Lift me up and take me high

Mikäs sen parempi tapa juhlistaa viimeistä varsinaista lukiopäivää (mm. kirjoituksia lukuunottamatta, tosin...) kuin lähteä katsomaan Tampereen Klubille saapunutta Amaranthea!
Koska kyseessä on hurjan tunnettu bändi, menin oville "jonottelemaan" ehkä kolmeksi vartiksi sinne jo aiemmin saapuneiden Tuulin, Kiian ja Marian kanssa - joita ennen paikalla oli yllätykseksi jopa kolme ihmistä :D Kylmäkään ei ehtinyt tulla, kun puolet odottelusta saatettiin hoitaa ovien sisäpuolella.
Väkeä paikalle alkoi saapua vasta reilusti ovien avauksen jälkeen, jos nyt silloinkaan. Olikin varsin rentoa saada vain jonkun eturivitungoksessa pönöttämisen sijaan mennä pöydän ääreen juomaan marsua (= karpalolonkero) paikalle myös saapuneiden Antun, Joelin ja Konstan kanssa.
Vaikka samassa rakennuksessa sijaitsevalla Pakkahuoneella on käyty keikoilla öö, kahdeksan kertaa, Klubin puolen keikoista tää oli mulle nyt ensimmäinen laatuaan. Sinänsä ihan opettavainen kokemus, sillä tuli kyllä huomattua, että siellä on KUUMA. Tietenkin olin vielä laittanut päälleni sellaisen asustuksen, ettei niitä vaatteita enää siveellisyyden nimissä juuri vähennelty, joten kestettävä vaan oli.

Tuulin ja Kiian taiteilema, (siinä meidän takana järkevästi sijaitseesseen) tolppaan hyvissä ajoin kiinnitetty biisitoive Amaranthelle. :D

Lämppärinä toiminut Amoral aloitti tunnin päästä ovien avauksesta, eikä ainakaan meikäläistä olisi hirveästi jaksanut kiinnostaa. Muilla Suomen-kiertueen keikoilla ei edes mitään lämppäreitä nähty/nähdä, "niin just tuolla sitten". :D
Jouduin kuitenkin yllättymään siitä, ettei se musiikki nyt niin pahalta kuulostanutkaan - tietysti ihan siihen lavan eteen laulu ei ehkä kuulunut yhtä hyvin kuin muualle, mutta kumminkin. Mukana ei kuitenkaan tullut oltua kovin paljoa, sillä kun muukin yleisö on lähinnä jäässä, niin innostu siinä nyt itsekin sitten.
Vaikka Ari Koivunen hyvin laulaakin, en vaan jotenkin silti osaa ottaa sitä erityisen vakavasti. Pistää myös vähän ihmettelemään, miten se edelleenkin näyttää joltain 16-vuotiaalta :D Turha mollaus kuitenkin sikseen, mulla mitään sitä vastaankaan ole. Vielä enemmän kummastelinkin vaikkapa bändin imagoon näköjään vahvastikin kuuluvia, alastomia naisia: niitä löytyi ainakin yhden jäsenen paidasta, toisen kitarasta (vai oliko peräti basso, en muista), jostain taustalla olevista kamoista ja taustarätistä, jolla oltiin peitetty Amaranthen rummut. Kiva tietää, että ootte heteroita, tätähän en olisi ilman todistusaineistoa uskonutkaan.
Amoralin oma veto ei kestänyt kuin ehkä puolisen tuntia, ja hyvin suuren osan ajasta käytin häpeilemättä bändin toisen kitaristin tuijotteluun :'D No anteeks. Onneks en kuitenkaan päädy keikkakertomuksia kirjoittaessa ikinä puhumaan mitään mistään ulkomusiikillisesta, huomauttakaa vaan jos niin joskus tapahtuu.

Tämä naamasensuurikuva oli ainut edes laadullisesti hyvä, mikä riittääkin varmaan kertomaan, että parempi jättää kuvien esittely sikseen :D

Amoralin jälkeen pääesiintyjän aloittamista ei tarvinnut odotella kuin puolisen tuntia, ja sen aikana tuli mm. mietittyä, pitäisikö käydä vielä narikalla hakemassa huivi, heittää päällä ollut tunika helvettiin ja heilua loppuilta jossain huivista kietaistussa tee-se-itse- topissa. Ei tullut tehtyä, mutta Amaranthen aloitettua ei kyllä osannut enää kuumuudesta, kuin mistään muustakaan sen suuremmin valittaa!
Ensimmäisenä biisinä toimi levynkin avaus eli Leave everything behind, yksi lemppareista, mutta jotenkin fiilis ei siltikään noussut vielä ihan niin ylös, kuin mahdollista. Näin kävi kuitenkin viimeistään kolmanteen biisiin, 1.000.000 Lightyearsiin, mennessä. Kipale on bändiltä ehkäpä paras, ja siinä vaan sekosi. Suuri osa yleisöstä ei tainnut olla yhtä isosti mukana, mutta meidän porukka siellä vaan esim. hyppi :D Jotenkin tosi vapauttavaa saada vaan riehua tuolla tavoin.
Vaikka tällaisten bändien suhteen kannatankin enemmän keikkapaikkoja, joissa on ihan aitakin siinä yleisön ja lavan välissä, lisäähän se silti ihan kivasti vuorovaikutusta esiintyjän ja bändin välillä olla noin vähän lähempänä. Tosin joku puolen metrin välikään ei olisi tuota seikkaa vissiin juuri haitannut, mutta no, tuskinpa mun niska olisi yhtään sen vähemmän kipeä vaikkei olisikaan pitänyt katsella niin paljon yläviistoon :D
Mutta tosiaan, aiemmin mainitun lisäksi kohokohtia keikalla olivat nyt vähintäänkin Call out my name (lisää hyppimistä - sori, takana seissyt äijä varpainesi), Amaranthine, viimeinen biisi Hunger sekä ehdottomasti Automatic! Toivon etten kovin paljoa haitannut lähelläolleita sillä, että kertosäkeissä tuli "laulettua" mukana aika tunteella, mutta kun se vaan oli etenkin livenä jotain saatanan hienoa.

Tämäkin on vähän sellainen bändi että vaikka musiikkia kyllä kuuntelee paljon, jäsenistä taas ei tiedä kuin ehkä just ja just nimet. Eipä se kumminkaan mitään haitannut, vaikuttivat tykkäävän hommastaan ja muutenkin olevan kivaa porukkaa. Jake oli aika tui, kun yhdessä kohtaa vaan unohti laulaa :'D Spiikeissä nyt kuultiin mm. läppää jääkiekon MM-kisoista jne.
Ja ehkä noista kuvistakin nyt jotain tolkkua asiasta saa, mutta pakko nyt erikseen kommentoida vielä, että Elize on kyllä nätti ilmestys.

Kiian saama (eli itse lavalta ottama :D) settilista.

Jo aika pian keikan jälkeen bändi oli tavattavissa ihan sisätiloissa, mikä oli kyllä säätilan huomioiden ihan mukava juttu :D Vaikka toisin olin ennen showta sanonut, päädyinkin sitten yhteiskuvaa hakemaan, tosin vain Elizen kanssa:

Näytän ihme kasalta, jouduttiin meinaan vähän kyykkimään kameralle jonkun porrasmikälien päällä seistessä.
Mutta menköön :D

Koska mä ja pojat oltiin tilattu Naama kuskiksi, saattoi siis vielä jäädä paikan päälle istuskelemaan juomien kera. Olisihan sitä vielä kauemminkin viihtynyt, mutta puolella porukasta kun oli vielä tänään koe (äähäää :'D), niin eipä pitkäksi aikaa auttanut.

Mutta nyt on sitten Amaranthekin nähty ensimmäistä, eikä taatusti viimeistä kertaa! Voihan sitä toivoa, että seuraava Suomen Tampereen-keikka olisi jo Pakkahuoneen puolella, vaikka olihan Klubissakin ja vielä näin pienen bändin keikassa puolensa. Katsellaan.
Nyt vähän ehkä harmittaa, etten eilen viitsinyt/jaksanut käydä ostamassa bändin kivannäköistä hupparia: nettikaupasta ei löydy kuin paria t-paitaa, mutta ehkä sinne vielä tulee lisää tavaraa, tai ehkä mä sitten selviän ilman kyseistä vaatekappaletta ainakin toistaiseksi.