sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

At the end of every tunnel's a little light

Odotettu Oulun reissuhan se koitti.
Torstai-iltana kamoja pakkaillessa oli kyllä ihan outo fiilis. Onhan tässä siis keikoilla ennenkin käyty, mutta matkaan on lähdetty ennen aina vasta ihan saman päivän aikana :D Mutta mikäpäs siinä, kiva kun ei tarvinnut edes yrittää mennä hyvissä ajoin nukkumaan ja niin edespäin. Lähteminenkään ei suunnitellusta ajakohdasta viivästynyt, joten ei kun Konstan mopoauton kyytiin vaan (hemmetti miten se muovilaatikko rämisi Keskustorin tiellä ajaessa...) siinä vähän yhdentoista jälkeen ja asemalle.
Juna tuli pian, ja täytyy sanoa että kaverin odottaminen viiden minuutin päästä lähtevän junan (jonne muut ihmiset olivat jo nousseet) vieressä osaa olla ahdistavaa :'D Mutta vaihtojen aikatauluihin nähden hyvissä ajoinhan se Nina sieltä sitten saapui, joten matka pääsi alkamaan oikein mallikkaasti.
Oli mukava huomata paikkojen olevan kerrankin näitä naama menosuuntaan -paikkoja, mutta koska kyseessä oli pikajuna, kyyti ei ollut mitään erityisen nautittavaa, ainakaan nukkumistarkoitukseen. Taisinhan mä yhdessä vaiheessa matkan alkupuolella olla nukahtamaisillani, mutta " PLING, PLING! Seuraavana Seinäjoki" -kuulutus sattui juuri tälle kriittiselle hetkelle. Eipä siitä nukkumisesta sitten tullut mitään koko loppumatkankaan aikana, vaikka yritys olikin kova.

Siinä viiden aikoihin alettiin molemmat jo vähän luopua toivosta kyseisen asian suhteen, ja lähdettiin sitten etsimään ravintolavaunua... Paino sanalla 'etsimään' :'D Löytyihän se siis lopulta, mutta hiton monen makuupaikkavaunun läpi matkattua sitä tajusi että joo, ehkä se sitten olikin juuri sillä toisella suunnalla meidän vaunusta. Paikalle päästyämme päätettiin syödä terveelliset aamiaiset, eli pitsaa kummallekin.
Kuvitelkaa muuten tilanne, jota ennen ette oo nukkuneet kaverin kanssa pitkään aikaan, kello on jotain puoli kuusi aamulla ja syötte siinä pitsaa täyden hiljaisuuden vallitessa, kumpikin hirveässä koomassa. Sitten yhtäkkiä toinen onnistuu kaatamaan puolitäyden kahvimukinsa sisällön pitkin pöytää ja muunmuassa lattialle. Ei siinä voi muuta kun vaan hajota ihan täysin :'D Kumpikaan ei pystynyt pitkään aikaan sanomaan mitään, ja mäkin vaan yritin parhaani mukaan olla tukehtumatta pitsanpalaan naurultani.
Mitäpäs siinä sitten muuta, kuin vaunusta poistuessa pieni huikkaus tiskin takana häärineelle tädille, että tuolla olisi vähän siivottavaa :D

Päivä siinä alkoi pikkuhiljaa kirkastua, auringonnousuakin saatiin ihailla vastakkaisen seinän ikkunasta käsin. Maisemien kuvailu ei kuitenkaan jostain syystä hirveän kehuttavasti onnistunut :D


Junanhan piti olla päämäärässään jo puoli seitsemän aikaan, mutta reilusti yli seitsemänhän se kello ehti ennen kuin saavuttiin perille. Onneksi nyt ei ollut sen suurempi kiire.
Löydettiin pian taksitolppa, ja oli kyllä hassua että jo ensimmäinen luultavasti paikallinen ihminen jonka kanssa puhuttiin, taksikuski siis, puhui niin vahvasti murtaen :D Hauskan kuuloista.
Ellun kämpälle vienyt matka ei kestänyt kauaakaan, siellä sitten pientä laukkujen kevennystä, ja aika pian jo lähdettiin uudestaan liikenteeseen huolimatta äitin kehotuksista jäädä nukkumaan muutamaksi tunniksi. Bussipysäkki löytyi jonkun ajan kuluttua, ja parinkin eri auton kyydissä päädyttiin melko pian perille Limingantulliin.
Itse keikkapaikkakin löytyi siinä puoli kymmenen aikoihin, ja täytyy sanoa että oli kyllä epäilyttävä alue. Mitä lie raksatyömaata, korjaamoja ja muita hienouksia siitä sitten löytyikin vierestä... Teatrian sisäänkäynti myös hieman epäilytti, mutta aluetta kiertäessä ei löydetty kuitenkaan senkään parempaa, joten leiri vaan pystyyn.


Aina välillä tuli jotenkin ihme fiilis että miten tänne ei oikeasti tule näköjään ketään muita jonottajia, mutta nekin ajatukset kääntyivät pikemminkin suuntaan "olisi sittenkin pitänyt jäädä vielä kämpille nukkumaan" kuin "nyt on kyllä jokin pielessä". Muutaman tunnin päästä jono kasvoi kahdella ihmisellä, ja siitä ehti sitten kulua vähän aikaa siihen, kun pihassa kävi mies, joka huusi: "Te ootte väärällä ovella jonottamassa. Joojoo, oikea sisäänkäynti on toisella puolella rakennusta". Ahaa, selvisi sitten tämäkin epäilyttävyys, ajattelin. Seuraavaksi ajattelin, että voi paska.
Lähdettiin sitten pikapikaa miehen neuvomaan suuntaan, ja myös juuri - sinne - helvetin - raksa-alueellehan meidän olisi Ninan kanssa näköjään pitänyt mennä aamulla vähemmän epäilyttävän näköistä sisäänkäyntiä etsimään. Vaikka syyttävä sormi ei voinutkaan osoittaa minkään muun kuin omien tyhmyyksiemme suuntaan, oli kyllä aika vaikea ajatella että tuonkin rakennustyömaan takana olisi vielä ollut jotain, varsinkin, kun siinä mistä sinne käännyttiin, oli sellainen aita siinä edessä.
Oikean oven edessä olikin sitten sellaiset reilut parikymmentä ihmistä. Käytiin jonon etupäässä moikkaamassa Alessiaa ja Lauraa, jo voi helvetti miten sen meidän tilanteen selittäminen hävetti, vitutuksesta puhumattakaan... "Moi. Jonotettiin tossa viis tuntia väärän oven edessä."
Ei kestänyt enää kauaa siihen, että aloin - ihan kunnolla, niiden kaikkien ihmisten edessä - itkeä. Kovin usein ei kyllä tule julkisilla paikoilla sitäkään tehtyä, mutta minkäs nyt oikeasti teit. Siinä vaiheessa valvottuja tunteja oli kertynyt jo ihan pirusti, joten lienee niilläkin ollut vaikutuksensa.
Eipä siinä sitten auttanut muuta kuin jäädä siihen jonon hännille istumaan, ja äitillekin tuli uutta tilanneraporttia sitten soiteltua... Oli jotenkin sellainen fiilis että onko tässä nyt millään mitään väliä, ja lopusta jonotuksesta ei ylläripylläri ole esim. kuvia (aiemmasta oli muutama, mutta niitä nyt ei pysty häpeän vuoksi melkeinpä katsomaankaan :'D). Olisihan se tietysti ollut omanlaisensa muisto ikuistaa hetkiä tyyliin "...ja tässä Sanni makaa istuma-alustan päällä ja itkee...", mutta no öh.
Sain sitten jossain vaiheessa vielä syötyäkin ja jopa meikattua, ja täytyy sanoa, että jos käytät meikkiä ja lähdet jonottamaan keikalle, suosittelen meikkaamaan jo ennen sitä (ellet ole tosi hardcore Nightwish-fani. Kaksi päivää samat meikit naamassa, ihanaa).

Ihmiset alkoivat jo aika pian muodostaa enemmän jonon näköistä jonoa, ja seitsemän jälkeen mekin saatiin vietyä tavarat erään ystävällisen ihmisen autoon. Loppuajan seisoskeltiin jonossa Annan, Roosan ja parin muun kanssa, ja siinä vaiheessa fiilis alkoi olla taas ihan ok. Oli tietysti myös mukavaa, että kaksi aiemmin mainittua päästivät meidät eteensä, koska olivat tulleet paikalle vasta kahdentoista jälkeen. :)
Kun ovet viimein avattiin, oli kyllä sellainen tungos että huhhuh... Laukkuakaan ei sitten edes tutkittu (saati että olisi käytetty siihen niin pirusti aikaa kuin vaikka viimeksi Pakkahuoneella), joten suoraan vaan juoksemaan lipun tarkistuksen jälkeen. Matka ei ollut erityisen pitkä, mutta kovin pitkälle eteensä näkeminen oli aika vähäisten valojen vuoksi vähän vaikeaa. Lähempänä huomasin että joo, aika lailla on jo väkeä eturivissä, ja heti sen jälkeen, että mitä, tuossa keskellähän on pieni aukko! Suunta siis sinne, ja kohta saliin juossut Ninakin löysi kyseiselle paikalle.
Oltiin siinä ensin että noniin hyvä, kumpikin mahtui tähän... Ja vasta pienen hetken päästä että helvetti, ME PÄÄSTIIN ETURIVIIN kaikesta, sanotaanko nyt vaikka että paskasta huolimatta! Ehkä joku epätodellisin fiilis pitkään, pitkään aikaan. Alessia ja toinen italialainen tyttö olivat heti siinä vasemmalla vieressä, ja edellä mainittu oli oikeasti niin suloinen kertoessaan miten sitä oli harmittanut meidän puolesta aiemmin ja miten iloinen se meidän puolesta nyt oli. :)
Se pieni väli joka pelasti meidät oli siinä luultavasti siksi, että juuri sen kohdan edessä sijaitsi yksi niistä sellaisista pyrojutuista, joten tietysti ekana aitaan kiinni tulleet ihmiset eivät olleet halunnut juuri sitä eteensä. Laite nyt ei ainakaan meitä häirinnyt yhtään, ja onni onnettomuudessammehan oli juuri se että kyseinen värkki oli siinä :D

Iloinen "tässä sitä kuitenkin ollaan!" -fiilistelykuva :)

Vajaa tunti ennen Tarotin aloittamista kului tosiaan enemmän kuin iloisissa merkeissä, eikä se iloisuus varsinaisesti herrojen tullessa lavalle myöskään vähentynyt. Oli tosi hienoa nähdä Marco pitkästä aikaa :D Mitään Nightwishiä siinä huomannu ikävöiväni, en...



Kaikesta huolimatta sain jossain vaiheessa huomata, että kylläpäs muuten väsyttää... Ajatukset ei ihan pysyneet siinä hetkessä, ja janokin tietysti oli.
Mun käsitykseni mukaan Tarot soitti suunnilleen tunnin ajan, ja sen jälkeen sain kuulla ettei väsymykseni ollut todellakaan ainoa laatuaan :'D Kummallakin siinä vaiheessa reilusti yli 30 valvottua tuntia takana, mulla muistaakseni 38...
Jossain vaiheessa järkkärit alkoivat jakaa sitä vettäkin yleisölle (joku oli kuulemma ollut jo pyörtyä), joten janollekin sai sanoi hei hei (ja lakata vilkuilemasta vasemmalla seinustalla ollutta Lapin Kulta -mainosta kaipaavasti :'D).

Ai niin, piti tuossa mainita, että Teatria on paljon isompi paikka kuin olisin aatellut, se lavakin oli melkeinpä kuin jostain jäähallista. Ei siis ollenkaan hassumpaa tuollaisen DVD:n kuvausta varten.

Mutta mutta, Sonataa edeltänyt aika kului sekin nopeasti (kameramiesten mennessä joka välissä siitä edestä yleisöä kuvaten :'D Ei hitto...), ja pian pyörähti sitten introkin käyntiin.

Hieno hetki kun tuota savua lähti pikkuhiljaa tulemaan.
Eipä aikaakaan kuin bändiläisetkin saapuivat lavalle yksitellen... Flag in the Groundilla taas liikenteeseen, ja vaikka nämä kaksi sanaa ovatkin muodostumassa melkeinpä kliseeksi keikkakirjoituksissani, täytyy silti sanoa että sitä fiilistä! Viime keikasta ei ollut pitkäkään aika, mutta ajatukset olivat kyllä kaukana joistain "hohhoijaa, tätä samaa..." -mietteistä.








Keikallahan tosiaan nähtiin pyroja, ja tuosta näkyypi että ainakaan Last Amazing Graysin aikana niissä ei säästelty:


Hienolta näytti, ja ihan tulee kylmät väreet kun tuota nyt katsoo.
Setistä sen verran, että kaikki samat biisithän siellä kuultiin kuin Pakkiksellakin. Eipä se kuitenkaan sen suuremmin haitannut, ja luvassa oli vieläpä paljon muuta... In Black and Whiten jälkeen herrat poistuivat lavalta...

...ja palatessaan sytyttivät leirinuotion. Sen äärellä saatiin kuulla hienot, akustiset versiot Mary-Lousta, Shysta ja Letter to Danasta :)



Kauniin tunnelmoinnin jälkeen vuorossa oli Caleb, ja vielä ennen viimeistä biisiä myös Tallulah :'D Mutta ei se mitään, kyllä mä siitä pidän.
Don't Say a Wordin aikana oli taas ihan pakko vähän moshailla, ja kun yhdessä kohtaa sain pääni taas suoraksi näin että kamerahan se siinä edessä :'D Varmasti ennennäkemättömän hienoa matskua saivat...

Mutta, kaikki keikathan ne joskus tulevat loppuunsa, ja niin kävi sitten tämänkin suhteen. Tuli oikeasti hieman naurettua kun siinä loppupuolella Tony sanoi yleisöä kiitellessään Teatriaa vahingossa Tavastiaksi :'DD Tajusi kuitenkin mokansa saman tien ja selitti sitten miten hyvä juttu on että tallennettua tavaraa pystyy vielä editoimaan... Huusin sille että "Ei se mitään!" :)
Taas lensi tavaraa yleisöön, mutta tällä kertaa en saanut mitään pyydystettyä paitanikaan sisään :'D

Tony :'DD
Keikan loputtua mm. pyörittiin hetki alueella erinäisille ihmisille jutellen ja hyvästeltiin Alessia, ja pian lähdettiin ulos saamaan tavarat siitä autosta takaisin. Tämän jälkeen vain taksijonoon, ja jonkun ajan kuluttua päästiin kyytiin Annan ja Roosan kera.
Kämpille siinä puoli kolmen maissa päästyämme mun oli pakko ottaa itsestäni kuva ajatuksella "tältä näyttää yli 42 tuntia valveilla ollut tyttö" :D


Ja kuten kuvastakin on ehkä nähtävissä, onnistuttiin Ninan kanssa kumpikin polttamaan naamojamme auringossa ensimmäisen jonotusrupeaman aikana. Kieltämättä aika jännä ajatus, että kävinpä tuossa pohjoisemmassa paikassa kuin olen koskaan maapallolla käynyt, ja paloin siellä sitten auringossa... Tässä vaiheessa jo huomaa, miten tää on alkanut pikkuhiljaa muuttua rusketukseksi :'D

Mutta joo. Kämpille päästyämme nälkä oli melkoinen, ja kävin sitten ryöväämässä Ellun jääkaapista porkkanan ja jugurtin edes jonkinlaiseksi mahantäytteeksi. Nukkumaan päästiin siinä kolmen maissa, ja voin kertoa että uni tuli kyllä pian.
Herätys koittikin jo vähän ennen kahdeksaa, ja eipä aikaakaan kun piti sanoa Ninallekin heipat. Oma junani lähti vasta 10.50, joten sain jäädä vielä hetkeksi nukkumaan (eikä sitä Ellun veljen Tuomas Veturi -DVD:tä sitten tullut lopulta aamullakaan katsotuksi) :D

Asemalle taksin kyydillä hankkiuduttuani koin iloisen yllätyksen ja törmäsin siellä Alessiaan. Hän kertoi saaneensa keikalla kaksi settilistaa, ja halusi antaa toisen niistä mulle :) Tältä näyttää:


Alessia tuli samalla junalla Tampereelle, joten arvatenkin matka oli oikein mukava kun ei tarvinnut yksin istuksia (ei sillä ettenkö siitäkin pitäisi). Erään pöydän äärellä oleville paikoille ei tullut matkan aikana ketään, joten saatiin viettää siinä koko aika. Tällä kertaa sain koittaa nukkua tosiaan jopa kahden penkin leveydellä, mutta vaikka Pendolinon kyyti olikin huomattavasti hiljaisempaa ja tasaisemmpaa kuin pikajunan, eipä siitä siltikään mitään tullut :D Suuri osa ajasta menikin sitten vain jutellen, ja oli kyllä mukava käytellä englantia. Esim. politiikasta puhuessa (vinkki: älä mainitse Alessialle Silvio Berlusconin nimeä...) meikäläisen sanasto oli tosin vähän loppua kesken, mutta eipä se mitään :'D

Juna saapui Treelle siinä neljän aikaan, joten sitten vain seuran hyvästely (lupasi tulla Suomeen taas Sonatan ensi kiertueella :>) ja kohtahan se äitikin oli aseman pihassa odottamassa autoineen.

Nyt on sitten tämäkin reissu takana, ja voi todellakin puhua tunteiden menneen sen aikana melkoista vuoristorataa :'D Draamaa ei muasta puuttunut, mutta eipä sen väliä, kun loppu oli kaikesta huolimatta onnellinen ja matka kokonaisuudessaan melkoinen kokemus.
DVD:tä vain odotellessa! :)

2 kommenttia:

  1. Vau, upeita noi nuotiokuvat, varsinkin toi missä on Tony! :) Kiva raportti muutenkin, en ite nyt jaksanu ihan näin pitkästi kirjottaa. :D

    VastaaPoista
  2. Öh luin eka että "muotikuvat"... Mut joo kiitos kiitos :) Ja jep, hiemanhan tän kirjotus saatto paikoitellen kirpastakin mut päätin vaan kestää sen :'D

    VastaaPoista