perjantai 28. tammikuuta 2011

Hamster!

Kappas vaan, kun on tullut päiviteltyä ahkerasti :D
Noh, eipä sillä että tässä mitään kovin kummoista olisi nyt ollutkaan, päätin kumminkin tulla rustailemaan edes jotain kun tuli alkaneeseen koeviikkoonkin tämä pieni väli.
Tänään homman nimi oli psykologia 3, ja ihan ookoostihan se taisi mennä, ainakin hurjaan opiskelupanokseeni nähden... Ensi viikolla on sitten luvassa enkkua, ruotsia, saksaa, tanssireeniä ja maantieto 2, ja vähän pelottaa miten sekin nyt sitten tulee menemään. Tuntuu etten oo oppinut kurssilla paljon mitään, mutta ainakin oli Inkan kanssa hauskaa :'D Todistukseen on luultavasti tulossa taas yksi kaunis kutonen jo aika hyvin karttuneeseen rivistööni, mutta minkäs teet kun on laiska ja äärimmäisen kiinnostunut mm. kaivostoiminnasta ja uusiutumattomista energianlähteistä.

Mjutta joo. Viime viikonloppuna näin pitkästä aikaa Vimlaa leffan (Veijarit oli yllättävän hyvä) merkeissä, ja Tiiankin kanssa tuli käväistyä TYKissä katsomassa näytelmiä, tai no tarkemmin ottaen näytelmää. Ensimmäisestä onnistuttiin just ja just myöhästymään (no kuinka lujaa kuvittelet 150 cm ja risat pitkän, huonokuntoisen rasitusastmaatikon pääsevän korkokengillä noilla tappoliukkailla kaduilla... Ja mitä, eihän se nyt olis tullut kuuloonkaan että oltaisiin menty ajoissa paikalle, ei) ja viimeisimmässä taas ei nähty juuri mitään koska katsomo oli rehellisesti sanoen kerrassaan huonosti suunniteltu ja edessä vielä istui jotain hongankolistajia. Mutta mitäpäs pienistä, muuten oli kyllä tosi kivaa.
Tykki vaikutti muutenkin kivalta paikalta (ois joo tehnyt mieli käydä vähän pimputtelemassa yläkerran flyygeliä, mutta Tiia kielsi :D), ja kyllä siinä pakostakin tuli hetkeksi sellainen fiilis että miks mä nyt olen jossain Ylöjärven lukiossa. Läheinen sijainti nyt ainakin on kuitenkin ihan hyvä syy.

Koska tämäkin postaus nyt on alkanut kovin koulukeskeisesti, niin jatketaan nyt sitten loppuun asti samaa linjaa :D Tuossa about viikko sitten saatiin viimeisteltyä (tai no Suttu viimeisteli) meidän enkunkurssilla tekemämme hienon "work of art" -ryhmätyön, joka on lajia kuvakertomus. Aikataulusta hieman lipsuttiin eikä ihan jokainen asia mennyt muutenkaan suunnitelman mukaan, mutta kyllä lopputulosta silti ylpeänä katsoo. Ja nauraa.
Etenkään tunnilla tätä esittäessä (oltiin ihan ensimmäisinä) tekniikka ei ihan ollut puolellamme, mutta ainakaan ideaa ei varmasti ilkeämielisinkään voi sanoa huonoksi :D Krediittiä Sutun suuntaan. Oli myös aika kiva miten saatiin käytettyä melkein kaikkien lemmikkejä tuossa.
Mutta pitemmittä löpinöittä tähän loppuun... Siinä maha missä painitaan:


Ja älkäätten muuten hämääntykö tuosta kakkosesta tuossa nimessä, se on siinä tietoteknis-käytännöllisistä syistä. Näitä hienoja elokuvia on (ainaki toistaseks :'D) vain yksi.

2 kommenttia: