sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Zombeilla on aina hauskempaa

...tai sitten ei.
Mutta siitä lisää myöhemmin. Viime viikon lauantaina pidettiin Joelille synttärit yllätysteemalla Ranska (päivänsankari kun on siellä asunut).

Tässä on maalaus, aiheena Ranskan suuri vallankumous...
...ja tässä sen pohjalta tehty synttärikortti :D Huolellisin taiteellinen toteutus by Konsta, ja kaikki (paria poikkeusta lukuunottamatta :'D) piirsivät taidokkaasti omat kuvansa Joelin taustajoukkoon.

Annettuihin lahjoihin kuuluikin sitten mm. ranskalaista viiniä, itse kudottu baskeri, itse väsätty kalenteri, Créme Bonjour -levitettä sekä säilyke-etanoita.
Elintarvikkeita edustaneista lahjoista suurin osa taisikin sitten tulla kumotuksi kurkuista alas, mutta etanat eivät (yllätys yllätys :'D) kovin suurta herkkua olleet:


"Ootko sä mies vai etana?!" :'D


Porukkaa kuuntelemassa Joelin puhelinsoittoa (pullonpyörityksen tehtävät for the win. Ihanan lapsellista :D).
Tapahtumiin sen tarkemmin menemättä voin sanoa, että ainakin suurimman osan ajasta oli toosi kivaa. Pitäisi järjestellä edes löyhästi jonkun teeman mukaisia juhlia vähän useamminkin :D

Eilen töistä vapauduttuani ja pari tuntia nukuttuani ja loppupäivän koomattuani kävinkin sitten katsomassa Helen bändin, Deadwinter's Childin, keikkaa pikkuisessa Varjobaarissa Hervannassa.
Lielahden ohi ajettuani tajusin muuten tehneeni tyypillisimmän mokani ja unohtaneeni korvatulpat kotiin, mutta tee-se-itse -korvatulpat alias rytätyt paperinpalat toimivat tälläkin kertaa (testattu aiemmin Tarja Turusen keikalla viime joulukuussa) onneksi hyvin :D



Itse keikkahan oli taas kiva, soittoaikaakin taisi olla peräti 45 minuuttia ja näin. Tietysti tuollaisessa paikassa akustiikka ei välttämättä ole siitä parhaasta päästä, mutta sen nyt ainakin kuuli hyvin että tyypit osaavat soittaa ja laulaa :D Tuon tyylisestä musiikista puhuttaessa ei liene muutenkaan ihme, että meikäläisen korvaa miellyttää.
Viimeisen biisin jälkeen yleisö alkoi huutaa encorea, ja todellakin vastoin suunnitelmiaan bändi sitten varsinaisen ex tempore -encoren vetäisikin. Kävin vähän mietteliääksi siinä kohtaa kun Hele ilmoitti ettei kohta kuultava, hyvän aikaa harjoittelemattomana ollut biisi "ole edes oma", ja no, Nightwishin Kinslayer sieltä sitten tulikin :D
Nähtyään innostukseni eräs koko keikan ajan enemmän tai vähän juopuneesti mukana ollut kaksikko nykäisi sitten mutkin mukaansa rokkaamaan "lavan" eteen, josta tuli kyllä jo varsin pian paluu turvalliselle baarijakkaralle Kirsin viereen :'D Katsotaan sitten ensi keikalla, jos vaikka en olisi autolla liikenteessä... Nojoo :D
Jäi kumminkin hyvä fiilis tuosta, joten seuraavaa keikkaa (sellaista jolle mäkin siis menojeni puolesta pääsisin) odotellessa. Muutenkin kiinnostava seurata tuollaisen nuoren bändin kehitystä ja katsoa, mitä heistäkin vielä tulee :)


Hohhoijaa, tätäkin "postausta" aloittelin jo varmaan maanantaina, ja näin kauan on senkin julkaisussa sitten vienyt. Pientä aikaansaamattomuutta ilmassa, mutta syytän siitä töitä. Oon käynyt siellä nyt enimmillään neljänä päivänä putkeen, ja voin kertoa jo sellaisenkin määrän olevan vähintäänkin tarpeeksi...
Työpaikan saadessaan sitä kuvitteli pärjäävänsä hyvinkin, aika yökyöpeli kun olen, mutta on se vaan hitosti eri juttu lähteä kolmelta yöllä koneen ääreltä ja siirtyä siitä pikku hiljaa nukkumaan, kuin lähteä kolmelta yöllä ajamaan töihin ja viettää siellä seuraavat 8 tuntia. Ja se illalla/yöllä töihin lähtöä varten herääminen tuntuu oikeasti hiton masentavalta, etenkin jos on nukkunut koko päivän... Joten Twilight-fanit, sanon tämän teille koko sydämestäni: älkää haaveilko vampyyrin elämästä. Se on perseestä. :D Suomessa saa nauttia pimeyteen heräämisestä muutenkin ihan kuukausien ajan, joten ihan mielellään sitä ei kesän aikana (ainakaan toistuvasti) tekisi.
Lähes kuolleen sosiaalisen elämän ja perseellään olevan vuorokausirytmin ohella myöskään fyysisiltä haitoilta ei olla vältytty, jipii. Mm. ranteet ja sormien nivelet on työhommista hiton kipeät ja jälkimmäiset vielä kivasti turvonneet, ja muutenkin kädet on aivan loistavassa kunnossa, etten sanoisi:

Näyttää melkein yhtä kauniilta kuin yhdessä vaiheessa aikaa, jona harrastin cheerleadingiä :D
Ja vali vali vali, mutta on se nyt pakko vähän. Oon niin helpottunut että työt loppuukin jo ensi perjantaina (joskin siihen asti tuntuu olevan ihan liikaa aikaa), ja toivon myös kovasti että nää sormet tästä paranee, ei mulla tällaista oo ikinä ennen ollut. No, ei varmaan kannata vielä sanoa, tai kohta mulla todetaankin joku nivelreuma... Siitäkös se riemu vasta repeisikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti