 |
| Sanni the muotibloggaajan pakolliset asukuvat. |
Nostan Liisalle hattua tämän pitkistä hermoista, itselläni olisi tehnyt pariin otteeseen mieli nostaa keskisormi pystyyn ja huutaa takaisin jotain vähemmän kaunista. Mä todella rakastan äänekkäitä humalaisia, etenkin sillon kun itse olen selvin päin ja kuulun eri porukkaan.
Mutta se siitä. Juna saapui Seinäjoelle siinä viiden jälkeen, sitten seurasi pientä odottelua vessajonossa ja juttelua mukaville ihmisille ("No sä kuulostatkin ihan tamperelaiselta" "WTF en kai?"), ja pian sen jälkeen pääsimme asemalta lähteneen festaribussin kyytiin.
 |
| Matkaeväs: enemmän tai vähemmän terästettyä Jaffaa. |
Vaihdettiin liput rannekkeisiin, päästiin sisään ja melko pian käytiin tsekkaamassa väkitilanne päälavan tuntumassa. Todettiin että lavan ja yleisön välinen aita ei tietenkään ollut suora vaan taas sellainen tyhmä "vasen ja oikea puoli edempänä, keskikohta taaempana", ja aika laillahan niitä ihmisiä oli jo aidan luokse asettunut, mitä luultavimmin Avenged Sevenfoldia odottamaan. Keskikohdassa eli "catwalkin päässä" oli vähiten ihmisiä, joten käytiin jututtamassa siinä seisovia poikia. Avengedin jälkeen olivat tosiaan aikeissa lähteä siitä, joten oli mukava kuulla että sen ajaksi toiseen riviin ja The Soundsin ajaksi eturiviin pääseminen siis onnistuisi vielä hyvin.
 |
| Hyväryhtistä porukkaa. |
Jonkun jollain pienemmällä lavalla soittaneen bändin (en jaksa tarkistaa aikatauluista :'D) tahtiin käytiin myös tanssahtelemassa reilun yhden biisin ajan.
Von Hertzen Brothers aloitteli päälavalla kuuden jälkeen ja siirtyiltiin sinne jo sillon, vaikkei bändi kumpaakaan meistä niin kiinnostanut. Koitettiin vielä katsella olisiko suurin piirtein jommankumman lavaa lähempänä olevan aidanpätkän läheisyyteen päässyt vielä seuraavien bändien ajaksi, mutta tehtävä osoittautui aika vaikeaksi tiiviihkön väkijoukon vuoksi. Mentiin siis suosiolla takaisin catwalkin päädyn poikien taakse, vaikka se vähän kaukana lavasta olikin.
Tunnistin Von Hertzenin biiseistä yhden ja sekin oli setin viimeinen, ja vaikka sitä muutakin musiikkia nyt kuunteli, ei keikasta jaksanut niin hirveästi innostua, varsinkin kun oli tiedossa parempaakin odotettavaa.
Eivät tainneet kuitenkaan soittaa kuin ehkä tunnin, ja sitä seuraavakin tunti kului sitten kokonaan lavan edessä A7X:ää odotellen.
Itsehän en ollut kuullut siltäkään bändiltä kuin Afterlifen ja Nightmaren, Liisa taas oli kuunnellut paljonkin enemmän ja osoitti varsin innostuneen fanitytön merkkejä eräästä kitaristista puhuessaan :'D Mielenkiinnolla odotin sitten minkälainen tuostakin keikasta tulisi, toisaalta hieman mietitytti meiningin mahdollinen riehakkuus, joskaan sen suurempaa pelkoa en nyt joutunut kuitenkaan kokemaan :D
Kellon tullessa yhdeksän väkeä alkoi ilmaantua lavan luo suurissa määrin, ja noin vartin päästä olin jo melkein litistyksissä edessäni olleen jätkän selkää vasten. Liisa oli mahtunut hivuttamaan itsensä eturiviin, ja tein kohta samoin koska eihän siitä hommasta mitään olisi tullut ilman aidan tukea.
