sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Amazing Floor ja seikkailu merellä

Minkälaiset esiintyjät useimmiten keikkailevat ruotsinlaivoilla - siis paikoissa, jotka joidenkin mielestä ovat parhaita mahdollisia hupilaitoksia, toisten mielestä taas junttiuden kelluvia tiivistymiä? Mulle tulee ensimmäisenä mieleen kaikkia muita vaihtoehtoja kuin mitkään itseäni kiinnostavat bändit, tai ainakin tuli, kunnes teinivuosieni suurin rakkaus eli Nightwish päätyikin vetonaulaksi yhteensä kahdelle risteilylle. Okei, aika vähättelevä ilmaus - kyseiset kruisailut oltiin suorastaan omistettu bändille. Mulle on edelleenkin hämärän peitossa mistä tuollainen idea tuli, eikä suhtautumiseni sitä kohtaan ole ollut pelkästään positiivinen, mutta kaikesta huolimatta tällainenkin oli tietysti koettava!


Seurue valmiina lähtöön! Kuten näkyy, edustin edellisen päivän Desuconin jäljiltä jo hieman haalistuneessa Ariel-tukassa. Varsinkaan tuo tummuusaste ei ollut ehkä mikään mulle omin juttu, mutta ei oo niin justiinsa, sellaista sillä kertaa!
Ennen reissua oli tullut mietittyä, olisiko risteilyn henkilökunta todella varautunut tuntikaupalla keikalle jonottaviin faneihin, kuinka paljon sellaisia ylipäätään olisi ja miten kaikki handlattaisiin. No, astuimme laivaan, hymyilimme kauniisti oviaukon vieressä päivystäneelle kuvaajalle ja lähdimme suuntaamaan hyttiä kohti, kun käytävän alussa henkilökunnan edustaja kysyi kulkumme päämäärää: "Hyteille vai jonottamaan keikalle?" Siis mitä? Mm. konserttisaliin vievä käytävä oli tosiaan jaettu aidalla puoliksi, toinen puoli jonotusta ja toinen kulkemista varten. Shit just got real! Onneksi osa meistä pystyi jo saman tien jäämään jonon perään pitämään paikkaa, kun toinen puolisko porukasta kävi nakkaamassa hyttiin samalla heidänkin kamansa. Aitajärjestelyn vuoksi jonossa oli tietysti hieman ahdasta, mutta mitäs pienistä, sillä en oikeasti muista milloin viimeksi keikalle jonottaessa olisi ollut noin hauskaa. :D Vibeä oli tosi kiva nähdä pitkästä aikaa ja muistella vähän menneitä, ja viimeistään tuossa vaiheessa juhlajuomien maistelu oli alkanut mikä saattaa sekin kertoa jotain. "Ai että te ootte jonossa vasta tosi kaukana kun ette ole 15 ensimmäisen joukossa?" "Niin!" 
Koko homma tuntui vähän epätodelliselta: ympäristön lisäksi outoa oli se, kuinka kauan edellisestä Nightwishin keikasta muka oli jo kulunut aikaa, sekä varsinkin se, kuinka pahasti olen näköjään kasvamassa tästä touhusta pois. Meitä jonossa edelläolleiden joukosta sai jälleen kerran bongata tuttuja kasvoja, eli mikään ei tavallaan ollut muuttunut - samalla vain tuntui siltä että muuttua oli ehtinyt aika paljonkin. Innostukseni (ihan oikeasti) jopa tätäkin bändiä kohtaan on tosiaan laimennut melkoisesti, eikä uusi levykään lopulta mitenkään auttanut asiassa, mutta siitä taas ehkä enemmän joskus toiste. 
Tosiaan! Meitä edeltänyt pätkä jonoa oli tuntunut epätavallisen pitkältä, enkä siksi uskonut että eturiviin olisi pahemmin asiaa. Jotenkin mä ja Vibe kuitenkin saatiin ovien auettua sprintattua siinä ei-niin-tilavassa-eikä-kovin-estevapaassa maastossa aitaan kiinni ja vieläpä ihan hyvälle paikalle, Ninan ja Iinan joutuessa tosin parkkeeraamaan taaksemme (ei toivon mukaan oltu pahimpia mahdollisia näköesteitä!). Vaikken tosiaan ollut osannut odottaa viidettätoista NW-keikkaani ihan niin hirveän lujaa, kyllä tuollaiselle paikalle pääseminen sai aikaan varsin hyvät ja etenkin nostalgiset fiilikset, ah! Ai niin, odotteluaikana taustalla soineesta musiikista silloin tällöin jokunen biisi oli ihan jopa hyvä - lähellä olleet ulkomaalaiset saattoivat ehkä vähän ihmetellä innostunutta biletystämme Stam1nan Muistipalapelien alettua.
Lopulta koitti showtime (vähän turhankin tutulla Roll Tide -introlla alkaen - ettekö nyt oikeasti olisi voineet keksiä jotain uuttakin?), ja no... En tiedä olinko ennen keikkaa oikein kunnolla tajunnut mitä oli tapahtumassa, ja mitä nyt vielä tässä vaiheessa muistan, niin oudolta tuntui kyllä myös bändin astuttua lavalle. Niin, lavalle. Lavahan oli tosiaan melkoisen pieni, ja ihan oikeasti alle metrin päässä yleisöstä. Nightwishin keikalla. Mitä hittoa?


Aloitusbiisinä kuultiin uuden levynkin avaava Shudder Before The Beautiful, ja harmikseni sain huomata että klubikeikkamaisen ympäristön huonona puolena tulivat myös sen mukaisesti kuuluvat soundit. No, ei voinut mitään, eipä se kokemusta kokonaan pilannut ja tottuminenkin tietysti auttoi. 
Avausta jatkoi niin ikään uusi biisi Yours Is An Empty Hope (jota en ole hyvänkuuloista väliosaa lukuunottamatta oikein tajunnut), Amaranth, She Is My Sin... Viimeisenä mainittu biisikin oli kuultu jo viime rundin vikoilla keikoilla, joten en ollut oikein osannut niin innostua mistään tuohonastisesta, mutta noita seurannut Dark Chest Of Wonders taas teki tehtävänsä. Siihen biisiin ei tunnu ikinä kyllästyvän kokonaan! 

Tässä koko lista:

1. Shudder Before The Beautiful
2. Yours Is An Empty Hope
3. Amaranth
4. She Is My Sin
5. Dark Chest of Wonders
6. My Walden
7. Nemo
8. Élan
9. Weak Fantasy
10. Storytime
11. I Want My Tears Back
12. 7 Days To The Wolves
13. Stargazers
14. Sleeping Sun
15. The Greatest Show On Earth (2: Life ja 3: Toolmaker)
16. Ghost Love Score
17. Last Ride Of The Day

Uudelta levyltä kuultiin tosiaan kuusi biisiä, ja vaikka tietysti vähempikin olisi riittänyt, ihan kiva joku My Waldenkin vain livenä oli. Kuitenkaan tuo ei ollut minulle mikään unelmasetti (eivätkö jotkut I Want My Tears Back ja Last Ride Of The Day ole jo aika 2012?), varsinkaan kun ehkä yllättävimmästä osuudesta oltiin onnistuttu mun kohdallani pilaamaan se yllätyselementti. Puhun siis Stargazersista, jonka settiin ottamisesta olin spoilaantunut yrityksistäni huolimatta - kuinka siisti juttu olisikaan ollut kesken keikan vain yhtäkkiä tajuta että apua, tätäkö ne tosiaan soittavat! No, ei tuo nyt tietysti ikävä hetki ollut siltikään.
Vaikkei mulla koko show'n alusta loppuun ollutkaan mikään sellainen loistofiilis kuin niin monesti aiemmin, oli keikalla huiputkin hetkensä, niistä parhaana ilman muuta Greatest Show On Earthin menevämmät osuudet: sinä aikana tuli elettyä mukana niin vahvasti, ettei paremmasta väliä - toivottavasti ketään ei ottanut pahasti korvaan Toolmakerin "kertsien" epäilemättä epävireiset mukanalaulamiseni. Ei sillä, etteikö tuolla yleisö muutenkin olisi ollut hyvin mukana oikeastaan koko ajan, mikä oli kyllä hienoa! Paikalla oli toki ulkomaalaisiakin joo, mutta ei nyt edes niiin hirveästi, eli kyllä sitä ääntä suomalaisistakin lähti.
Kuten olen täällä varmaan sanonutkin, Ghost Love Score on biisi, jota ollaan nykyisen laulajan aikana suorastaan ylisoitettu siihen nähden kuinka sitä mielestäni tulisi säästellä vain vähän spesiaalimpiin tilaisuuksiin. Tuolla sen alkaessa ajattelin pakostikin että älkää nyt hyvät ihmiset viitsikö täälläkin, mutta no... Kyllä se vain taas hyvältä kuulosti, loppupuoli varsinkin. Voi hyvä Floor sentään.


Tässä olisi tietenkin mukava kertoa enemmänkin vaikka koko bändin muustakin esiintymisestä, spiikeistä ja kaikesta mahdollisesta, mutta ihan kuin sellaisista tuon jälkeen enää muistaisi jotain, varsinkaan tässä vaiheessa. Vaikkei sitä missään kaatokännissä ollutkaan, paremminkin on kyllä joskus jäänyt asioita mieleen. Omaksi arviokseni voisin kuitenkin todeta, että keikka oli hyvä: näitä niin monta jo nähneelle meininki ei ehkä koko aikaa ollut yhtä hieno kuin ennen oli melkein aina tapana, mutta kaikki erityisen hyvät hetket olivatkin sitten niin siistejä, että nostivat koko kokemuksen pisteitä merkittävästi. Tämä keikka oli bilekeikka, ja vaikka olisikin tavallaan ihan kiinnostava tietää millainen kokemus olisi ollut ihan vesiselvänä, niiden muutaman juoman kumoaminen tuota ennen ei mitenkään kaduta - kerrankos sitä näinkin!

Kello oli show'n loppuessa varmaan jotain yksi yöllä, mutta olin tietenkin ihan sellaisissa fiiliksissä että tästähän tämä juhlinta vasta alkaa. Käytiin syömässä, juteltiin kenen tahansa tutun kanssa johon milloinkin tuli törmättyä ja päädyttiin hengaamaan hyttiin - josta seurani ei suureksi pettymyksekseni jaksanutkaan enää lähteä, vaan alkoi jo valmistautua nukkumaan. Hei, ei tän nyt ihan näin pitänyt mennä, kaverit. Kaikki kolme olivat ihan valmiita unten maille, mikä mun ei auttanut kuin koittaa hyväksyä viimeistään siinä vaiheessa, kun peittojen uumenista pikku hiljaa lakkasi kuulumasta edes ynähdyskommentteja mun ongelmointeihini siitä, mitä sitä tässä nyt sitten itse tekisin. Muiden kavereiden tavoitusyritykset kännykällä saattoi unohtaa, mutta kellon lyötyä kolme päätin vielä mennä katsomaan, tulisiko lähimailla ketään tuttua vastaan - sitä ennen ei luovuteta, laivoille ei vain hyvänen aika tulla nukkumaan! Onnekseni törmäsinkin melkein heti Miraan, Sannaan ja Akuun, ja sille tiellehän sitä sitten jäätiin... Oli kyllä hauskaa ja tilanteet usein mielenkiintoisia - yhdessäkin vaiheessa keskustelin mm. tyypillisen suomalaisen ihmisen sielunmaisemasta ranskalaisen nuorenmiehen kanssa, jonka olin jo risteilyn alusta lähtien nähnyt pitävän maamme lippua jonkinlaisena viittana. Nukkumaan maltoin mennä muistaakseni... seitsemän jälkeen? No, haudassa ehtii sitten ja niin edelleen.


Kovin pitkäksi aikaahan unta ei ihme kyllä riittänyt, vaikka jäinkin vielä mielihyvin punkkaan kellimään aamuvirkun hyttiseurani suunnattua yhdeksitoista Nightwish-bingoon (...). Kun olin jossain vaiheessa päässyt itsekin hytistä ulos aamupalaa etsimään, mulle soitti Mira: "Voitettiin Assin kanssa molemmat tietokilpailusta liput meet & greetiin, joten jos haluatte, voidaan antaa teidän hyttiläisille toiset! Ja täähän alkais sitten reilun 10 minuutin päästä". Ai että sellaista. Mua ei ollut yhtään jaksanut kiinnostaa mahdollisuus voittaa pääsyä tuonne (mistään VIP-lipun ostamisesta puhumattakaan) tai koko häppeninki hirveästi muutenkaan, mutta kyllähän se nyt piti mennä kun tilaisuus tuli! Onnistuin tavoittamaan muut ja pääsimme Iskelmäbaarin edustalle ajoissa, mutta säätämiseltä ei niiden lippujen kanssa kuitenkaan vältytty - onneksi kaikki päättyi kutakuinkin parhain päin ja tapaamiseen päästiin. Sinne jonottaessa jännitys oli ehtinyt kasvaa melkoiseksi, ja tässä tapauksessa ei voi kuin olla tyytyväinen ettei sentään enää ole 15-vuotias ja fanitus sen mukaista. Vaikka sitä viimeistään tähän mennessä onkin tajunnut että ihmisiä nekin tyypit vain ovat, ei tuollaisessa tilanteessa siltikään vain osaa olla ihan normaalisti. Onneksi muusikoilla oli siinä samalla ne meille annettavat julisteet nimmaroitavanaan, joten heidän huomionsa ei kohdistunut koko ajan ihan vain pelkästään meihin faneihin, jotka yritimme olla jotenkin eduksemme ja välttää kiusallista tuppisuisuutta, pitäen sanomiset kuitenkin määrältään ja sisällöiltään järkevähköinä. Näin ainakin minulla. Aika lailla keskellä istuneelle Floorille osasin ainakin kehaista hänen eilistä esiintymistään - vaikka ei ehkä sittenkään olisi pitänyt, ainakaan niillä sanoilla. Englannissa night-sanalla voidaan toki tarkoittaa myös iltaa, mutta ei se siihen käyttöön näköjään ihan joka yhteydessä niin hyvin sovi, kuten tuli huomattua: se mitä tarkoitin sanoa laulajalle, eli suurin piirtein "olit mahtava eilen illalla", tulikin suustani ulos kuulosten siltä että "olit mahtava viime yönä". Ei tsiisus, että tuon muisteleminen sitten naurattaa yhä edelleen. Tajusin kyllä saman tien miten väärältä sanavalintani kuulosti, mutta nolotti ja ujostutti niin paljon etten sitäkään saanut sanottua ja käännettyä huumoriksi, kuten joku yhtään supliikimpi henkilö olisi varmasti tehnyt. :D Eipä ole onneksi niin vakavaa (ja ehkä sen nyt pystyi asiayhteydestä päättelemään mitä tarkoitin, joten Floorkaan tuskin joutui tosissaan miettimään oliko fanin hytissä sittenkin käynyt vierailulla muu kuin Freud...) ja ihan hyvä tovi me siinä laulajan ja Troyn kanssa puhuttiin vielä esim. tulevasta Tampereen-keikasta. Laitimmaisena istunut Tuomas joutui (taas, btw) pyytämään mua toistamaan mitä sitten ensimmäiseksi olinkaan saanut hänelle sanottua, ja vaikka tämä johtuikin epäilemättä enemmän minusta, oli herra silti tosi skarppina itsekin - Nina kehui itse hänen kohdalleen päästyään kuinka paljon pitää uudesta levystä, mutta sen Tuomas vain ignoorasi täysin ja kommentoi sen sijaan kaverin paitaa. :'D Hienosti meni kyllä useammankin osalta, mutta onneksi tuolta (vielä yhteiskuvan ottamisen kautta) selvittiin hengissä pois.


Tuolta poistuttuamme kaikilla taisi olla melkoinen täpinöintifiilis, eivätkä outoudet vielä edes loppuneet siihen. Tapaamispaikan ulkopuolella meille tuli kohta juttelemaan kaksi miekkosta varusteinaan kamera ja mikki, ja he kysyivät tunnelmiamme äskeisestä ja ehdottivat, josko saisivat haastatella meitä ihan videolle. No mikäs siinä, tarpeeksi kummallistahan tämä touhu ei vielä valmiiksi ollutkaan. Tekeillä oli siis jonkinnäköinen aftermovie-video risteily-yhtiön sivuille päätyväksi, ja toivon mukaan meistäkin nyt edes jotain käyttismatskua sitten sai irti, kun melko kauan heidän kysymyksiinsä turisimme vastauksia. :D

Tuon jälkeisistä aktiviteeteista mua kiinnosti mm. Nightwish-karaoke (ihan vain kuuntelijan näkökulmasta, älkää säikähtäkö!) joten sielläkin piti piipahtaa, mutta eipä se lopulta ollut niin erikoista että paria biisiä enempää olisi jaksanut seurata. Lupaavammaltakin vaikuttavaa esitystä oli onneksi tiedossa, sillä paluupäivän ohjelmaan kuului vielä Marcon ja Troyn akustinen keikka jota odotin isolla mielenkiinnolla - niin kuin odotti selvästi moni muukin, sillä tuntia ennen sisäänpääsyä salin ovilta alkoi jo vaikka kuinka pitkä jono. Hyvin mekin onneksi mahduttiin sisään, ja vaikkei nyt kovin lähellä lavaa oltu tai sinne hirveän hyvin nähty, niin paljon mieluummin tuon kuunteli sohvan selkänojan päällä istuen kuin jossain tungoksessa seisten.


Ennen keikkaa oli tullut mietittyä, kuinka (ja mitkä) Nightwishin biisit oikein taittuisivat akustisesti ja vain kahden miehen esittäminä, mutta pian selvisi, että eivät näköjään oikein mitenkään tai mitkään - setlist.fm:n mukaan tuolla kuultiin kaikkiaan kahdeksan biisiä, joista vain yksi oli NW:tä:

1. Pink Floyd - Money
2. Black - Wonderful Life
3. Jethro Tull - Locomotive Breath
4. Sonny Dae and his Knights - Rock Around The Clock
5. Motörhead - Ace Of Spades
6. Heart - Alone
7. Nightwish - Edema Ruh
8. The Mug Of Brown Ale

...että sellainen Nightwish-keikka, biiseistä juuri ja juuri puolet tuttuja ja sitä rataa.
Ihan mukavakin yllätys oli se, etteivät ukot tuolla koko aikaa vain kaksin musisoineet, vaan puolivälin tienoilla mukaan liittyi Kai ja vähän myöhemmin myös Floor! Edema Ruh(kin) on musta aavistuksen tylsä biisi, mutta tuollainen versiointi piristi sitä kyllä kivasti. Keikan aikana tuli myös kuultua Troyn laulua varmaan enemmän kuin ikinä tuohon asti, ja ei voi kuin tykätä. NW:n biisien vähäisyys oli mulle ilman muuta pettymys, mutta oli (kaikkiaan melko hyväntuulisessa) show'ssa sentään siis ihan hyviä puolia siitäkin huolimatta.

Kovin paljoa risteilystä ei tainnut tuon jälkeen olla enää jäljellä, joten viimeiset tax free -shoppailut ja kamojen pakkaamiset myöhemmin koittikin nousu maihin. Junamatkaseuraa mulla oli jopa Tampereelle asti, ja olotila oli väsymyksestä huolimatta hyvä. Kiva reissu oli tullut tehtyä, vaikka varmasti olisin saanut siitä vielä enemmän irti joitakin vuosia sitten: kaikkea superfanimeininkiä seuratessaan tunsi itsensä välillä jopa jollain tapaa ulkopuoliseksi, kun pahin ja paras fanitus nyt on jo ehtinyt valitettavasti seilata ohi. Haastatteluhetken jälkeen meille esim. tuli juttelemaan puolalainen tyttö, joka kyseli innoissaan meet & greetistä ja kertoi olevansa kateellinen kaikille siihen päässeille, hehkutti eilisillan keikkaa ja riemuitsi reissuista, joita vielä myöhemmin tänä vuonna tulisi tekemään bändin perässä. Siinäkin oli jotain niin... En tiedä, ihanaa ja tuttua, mutta enemmän se menneisyyttä kuin nykyisyyttä peilasi. Kyllä tuo bändi mulle toki edelleen jotain merkitsee, ja oli sitten vähän junttia tai ei, niin ihan positiivinen ja hauska kokemus tuo risteily oli joka tapauksessa - suureksi osaksi myös huipun seuran ansiosta. En mä pahasti valehdellut, kun haastattelussa vastasin että voisin lähteä vastaavaan joskus uudestaankin, joten ei kuin vain kiitoksia kaikille!

PS. Julkaisuajankohta on sen verran myöhäinen, etten tiedä mitä siitä voi enää edes sanoa. Parempi jos ei mitään.