maanantai 9. tammikuuta 2012

Uusi vuosi ja muita muutoksia

No niin, käsi ylös se joka huomaa jonkin muuttuneen, tarjolla mainetta ja kunniaa.
Otsikossa tällä hetkellä lukeva pätkä oli tarkoitus laittaa ihan vaan kuvaukseksi Colour of the kitesin alapuolelle, mutta koska sitä ei saanutkaan muokattua halutulle kohdalle, halutun kokoiseksi eikä haluttuun fonttiin, päätin sitten tehdä elämän kerralla risaiseksi ja vaihtaa sen ihan blogin nimeksi!

Kyllä mä siitä edellisestäkin tykkään, etenkin nyt kun olin saanut jollain tapaa nimeen liittyvää kuvaakin noihin sivupalkkeihin (kyseisen muokkauksen onnistuneisuudesta ei oteta kommentteja vastaan).
Voi olla, että muutoksia kaihtavana kaavoihinkangistujana vaihdan vanhan nimen kohta takaisin, tai että päin vastoin tykästynkin tähän uuteen ihan ikihyviksi.

// No jaaha, eipä siihen sitten mennyt kauaakaan kun laitoin koko ulkoasun uusiksi :D Ei nyt mitään kovin radikaalia sentään, ja ylätunnisteen kuvassakin vaikuttavat vieläpä sama malli ja kuvaaja kuin edellisessäkin. Ja sitä edellisessä.
Saa nähdä ilmestyykö tähän vielä jotain hienosäätöä, näillä mennään nyt ainakin toistaiseksi.
Mutta miltäs näyttää? :)

4 kommenttia:

  1. Sopiihan tuo! Blogia ajatellen ehkä jopa kuvaavampi kuin edellinen :D Ehkä ulkoasuakin vois uudistaa, hienohan tääkin on, mutta vaihtelu on aina jees ^^

    VastaaPoista
  2. No joo totta : D Vaikka oonhan mä nyt aika leija, hohohoh...
    Mutta niin, saa nähä jos keksii jotain, ylätunnisteen kuvaan oon ainakin niin kiintyny että en tiedä vaihtuuko ihan heti. Ohan siinäkin vaikka noitten lyhtyjen vuoks oma... karnevaalitunnelmansa, tai jotain :D

    VastaaPoista
  3. Haa! Hieno on :) Kiva kans toi pieni kuva tossa osoitteen vieressä (termit hallussa) :--D

    VastaaPoista
  4. Kiiitoos ja jee, se siis näkyy ees muille, mulle itelleni ei meinaan vielä :'D

    VastaaPoista