keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Check out my new stress

Taas on vierähtänyt pieni tovi siitä kun olen ehtinyt tännekin asti höpöttämään, tai ainakin nyt siitä kun olisi ollut mitään järkevää sanottava.
Tähän bloggaamiseen ryhtyessäni sitä jotenkin ajatteli että no katotaan jos edes joskus tulisi jotain kirjoiteltua, mutta nykyisin meinaa kyllä tympiä ja kovastikin jos ei ole saanut päivitettyä kerran viikossa :D

Ja koska kuvattomat postaukset ovat tylsän näköisiä...
Olin tuossa päivemmällä vähän fiilistelemässä jo pitkällä olevaa kevättä takapihalla.


Ei sillä että tässä olisi taaskaan mitään kovin kummoisia tapahtunut (tai no, tulihan se lätkämestaruus Suomelle sentään! :D Iloita on saatu kovasti, tosin myös vähän hävetä, mutta ne jutut eivät nyt tähän kuulu).
Tuntuu että asiat joita olen viime aikoina saanut tehtyä ovat olleet lähinnä ensi vuoden kurssivalinnoista stressaaminen, töistä stressaaminen, koeviikosta stressaaminen, vaihtoon liittyvistä asioista stressaaminen ja kesän täyteenahdetusta aikataulusta stressaaminen, joten pää ei ole taaskaan päästänyt omistajaansa kovin helpolla.
Vaihtojärjestelyt ovat kuitenkin hoituneet nyt taas onneksi eteenpäin, eikä tässä taida olla enää muuta kuin yksi paperi vaan loppuun täytettävänä ja opettajalle vietävänä. Stressausenergiaa täytynee jättää jäljelle vielä ajalle siitä eteenpäin, kun aloittelen vaikkapa pakkaamista... Huh, en halua edes ajatella vielä :'D
Abivuoden kurssivalintojenkin pitäisi olla ihan ok tolalla, kun ajattelin nyt kumminkin jättää sen ruotsin kirjoittamisen sinne keväälle. Aiemminhan se oli siis ollut tarkoituskin kun tajusin etten noiden saksankurssien vuoksi ehdi käymään kaikkia ruotseja syksyn kirjoituksiin mennessä, mutta äitin kanssa noita kurssitarjottimia syynäillessä huomattiinkin että kyllähän sen syksyllekin saisi, pitäisi vain käydä ykkösjakson aikana kolme ruotsinkurssia :D Kun kyselin olisiko se mahdollista mun varoiteltiin heti kättelyssä tulevan hulluksi, mutta yhden kurssin käymistä itsenäisesti tuossa kesän aikana ehdotettiin sitten kumminkin... Ja äh, kesän menot nyt tiedetään, kuten tiedetään myös se kuinka huono mä olen ollut oikeasti itse opiskelemaan mitään tässä koko koulutaipaleeni aikana (ala-asteen ekaluokka oli mulle tosi helppo, joten sama höntsyily näyttää jääneen päälle loppuiäksi...). Joten "älä tee tänään sitä, minkä voit lykätä tuonnemmaksi" -periaattella mennään taas :'D

Ehkä jopa suurin syy siihen miksi olisin halunnut noita aineita tuolta keväältä pois ja jo syksylle, on... (okei, tässä kohtaa melkein jo hävettää, mutta antaa kolista...) Nightwish. Niin paljon kuin se bändinperkele onkin mulle antanut, niin kyllä se tuntuu toisinaan myös hankaloittavan elämää aika lailla : D Juttuhan on niin, että että Imaginarium world tourin ensimmäinen konsertti on siellä Los Angelesissä 21. tammikuuta ja varsinainen jenkkirundi käynnistyy kuulemma vasta myöhemmin. Tässä on siis toivottu / pidetty todennäköisenä että tammikuun vedon jälkeen bändi nähtäisiin seuraavaksi (tai vähintäänkin melko pian) rakkaassa Koti-Suomessa. Kirjoituksethan siinä sitten tietysti olisi pian ja pessimistinä olen tottakai ajatellut, että meikäläisen ja muidenkin lukioon erehtyneiden, 93-syntyneiden fanien epäonneksi Suomen keikat saattavat hyvinkin sattua juuri kirjoitusten päälle.
On muuten ollut hieman turhauttavaa, kun esim. opolle näistäkin asioista puhuminen olisi luultavasti ollut hieman hyödytöntä :'D Aluksi äitikin tyytyi lähinnä pyörittelemään silmiään mun alkavalle hermoromahdukselleni.
Onneksi tämänkin suhteen on taas helpottanut jo hieman, tai ainakin olen saanut toistaiseksi vähän rauhoituttua... En pystyisi kuitenkaan kirjoittamaan vielä syksyllä muita aineita kuin sen ruotsin, jos sitäkään, joten täytyisi olla kyllä ihan saatanan huono tuuri että juuri yhteen ruotsiin mun kiertueen näkemiseni tosiaan kaatuisi. Onhan sitä siis nähty ennenkin että ruotsin kirjoitukset sattuisivat huonoille päiville keikkojen suhteen (tai no, ehkä se kumminkin menee toisin päin :'D), mutta ei edes mun tuurillani voisi mennä niin huonosti, etteikö nyt ainakin yhdelle sellaisista pääsisi jotenkin.
Ja kyllä mä muutenkin koitan vähän toivoa keikkojen olevan vasta keväämmällä, sillä mitä vähemmän kylmä jonotusilma niin sen parempi. Tai no, ei muuten välttämättä. Kylmä ilma = todennäköisesti vähemmän jonottajia... Helpostikos johonkin Tampereen jäähallin eteen nyt kuskaa mukaan tarpeeksi lämmikekampetta ja muuta (tällä kertaa tosiaan ehkä tajuaisikin jo tehdä niin :'D).
Joo, tästä kaikesta saattaa sillä lailla kevyesti paistaa läpi miten noiden keijojen perässä tehdyistä reissuista on kulunut jo vähintäänkin tarpeeksi aikaa. Ja kyllä, pelkästään jo reissujen suunnittelukin on yksi tapahtumiin liittyvistä iloista.
Vois ehkä kuitenkin opetella jo olemaan sentään pohtimatta etukäteen asioita, jotka eivät siitä pohtimalla miksikään muutu. Kyllä mulla ihan elämä on, mutta fanityttöily nyt vaan on iso osa sitä :D

Keikkoja noin ylipäänsä on muuten tiedossa jo ajalle kesän jälkeenkin, sillä tuossa viikko sitten infottiin Within Temptationin saapuvan Suomeen joulukuussa. Mikään suuri fanihan en ole, joitakin biisejä tulee joskus kuunneltua, mutta päätin kuitenkin lähteä katsomaan kun seuraakin löytyi (ei tosin sillä että sitä olisi taaskaan pitänyt erityisellä vaivalla hakea :'D).

Mutta tosiaan, ylemmässä kappaleessa jo selkeästi ilmitulleen aktin lisäksi elämään liittyy muutakin, ja vielä reilun viikon ajan tämän kevään osalta yksi niistä asioista on koulu (ja joo, en jaksa mennä tekemään mitään järkevämpää niin jatketaan nyt vielä yksinpuhelua tänne).
Kaiken oikeuden mukaan tässä vaiheessa pitäisi jo olla nauttimassa keväästä täysin rinnoin, mutta mitäs tässä vielä onkaan jäljellä? Kyllä, kokeita. Onneksi tämän jakson kursseista pahin eli matikka 6 on jo takanapäin, juuri sillä aloitin koko rupeaman tuossa eilen.
Itselleni kurssi oli lukion matikoista viimeinen, ja oikeesti, viimeinkin! Aine on ollut varsinainen vihollinen mulle jo jostain ala-asteen tokasta luokasta lähtien. Tuskinpa siitä kovin helpolla pääsee kokonaan eroon ainakaan kovin monessa oppilaitoksessa, mutta on se nyt aika helpottava ajatus ettei ainakaan koko ensi vuonna tarvi istua ainoallakaan matikantunnilla.
Kokeessakin istuin ihan älyttömän kauan varsinkin siihen nähden kuinka paljon sain lopulta aikaiseksi, mutta mikäpäs siinä. Tässä asioita, joita muistan mun päässäni pyörineen kokeen aikana:
- Tiktakin Lopeta (ihan helvetin pitkän aikaa.....)
- Within Temptationin Iron (jolla yritin saada itseäni ryhdistäytymään :'D)
- "Minneköhän mun olis järkevintä hankkia tatuointi..."
- "Miks hitossa mä join tota limsaa ennen tätä koetta, saispa käydä vessassa..."
- "Ai niin, Ellun ilme siinä turkkilaisen vaihtarin Facebookiin laittamassa kuvassa *reeeps* --> "ÄLÄ NYT SAATANA NAURA kun oot jo valmiiks ihan jalat ristissä tässä!"
- "Miks hitossa mä vaan mietin kaikkea tällasta täällä...?"

Voitaneen siis uskoa, että koe meni aivan loistavasti.
Tänään vuorossa oli sitten uskonto 3. Vähän kyllä harmittaa ettei suuri filosofi eli minä (...) nyt saanut etiikan koetta tuon paremmaksi tehtyä, aihekin oli taas oikeasti paljon kiinnostavampi kuin vaikkapa kakkoskurssilla, mutta eipä voi mitään... Olin mä kuitenkin tunneilla aika lailla mukana eikä se esitelmäkään nyt ihan penkin alle mennyt. Koska tässäkin oli kyseessä meikäläiselle aiheensa viimeinen kurssi, kokeessa ajatteli että laitetaan nyt sitten ylös kaikki turhempikin mahdollinen mitä mieleen tulee, ja konseptille päätyikin sitten varsin typeriä esimerkkejä sekä vähän turhankin yksityiskohtaista kerrontaa Saatanasta... Toivottavasti nyt ei vaikuta liian huolestuttavalta :'D
Kokeista jäljellä on vielä perjantainen saksa, maanantainen ruotsi sekä tiistainen hissa (sekin viimeinen laatuaan, oi voi...), joten mitään ihan hirveää paniikkia ei kuitenkaan ole päällä, ainakaan toistaiseksi. Ihanaa, että tähän sattui tähän tämä vapaakin väliin.

Loppuun jo aiemminkin mainitun WT:n aiemminkin mainittu biisi, josta innostuin tässä vähän aikaa sitten ehkä liiaksikin (no mut kun se on niin hyvä!). Parin tähänastisen Spotify-kuuntelun perusteella ehdoton suosikkini uudelta levyltä. Omalla kohdallani voisin kuvailla kappaletta jopa jonkin sortin voimabiisiksi, ja no, kertokaa nyt ihmeessä jos tuo ei tietyllä tavalla nostaa omia fiiliksiänne millään tapaa edes aavistuksen vertaa.
Tämä voi nyt samalla olla jonkinlainen kunnianosoitus niille, jotka oikeasti jaksoivat lukea koko postauksen tänne asti :'D


4 kommenttia:

  1. Olis kyllä kiva muistaa, mitä on tullu kokeiden aikana mietittyä... juurikin esim. kirjotuksissa siinä kuuden tunnin aikana ehtii mielessä pyöriä kaikenlaista. :'D Ja toi Iron _on_ tosi hyvä, tullut kuunneltua myös, heh.

    VastaaPoista
  2. Heh no voin uskoa : D Täytyykin ite muistaa kirjailla ylös kaikkea mieleen juolahtavaa, vois tulla melkoinen lista...
    Ja hyvä hyvä! ^^

    VastaaPoista
  3. Hihii, minä luin loppuun! =D Sulla kyllä riittää stressaamisen aihetta =( Ja et turhaan taivastellut tuota matikan koetta, se oli tosissaan ihan pylly. Mutta kesää päin tässä koko ajan mennään ja kyllä se koeviikkokin vielä päättyy =)

    VastaaPoista
  4. Vau, hienoa :'D Ja onneksi niin!

    VastaaPoista