keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

If you're willing to be thrilled this is a hell of a ride

Hostattuani pidennetyn viikonloppuloman Ninalle Suomen parhaassa, huhtikuisessa talvilomakohteessa eli meillä Ylöjärvellä, voisi sitä kertoilla tuolle ajalle sijoittuneesta keikastakin. Vuorokausirytmin terrorisoinnin, väsyneen leffankatselun ja otusten kanssa perseilyn ohella olimme siis näkemässä ja kuulemassa Emilie Autumnia Tampereen Klubilla perjantaina 6.4.!


Koska K-18-keikka ja huono sää, olin aiemmin miettinyt että eipä sitä nyt kannata jonottamaan mennä ainakaan ennen puolta päivää - aikaisintaan tyyliin yhden maissa. Koska joukossa tyhmyys tiivistyy ja tällaiseen joukkoon riittää näköjään vain kaksikin ihmistä, löysimme itsemme Klubin ovilta kuitenkin jo yhdentoista maissa. Ja älkää multa kysykö että mikä järki, en tiedä nimittäin itsekään.
Meitä ennen paikalla oli kaksi tyttöä, mutta koska he olivat aluksi väärillä ovilla, saatiin Ninan kanssa jäädä jonon ensimmäisiksi neuvottuamme heidät oikeaan paikkaan - ihan kun sillä tuossa nyt olisi tosin jotain väliäkään ollut, onko jonossa ekana, tokana, kolmantena vai neljäntenä :D

"Those girls, grazy girls - they're hot, they're nuts, they're suicidal..." - erään biisin sanat alkoivat tuntua turhankin omilta. Ihme, että oikeasti hymyilytti. 
Sallan ja Riikan lisäksi paikalle alkoi tulla lisää väkeä ehkä kahden maissa, että joo... Sää kuitenkin vaihtui kauheata kyytiä päin puskevasta lumisateesta lopulta jopa aurinkoiseksi, paikalle ilmaantui pikku hiljaa iso kasa tuttuja, saatiin niitä uusia ja tavattiin vieläpä Crumpetit! Ei siis lopulta niin paha, kai.
Oli kyllä jotain niin kummallista nähdä tytöt jossain muualla kuin lavalla ja ns. normaalin näköisinä, mutta ihmisiä vissiin hekin - ja ihan älyttömän mukavia sellaisia. <3

Maggie oli ihanin <3
Tälle ryhmälle kun asut ovat varsin suuri osa esitystä, oli hauska itsekin monien muiden tavoin panostaa ulkoiseen olemukseen vähän enemmänkin. Vaikka jonotusaikaa oli ensin loputtomiin, meinasi vaatteidenvaihto-, hiustenlaitto- ja muu loppuehostautumisruljanssin suhteen tulla kuitenkin vähän kiire (pikku ohjeena: jos pitää kiinnittää tekoripset, mene tekemään se muualle kuin Tampereen rautatieaseman vessaan, koska maailman sumeimmat peilit. Miespuolinen henkilökunta näkyy myös olevan vähän turhankin uteliasta, kun pitää vessaankin asti seurata kysymään, että mitä te muuten teette). Mutta tässä tosiaan meikäläisen outfitti:


Ja äärimmäisen loogisesti vasta kotona yöllä otettu kuva kuontalosta, koska ei tietenkään aiemminkaan kyennyt.
Eipä tuo nyt siis ole mikään maailman ihmeellisin tai monimutkaisia tekele, mutta koska kyseessä olen minä, niin pakko nostaa risti seinälle jo siitäkin että saan tehtyä hiuksille ikinä edes yhtään mitään.
Ovet avattiin kahdeksalta, ja vaikka nyt olikin ensimmäisenä sisälle päässeenä kiva saada mennä ihan mihin kohtaan lavan edustaa kuin itse halusikin, eturiviin olisi päässyt tosiaan niin hemmetin paljon helpommallakin... Ensi kerralla menen paikalle oikeesti varmaan puolet myöhemmin. Ihan varmasti maltan.
Aikaa show'n alkamiseenhan oli reilut kaksi tuntia, mutta se meni kuitenkin yllättävän nopeasti ja rennosti. Paikanpitäjiä oli sen verran, että pystyi helposti pyörähtämään milloin krääsäkojulla, milloin vessassa ja milloin ostamassa juotavaa.
Kymmenen maissa odotus alkoi kuitenkin olla jo lähes ärsyttävää, sillä jalkoja särki kaiken seisoskelun jäljiltä ihan törkeesti ja olisin muutenkin jo viimein halunnut päästä näkemään sen, mitä tosiaan katsomaan tultiin. Noin 22:15 näin sitten kävikin.




Keikka alkoi 4 o'Clockilla, ja voi että, hienoa oli. Jo seuraavana biisinä kuultiin tulevan levyn ja kiertueen nimibiisi Fight Like A Girl, ja oli kyllä vähän omg kuulla se jo noin pian. Olin pitänyt settilistoja vähän turhankin tarkkaan selvillä ja tämä oli tosiaan yksi odotetuimpia, joten... no, sai kyllä fiilikset kattoon, noin lievästi ilmaistuna :D


Heti tuon perään kuultiin Time For Tea, ihan mahtava biisi myöskin. Keikka sai siis jo alussa ns. luulot pois enemmänkin kuin tehokkaasti, mutta toisaalta en voinut olla ajattelematta että höh, siinäkö nuo jo tuli. Eipä se elämys kuitenkaan vielä siihen loppunut, ja antaa Miran saaman biisilistan kertoa, mitä tuleman piti:


Edellämainittujen lisäksi kohokohtia itselleni olivat mm. Take The Pill ja Dominant (Veronican tanssi <3), puhumattakaan biisistä nimeltä Girls! Girls! Girls!! Ihan paras! Kappale on alkanut kuulostaa koko ajan paremmalta vaikkei aluksi ehkä ns. räjäyttänytkään pankkia, ja noiden esitys vaan on jotenkin niin loistava. Ei voinut kuin vähintäänkin hymyillä suupielet korvissa koko ajan.









Rat Gamen (hakekaa YouTubesta ja sivistäkää itsejänne) suhteen mulla oli hieman ristiriitaiset fiilikset: toisaalta olisin halunnut siihen, ja toisaalta taas en voinut välttää ajatusta "entä jos mun vanhemmat joskus näkee tän...". Lopulta päätin että fuck that ja nostin käteni, mutta Veronica valitsi lavalle kuitenkin Riikan siitä vähän matkan päästä. Onnittelut vain, oli varmasti ikimuistoinen hetki! :)

Setin parhaista biiseistä ja hetkistä vielä sen verran, että vaikka Gaslight olikin alkanut kuulostaa melkoisen hyvältä jo munkin korvaani, sen hienous livenä joka tapauksessa yllätti. Tytöt kaikki vaan eläytyivät siihen niin hyvin! Herkisti kyllä todella, ja sitä seuranneesta One Foot In Front Of The Otherista olin myös todella vaikuttunut. En mä ollut sitä minään parhaana uusista biiseistä pitänyt enkä kyllä välttämättä vieläkään, mutta erityisesti tuolloin se oli vaan jotenkin... rohkaiseva, en mä tiedä. Ei auta kuin mennä eteenpäin, vaikka tulisi mitä.
Kaikista (tai ainakin heti Girlsin jälkeen) paras tunnelma oli kuitenkin viimeisessä kappaleessa eli Thank God I'm Prettyssä. Yksi parhaita biisejä Opheliacilta, joka tosiaan on kaikkine ekstroineen yksi parhaita levyjä ikinä, ja... Niin. Yleisön yhteislaulut ja kaikki, se oli jotain täydellistä. Yhdessä vaiheessa oli ihan pakko tarrata vieruskavereita kädestä, kun piti koittaa vielä paremminkin saada jaettua se tunne, joka tuossa vaiheessa oli. Tuskin olisi keikalle tuon parempaa päätöstä saanut!


Show tuntui olevan ohi todella nopeasti, ja en voinut välttyä ajattelemasta hetken että tuossako se nyt jo oli. Esitys oli kokonaisuudessaan tosi hieno, mutta en tiedä, olin silti saattanut odottaa sitä vähän liiankin paljon (ja ainakin liian kauan ulkona samaisena päivänä). Hankala näistä "henkimaailman jutuista" on nyt yrittää tehdä jotain johtopäätöksiä, että miksei kaikesta aiemmasta hypestä huolimatta keikasta jäänyt mitään pitkälle seuraavaan päivään jatkuvaa euforiaa... Mutta joka tapauksessa tiettyjen hetkien takaisinkelailu kyllä muistuttaa, että hienoa kuitenkin oli. :)
Muutenkin ihan tosi virkistävää kokea vaihteeksi konsertti, jossa yleisöä viihdytetään muutenkin kuin soitinten takaa. Tytöt on hauskoja, ja tuli kyllä hajottua esim. siinä kohtaa, kun Maggie esitteli koko porukan esittelyiden välissä myös (järkevästi siinä melkein heti lavan edessä törröttävän) tolpan ("and THE POLE!"), ja kaikki sitten kumartelivat sille. xD
Muutenkin, hmm, tietyt osuudet esityksessä oli kyllä jotain, joista vaikkapa nuo hevimiehetkin voisivat vallan hyvin ottaa mallia... Ei kun anteeks, ei siis mitään.


Lyhyen sisällä hengailun ja krääsäkojulla käynnin (oli pakko saada ennen keikkaa ostamani, ison julisteen lisäksi vielä samalla kuvalla varustettu kiertuepaita!) jälkeen löydettiin itsemme tuttuun tapaan jäätymästä pihalta. Hyvän aikaa siinä sai jauhaa kaikenmoista hienoa juttua hampaat kalisten, kunnes Crumpetit lopulta tulivat moikkaamaan. Oli ne niin ihania taas, oikein huolehtivat, että onhan kaikki halukkaat nyt saaneet nimmarit yms. Maggietä pyysin signeeraamaan juliseeni, ja Veronican kanssa pääsin myös kuvaan:

<3
Kiitos seurasta kaikille joita tuli nähtyä! Toivottavasti ensi kerta koittaa jo vähän aiemmin kuin kolmen vuoden päästä. :)

1 kommentti:

  1. Kiitos kiitos, tuli vähän kiire kirjotella ennen reissuun lähtöä mut sainpa tänkin nyt ees jonkinmoiseen kasaan :D Ja juu toki, mun puolesta ainakin!

    VastaaPoista