keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Lontoo, osa 2: And it's gonna be totally awesome



Lauantain teemabiisi, joka väkisinkin oli mielessä reissua ja erityisesti tuota päivää miettiessä!
PS. Oikeesti kaverit, katsokaa nyt tekin AVPM ja jatko-osat, ne on hyviä. Jos ette, niin ainakin kuuntelette edes tämän.

Lauantaina klo 6.00 otimme taas osaa tieteelliseen kokeeseen, jossa tutkittiin kuinka väsyneeltä ihmisestä voi aamutuimaan tuntua. Tarkimmat tulokset taisivat jo hukkua jonnekin, mutta sen verran on vielä muistissa että no, aika väsyneeltä. Pakollinen torkutus, suihku, olemuksen inhimillistäminen ja meikäläisen hobittistandardeihin liian pieni aamiainen myöhemmin oltiinkin sitten rientämässä läheistä asemaa kohti jo ennen kahdeksaa. Esim. iltahan olisi ollut Warner Bros. Studio Tour: The Making of Harry Potterille varsin hieno ajankohta, mutta päivän aikana oli muutenkin luvassa sen verran kävelyä että haluttiin omistaa käynnille se aika, jona jalat eivät vielä kipuilisi ihan hirveän pahasti ja jolloin paikassa saisi hengailla niin kauan kuin huvitti mitään sulkemisaikoja miettimättä. Myöhemmän aamupäivän kierroksille ei enää mahtunut, joten liput varattiin sitten jo puoli kymmeneksi. No, jäisipä tosiaan aikaa vielä muuhunkin! 
Päämäärästä huolimatta meininki ei matkaa aloitellessa ollut mitenkään totally awesome, sillä oli aivan helvetin kylmä, oltiin liikenteessä "no silloin sitten ihan viimeistään pitää lähteä!" -aikataululla ja kappas vaan, juna oli myöhässä. Ja sitten se oli vielä lisää myöhässä. Viivästyksiä tuli vain koko ajan lisää, joten lopulta ei auttanut kun pinkoa hankkimaan taksin numeroa ja alkaa sellaista soittamaan. Menopelin saavuttua oli ihan kiva siinä selittää että niin tota meillä ei kyllä mitään osoitetta tässä ole, mutta sattuisitko tietämään missä tällainen studio on? Ai et, no eipä se mitään... Ajamaan kuitenkin lähdettiin ja kuski siinä soitteli reitinselvityspuheluja, ja takapenkillä istua kuumotellessa tuli väistämättä mieleen että kylläpä nyt taas on "Ihana on Lontoo, kaikki kohdallaan" -laululle aihetta. Luku vaan kasvoi taksamittarissa ja vielä pahaenteisemmin se kasvoi kellossa, mutta viimein päästiin kuin päästiinkin sellaisen pytingin eteen, josta ei voinut kyllä mitenkään erehtyä. Omg. Kello puoli kymmeneenhän oli tuossa vaiheessa aikaa täydet viisi minuuttia, eli aika täpäräksi meni! Annetiin taksikuskille työpäivänsä epäilemättä vuolaimmat kiitokset, pingottiin lippuluukun kautta sisälle taloon ja aloitettiin ihan ihme hypetys.

Kopiraitit suuresta osasta kuviahan menee tosiaan Lumiralle!

Vähän nauratti, kun jo heti rakennuksen aulassa oli vastassa lentävä Ford Anglia: paikkaan vievän virallisen bussikuljetuksen missaaminen ja muilla keinoin paikalle saapuminen viime tipassa muistutti jo liikaa kakkosvuoden alkua. :D

Onko itsellesi koskaan käynyt niin, että sattumalta palaat hetkeksi jonkun menneisyyden lempparijutun pariin ja ihan yhtäkkiä huomaatkin taas innostuneesi asiasta, löytäväsi siitä uuttakin ja niin edelleen? Tell me about it, näin kävi vime syksynä. Vähän kyllä hassua, miten paljon jostain, no, tavallaan lastenkirjojen maailmasta voi edelleen saada näin paljon irti, mutta mikäs siinä. Jos tässä on kyse jostain aikuisuuskriiseilydefenssistä, onneksi sellaisten ei tarvi kovin vakavia ollakaan!

Kierroksen alkajaisiksi tosikivat työntekijät (okei, jos työpaikka on tuollainen niin jopa minä olisin varmasti aina innostunut asiakaspalvelija) ohjasivat meidät pieneen leffateatterimaiseen saliin katsomaan vähän kuin introna toimivaa tervetuliaispätkää, jossa paikasta kertoivat mm. päätrion näyttelijät. Sen loputtua kankaan noustessa pois takaa paljastuikin sitten Suuren Salin ovet ja niiden takaa itse huone. "Welcome to Hogwarts!"








Great Hall taisi olla ainoa huone, jossa henkilökunnan edustaja piti ihan suullista esittelyä sieltä löytyvistä esineistä. Loput kierroksesta olikin paljon ns. vapaampaa, sillä samassa salissa sai viipyä miten kauan halusi, palata vaikka takaisinkin ja ottaa niin paljon kuvia kuin sielu sieti (ei varmasti siis ollut pääteltävissä vielä tähän mennessä). Kympin kalliimalla lipullahan olisi saanut digitaalisen oppaan joka aina kertoi kussakin salissa niiden sisällöistä ilmeisesti melko tarkasti ja kiinnostavasti, mutta ei oikein uskottu että maltettaisiin mennä tuolla vaan hiljaa jotkut kuulokkeet päässä - oli guiden enkkuversio sitten Tom Feltonin puhuma tai ei, heh.



Eipä tainnut tulla leffaa katsoessa kiinnitettyä huomiota ihan näin tarkkaan!

Ja sitten vaan kuvittelemaan itsensä töihin tuohon.

Meikäläisen hiusidoliperhe (miinus leffa-Narcissa). :D

Mullekin yksi Beauxbatons-asu, kiitos.


Syvimmät toiveeni ovat ilmeisesti olleet hyvinkin syvällä, sillä en ollut vielä itsekään tiedostanut kaipaavani suuresti kuvassa näkyviä ihmisiä. :D

"Tostahan puuttuu yks sänky, vai nukkuuko Dean ja Seamus sitten samassa?"
                          
Leikkaa/liimaa -Sanni.





50 Shades Of Pink by Dolores Umbridge.



Hieno juttu, kun tätä kuvaa katsoessa tulee aina mieleen tämä biisi...




Edelliset kuvat on otettu kaikki samassa, aika melkoisen isossa salissa jossa oli esillä sekalaisia esineitä, asioita ja paikkoja, ja tuntuu vaan ettei kuvat tee sillekään tilalle tarpeeksi oikeutta. Leffathan ei ikinä ole olleet mulle tuon sarjan suhteen se juttu, mutta ei voi kuin ihaillen ihmetellä sitä vaivannäköä, millä jokainen pikku ja erityisesti vähän isompikin juttu on väkerretty - taiteen ja viihteen vuoksi. Arvostan!
En muuten halua tietääkään, minkälainen spämmi tämä sitten olisi jos jokainen tuolla näkynyt juttu olisi tullut kuvattua ja lisättyä tänne... Yhdeltä seinältä löytyi vielä esim. screenit, joissa kerrottiin mm. huispauskohtausten kuvaamisesta ja olipa paikassa vielä erillinen huonekin, jossa kyseistä aktiviteettia olisi päässyt kokeilemaan ilmeisesti jonkinlaisen simulaattorin avulla.

  Kermakalja lämpimänä ei olisi ollut ollenkaan pahitteeksi, sillä hitto sitä kylmyyttä ulkona... No, tosi hyvää oli joka tapauksessa! 
                                                              

Levynkansi-ideaa Children of Bodomille?


Tällaisia kavereita lähinnä taikaolennoille omistetussa huoneessa.

Pahoittelut araknofoobikoille; ei ollut omakaan lemppari.

Save the horse, ride a cowboy - save the hippogriff, ride a... Ei kun ei mitään.

Ihan kiva, miten mm. nämä oikeasti liikkuivat, vinkuivat ja ärisivät napista painaessa. :D
Viistokuja oli kyllä lempparipaikkoja tuolla! Olisi niin tehnyt mieli tehdä joka kauppaan pieni vierailu. Kuulostaa kliseiseltä, mutta tuntui kuin tuollakin maailmassa olisi hetken aikaa ollut oikeasti.





Ja hitto tuota konseptitaidekäytävää; liikaa liian hienoja kuvia.

Yksi lempparikohtauksista!

Koitin vielä saada finaalissa olevasta akusta huolimatta jotain tallentumaan omaankin kameraan, ja ihmettelin että mitä Mira nyt jäi tuohon käytävän mutkaan tuijottelemaan eteensä. Itsekin sinne asti päästessä ja kulman taakse kurkatessa syy olikin melkoisen selvä:


Olin kyllä törmännyt joidenkin muiden Tylypahka-pienoismallista ottamiin kuviin, mutta se oli paikan päällä oikeasti niin paljon hienompi kuin osasi odottaa. Ja tuli liian puskista! 
Joissain muissakin saleissa soi toki musiikki taustalla, mutta tuolla sen piti vielä tietysti olla oikein sellaista... No, voitte nyt kuvitella. Tai ehkä ette. Päivä oli tosi kylmä, mutta tuota näkymää katsoessa niitä väristyksiä aiheutti tosiaan muukin kuin säätila. Valaistuskin aina himmeni hiljalleen edestakaisin päivästä öiseksi, jolloin ikkunoihin syttyi pieniä valoja ja äää. Syytän osin univajetta, mutta tuolla kyyneleetkään ei oikeasti olleet kaukana.

Vaikka kyseessä olikin pienoismalli, tästä ehkä huomaa että se oli tosiaan kaikkea muuta kuin pieni.


Paljon muuta kierroksesta ei enää ollutkaan jäljellä, ja ei nyt heti tule mieleen miten sen olisi voinut hienommin lopettaa. Seuraavana vuorossa oli kauppa, jossa siinäkin saatiin menemään vähintäänkin reilu tunti. :D
Tupiin liittyvää krääsää oli tarjolla vaikka kuinka, sekä kaikenmoista tavaraa Hedwig-pehmoleluista lautapeleihin.



Ihan kuin bändipaita, lol.

Luihuiskravatti oli jo valmiiksi ostoslistalla halloweenia varten, mutta kas kun tupahuivikin alkoi lopulta houkuttaa. Korpinkynsi sen piti ensin olla, mutta lopulta syksyinen ja jopa siedettävä keltaisen sävy (sekä yllättäen mustat osuudet) sai vaihtamaan Puuskupuhiin. Ja tästähän päästäisiinkin sujuvasti aiheeseen Pottermore-identiteettikriisi, mutta ehkä olen jo tarpeeksi nolo ilmankin että edes aloitan siitä.

Fiilikset tiivistettynä. Oli tuo vaan sellainen paikka, että jos Lontoon-reissu on suunnitteilla ja sarjasta tykkää, todellakin suosittelen lämpimästi!

Studiomeiningeissä saatiin kulumaan shoppailut mukaanlukien neljä ja puoli tuntia, ja sieltä jatkettiin matkaa Camden Towniin. Monessa kaupassa oli rekit vääränään ihania goottivetimiä ja yhdessä mm. vintage-henkisiä pitsivaatteita, mutta loppujen lopuksi en edes ostanut tuolta mitään. En tiedä oliko se hiton typerää vai sitten järkevää, mutta tätäkin kirjoittaessa vaan tekisi mieli mennä vielä takaisin (ehkä paremmalla energialla ja ajalla)!




Oxford Streetillä piti vielä ehtiä vierailemaan, ja matkalla sinne hoitui yksi pakollisista tärpeistä eli King's Cross! Eräs laiturihan on kuulemma sijainnut tähän mennessä milloin missäkin, mutta nyt ainakin löytyi melkoisen helposti ja hyvä niin, sillä paikalle sai jonottaakin: läheisen Potter-kaupan kaksi työntekijää piti siellä liukuhihnatyylistä kuvaussessiota, jonka tuotoksia sai sitten ostaa kaupan puolelta kuten laivoilla ikään. En ehkä kestänyt sitä jätkää, sen selostus ja demonstroinnit siitä mikä on homman nimi hieman nauratti ja se vielä iski mulle silmää. Niin ja se täydellisen hämmästyksen vallassa kaikille ilmoitettu "ihmiset, meillä on täällä puuskupuh!"... Jooh.

Huiviton versio, vaikka ihan mielenkiintoinen se työntekijöiden avustuksella toteutettu, illuusiota kovasta vauhdista tavoitteleva kuvakin toki on. :D

Illalla oli vielä tarkoitus käydä katsomassa Big Benit sun muut, mutta oli jo sen verran myöhä ja väsy että jätettiin lopulta toiseen kertaan. Oxford Streetinkin koluaminen rajoittui ihan pariin kauppaan, mutta tietääpähän taas lisää tekemistä seuraaville Lontoo-käynneille. :D Yhtäjaksoista ees taas pyörimistä olikin takana 14 tuntia, joten hotellille päästessä sänky oli jälleen kerran hyvin hieno asia - kuten mm. The Whomping Willows ja muut laatuvideot. Oivoi.

Sunnuntaina pyörittiin vielä Westfieldissä, mutta paljon muuta ei enää ehtinyt ja se oli ihan ok; väsymys oli (ei-vaihtoehtoista) todellisuutta ja jostain hyökännyt nuhakin kiusasi. Junamatkat, odottelut ja muut mukaanlukien matkustus kesti taas puolisen vuorokautta (pitäen sisällään mm. lentokentän Harrodsin ylisöpön myyjän, ihanan yököttävästi heiluvan koneen ja liian väsyneen bussimatkan Tampereelle) ja kotona olin kolmen aikaan yöllä - saikun arvoiseksi flunssaksi kehittyneessä nuhassa oli puolensa, sillä maanantainen koulupäivä olisi ollut todennäköisesti vähän liian tappo...
Mutta se oli sellainen reissu! Lontoo on niin iso paikka että ensi kerralla pitää varata hitosti enemmän aikaa, sillä jo pelkästään siihen että taktikoi itsensä paikasta toiseen sai aina kulutettua hyvät tovit, eikä mekään nyt kaupunkia mitenkään laidasta laitaan reissattu. Oli kuitenkin pirun kivaa, eli kiitokset fellow Plague Rat & Potterhead Miralle puhuvana karttana ja kompassina toimimisesta sekä erityisesti seurasta!

7 kommenttia:

  1. Voi apuva! Mie varmaa kuolisin onnesta tuolla ;______; <3 Awwwwww....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, no kyllä tuolla melkosta olikin! Studiotourin ois kuulemma tarkotus olla ihan pysyvä joten eiköhän sinne viä ehi, eli siitä vaan matkakassaa kerryttämään. :)

      Poista
    2. No khyl :D yks nähtävyys lisää vaa listalle, mites oliko toi kermakalja nimensä veronen eli kaljaa kermalla vai mitä nestettä se oli? :D

      Poista
    3. Ei sentään kaljaa, ehkä vähän jotain limsan tapasta mutta vähemmän hapokasta varmaan. Päällä oli sellasta jännää vaahtoo joka oli tosi hyvää :D

      Poista
  2. Okeih, sitähä mieki :D katoin et näyttää limsalle mut väritys oli hämäävä et pakko oli kysyä, ku mieki haluan maistaa "kaljaa"! :DD Yleensä en juo kaljaa ku se o semmosta ihmisen kustaa et hyi hitto

    VastaaPoista
  3. srlkdnbslkfhbnslkfbnm,dv
    Näin luettuna uudelleen läpikäytynä meidän reissu oli oikeestaan aika höpö ja hassu. Unohdit tosin mainita, et Tylypahkan pienoismalli aiheutti "omg nyt mä oon kotona" -reaktion. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö se sitten muuten ollut :'D No, kieltämättä ei-niin-pieni koomaisuus ei ehkä paista tekstistä läpi ihan sellasena mitä se todellisuudessa välillä oli... Ja joo, seki vielä!

      Poista