perjantai 14. helmikuuta 2014

The dream is alive

Sonata Arctican 15-vuotisjuhlakiertue poikkesi Tampereelle, ja koska olin nähnyt bändin keikalla viimeksi puolitoista vuotta sitten, pitihän sitä nyt itsekin rientää paikalle. Okei, kiinnostus aivan tavallista keikkaa kohtaan ei ehkä olisi ollut kummoinen, mutta kyseessä olikin normaalia pidempi show, jonka settiin lupailtiin harvinaisempaakin kuultavaa joka levyä muistaen.
Innostukseni yhtyeestä oli tosiaan ollut hyvän aikaa suoraan sanoen jäissä, sillä Stones Grow Her Name -levy ei vain ottanut iskeäkseen, eikä vähän sen ilmestymisen jälkeen nähty keikkakaan mitenkään parantanut tilannetta. Muutama viikko sitten otinkin kunnolla asiakseni lämmitellä suhdetta musiikkiin kuuntelemalla koko tuotannon järjestyksessä läpi pariin otteeseen, ja no, siellähän ne vanhat helmet edelleen hohtivat nätisti kun vähän pyyhkäisi pölyjä päältä. Vaikka poikkeuksellinen konserttipaikka eli Tampere-talo istumapaikkoineen nyt vähän huvitti ja arveluttikin, keikkaa huomasi kohta ihan odottavansa!



Paikat meillä oli eturivissä keskimmäisessä katsomolohkossa, ja kelpasi kyllä hyvin että sellaisille pääsi ilman mitään ulkona kylmässä seisoskelua. Meistä viereisille tuoleille muuten parkkeerasi kolmen hengen porukka joka käsitykseni mukaan oli perhe, mikä oli jotenkin tosi symppistä.

Seitsemältä bändi sitten astui lavalle ja aloitti soiton ennestään tuntemattomalla biisillä, jonka kyllä kohta tunnisti sanojen perusteella olevan Wolves Die Young tulevalta levyltä. Ahaa, tällainen siis. Kuulosti hyvin suuresti esittäjältään, ja kertsistä vähän kyllä tuli mieleen että ihan kuin tämä olisi tehty jo aiemminkin. No, menevä veisu joka tapauksessa, vaikka ei siinä kohtaa arvatenkaan vielä pahemmin saatu yleisöä (allekirjoittanuttakaan mukaanlukien) näkyvästi mukaan. Seuraava biisi eli Losing My Insanity oli jo vähän enemmän sinne päin, ja itsekin huomasin sen kuulostavan edes vähän paremmalta kuin edellisellä keikalla. My Landin alkaminen onnistui yllättämään, ja harvinaisempana herkkuna biisi oli kyllä siihenastisista ehdottomasti innostavin tapaus. Keikan alun edetessä suunta oli muutenkin koko ajan ylöspäin, ja seuraavana soitetun Black Sheepin myötä sitä tunsi olevansa jopa ihan rokkikeikalla.
Yllättävyyksiä seurasi pian lisääkin: Sing In Silence ei kuitenkaan ole koskaan ollut mulle mitään kovin ihmeellistä kuunneltavaa, joten kuvien ottamiseksi meni. Flag In The Ground yllätti siinä mielessä että sitä vieläkin soitetaan, kuin myös siinä, kuinka huippu se edelleen livenä on! Viimeistään tuossa kohtaa "vanhojen hyvien aikojen" Sonata-fiilis todella palasi kunnolla takaisin. 
Tallulah oli illan ensimmäinen hidas biisituo varsinainen nostalgiapiikki: sehän se oli Weballergyn lisäksi eka kappale, johon Sonatalta kauan sitten tykästyin. Onhan siinä edelleen nätit osuutensa, mutta loppua kohden esitys alkoi kyllä käydä omaan makuun aavistuksen tylsäksi - tunnelman kannalta olisi myös ollut ehkä plussaa, jos Tony olisi istunut laulamassa vähän lähempänä kuin (jo muutenkin aika ison) lavan perukoilla. Mitä mieheen tulee noin muuten, äänestä tykkään varmaan hamaan loppuun asti, ja muistuipa taas mieleen että hyvin ovat kyllä esiintyminen ja viihdytyskin hallussa (etenkin kun tässä kohtaa ei enää tule kuultua niitä samoja Toyota-höpinöitä uudelleen ja uudelleen. :D). Karismaattinen kaveri! Muukaan bändi nyt ei mitenkään pitkästyneiltä vaikuttanut, ja vaikken tainnutkaan lopulta kiinnittää uuteen basistiin, Pasi Kauppiseen, ihan hirveästi huomiota, tuskin hänkään nyt ainakaan Paasista apaattisempi oli.



Tallulahin jälkeen oli vuorossa FullMoon, jonka bändi pienten pelleilyjen jälkeen aloitti suoraan ensimmäisestä nopeammasta säkeistöstä. Se oli kyllä tavallaan vähän harmi, sillä vähän ennen keikkaa oli tullut taas huomattua, että sekin biisi on edelleen hyvä. Kiva oli kuitenkin kuulla, ja sai taas ihmetellä onko Tonylla oikeasti joku pointtikin laulaa kertosäe käyttäen välillä väärää pronominia. No, anygays...
Yhdessä vaiheessa pienen hiljaisuuden jälkeen, nauhalta alkoi seuraavan biisin alkajaisiksi kuulua meren kohinalta kuulostavaa ääntä. En ehtinyt vielä edes alkaa aavistella mitään, ennen kuin laulu ja musiikkikin sitten alkoi liian yllättäen ja paljasti, mikä todella oli homman nimi: WHITE PEARL, BLACK OCEANS! Linda sai hyvät naurut mun ihme kiljaisustani, kun koitin siinä täristen kokoilla itseäni suunnilleen jostain lattialta tuolin alta. Tuo on vuosien ajan ollut sellainen ikuisuusbiisi, että sen kun vain joskus kuulisi livenä niin voisi olla onnellinen. Olin tietysti jossain vaiheessa vähän miettinyt että tällaisessä spesiaalitilanteessa se saatettaisiin ehkä kai mahdollisesti soittaakin, mutten todellakaan halunnut turhaan elätellä suurempia toiveita ettei sitten saisikin lopulta pettyä. No, eipä tosiaan tarvinnut! Joissain kohdin tuntui hankalalta pysyä penkissään, sellaiset fiilikset meinaan oli. Vajaat yhdeksän minuuttia tuntuivat menevän tosi nopeasti ohi, muttei ole epäilystäkään, mikä oli mulle keikan kohokohta. Aaah, pieni haave toteutui!
Seuraavatkin biisit olivat osastoa yllättävää & harvinaista, mutta ehkä ihan hyvä etteivät Kingdom For A Heart ja Wolf & Raven ole koskaan kuuluneet isoihin suosikkeihin, olisi muuten mennyt edellisen biisin huomioonottaen jo liian rankaksi fanityttöilyksi. Siltäkään ei kyllä voinut välttyä enää kauaa, kun vuoron sai (kiertueen yhtä aiempaa keikkaa lukuunottamatta) ennen soittamaton biisi eli In The Dark. Tuosta nyt vain tulee mieleen ties mitä ja ties ketä, ja lyriikoista vielä sen verran, että miten ne voivatkin olla niin yltiöromanttiset niin, ettei biisi kuitenkaan mene ihan tahmeaksi siirapiksi? Tony taisi jossain kohtaa vähän sekoilla sanoissa mutta ei haitannut, mä niin tykkäsin.
Replicasta en ole koskaan ihan niin hirveästi innostunut ja Paid In Full menee vähän samaan kategoriaan, mutta isolle osalle yleisöstä tuntuivat uppoavan hyvin: jälkimmäisen aikana jotkut nousivat ensimmäistä kertaa fiilistelemään keikkaa seisaaltaan. Ei voinut olla huomaamatta, että biisi taisi olla myös toisella puolellani istuneen perheenisän lemppareita. :D Tony kovasti kehui toimintaa esimerkilliseksi, ja kun seuraavana lähti käyntiin Victoria's Secret, mekin pysyttiin tuoleillamme enää ehkä muutama ensimmäinen sekunti. Ympärilleen katsoessa huomasi, että suurin osa ihmisistä oli pystyssä ja kunnolla mukana! Jotenkin siitä vain tuli sellainen kunnon yhteisöfiilis, ja näki että bändikin arvosti. Ihan eri meininki kuin vaikka Tarja Turusen konsertissa samassa salissa muutama vuosi sitten. Victoria's Secret oli ihan älykiva, ja sen jälkeen saatiin hetkeksi rauhoittua kuuntelemaan Last Drop Fallsia - yllättävän puolelle taas mentiin, ja tarviiko edes sanoa, että oli ihana. 



Olisin mielelläni jäänyt istumaan vielä I Have A Rightin ajaksi vaikka protestiksi (tylsä biisi!), mutta Linda oli siitä niin innoissaan etten sitten kehdannut - no, kamera vaan tulille. Loput keikasta tulikin vietettyä seisten, ja vaikka Stones-levyä edelleen dissaankin, Cinderblox oli livenä tosi kiva. Encoren ja varmaan koko keikan loppupuolen paras hetki mulle oli kuitenkin The Cage: yksi niistä kunnon powervedoista, joita mäkin vielä nykyään jaksan ja hyvin ja ää, tuli vain sellainen olo että kaikkea hyvää kuultu jo tähänkin asti niin sitten vielä tämä. 
Don't Say A Word oli tuttuakin tutumpaa mutta taas oma itsensä, vaikka hyppimiset sun muut moshailut nyt jäivätkin pois mm. kenkäpoliittisista syistä. Parituntinen keikka sai arvoisensa lopetuksen, ja sai olla tosi tyytyväinen, että lähti taas bändiä katsomaan. Alkaahan sen jo huomata että nämä on nähty jo jokusen kerran, mutta jos tuleva levy nyt ei pahasti petä (mitä epäilen), eiköhän niitä kertoja ole vielä edessäkin!

Setin listaus vielä lyhemmässä muodossa:

1. The Wolves Die Young
2. Losing My Insanity
3. My Land
4. Black Sheep
5. Sing In Silence
6. Flag In The Ground
7. Tallulah
8. FullMoon
9. White Pearl, Black Oceans...
10. Kingdom For A Heart
11. Wolf & Raven
12. In The Dark
13. Replica
14. Paid In Full
15. Victoria's Secret
16. Last Drop Falls
17. I Have A Right
---
18. Cinderblox
19. The Cage
20. Don't Day A Word

4 kommenttia:

  1. Toi setti hämmentää mua suuresti. Erittäin suuresti. Mut joo, miks ne yhä edelleen soittaa Flagia, Paid In Fullia ja I have a rightia? Ne on kaikki aikapeosgjdlmö.. Vähän harmittaa, kun ei ite nyt tullu käytyä noilla keikoilla, mut ehkä ne sit on joskus jossain festareilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän ja varmaan ihan klubikeikkojaki tiedossa taas joskus. :) Mutta no niin, jos kyseessä olis ihan normikeikka niin miettisin varmaan samaa.

      Poista
  2. Oon kateellinen hyvistä Sonatafiiliksistä :--D ei vaan. Kiva paita muuten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ehkä vielä joskus sullakin. :D Mutta kiitos! Siinä on sanottu olevan merirosvoviboja. : D

      Poista