Vähän puoli kymmenen jälkeen bändi sitten aloitti, ja meno oli kyllä lievästi sanottuna riehakasta. Ei mennyt kauaakaan aikaa kun meidän takana ollut, pitkä tyttö olikin yhtäkkiä eturivissä meidän välissä, ja viimeistään siinä vaiheessa olo tuntui helvetin ahtaalta. Jouduin pitämään aidan toisella puolella kiinni olleesta nauhasta kiinni pitkän aikaa kaksin käsin, ja jännittämään varmaan jokaista jaloissa sijaitsevaa lihasta pysyäkseni tuolla pystyssä. Jossain vaiheessa tuon suhteen onneksi helpotti hieman, mutta aiemmin mainittu tyttö riehui edelleen melkein koko keikan ajan kuin joku hullu. Okei, ymmärrän hyvin että lempibändiensä keikoilla ollaan innostuneita, mutta kannattaisiko harkita omaa liikehdintäänsä vähän edes siinä vaiheessa, kun vieressä olevat kumartuvat suojaamaan päitään, koska eivät halua saada enempää iskuja kyynerpäästä?
Bändin musiikki ei muuten ollut yhtään huonomman kuuloista, kuulosti ajoittain jopa tosi hyvältä, mutta eipä siitä juuri pystynyt nauttiaan kun keikka oli sellaista hengissäselviämistä. Tuossa kohtaa olisi kyllä ollut hyvä juttu pitää Soundsin paitaa päällä, ihan vaikka tehdäkseen muille selvemmäksi ettei tässä tämän bändin takia eturivissä olla.
Kuviakaan en ottanut tuolla yhtään, sillä olisi mennyt ihan extreme-urheiluksi yrittää saada kamera laukusta pois. Liisa sen sijaan piti kameraa kädessä koko keikan, joten saatan lisätä jonkun niistä kuvista tänne myöhemmin. Hienot lavasteet niillä oli, ne sellaiset portit.
Varttia vaille yksitoista sitten lopettivat, ja olin iloinen että ainakin Liisalla oli ollut kivaa kaikesta edellämainitusta sekä erinäisistä lähentelyistä huolimatta.
Sakke ja Jani tulivat käymään meidän luona ja suostuivat pitämään meille eturivissä paikkojakin ruoanostoreissun aikana (kiitos vielä! Ei ollut mikään niin lyhyt aika :'D).
Sää oli ollut siihen asti tosi hyvä, mitä nyt jossain joku vähän tummemman sävyinen pilvi, mutta yhdentoista aikoihin alkoikin sitten hieman sadella. Aluksi meinasi kyllä vituttaa kovastikin, mutta ei se sade kuitenkaan ollut kovin voimakasta ja taukosi melko pian, joten positiivinen asenne vaan kehiin. Olinhan mä kohta näkemässä Soundsit!
Päästiin takaisin paikallemme paninin ja kokiksen kera, ja siihen mennessä Iinakin oli ilmestynyt catwalk-aidan toiselle laidalle.
Odottelua ei kestänyt enää kauaakaan, ja kohta intro eli pirun hyvä It's so easy (arvasin, no jee :'D) lähti soimaan. Saksa-reissun takia en ollut ehtinyt Provinssiakaan hirveästi ajatella ja koska The Soundsia en ole missään vaiheessa fanityttöillyt ihan samaan malliin kuin vaikka paria muuta bändiä, ei tuota keikkaa mitenkään ihan päiviä laskien odoteltu. Bändin lavalle tulon jälkeinen fiilis oli kuitenkin jotain ihan mahtavaa, ja kyllä taas muisti mitä varten tuonnekin oli matkattu ja lipusta maksettu.
Erityisesti keikan alkupään biisit olivat ihan parhautta, ja olin ihan että meinataanko mut suunnilleen tappaa kun soittivat Dance with the Devilin jälkeen Seven days a weekin, No one sleeps when I'm awaken, No No Songin ja Queen of Apologyn putkeen. Ah <3
Liisakin vaikutti olevan yhtä innostunut kuin mä, vaikkei tiennytkään kaikkia biisejä. Ei siis hullummin.
