Otsikkoon viitaten, tästähän piti tulla meikäläiselle vähintäänkin kesän paras juttu - Nightwish ja Children of Bodom samalla festarilla, samana päivänä ja samalla lavalla melkein perätysten, so you don't say!
No, eipä sitten kuitenkaan tullut.
Viime torstai oli oikeasti kesän tähän asti kamalin päivä: kaiken huipuksi neljän tunnin yöunien jälkeen ja pienessä kankkusessa en saanut tehtyä suunnilleen mitään muuta, kuin kytättyä huolesta vääränä koneen ääressä uutta tietoa sairaalassa makaavasta Laihosta ja Ruissi-keikan kohtalosta. Illalla kun olo alkoi olla melkein jopa toiveikas, tulikin sitten tieto peruutuksesta, eikä siihen lopulta auttanut muu kuin todeta, että sånt är livet. Tärkeintähän on tyypin tervehtyminen ja lippu oli jo ostettu, joten seuraavana päivänä reissuun joka tapauksessa lähdettiin. Vaikkakin sitten vähemmän odottavaisin fiiliksin.
Yöpaikaksi oltiin saatu käyttöön kummitädin kämppä, ja ai että oli rentoa vaikkapa Provinssi-päivän aamuun verraten saada nousta ylös niinkin myöhään kuin kasilta. :D
Festarialueen viereen päästiin ystävällisen taksikuskin ansiosta jo kymmeneksi, ja vaikka tuo "jonotus" olikin lyhin pitkiin aikoihin, en muista milloin viimeksi olisin ollut jo tuollaisessa ajassa yhtä kettuuntunut ennen kaikkea järjestäjien touhuun. Koko homma oli tosiaan yhtä paikasta toiseen häätämistä ja (suoraan lainaten) "emmää mitään tiiä, mää oon täällä töissä, toi oli hyvä kysymys" -tyyppistä vastailua, ja en oikeesti tajua miten kukaan Ruisrockkiin jonottamisen aiemmin kokenut halusi tulla paikalle meitäkään aiemmin.
No joo, en jaksa ainakaan toistaiseksi enempää valittaa, etenkin kun yhden jälkeen viimein löysimme kuin löysimmekin itsemme Niittylavan eturivistä.
Emppujee ja minäjee kuvassajee.
Ensimmäinen esiintyjä eli Pariisin kevät ei sanonut mulle (tietysti tuttua nimeä lukuunottamatta) ennestään mitään. Tuntuu etten muutenkaan enää tässä vaiheessa muista juuri mitään koko keikasta, mikä ei sinänsä ihme, sillä jo myöhään samana iltanakin siitä tuntui olleen jotain vuorokausi aikaa :D
Vaikka mä lopulta pari biisiä tunnistinkin, ei keikasta valitettavasti paljoa irti saanut. Eipä nyt olisi tietenkään paljoa vaatinut koittaa vähän tutustua bändin matskuun jo etukäteen, minkä seurauksena tunti olisi voinut ollakin ihan jees, mutta alkuperäisen aikataulun perusteella mulla nyt oli sen verran kiinnostavaa nähtävää ja kuultavaa tiedossa jo valmiiksikin, että ei jaksanut kiinnostaa. Ja Bodomin perumisen jälkeenkin reissua edeltänyt ilta tuli käytettyä mieluummin lohdutusjäätelöä syöden, kuin jonkin täysin merkityksettömältä tuntuvan asian opiskelun parissa...
No, Stam1nasta sentään tiesin jo huomattavan paljon siihen nähden, etten voi sanoa koko bändiä vieläkään varsinaisesti kuuntelevani. Näiden keikkaa kohtaan olikin aluksi jopa mielenkiintoa, mutta sattuneista syistä sekin pääsi lopahtamaan, ja ennen lavan toista ohjelmanumeroa oli oikeasti sellainen olo, ettei nyt kyllä jaksa sitten yhtään kiinnostaa.
Eipähän tarvittu kuitenkaan saada kuin yhtye lavalle, kunnes mä jo huomasin ihan kunnolla nauravani, nimittäin Hyrden meikeille. Siis ne kulmat :'D Kiitos tästä, niillä ilmeillä höystettynä herran ulkoinen olemus oli todellakin jotain, mitä ilmeisesti piristyksekseni tarvitsin.
Noiltakaan ei kuultu lopulta kuin vissiin pari biisiä, joita en millään lailla tunnistanut, joten ei paha.
Vaikkei tähänastisten tutustumisyritysten perusteella se musiikki ole ainakaan vielä niin sytyttänyt, lukuunottamatta tietysti jotain satunnaisia hyviä pätkiä siellä täällä, keikka oli joka tapauksessa viihdyttävä. Meno oli energistä, läppä lensi ja no, olihan siinä mukana myös... omanlaistaan mieskomeutta ::D
Musiikillinen kohokohta itselleni oli yllättäen Valtiaan Uudet Vaateet, sillä vaikka saattaakin kuulostaa tyhmältä, niin se on musta törkeen hyvä! :D Hieno tykätä toistaiseksi vaan jostain sinkkubiisistä, mutta minkäs teet.
Mitä musiikkiin muuten tulee, lyriikat ovat toki mielenkiintoisia (sen verta mitä nyt selvän saa) ja varmaan jo itsessäänkin kelpo syy koittaa tutustua bändin tuotantoon, mutta... en sitten tiedä, mikä siinä musiikissa mättää. Ehkä mukana ei ole tarpeeksi melodisuutta, ehkä biisit ei vain avaudu mulle kuin vasta lukuisien ja lukuisien kuunteluiden jälkeen tai ehkä sitten ei vaan ole lopulta mun juttu? Paha nyt lähteä arvuuttelemaan, mutta tavallaan vähän harmi. Ei kuitenkaan sillä että jaksaisin asiaa ainakaan nyt sen kummemmin valitella, sillä kuten sanottu, Stam1nan meiningeissä vietetty tunti oli joka tapauksessa tosi hyvä piristys kaiken EVVK-ohjelman keskellä.
Seuraavana esiintymis- ja nyt myös ruotimisvuorossa olikin sitten kivuliaista kivuliain murheenkryyni: Bodomia paikkaamaan pestattu Amorphis.
Itse olisin tykännyt parempaa, jos peruutuksen johdosta ohjelmaa olisi vain karusti lyhennetty eikä siten hankittu tuuraajaksi yhtään ketään. Amorphiksesta kuuleminen ihan oikeasti vain pahensi koko pettymystä. Mulla ei todellakaan ole mitään yhtyettä vastaan, mutta kun se on tullut nähtyä jo kolmesti lempibändien keikkoja odotellessa ja nyt sitten vielä lempibändin tilalla, en usko olevani lainkaan ainoa, jota asetelma kävi ärsyttämään. Noin isolla festarilla viime hetken muutokset aikatauluissa tekisivät touhun kuitenkin liian hankalaksi, ja ihan jokaista Suomenmaankaan bändiä ei tosiaan saa kahden päivän varoitusajalla buukattua auttamaan, joten ei auttanut itku markkinoilla.
Amorphiksen keikan lähestyessä ja etenkin alkaessa ei kuitenkaan voinut välttyä Stam1nan jälkeen taas takaisin palailevalta harmistukselta, ja äh, toivottavasti nyt en ainakaan liikaa kyllästyttänyt seuraa valituksillani. Siinä sitä vaan tajusi taas liian hyvin mistä olikaan jäämässä paitsi.
Jos tilanne olisi ollut eri, keikasta tuskin olisi sen kummemmin huonoa sanottavaa, eikä siis sinänsä ole nytkään, mutta niin... Vaikka Tomi Joutsen ihan karismaattinen esiintyjä onkin, en silti voinut olla hieman katkerana miettimättä että hänen sijaansa suoraan tuossa edessä voisi nyt olla Alexi Laiho. :( No, itsekäs ajattelu taas hiiteen ja tilalle sen sijaan asiaa isomman kuvan kautta katsominen, siinä se.
Oli muuten katkeransul... ihan mukavaa, kuinka bändi spiikeissään symppasi Alexia ja muuta Bodomia!
Ennen Chisun aloittamista fiilis alkoi taas hieman parantua, sillä siinä kohtaa jo pikku hiljaa tajusikin että siitä seuraavaksihan täällä tosiaan soittaa Nightwish - voin kertoa että aiemmin päivällä ajatus ja kellonaika 0:15 tuntuivat ihan ylikaukaisilta. Muutenkin oli kiva nähdä vaihteeksi jotain, krhm, uutta...
Chisultahan en tiedä juuri muuta kuin radiohitit, mutta eipä se ainakaan tässä vaiheessa sen kummemmin haitannut. Vaikken keikalla kaikkein innokkaimpiin faneihin kuulunutkaan, oli tuo silti ihan jees: musiikki kun on ns. melko helposti kuunneltavaa ja suomeksi lauletuista tarinoista nyt sai joka tapauksessa jotain irtikin.
En muuten yhtään tiedä mikä muhun meni Yksinäisen keijun tarinan aikana, kun olin siellä ihan tippa linssissä. No, surullinen ja nätti biisihän se.
Pakko muuten sanoa laulajasta vielä sen verran, että kuuntelemisen lisäksi kiva oli myös katsella, sillä siinä on suoraan sanottuna hyvännäköinen nainen! :D
Pian oli toisiksi viimeinen esiintyjä sekä senjälkeinen puolitoistatuntinen ohi, ja aika sen, mitä minäkin nyt sitten olin festarille raahautunut näkemään. Koska hassuissa keikkamuistoissa vellominen on kivaa, mukana oli mitkäs muutkaan kuin nämä:
Ja kyllä, paloin auringossa.
Sotasuunnitelmana oli pitää ankat ainakin puoliksi naamalla Finlandia-intron alkupuolella, mutta homma meni vähän puihin, sillä introna toimikin tuon sijaan Crimson Tide taustanauhalta eikä bändiä siis vielä tuossa vaiheessa lavalla näkynyt. :D No, naamarit sai sitten heilua kädessä parin ensimmäisen biisin ajan, ja ainakin Anette näytti huomaavan ja muistavan, jee!
Mutta tosiaan, alun Storytime ei ollut tällä kertaa jotain aivan yhtä hurmoksellista kuin edellisillä keikoilla - johtunee osin siitä, että vähän ehkä häiritsi kun lavan ja aidan väli oli kauttaaltaan täynnä ympäriinsä hääriviä kuvaajia. Hyvin kuitenkin lähti homma käyntiin, ja vaikka Wish I Had An Angelin sekä Amaranthin alussa kummassakin kävi ensin mielessä että "eih, edellisiä lyhyempi keikka ja ne soittaa silti nää?"... ei tuo siltikään osannut niin haitata, sillä no, Nightwish!
Keikka oli sen verran samankaltainen kuin kiertueen edellisetkin, joten en tiedä kuinka paljon siitä olisi aihetta sen yksityiskohtaisemmin kertoilla. Hienoa oli alusta loppuun saakka, vaikkei tämä kyllä ihan vaikkapa tuon Provinssin tasolle omilla fiiliksilläni mitattuna yltänytkään. Ei nyt tietenkään ihme, sillä olihan edellämainitusta kulunut vasta kolme viikkoa, kun taas sitä edellisestä kolme kuukautta.
Biiseistä eritoten Scaretale, I Want My Tears Back, Planet Hell ja Last Ride Of The Day olivat jälleen kerran parhautta, ja etenkin "Anett' Hellin" suhteen sai taas ihmetellä että wow, voiko mikään oikeasti olla noin hienoa livenä. Antaa settilistan (Nina on ihan velho noiden nappaamisessa :D)
kuitenkin kertoa, että tähän tuli vastaus jo varsin pian. Ja se vastaus oli tällä kertaa, mikäli vielä mahdollista, kyllä:
Tosiaan, DARK CHEST OF WONDERS. Olin mä tuota salaisesti vähän toivonut, mutta silti se tuli niin äkkiä ja puskista ja ää. Yksi mun varmasti kuunnelluimpia NW-biisejä, ja vaikkei se enää nykyään kaikilta osin ihan täydellistä alusta loppuun jossain korvien tienoilla koettua orgasmia olekaan (kamala, mistä lähtien mä oon alkanut puhua näin?) kuin joskus vaikka 3 vuotta sitten, niin... siltikin ihan törkeen kova biisi edelleen. Ja etenkin tuossa livetilanteessa! Siis ei herranjumala, hetken kesti tajuta että mitäs ne nyt soittaa, ja arvatkaa vaan olinko sen jälkeen yhtä koko kroppaa pitkin menevää kylmää värettä. Ihan ehdoton kohokohta koko keikalle.
Jos nyt jotain kummasteltavaa pitää mainita, niin ehkä se, etten oikein tajua miksi ne soitti taas Finlandiaa suunnilleen keskellä keikkaa. Introna se on jees ja hyvän kuuloinen tietysti joka tapauksessa, mutta en voi silti olla ajattelematta että jos keikasta halutaan "tuhlata" parikin minuuttia tuohon, niin miksei sitten voida soittaa saman tien jotain muutaman minuutin biisiäkin. No joo, Aneten lepotaukoa ilmeisesti, ja eivätpähän sentään Last of the Wildsia soittaneet.
Over the Hills ("Jeesus!" :D) sai myös aivan aluksi aikaan pienen "plääh"-reaktion, mutta no, ei voi kyllä väittää etteikö sen alkuun lisätty pilli-ilottelu (jonka nimesin Hobittibileiksi) olisi ollut kiva!
Show'n jälkeen huomasin jalkoihini sattuvan enemmän kuin minkään keikan jälkeen pitkään aikaan, mutta ei sen väliä, kipu kasvattaa ja eipähän ainakaan ollut turhaa. :D
Kyllä tuo 75 minuuttia kruunasi illan sen verran hienosti, että iloinen olin kun olin joka tapauksessa saapunut paikalle. Täytyy silti sanoa, etten kyllä ainakaan ihan heti uudestaan olisi niin innoissani menossa katsomaan edes Nightwishia siten, että eturivipaikan vuoksi täytyisi kuunnella ensin neljä ei-niin-kiinnostavaa esiintyjää (elleivät nyt sitten ihan Tampereella olisi). Ei nyt tosiaan huono reissu kuitenkaan, ja itse päätähden keikkakin oli tällä kertaa varmaan 10 kertaa parempi, kuin ensimmäisessä Ruisrockissani vuonna 2008!
Itse festarista vielä sen verran, että mä todellakin tykkään sen alueen vihreydestä, meriympäristöstä ja kaikesta (pieksee jonkun Tuskan Kalasataman ruman asfalttihelvetin mennen tullen), mutta siinä kuuluisassa saavutettavuudessa olisi ihan oikeasti parantamisen varaa. Siis vaikka kyseessä nyt onkin joku luonnonsuojelualue, niin jos sellaisessa paikassa kerta voidaan ylipäätään järjestää joku ryyppäys-/roskaus-/sukupuolitautien leviämis-/meluamistapahtuma, niin olisiko niin vaikeeta saada ne saakelin festaribussit kulkemaan ihan alueen porteillekin asti? Kyllä sinne autotiekin menee, jollainhan tosiaan koko homman kokoamistarpeetkin paikalle kuljetetaan, niin mikä oikeasti estää?
Ja kun kerran myös ollaan Suomen isoimpia ja ties minkäkokoisen maa-alan vanhimpia festareita, luulisi että tietyt asiat saataisiin organisoitua vähän paremmin kuin itse on saanut kokea ja etenkin kuulla muiden kokemuksista... No, paskanko väliä jollekin jo päivän aluksi kännissä olevalle "tullaan koko festarille vain riehumaan ja ahdistelemaan teinityttöjä seksuaalisesti" -porukalle välttämättä olisi, vaikka esim. lippujentarkastuksessa menisikin 20 minuuttia ylimääräistä aikaa siihen että järjestäjät väittävät kalliilla ja rehellisesti ostetun lipun olevan feikki, mutta... Kyllä on tosiaan niitäkin kävijöitä, joille esim. tuollainen evoilu onkin sitten vähän enemmänkin ikävä juttu.
Jos kaikki olisi mennyt kuten alunperin piti ja "Ankkalammikon lapsetkin" olisi päässeet soittamaan keikkansa, tuskin jaksaisin ainakaan tässä vaiheessa hirveästi mistään valitella (ei silti sillä, että mä nyt sentään Ruisrockkia tai ylipäätään ketään olisin ikävään kohtaan sattuneesta sairastumisesta syyttämässä :D).
Hyvien uutisten mukaan Laiho on pääsemässä jo huomenna pois sairaalasta, ja vaikka se tässä nyt tärkeintä onkin, en voi silti olla välillä harmittelematta, minkälainen spektaakkeli tapahtumasta tosiaan piti tulla. Okei, jätkä on tervehtymässä ja kyllä niitä keikkoja vielä tulee, mutta ei nyt vaikka jonkun... odotetun ja toivotun ja iloitun raskauden keskenmenostakaan päästä yli vain olkia kohauttamalla ja sanomalla, että "kyllä niitä vauvoja vielä tulee" ::D No, tähän lapsettomuuteen helpotusta tosiaan toi Nightwish, ja kiitos siitä heille! (En tiedä mistä tuokin vertaus tuli, mutta syytän siitä nuorten äitin blogeja, joita on tullut viime aikoina lueskeltua).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti