maanantai 14. maaliskuuta 2011

Start to take control

Ensimmäinen viikonloppu loman jälkeen oli kyllä niin kovasti odotettu asia.
Suunnitelma perjantaille oli vain olla täysin huoletta kaikista typeristä kouluasioista (joita näyttää kasaantuneen taas mukava vuori hoidettavaksi), käväistä kaupungilla hakemassa Bodomin keskiviikkona ilmestynyt Relentless Reckless Forever ja toivon mukaan fiilistellä sitä kovastikin. Loppuviikonloppu sitten pyhitettäisiin koululle.
Tilanneraportti: perjantain suunnitelma onnistui mitä täydellisimmin, levy löysi tiensä innoissaan olevalle omistajalle ja on ollut tähän asti kovassa soitossa. Niiin paljon parempaa matskua kuin vaikkapa Blooddrunkilla! Keikan odotus senkun vain lisääntyi tämän myötä.


Illemmalla oli myös varsin hauska nähdä Holopaisen Tuomas piipahtamassa vieraana Korkojen kera -ohjelmassa :'D Äitillä taisi myös olla mukavaa, ainakin kommenteista ("Vooi, Sannin poikaystävä ^^" ...) päätellen... Mutta joo. Kiva noita nightwishiläisiä on nähdä mediassa välillä, viime levystä ja keikoista kun tuntuu olevan jo ikuisuus, puhumattakaan siitä kuinka kauan ensi levyyn ja keikkoihin tuntuu vielä olevan aikaa.

Mutta - takaisin tilannekatsaukseen, kuten varmaan enemmän kuin sallitte.
Perjantain onnistunut linja ei todellakaan jatkunut enää lauantaina, tai no, ehkä siinä mielessä sentään että Bodom on edelleen ollut kovassa soitossa. Koulujuttujen eteen en laittanut nimittäin tikkua ristiin. Laiskuus, saamattomuus ja niistä koituva ketutus ja stressi ei ole hyvä yhdistelmä ollenkaan, etenkään kun soppaan lisätään vielä lievä migreenintapainen (ei siis ihan se kunnon pahin mahdollinen tapaus, mutta näitä tällaisia lievempiä ilmiöitä mulla joskus kuitenkin esiintyy). Yritä nyt siinä sitten saada jotain hyödyllistä aikaan samalla kun pää on hiton kipeä ja silmätkin tuntuvat pienen ulkoilunkin jälkeen niin väsyneiltä ettei oo tosikaan.
Tänään sentään sain jo aloitettua terveystiedon liikuntapäiväkirjaa, ja jos vielä saman aineen sanomalehtikatsausraporttihomman sekä äikän kirjallisuusaikajanan saisin suurin piirtein valmiiksi, voisin olla jo tyytyväinen itseeni.
Miten hitossa oikeasti jotakin koulun eteen tekeminen ja etenkin sen aloittaminen voi olla niin ultimaattisen vaikeata? Ymmärrys loppuu.

Mutta laiskuusitsesäälistä muihin, onneksi mukavampiin asioihin.
Sain eilen meiliä saksalaiselta tytöltä, jonka olin bongannut ESN-vaihdon sivuilta ja joka tietojensa mukaan olisi kiinnostunut tulemaan Suomeen muutamaksi viikoksi tänä keväänä. Kysyin siis häneltä oliko suomalaista vaihtarikaveria vielä löytynyt, ja onnekseni vastaus oli että ei.
Eipä tässä vaiheessa vielä mitään lukkoon lyöty, mutta optimistisesti ajateltuna vaikuttaa kovasti siltä, että kyllä tämä tyttö vielä myöhemmin keväällä Saksaan suuntaa. =)
Kyseinen maa ei todellakaan ollut mulle mikään ykkösvaihtoehto matkustaa, mutta siihen päädyttiin, kun kiinnostavimmaksi vaihtoehdoksi ajan myötä osoittautuneeseen Hollantiin ei oikein ottanut onnistuakseen mennä. Olihan sieltä tulossa tänne porukkaa, tyttöjäkin yhteensä neljä, mutta heillä oli tarkoituksena matkustaa nimenomaan group exchangellä eli tuossa tapauksessa parittain. Suomalaiset vaihtariparitkin olivat jo ehtineet löytyä, joten mun piti tyytyä unohtamaan koko juttu.
Olisihan sieltä vielä yksi poika ollut tulossa tänne, mutta ujouteenkin taipuvaisena suomineitona tietysti epäröin tämän vaihtoehdon kohdalla. Jo suomalaistenkin poikien kanssa toimeen tuleminen on kohdallani hieman kyseenalaista, enkä todellakaan usko niin hyvään tuuriin että kyseinen vaihtari sattuisi olemaan vaikka joku kovastikin silmäätekevä suomimetallifani tai joku jonka kanssa mulla synkkaisi muutenkaan erityisen hyvin.

Pieneksi selvennykseksi voisin tähän väliin kertoa, niin typerältä kuin se ehkä saattaakin kuulostaa, että halu matkustaa juuri Hollantiin on mun tapauksessani lähtöisin musiikista. Pelkän Epicankin lisäksihän siellä tehdään "female fronted metalia" paljon muutenkin, ja musta se nyt olisi vaan kiva mennä maahan tietäen siitä jotain muutakin noiden pakollisten "tuulimyllyjen, tulppaanien ja laillisen kannabiksen" lisäksi, etenkin kun se on itselle tärkeää. Mutta joo, se siitä, ainakin tämän kevään osalta.
Italiaakin olin miettinyt vaihtarimaaksi, mutta kyllä tuo Saksa sitten nousi kuitenkin sen yli, luultavaksi siksi, että olen lukenut kyseistä kieltä jotain yli 8 vuotta ja olisi ihan kiva päästä edes koittamaan vähän käytännössäkin sekä siksi, että siellä maassa oli porukkaa jotka olivat laittaneet Suomen nimenomaan ykkösvaihtoehdokseen. Vähentää huomattavasti epävarmuutta siitä että "apua miten helvetissä mä saan sen ulkomaalaisparan viihtymään täällä" kun tietää että se on itsekin halunnut ensisijaisesti tulla juuri tänne :D Saa sitten syyttää itseään jos Suomi osoittautuukin ihan scheissemaaksi ja sen ihmiset tylsiksi. No joo...

Varmaan pari vuotta sitten olin ihan varma että enhän mä nyt mihinkään vaihtoon lähtisi. Siis mä? Enhän mä uskalla.
Mieli kuitenkin muuttui, ja yksi syy siihen oli ihan varmasti se kun koulussamme vieraili viime vuonna hollantilainen tyttö parin viikon ajan, mikäli muistan oikein. Jotenkin sitä alkoi ajatella, että oliskohan se sittenkin siistiä itsekin kokeilla parin viikon ajan millaista on olla "se ulkomaalainen tyttö" jossakin toisessa koulussa... Vieraan kielen harjoittaminen käytännössä ei myöskään olisi muuta kuin hyväksi, saati sitten uudet kokemukset toisinaan hieman sisällöttömältä tuntuvaan elämääni. Pikkuhiljaa aloin olla vaan varmempi ja varmempi ajatuksesta, joten ei kun vain sopivaa vaihtarikaveria etsimään.
Joku vaikka kokonaisen vuodenkin ulkomailla viettäminen voisi olla melkoisen siisti kokemus, mutta ajattelin nyt että jos sitä kokeilisi vaikka jotain ihan vain paria viikkoa, kun ei se lukiosta pääsyn viivästyminen kuitenkaan niin huvittaisi.

Loppuun vielä akustinen versio (muuta en löytänyt) biisistä, joka aluksi tuntui jotenkin imelältä, mutta josta useamman kuuntelun jälkeen aloin pitää kovastikin ja joka nykyään meinaa tuoda kyyneleet silmiin. Tätä kuunnellessa jos joskus tulee sellainen fiilis, että vaihtoon on päästävä. Sanat.

2 kommenttia:

  1. Hehee, kiva kuulla että vaihtoonpääsy edistyy. :) Ja ää, mulla ei vielä sattuneesta syystä (lue: olen intoillut vähän muista bändeistä ja tuhlannut rahat kahteen toiseen uuteen levyyn...) ole tota Bodomin uutta, mutta kuulostaahan se näin YouTuben perusteella tosiaan Blooddrunkia paremmalta. ^^ Ja enää viikko keikkaan! :D

    VastaaPoista
  2. ^ Jeps :D Ja niinpä, äää! : D

    VastaaPoista