sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

One lovely blog award

Heaven Queen heitti mua haasteella, kiitos vain! Kummallinen ajatus, että kukaan löytäisi meikäläisen päiväkirjamaisista höpötyksistä mitään ihanaa, mutta en valita :D

1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän tunnustuksen.
2. Kirjoita 7 random faktaa itsestäsi.
3. Lahjoita tämä tunnustus 15:lle blogille/bloggaajalle.


Kyllästykseen asti itsestään puhuminenhan on äärimmäisen kiehtova juttu, joten ei muuta kun faktoja tiskiin:

1. Lukio on ohi! Vielä nyt pitää toki selvittää yksi arvosteluasia erään nimeltämainitsemattoman opettajan kanssa (...), mutta aika lailla tää oli nyt sitten tässä. Kumman nopeesti noi kolme vuotta tuntuu menneen.
Valmistautuminen kokeisiin oli yhdellä sanalla kommentoiden huonoa, ihan oikeesti, jopa mun opiskelutottumuksiini nähden. Ja en nyt tosiaan tarkota mitään "siis voi ei, en ehkä saakaan täysiä pisteitä edes puolista noista kokeista kun en lukenutkaan ihan vuorokauden jokaisena tuntina viimeisen kuukauden aikana", vaan sitä, että kirjat lojuivat välillä ihan päivätolkulla koskemattomina, muutenkin kuin reissujen vuoksi. Edes Salkkareissa päin honkia esitetty "psykoosi" ei saanut mua lopulta tarttumaan Persoonallisuus ja mielenterveys -kirjaan, vaikka sen nolous kyllä hakkasi takaraivossa sanoen että "opettele nyt edes sinä mistä noissa häiriöissä oikeasti on kyse" :'D

2. En nyt tiedä miksi joku aikaansaamattomuus-teema näyttää jääneen päälle, mutta olkoon...
En yhtään tykkää puheluista, jotka pitää soittaa suunnilleen kellekään muille kun kavereille tai perheelle, ja mitä virallisempi asia, niin yleensä sen pahempi. Aiemmin päivällä just koin kunnon voittajafiiliksen jo pelkästään siitä, kun viimein sain hoidettua lääkärille soittopyynnön :D

3. Sen suuremmitta analyyseittäkin tuntuu, että saatan vaikuttaa ulospäin jotenkin vakavalta ja kuivalta tyypiltä. Okei, on toki parikin tyyppiä joiden seurassa / joihin verrattuna oonkin joo aika lailla vakavamielisempi eikä mua oo ikinä miksikään huulenheittäjäksi kyllä voinut sanoa, mutta... En mä nyt oikeesti mikään ihan tosikko ole.

4. Haluisin sukunimekseni äitin tyttönimen. Ei siksi, että tämä nykyinen niin kamala olisi, vaan ihan siksi että tykkään tuosta (meidän suvun nimissä jo muutenkin käytöstä pois jääneestä!!1) enemmän. Olisi silti aika outoa tehdä tuollainenkin muutos ilman mitään suurempaa syytä, joten tuskinpa ihan heti tulen nimeä vaihtamaan :D
Oon toki miettinyt, että jos joskus satun menemään naimisiin (he. He. He. He...) niin siinähän se kävisi kätevästi. Mahdolliselta siipaltahan en tosiaan mitä tahansa nimeä itselleni kelpuuttaisi, joten viimeistään siinä kohtaa voisikin vetää hihasta ässän eli tässä tapauksessa vanhan sukunimen (ainakin omaan) käyttöönsä. Tietysti vähän ikävä ajatus jättää koko homma sellaisen jutun varaan kuin naimisiinmeno, sillä eipä tuo nyt ihan mitään toiveiden kärkikastia ainakaan tällä hetkellä ole. Kassellaan.

5. Voisin tehdä vaikka oman postauksen asioista, jotka mua aiheessa "tulevan kesän festarit" oikein ärsyttää. Mainitaan nyt näistä kuitenkin edes yksi: ihmiselle, jolle syy mennä kyseisiin tapahtumiin on lähinnä ne esiintyjät, käy vähän ärsyttäväksi noiden monien isompien tapahtumien hinnat. Esimerkkinä vaikkapa Ruisrock, jonka yhden päivän lippu maksaa 70 euroa!
Okei, toki ne haluavat että porukka ostaisi aina kolmen päivän liput koska se kävisi suhteessa halvemmaksi (no shit, sherlock!), mutta saa kyllä olla aikamoinen festari, jos jokaiselle päivälle pystytään hankkimaan esiintyjiä, joiden keikoista itse maksaisin. Ihmiset ja festarikävijät on toki erilaisia ja se on jees, mutta ärsyttää, että kaikkien tunnutaan haluavan olla jotain hipsterihattu päässä viltillä istuskelevia tyyppejä, jotka tulevat festareille kolmeksi päiväksi nimenomaan istumaan niillä vilteillä. Saatetaan siinä välillä joku esiintyjäkin kuunnella jostain sadan metrin päästä, jee. Ja toinen vaihtoehto sitten tuntuu olevan juopot, jotka hädin tuskin välittävät esiintyjätarjonnasta ja hakeutuvat vaan sinne, missä "saa" moraalitta ja itsekunnioituksetta rellestää kolme päivää ja yötä putkeen.
Okei, kehotan itseäni palaamaan asiaan myöhemmin ennen kuin tämä kohta nyt kasvaa sen pitemmäksi...

6. Oon jo vuosien ajan halunnut käydä Japanissa, enkä oikein edes tiedä miksi. Sen suuremmin en ole meinaan aiheesta ylipäänsä niiin intoillut (jotain seiskaluokan lyhyttä muotivaihetta lukuunottamatta - pakko mainita, etten silloinkaan vetänyt sitä lähellekää överiksi kuten monet tekivät!).
Ennen sinne matkaamista olisi kuulemma hyvä ottaa maan kielestä ainakin alkeita haltuun, joten no, ehkä sitä saisi joskus jollekin pienelle kurssillekin mentyä. Taas näitä "vielä joskus" -suunnitelmia tämäkin, se "joskus" äärimmäisen määrittelemättömänä käsitteenä.

7. Koska en enää keksi edes mitään niin epäoleellista kuin nuo aiemmat faktat alias ihme vuodatukset, tyydyn vain sanomaan, että odotan tätä jo ehkä vähän liikaakin. Iih!


PS. Annan haasteen kaikille, jotka tämän lukivat - vastaanotto vapaaehtoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti