jo monesti esittämäni kysymyksen nyt multa itseltäni kysyttynä: "Anteeks, saisinko ottaa susta kuvan?" Oh my! Aika tunnettua (tosin ilman pyrstöä ja simpukoita ei ihan yhtä helposti tunnistettavaa) hahmoa cossatessa olin kyllä ajatellut, että eiköhän nyt muakin ainakin yksi ihminen pyydä saada kuvata - tilanne oli kuitenkin niin uusi, että kyllä siinä tunsi itsensä yllättyneeksi. Ja tietysti otetuksi! Onneksi hahmolle ominaiseen poseeraukseen riittänee kun hymyilee ja yrittää näyttää söpöltä, sillä haastavampia juttuja mun täytyy todellakin harjoitella etukäteen. :D Kuvaaja räpsäisi pyynnöstäni kuvan vielä omallakin kamerallani, niin sainpahan samalla jonkinlaista muistoa itsellenikin.


Toisin kuin Traconissa, ainakaan nyt sunnuntaina Desussa ei rakennuksen ulkopuolella ollut järjestettynä minkäänlaista ohjelmaa tai pidetty esim. kojuja, ja ehkä ihan hyvä niin. Koko ajan kävi ihan kamala tuuli, ja jos välillä tekikin mieli käydä pihalla vaikka vähän vilvoittelemassa, sieltä kyllä tultiin hetkessä takaisin. Hame toki hulmusi nätisti, ja täytyy muunkin päivän osalta sanoa että viihdyin siinä tosi hyvin! Eivät ne tarhaiän prinsessatouhut näköjään lähdekään tytöstä niin helpolla, hehheh.
Puheohjelmista sen verran, että sunnuntain puolella ohjelmistossa ei ollut itselleni mitään pakollista, pikemminkin hyvä jos yhtään mitään kiinnostavaa. Pelkkään kiertelyyn vähän jo kyllästyneenä päädyin kuitenkin (aika ex tempore ja muutamaa minuuttia myöhässä) Cosplayn ongelmanratkaisu ja sen hullut soveltamiset -paneeliin, jonne mahtuikin vielä mukaan. Ja onneksi niin! Oli kyllä ihan hauskaa ja mielenkiintoista kuultavaa, ja vaikka tuntui että tuolla istumanani aikana ehdin kuulla ehkä enemmän panelistien kertomuksia omista kokemuksistaan kuin lopulta niin paljon niitä vinkkejä ja neuvoja eri ongelmiin, oli ne tarinat todella viihdyttävällä tavalla kerrottu. :D Omaa tyhmyyttäni lähdin tuolta jo ihan turhan aikaisin pois, sillä tungoksen välttääkseni poistuin jo vähän ennen tilaisuuden "loppua" ja vasta jälkikäteen huomasin, että sehän olisikin jatkunut vielä puoli tuntia luulemaani pidempään. No, eipä siinä, mukavasti katkaisi päivää tuo kolmen vartinkin asiaohjelmatuokio!


Monissa tapahtumissa tarve syödä tuntuu olevan välttämätön paha ja jotain, mikä tulisi saada vain mahdollisimman helposti murheesta pois. Desuconissa asia hoitui todella kätevästi Sibeliustalon ravintolan lounastarjoilun avulla: raha tiskiin ja niin paljon riisiä, kana-kasviswokkia ja salaattia lautaselle kuin vain mieli tekee ja mahtuu. Melkein kympin hintahan nyt ei tietenkään ollut asiassa paras puoli, mutta ennemmin sen verran kunnon ruoasta kuin vaikka vitonen jostain kämäisestä hampurilaisesta. Ilmaisella kuvauspisteellä jossain vaiheessa asioituani tuon saattoi ajatella ansaitsevansakin. :D Siitä tosiaan sen verran, etten muista ihan tarkkaan missä kohtaa siellä käväisin, mutta penkillä vuoroani odottaessa tuli taas mieleen että kaikkialle sitä päätyykin. No, mikäs siinä viereisestä karaokehuoneesta kuuluvia laulutulkintoja kuunnellessa. Itse kuvaushetki ei ehkä ollut itselleni mikään kaikkein luonnollisin tilanne, mutta ainakin yksi (= postauksen ensimmäinen) otos onnistui ihan kivasti, mikä pointtina nyt olikin. Kai siihen taustakankaan ja kameran välissä olemiseenkin voi oppia, ja tuonkin nyt kerran kokeneena ensi kerralla tuntuu varmaan jo paljon iisimmältä! 
Karaokehuone jäi multa vierailematta, laulutaito 0, mutta myyntipöytäsalin kävin vielä ennen päättäjäisiä kiertelemässä. Mitään tarpeeksi ihmeellistä ostettavaa ei kyllä löytynyt, mutta ehkä joskus parempi sekin kuin se ainainen valinnanvaikeus useamman ihanan korun välillä. 
Loppupäivän kuvapläjäys:


Titaanipyjama oli jotain hienoa ja hämmentävää. :D Voikohan tuossa nukkuessa oikeasti nähdä muuta kuin painajaisia? 
Kamerani pahoittelee ylivalottunutta kuvaa - so much for Canon HD, hahah get it... :'D


Olen katsonut Tokyo Ghoulista vain ensimmäisen kauden enkä muista siitä läheskään kaikkea, mutten yhtään ihmettele miksi nämä Kaneki ja Rize saivat poseerata kuvaajille pitkään ja varmasti moneen otteeseen! Vaikuttava aikaansaannos tuo led-valaistu kagune.

Cossikaima ja Pärsky! Tämä Ariel oli kyllä löytänyt ihan hyvännäköisen peruukin.
Tämä olento tuli tarjoamaan halia minullekin, ja ei voi väittää ettenkö vaikka takkiepisodin vuoksi olisi sellaista tarvinnutkin. :D

Tyylikäs herra, eikö?

Päättäjäisten seuraaminen oli ohjelmassani ensin pienellä kysymysmerkillä, mutta kun koko pytinkiä oltiin niiden alkamiseen mennessä kierretty jo aika paljon ja kuviakin räpsitty, niin mitäpä siinä enää muutakaan sen sijasta. Tilaisuus ei ollut mikään ihan hirveän tapahtumarikas, mutta kuultiin ja nähtiin siellä kiitosten lisäksi kunniavieraan terveiset, tietoa seuraavista coneista, pari ihan hauskaa videotallennetta tapahtumasta sekä AMV (= anime music video) -kisan voittajien julkistus. Yleisön suosikkiteos näytettiin screenillä alusta loppuun, ja vaikka videolla edustettuna olleista sarjoista tasan kaksi oli mulle tuttuja, oli muuten pimeässä salissa nyt ihan hieno tunnelma kun kaikki vaan nauraen taputtivat biisin tahdissa. :D
Heti päättäjäisten jälkeen olikin sitten aika alkaa tehdä lähtöä, ja vielä eteisessä kenkiä vaihtaessani mua pyydettiin nopeasti poseeraamaan kameralle. Vastaavia (ja kaikki tietysti toteuttamiani) pyyntöjä tuli päivän aikana yhteensä viisi, ja se on todellakin enemmän kuin olisin osannut odottaa! Selkeästi olin sattunut valitsemaan tunnetun hahmon, ja tulkitsen asian niin että ilmeisesti cossin toteutuskin oli ollut onnistunut. Jäi todella hyvä mieli, ja vaikken ehkä ainakaan tässä vaiheessa voikaan sanoa itseäni aiheen varsinaiseksi harrastajaksi, ei tätä touhua voi kyllä tähän jättää. Tähänastistenkin kokemusten perusteella kyseessä vain on mulle sen verran mielenkiintoinen ja vähintäänkin riittävän haastava keino toteuttaa itseään, etten oikein tiedä mikä asiasta kunnolla innostumisessa kesti näin pitkään - pääasia että niin kuitenkin kävi! Joo, vaatteiden valmistus on itselleni todella uusi ja vieras maailma ja tätä lajia jos mitä varjostaa myös se pirullinen mörkö nimeltä ulkonäköpaineet, mutta jos nyt lähtee seikkailumielellä kokeilemaan lisää, ei kai siinä voi liian huonosti käydä.
Entäs sitten Desucon tapahtumana? Viimesyksyinen Tracon, ensimmäinen conini, oli tälle untuvikolle niin uudenlainen ja jännä kokemus ettei ihan lähiaikoina ollut ollut vastaavaa. Vaikka nämä touhut ovat toki varsin uutta edelleen, nyt Desuconissa sen kaiken määrä ei enää iskenyt yhtä lujaa vasten kasvoja - toisin sanoen tiettyä uutuudenviehätystä oli vähän vähemmän. Asiaan vaikuttaa varmaan sekin, että onhan tämä tapahtumana hieman pienempi. Vaikka oma vierailuni rajoittui vain yhteen päivään, ei jäänyt ollenkaan sellaista fiilistä, että olisi jäänyt paljon näkemättä - no joo, cosplaykilpailu nyt toki, mutta muuten. Sinänsä visiitin lyhyys ei niin haitannutkaan. Mutta tosiaan, mulla oli (erästä tapahtumasta riippumatonta asiaa lukuunottamatta, rip takki) tosi kiva päivä, ja koska Lahtikaan nyt ei niiin kaukana ole, ihan hyvin voisin harkita desuilua vielä joskus jatkossakin! K-18 talviversio eli Frostbitekaan ei olisi hassumpi ajatus, uu. Siitä ei kuitenkaan nyt sen enempää, sillä jonkinlaisen kokoavan jorinan perään sopii hyvin Youtubesta löytyvä koostevideo conista (bongatkaa minut!):


Videon kuvasi Regina eli yhdessä kuvistanikin esiintynyt Draco Malfoy, ja täytyy sanoa täälläkin, että oli todella hauska tavata! Välillä oli tullut mieleen, että coneilu olisi varmasti vieläkin kivempaa kaverin kanssa kuin vain yksikseen, joten ei ollut mikään hassumpi juttu huomata olevansa näköjään itsekin kykeneväinen tutustumaan paikan päällä uusiinkin ihmisiin. Mukavasti kului juna-asemallakin odoteltava aika, kun oli juttuseuraa.
Kotimatkastani muuten sen verran, että eipä olisi voinut sattua junassa Disney-aiheisessa cosplayasussa matkustavalle parempaa istumapaikkaa kuin leikkipaikan vieressä oleva. :D Oma hauskuutensa tietysti liikkua tuon näköisenä ns. normaalien ihmisten ilmoilla muutenkin...

Tällainen oli tosiaan minun Desuconini, ja onnittelut sekä kiitokset kaikille, jotka oikeasti jaksoivat lukea tämän kokonaan. Ovi cosplayn maailmaan pysyköön edelleen auki, palataan asiaan Traconissa!