Juuri tuon enempää en edes jotenkin onnistuineita kuvia saanut, vaikka käytin kuvaamiseen koko Hurt youn ja hetken Wish you were herestä. Se nyt ei kuitenkaan haittaa, ja jätin kuvailut noihin hetkiin ihan suosiolla vain nauttien keikasta. Pientä sadettakin riitti hyvin suurelle osalle ajasta, ja vaikka sitäkään ei tullut hirveästi huomioitua, eipä sitä kameraakaan ihan ehdon tahdon kastella halua.
Vaikka setillisesti mieleenpainunein osio olikin keikan alku, riitti niitä helmiä koko sen 1 h 45 min ajalle vielä mm. Living in American, Tony the Beatin (Majan vierailut yleisön luona <3 Tällä kertaa sormet eivät päätyneet meitin rintsikkaan (tapahtui viime vuoden Ruisrockissa), mutta kädestä sain nopeasti kiinni ja lauloin vasemmalla olleen tytön kanssa pari sanaa viereen ojennetun mikin suuntaan :'D) ja Hope you're happy nown muodossa. Better off deadistäkin olen alkanut tykätä koko ajan enemmän vaikka aluksi se ei juuri iskenyt, ja oli ihan mahtavaa kuinka yleisö (erityisesti Liisa :'D) oli siinäkin mukana.
Vaikka Wish you were herekin nätti biisi on, olisin itse toivonut pianotunnelmoinnin osaan mieluummin Home is where your heart isiä, mutta eipä siinä nyt mitään. Myös kahdella aiemmalla keikalla kuultu Felixin ja Jesperin sähkörumpusoolo olisi voinut mun puolesta mukana tälläkin kertaa (muistan että se oli niin hiton hyvä ja tarttuva), mutta ei se niin vakavaa nyt ole vaikka samainen soolo tuolta puuttuikin. Paukuttivathan ne niitä rumpuja BOD:ssä. Ja hmm, Felix ja Jesper... Okei, ei mitään!
Viimeisestä biisistä täysillä nauttiminen oli toisaalta vähän vaikeaa, koska koko ajan tiesi että kannattaisi jo lähteä pois että varmasti ehtii siihen viittä vaille kahden junaan. Heti Hope you're happy nown viimeisen iskun jälkeen lähdettiin sitten puikkelehtimaan yleisön joukosta pois, ja kaikki sujui hyvin siihen asti kun tajuttiin rientäneemme kunnon uloskäynnin sijaan leirintäalueelle (no oli pimeää, kiire, eikä kumpikaan ollut ollut tuolla aiemmin). Sieltä takaisin juostessa piti sitten odottaa jossain laukkujen tarkastuksessakin vielä, joten juuri kun päästiin alueelta ulos nähtiin bussiin lähtevän ajamaan pois. Seuraavaa saikin sitten jokseenkin hitaan liikenteen vuoksi odotella vähän aikaa, ja bussimatkan jälkeen hirveän juoksemisen seurauksena ehdittiin aseman laiturille varmaan vähän ennen tasan kahta. Selvisi kuitenkin, että junan oli ilmoitettu saapuvan tunnin myöhässä, joten tuuri oli kyllä taas kivasti meidän puolella. Seuraava juna olisi lähtenyt neljältä, joten kyllä tunnin odottelu aina kahden tunnin odottelun voittaa.
Junassa tulikin sitten vähän torkuttua (oli joo rauhallisempi meininki kuin menomatkalla :'D), ja kotona oltiin lopulta vähän viiden jälkeen, ja uni maittoikin sitten puoli kahteen asti päivällä.
Oli tosiaan oikein onnistunut reissu, ja etenkin Soundsin keikasta jäi toosi hyvä fiilis. Kyllä noi vaan on pakko nähdä tolleen kerran kesässä, toivottavasti tulevat Suomeen ensikin vuonna!
Loppuun vielä hieno kuva musta ja Liisasta, otettu vähän ennen lähtöä Aksun luona pidettyihin bileisiin sateisena lauantai-iltana. Hyvä sää joo hypätä pitkästä aikaa pyörän selkään, mutta ihan kivat juhlat oli!
PS. Jonkun Soundsin keikan aikana yleisön joukossa heiluttelema lippu, jossa luki "6-1", oli aika hieno :'D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti