sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Menolippu Mielikuvitukselaan


On taas ollut niin vaikeaa aloittaa kertomusta edellisestä viikonlopusta, kun tällä hetkellä elämässä viettäisin mielelläni mahdollisimman suuren osan koulun ulkopuolisesta ajasta nenä kiinni noissa saakelin tiiliskivissä. Kyllä, Potter-kirjamaratoni käynnissä. Ja jottei liian helpoksi vaan kävisi, niin jos välillä pääsen koneellekin asti, mm. Tumblr kyllä tekee parhaansa siinä ettei mikään oikeasti aikeena ollut pääse millään edistymään. No, elämä on parasta silloin kun sitä ei ole, vai mites se menikään...
Nyt mä kuitenkin oikeasti yritän, joten älkää heitelkö esineillä, vaikka tekstin taso olisikin jotain järkyttävää ja sisältäisi liikaa valitusta. Asiaan:

lauantaina Hartwall Areenalla koitti tosiaan Imaginaerum-ensi-ilta, keikalla varustettuna!

Ja heti perään lisää kieltoja - älkää nimittäin antako huutomerkin edellisen lauseen perässä hämätä. Ei, en todellakaan odottanut kyseistä tapahtumaa kuin kuuta nousevaa. Sellaista toimintaa vaikeuttivat seuraavat asiaa koskevat, ärsyttävät seikat sekalaisessa pahuusjärjestyksessä lueteltuina (jos valitus ei huvita, feel free to skip):

1. Aivan käsittämättömän huono tapa tiedottaa tapahtumasta. "Hei ihmiset, järjestämme marraskuussa tällaisen spektaakkelin! Ja muuten, liput ovat myynnissä jo nyt!" Joo, ihan hyvä että jokaisella isolla fanilla on varoitusajatta mahdollisuus laittaa yhtäkkiä yhteensä seittemänkymppiä menemään!
2. Mahdollisimman huomaamattomaksi tehty huomautus siitä, että tapahtumassa elokuva katsotaan kenttäpaikalla tuoleilla istuen, KUN TAAS konsertti permannolla seisten. Kyllä, olin yksi siitä suuresta joukosta, jotka mahdollisimman äkkiä varasi paikan kentän tuolien eturiveistä, koska sivuilla ei ollut kaiken muun infon joukossa tarpeeksi näkyvää mainintaa siitä, että oli leffan aikana kentän istumapaikoista mikä tahansa, keikan aikana seistään! Ja tässä ei todellakaan ole kyse mistään minkä voisi kuitata sanomalla "no mitäs siinä hermoot kun et kerta ite osannut lukea" - muistaakseni jokainen lipun ostanut jonka kanssa asiasta puhuin luuli aluksi aivan samoin, ja areenalla oli porukkaa, joille todellinen järjestely selvisi vasta paikan päällä!
3. Koska pitemmillä avautumisilla tekstistä tulisi luultavasti yhtä pitkä kuin edellisestä, tyydyn vain tiivistämään, että Hartwall Areena on perseestä.
4. Ja mitä itse bändiin tulee, onhan se nyt sinänsä mietityttävä juttu, että Imaginaerum-nimeä kantavan tapahtuman konsertissa laulaa aivan toinen nainen, kuin bändin samannimisellä levyllä. Long story short: kyllä, pidin Aneten äänestä. Ei hän ikinä ole ollut Nightwishissa se uniikein tai muuten vain tärkein tekijä, mutta en mä nyt hitto soikoon olisi halunnut todistaa tuollaista eroa ainakaan kesken kiertueen. Ja vaikka Floor Jansen hieno laulaja onkin, en monien muiden tavoin todellakaan palvonut maata Lattian alla. Totta puhuakseni, välillä tunsin jopa ymmärtäväni täysin niitä katkeria Tarja-faneja, jotka aikoinaan kieriskelivät Anette-dislikessään ja hikeentyivät jo siitä, jos uuden laulajan uusi hiusväri tai mekko ei miellyttänytkään tarpeeksi.

Vähän huonot oli siis lähtökohdat, mutta kyllä sitä silti huomasi, kuinka loppuviikosta pieni jännitys alkoi väistämättä hiipiä kohti. Ei se kuitenkaan sitä positiivisinta mahdollista ollut, sillä no, Paska-Areenalle pitkään jonottaneet varmasti tietävät, että hommalle on aivan ultimaattisen suuret mahdollisuudet ns. kusta.
Itse hankkiuduimme jonoon lauantaiaamuna kuuden aikoihin, mikä kävi jopa suht kivuttomasti, olihan yö vietetty Espoossa. Ja toisin kuin bändin edellisellä keikalla samassa pytingissä, tällä kertaa jonossa ei ollut noihin aikoihin kuin kymmenisen ihmistä meitä ennen!
Parin-kolmen tunnin nukkumisyrityksen aikana en saanut enää kuin vähän torkahdettua, mutta ei edes osannut haitata: olin vaan niin helpottuneen yllättynyt siitä, että ainakin jonon kokoon nähden jopa eturivipaikka vaikutti ainakin teoriassa hyvinkin mahdolliselta. Muutenkin oli melkoisen rentoa, ympärillä oli kasa kivoja ihmisiä, kylmään oli varustauduttu hyvin ja niin edelleen. Saatiin ylläpidettyä jopa sellaista asiaa kuin luovuus sanoittamalla Stam1nan Tavastia palamaan! -biisiä muotoon Hartwall Areena palamaan... (unohtamatta tietenkään Aneten uusia vaateita).


Hartwall on siirtynyt jo avoimehkoihin vittuilutapoihin.
 "Jotkut eivät jonota", no ei saatana kannattaiskaan...
Kekseliäästi nimetyt varpaidenlämittimet. :D
On muuten kätevä keksintö, suosittelen!



Jostain se väsynyt, kaksmielinen huumori on
aina revittävä Pasilan aseman Hesessäkin.
Mua jotenkin suuresti huvittaa oma olemukseni
tässä kuvassa. :DD "We got Slytherin Pride!"
PS. Can I slytherin your sleeping bag? Okei okei, lopetan...
Yhdessä vaiheessa jopa vaikutti siltä, että areenalla oltaisiin otettu opiksi syyskuun 2009 NW-keikasta, mutta liian optimistista ajattelua taisi sekin olla. Porttien avaus ja lippujen tarkastus kusi taas kuten arvata saattoi, minkä jälkeen tälläkin kertaa piti jäädä vielä sisälläkin odottamaan itse halliin pääsyä jotenkuten jonomaisessa muodostelmassa (oltiinpahan tosin sentään Ninan kanssa oikein hyvillä paikoilla jonoon nähden). Varmaan vajaan puolituntisen ne meitä siinä taas seisotti (mikä helvetin tarkoitus?! Jos joku noin aikaisin paikalle saapunut tahtoo mennä heti ovien avaamisen jälkeen tiskille ja ostaa kaljaa, se varmaan tekee sen joka tapauksessa, vaikka saliin jo pääsisikin!), ja ääh voi hemmetti sitä järkkäreiden naiiviutta/EVVK-asennetta. "Kun tässä on vielä noi portaatkin mentävänä ja muuta, niin voisitteko te millään päästää porukkaa noista ovista vähän kerrallaan? Tyyliin kymmenen ekaa ensin ja sitten vasta muut? Tulee meinaan aikamoinen ryntäys, jos ja kun kaikki lähtee juokseen tosta alas..." "Eeei tässä mitään semmosia tarvi, kaikki menee vaan rauhassa niin ei tuu mitään ryntäystä". JOO, AS IF. Siinä jäivät kyllä järkkäsedät kuin nallit kalliolle huutelemaan perään että "rauhassa!11", kun h-hetken tultua ei-niin-pieni fanimassa ahtoi ittensä ovista ja nimenomaan ryntäsi portaat alas. Ja mikä parasta, alakerrassa odotti vielä yhdet suljetut ovet edessään ihan random porukkaa... Pian niiden avaamisen jälkeen kuitenkin löydettiin kohta itsemme eturivistä "Empun kohdalta", ja oli kyllä niin pienestä kiinni että huhhuh.
Joo, en todellakaan väitä että ketään oikeasti kiinnostaa kuinka monilla ovilla meidän yhteensä piti odottaa, kuinka kauan ja minkälaisia psykoanalyyttisiä ongelmia porttimme järkkärillä mahdollisesti oli, mutta koen Hartwallista valittamisen tässä kohtaa melkeinpä velvollisuudeksi. Siellä - ei - vaan - osata.

Yksi hyvä puoli tuossa pitkäkestoisessa halliinsiirtymishäsellyksessä kuitenkin oli: kun viimein päästiin sinne minne pitikin, keikkaan ei tuntunut olevan enää aika eikä mikään.
Aloittamamme aaltojen tekemisen jälkeen salin valot kohta sammuivatkin (tuota ennen sain vain vaivoin oltua piruuttani ja läpällä huutamatta Anettea lavalle :D), ja Taikatalvi-intron soittorasia lähti soimaan. Olipa kyllä sekin taas hetki... (En tosin millään pystynyt olemaan laulamatta mukana että "lapsistain rakkain PASKIN tää näyttämö on...", mutta ei se mitään :'D).
Ensimmäisen biisi oli mikäpä muukaan kuin Storytime, ja vaikka tunnelma korkealla olikin, viimeistään tuossa kohtaa konkreettisesti tajusi, että hitto miten ikävä mulla on Anettea. 11 anetellista keikkaa siihen asti kokeneena ei tietenkään ollut ihme jos vähän tuntui että jokin on nyt kyllä väärin, mutta kun vielä biisi, joka on niiin hänen biisinsä... Äh. No, eipä sieltä nyt missään nimessä mitenkään erityisesti pois tehnyt mieli lähteä!

Ennen keikkaa oli kiertänyt hyvinkin vakuuttuneita huhuja siitä, että settilista koostuisi kokonaan alusta loppuun soitetusta Imaginaerumista. Ja vaikka Rest Calmin ja Turn Loose The Mermaidsin kuuleminen houkuttikin, ilman Anettea kyseinen ajatus oli vähän niin ja näin. Storytimen jälkeen olin sitten ihan varautunut kuulemaan seuraavaksi Ghost Riverin, mutta jotain aivan muutahan sieltä kohta kajahti. Kesti hetki ennen kuin sain toivuttua hämmästyksestä ja uskottua korviani, biisi meinaan oli Dark Chest Of Wonders (!!!), ja viimeistään siinä kohtaa kyllä ns. lähti! Hieman se sen ajan siinä edessä häärinyt kuvaajajoukko meinasi jossain kohti häiritä, mutta muuten ihan mahtavaa.
Seuraavana vuorossa oli Amaranth, ja tää oli kyllä varmaan keikoista ensimmäinen, jolloin en tässä vaiheessa kaivanut hetkeksi kameraa esiin - sitä ei nimittäin ollut mukana, ei ollut ollut tarkoituskaan ottaa enkä kyllä tuossakaan kohti yhtään ikävöinyt ( - Anettea sen sijaan hieman, biisin muunneltuun väliosaan vaan niin kuului hänen oma hauska tapansa liikkua lavalla :'D). Kirjoituksen kuvat ovatkin tosiaan peräisin ammattilaisilta ja ympäri netin syövereitä, minkä toivottavasti suvaitsette.

Hieman vaikea muuten tässä vaiheessa muistaa, mitä kaikkea ehdin keikan aikana Floorista oikein ajatella. Pakostakin menoa nyt katsoi hienoisesti arvioivien ja vakuutetuksi tulemista toivovien lasien läpi, mutta mitään rokkipoliisimaista, syväluotaavaa analyysiä naisen esiintymisestä ette kyllä tule täältä saamaan. Yksi syy tähän lienee se, että miehistönvaihdoksestakin huolimatta pystyin joka tapauksessa kyllä vallan mainiosti keskittymään lähinnä keikasta nauttimiseen, ja niin myös todellakin tein.
Mutta mitä taas on sanottavaa illan setistä? No, siellä oli taas kasa kiertueen aiemmilta keikoilta tuttuja lemppareita (Scaretale, I Want My Tears Back, Planet Hell, Last Ride Of The Day...) ja hyvin rokkasi, mutta yksi mieleenpainuvimmista osista kuului tällä kertaa vähän vanhempaan matskuun: Ever Dream! Siis jos se mun Dark Chestin alussa ulos päästämäni kirkuna oli jo melkoista, niin vähintäänkin yhtä paljon ääntä lähti tuon biisin kosketinintronkin alkaessa. Tossa jos jossain on kyllä harvinaista herkkua. Myönnettäköön, että säkeistöissä saatoin jonkun ohikiitävän hetken ajan kaivata Aneten äänen biisiin tuomaa raikkautta ja valoa, mutta kyllä ne viimeiset kertsit korkeelta vedettynä oli vaan upeeta kuultavaa. Hyvä, Floor. :)
(c) Timo Isoaho
I Want My Tears Backin ja Last Of The Wildsin aikana lavalla vieraili viime Hartwall-keikan tapaan viulisti Pekka Kuusisto, ja oi että tuon ensinmainitun soolo-osuus kuulosti hyvältä viulun kanssa (Iina ja Kirsi oli laittaneet siellä jossain taaempana ihan tanssiksi, enkä ihmettele :D). Illan ainoaksi ekstraksi tuo visiitti ei kuitenkaan jäänyt. Silloin kun vielä luulin että biisit koostuisivat kaikki Imaginaerumista, odotin ihan mielenkiinnolla mitä bändi oikein on keksinyt (mitä luultavimmin taustanauhalta soitettavan) instrumentaali Arabesquen ajaksi, ja veikkasin tanssijoita. Kun mukana sitten huomattiin olevan muutakin tuotantoa, en tosiaan osannut enää kuvitella että tuo olisi enää millään lailla osa keikkaa, vaan kuinkas sitten kävikään - siinä puolivälin tuolla puolen kuultiin Arabesque, jonka aikana esiintyi tulitaiteilijaryhmä! Ihan saakelin hienoa.
Tuliryhmä Polte.
Kun heti tuon varsin lämmittävän esityksen jälkeen seurasi Planet Hell eikä siinäkään pyroja säästelty, väkisinkin tuli mieleen lause että "Nightwish on maailman kuumin bändi". :D 

Alkupuolella tullut Slow, Love, Slow (vaikka Floor sen yllättävän hyvin klaarasikin) ja loppukeikasta kuultu Ghost River olivat Amaranthin lisäksi sitä ei-niin-hypetettäväistä osastoa, mutta kaikki muu maittoi kyllä paremmin kuin hyvin - omasta mielestäni jopa vähän turhan livebiisin eli Last Of The Wildsin aikana oli kiva fiilis. Song Of Myselfkin iski tällä keikalla ehkä tähän asti parhaiten, ihan vain siksi, että oon vasta tämän syksyn aikana kunnolla tajunnut miten kova sen Piano Black -osa oikein onkaan. :D
Tuollaiset jutut on kuitenkin välittömässä vaarassa kalveta seuraavan rinnalla. Olin edelleen joka tapauksessa vähän toivonut sitä Rest Calmia soitettavaksi, mutta kun keikan jo tiesi olevan kohta loppumaan päin, arvasin kyllä ettei sitä enää parin viimeisen kappaleen joukossa kuultaisi. En myösköön uskonut, että edessä olisi enää mitään muutenkaan erityisen spesiaalia. Kun sitten Song Of Myselfin loputtua Jukka alkoi kohta antaa tahtia seuraavalle biisille, mieleen ehti ehkä puoleksi sekunniksi nousta jonkinlainen esiaste ajatuksesta "hei, ei kai tää nyt vaan...", kunnes: DAH - DAH - DAH! Kyllä, siis voi helvetti - GHOST LOVE SCORE!
Mitä siihen kiljumiseen tulee, tuossa kohtaa Dark Chestin ja Ever Dreamin alut olivat olleet lähinnä jotain alkulämmittelyä senhetkiseen verrattuna. Tarrasin Ninan käteen varmaan siihen malliin että hyvä kun ei lähtenyt irti, ja jossain vaiheessa vissiin myös nojattiin takana olleen Saran kanssa toisiimme varmasti kummallisen näköisessä kolmen hengen halausmuodostelmassa. : D Tuo nyt vain on yksi niistä Nightwishin ehdottoman upeista suurteoksista ja ää, en tiedä. Oli tuokin biisi siis kerran aiemmin jopa kuultukin livenä juuri edellisellä Hartwallilla, mutta nyt se vaan oli jotain jotenkin monin kerroin spesiaalimpaa ja ennen kaikkea niin yllättävää! Kymmenenminuuttinen eepos oli ihan epäilemättä keikan kohokohta, ja erityisesti biisin sitä ns. rauhoittumisvaihetta seurannut osa oli sellaista juhlaa, ettei oo tosikaan. Silleen jokunen kerta on tullut fiilisteltyä kokemusta uudelleen Youtube-videoista. Floorillekin tulee antaa erityistä krediittiä suorituksestaan, sillä ainakaan Ghost Love Scoren aikana en osannut kaivata mikin varteen kyllä yhtään ketään muuta.
Tuon jälkeen kuultiinkin sitten enää Last Ride Of The Day, ja siinäkin on kyllä taas livebiisi, joka tuntuu joka kerta menevän ihme hurmoksessa. Vaikka se onkin pirun simppeli eikä nykyään enää edes mikään levynsä paras kappale, jotenkin sitä keikoilla vaan tulee aina elettyä mukana yhtä kovasti. Selvä The Lopetusbiisi!
:D
(c) Timo Isoaho
Tässäpä illan lista kokonaisuudessaan:
Intro: Taikatalvi
Storytime
Dark Chest Of Wonders
Amaranth
Scaretale
Ever Dream
Slow, Love, Slow
I Want My Tears Back
Last Of The Wilds
Arabesque
Planet Hell
Ghost River
Song Of Myself
Ghost Love Score
Last Ride Of The Day
Vaikka keikka todella hyvä olikin, sellaiselta yleisfiilikseltään se ei kuitenkaan noussut nyt vertailun vuoksi vaikkapa tänä vuonna Tampereella nähdyn tasolle. Tosi hienon ja erityisen siitä kuitenkin tekivät ekstrojen ohella nuo BIISIT. Kun laskee yhteen Planet Hellin, Dark Chest Of Wondersin ja etenkin sen Ghost Love Scoren, siinähän on hitto Oncen kolme parasta!
Tietysti jotain sieltä kunnolla vanhemmastakin tuotannosta oltaisiin voitu tarjoilla, mutta eipä sitä tuollaisen jälkeen osannut etenkään lyhyehköön keikkaan kaivata. Maininnan arvoista on myös, että jo varsinaiselta muinaisjäänteeltä tuntuva Wish I Had An Angel oli jätetty pois, mikä nyt on ainoastaan hyvä juttu. Edes Nemoa ei kuultu, ja vaikka olenkin varma että pitäisin Floorin versiosta paljon enemmän kuin Aneten, ei erityisemmin haitannut.
Joka tapauksessa tunnen itteni vaan niin onnekkaaksi, että kyseisen keikan pääsin kokemaan ja vieläpä eturivistä. :')

Tuon jälkeenhän tiedossa oli sitten vielä elokuva, jota odotin kyllä aika innoissani. Noin tunnin päästä halliin palattuamme päästiin kentälle roudatuille istumapaikoillemme, jotka mun ja Ninan kohdalla olivat siis aivan eturivissä. Marcon ja ohjaaja Stobe Harjun pitämän, pienen puheen jälkeen pääsi Imaginaerum viimein alkamaan... joskaan siitä ei sitten millään pystynyt olemaan ainoastaan mielissään.
Olin optimistisena koittanut ajatella, ettei eturivipaikkakaan voi lopulta nyt niin huono olla - jos siitäkin on kerta tarkoitus elokuva katsoa, niin etäisyys screenistä penkkeihin tuskin on ihan liian pieni. HAH HAH. Siinä penkillä joutui oikeesti lähes makaamaan jos ei halunnut niskaan sattuvan kovin paljoa, ja siltikin se hemmetin screeni vaan oli auttamattomasti liian iso, liian lähellä ja äänet liian kovalla. Aluksi teki melkein mieli lähteä menemään ja katsoa leffa vasta parin viikon päästä teatterissa, mutta siinä nyt sitten kuitenkin pysyttiin.

(c) Timo Isoaho.
Bongatkaapa sieltä...
Mutta että sisältö? Tässä kohtaa pitää olla iloinen siitä, etten joudu toimimaan minään virallisena kriitikkona, sillä semmoisesta mitään tulisi. Koitan kuitenkin jollain tapaa tiivistää ajatuksiani toteamalla seuraavaa: elokuva oli jopa pienoinen pettymys, mutta haluan kuitenkin nähdä sen vielä useaan kertaan.
Pettymys se oli siksi, että olisin kaivannut ehkä enemmän... no, "toiminta" lienee väärä sana, mutta sitä lupailtua seikkailua. Leffassa oikeastaan varsinaisesti tapahtui paljon vähemmän kuin odotin, ja yleisfiilis jäi muutenkin jotenkin etäiseksi, hahmoja myöten. Imaginaerum vaikuttaa todella olevan yksi niistä elokuvista, joita todella pitää pohtia, ja se on sekä hyvä että huono asia. Taideteosten symboliikkaa on usein hyvinkin mielenkiintoista miettiä, mutta kun puhutaan elokuvista, tietyn viihdyttävyyden tärkeyttä ei silti pidä unohtaa. Ja ei, en todellakaan väitä että tämä teos olisi ollut kuin paluu äidinkielen tekstitaitotehtävien loputtoman tylsien runoanalyysien ääreen, mutta silti jäi vähän sellainen tuntu, että tekijät ovat olleet ns. liian lähellä sitä. Vaikka joku oma idea tuntuiskin susta itsestäsi suorastaan nerokkaalta, onkin ihan eri juttu, kuinka katsoja sen sitten tajuaa vai tajuaako ollenkaan.
Myös eräs roolitustekninen asia jäi hieman häiritsemään: Tuomas Holopainen, niin paljon kuin sinua arvostankin, näyit valkokankaalla aivan liikaa. Tai siis, jos on sanottu ettei tämän vanhan säveltäjän tarina ole missään nimessä nimenomaan kuin Tuomaksen elämänkerrasta, miksi - ihmeessä - mies - sitten - näyttelee - roolia - päähenkilölle, kun tätä kuvataan nelikymppisenä? Me not understands.
Äh, hienoa huomata tähän asti ainoastaan valittaneensa, mutkun mutku. No, sanotaan nyt sentään sen verran että visuaalinen puoli oli usein hyvinkin miellyttävää kuin myös tietysti scoremaisemmassakin muodossa oleva musiikki, jonka tosin olisin odottanut olevan vielä isommassakin roolissa.
Kun muistelee kaikkea sitä innostusta jolla elokuvaa tän vajaan parin vuoden aikana on tullut odotettua, ei voi kyllä sanoa etteikö tällaisen kommentin kirjoittaminen harmittaisi. No, joka tapauksessa odotan sitä, että näen leffan vielä uudemman kerran ja täten toivottavasti pääsen paremmin kiinni sen symbolisiin merkityksiin ja muihin ajatuksiin, joita sen on tarkoitus vielä herättää. On jopa mahdollista, että blogin puolella aiheeseen vielä palaan. Nyt on kuitenkin aika mennä suoristamaan leffan muistelun solmuun saamia aivoja Kuoleman varjelusten äärelle, hei hei!

PS. Ne jotka oikeasti lukivat koko hoidon loppuun asti, olkaa hyvät: virtuaalinen taputus päälaelle. *tapu tapu*

2 kommenttia:

  1. Kiitoksia virtuaalisesta taputuksesta. :D Kyllä, luin koko homman. Harmittaa etten ihe jaksanu vääntää näin perinpohjasta tekstiä keikasta tai leffastakaan. Ois tullu aivan liikaa tekstiä ja sama vielä englanniks.. Huh. :D

    Minnuu myös vähän häirihtee leffassa se, että herra Holopainen näkyy niin paljon siinä valkokankaalla. Tuli vähän sellanen tunne, että tää on lähinnä Tuomaksen leffa (niin, kyllähän siinä aika paljon Tuomasta on ja onhan se ollu mukana käsikirjottamassakin). Mutta pikkuvikoja kuitenkin. :) Kokonaisuudessaan leffa menee kyllä liian nopeesti ohi. Mut ai että se on kaunis leffa oikeesti.. :D Mie vähä toisaalt ihmettelen miten ihmiset kaipais enempi toimintaa tuohon. Miust siinä on jo ihan tarpeeks ku on se sirkuskohtaus ja ampuminen, plus lopussa tapahtuva vuoristorata-ajelu ja vaikka mitä muuta.. Toisaalta makuasioithan nää on ja kai sen toiminnanki voi määritellä monella tavalla. :) Ootan kyl innolla et pääsisin taas näkemään tuon leffan. Viimeks näin perjantaina ensi-illassa, mut ku se vaan tosissaan meni liian nopeesti..

    Mihin muuten jätitte nuo kaikki takkinne sinne permannolle rynnätessä? :D Minnuu ainaki on peloteltu et jos mitää makuupussia, peittoo tai mitää muuta (mitä et siis välttämättä haluu kantaa permannolle) otat mukaan ni joudut ihan samalla tavalla käymään narikalla ku muutkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, komppaan kyllä sitä että se ampuminen oli tosi vaikuttava kohtaus ja Scaretalen sirkusmeiningit aika lailla sitä, mitä olin suurelta osaa leffaa oottanutki! :) Silti vaan tosiaan tuntuu, ettei moniinkaan "tapahtumiin" päässy kunnolla mukaan ennen kun ne oli jo ohi. No, eihän toi tietysti erityisen pitkä ollukaan että jotain sekin vaikuttaa varmasti, mutta en tiiä.
      Mäkin menin lauantaina kattomaan tota, mutta joku ilmeisen huono Imaginaerum-karma näyttäyty sillon silleen, että Tampereen isoimmassa leffateatterissa ei saatu itse elokuvasta kuvaa näkyviin kun pisimmillään lopulta siihen yökerhokohtaukseen asti! xD Ihan kiva tuuri sinänsä, vois vaikka parin viikon pääästä käydä uudelleen koittamassa.

      Ja oltiin viety kaikki jonotuskamppeet takkeja myöten kaverin autoon, joka oli Hartwallin parkkihallissa koko ajan (ei mikään maailman halvin vaihtoehto tietty, mutta onneks oli useempia maksumiehiä niin lompakot kärsi vähemmän). Kyllähän siinä ennen ovien avausta sit ehti vähän kylmä tulla ilman takkeja, mutta narikalla jumittaminen ei tosiaan oo näissä hommissa edes vaihtoehto :D

      Poista