What I'm finding is unreal

Uuden The Nexus -levynsä näinä päivinä julkaiseva Amaranthe poikkesi kiertueensa Suomen-pätkällä Tampereella, joten viime keskiviikkoiltana vei Klubille minunkin tieni.
Olin nähnyt bändin kerran aiemmin ja juuri samaisessa paikassa, ja vaikka tälläkin kerralla ulkona oli varmaan yhtä kylmä kuin silloin viime vuoden tammikuussa, ovien avaamiseen mennessä paikalla oli värjöttelemässä ainakin yli kymmenen ihmistä. Vaikka alle puolen tunnin odottelulla onkin vielä kiva päästä heittämällä eturiviin, kiva on myös huomata ryhmän suosion pikku hiljaa kasvavan.

Lämppärilläkin toki oli luultavasti osuutta siihen, että paikalle saapui paljon porukkaa jo kahdeksan jälkeen, mutta itselleni One Morning Left ei ollut ennestään tuttu juuri muuten kuin nimestään. En tosin ehkä nytkään osaa kuvailla bändin musiikkia kovin kummoisesti - örinälaulantaista mättöä ja jonkinlaista diskopoppia siinä ainakin yhdisteltiin. Meni itselläni lähinnä osastolle "no joo", vaikka kyllä sitä joissain kohdin nyökyteltiin mukana jopa ihan tykäten.
Ai niin, melkein kaikkien muusikoiden päällään pitämät, lyhytlahkeiset shortsit aiheuttivat pientä huvittuneisuutta etenkin laulajan kohdalla: miehen housut olivat niin lyhyiksi kustomoidut, että jo ensimmäisen biisin alussa ratkesivat keskeltä ja muuttuivat hameeksi. :D

 

 

 

One Morning Leftin aikainen puolituntinen sekä sitä ympäröivät odottelut kuluivat tosiaan ihan sutjakkaasti, vaikka jossain vaiheessa saattoikin hieman harmittaa, etten seuralaisteni tavoin voinut tällaisella ns. baarikeikalla juoda ollenkaan. Pidättäytymiseen pakottivat ei-juuri-milloinkaan kulkevat bussit, riistohintaiset taksit, seuraava koulupäivä sekä tietysti myös autoilun älytön helppous, ja no, kyllähän se nyt säästyviä rahojakin ajatellen ihan järkeen kävi.

Mutta takaisin asiaan: kymmeneltä lavalle nousi pääesiintyjä, ja keikka lähti käyntiin uudella biisillä, jonka nimen lista kertoi myöhemmin olevan Invincible. Olin etukäteen vähän miettinyt, että onpas tylsää kun levy ilmestyy Suomessa vasta keikan jälkeen eikä suuresta osasta uusia biisejä vielä mitään tiedä, mutta tuohon aloitukseen huomasi kyllä pääsevänsä jo hyvin pian mukaan itsekin. Eikä yhtään pahalta kuulostanut!
Vielä parempi keikkameininki kuitenkin käynnistyi omalla (ja yllättäen vähän muunkin yleisön) kohdalla seuraavassa viisussa, Leave Everything Behindissa, eikä ainakaan siinä vaiheessa kuin myöskään myöhemmin enää mitään alkomaholeja osattu kaipailla. :D Mahdoinkohan enää edes muistaa kunnolla, kuinka kivaa noiden kanssa tosiaan saattaakaan olla on?

Hyvä enemmistö setin sisällöstä oli edelliseltä lätyltä, ja todellakin paino sanalla "hyvä": heti LEB:tä seurannut 1.000.000 Lightyears on ehkä se isoin lemppari, joten kyllä jo alkuun kovasti hemmoteltiin. Loput vanhemmista suosikeista oltiinkin säästelty loppupuolelle, jossa sitten herkisteltiin (sanoiltaan tahmean siirappisen, mutta silti niin hyvän) Amaranthinen mukana, hypittiin Call Out My Namen tahtiin ja... no, lievästi sanottuna bilemeininki oli myös niin "viimeisen" eli Automaticin kuin ihan viimeisen biisin eli Hungerin aikana.

Kuten aloituksen Invincible, myös muut uudet biisit olivat sen verran "helppoja" ja tarttuvia, että menivät perille hyvinkin pian - ainoastaan Burn With Men kertsistä mulla ei tässä vaiheessa ole mitään muistikuvaa. Ei kuitenkaan liene yllätys, että uusista pisimmän korren veti ehdottomasti sinkku The Nexus: olin mä osannut olettaakin että aika tykitystä tulee olemaan, mutta siis... Meni kyllä siitäkin yli ja komeesti.

Jos nyt jotain yhtään huonompaa pitää sanoa, niin en ole mikään konserteissa oikein ohjelmanumeroina esitettävien soolojen suurin ihailija. En tiedä sitten enkö vaan tajua musiikista tarpeeksi että pitäisin tähän asti kuulemiani mitenkään erityisen mielenkiintoisina, etenkään jos kyseessä on pitkäkin esitys. Onhan se tietysti kiva että on taitoa, mutta jos sellaisiin kuluttaa useitakin minuutteja jostain ei-niin-pitkästä soittoajasta, väkisinkin tulee mieleen että voisi sen ajan ihan jonkun biisinkin esittämiseen käyttää. Mutta tästä nyt ei kuitenkaan onneksi ollut kyse, sillä tämän keikan aikainen rumpusoolo pysyi vielä vallan mainiosti hyvän maun rajojen sisäpuolella. :D

Oli pakko.

Bändistä vielä, että sen lisäksi että biisit on niin saakelin hyviä, niin kyllä nuo myös esiintyä osaavat. Yleisöön otetaan tosi paljon kontaktia, välillä hassutellaan, ja se että lavalla on mukavaa oikeesti näkyy. Hungerinkin aikana tuli vähän naurettua, kun Jake yhdessä kohtaa nappasi lavan reunalta siinä jonkun pitämän laukun ja poseeraili sen kanssa överin neitimäisesti. :D

Vaikka ensi alkuun olinkin katsonut krääsäkojun hintoja päätä pudistellen, kyllähän sitä sitten kuitenkin tuli keikan jälkeen kiertuepaita ostettua. No, ennemmin paljon paidasta kuin vielä enemmän juomista ja elämän tekemisestä hankalaksi!
Mutta mutta, kuten on toivottavasti tullut edes jotakuinkin ilmi, mulla oli tosi hieno ilta - tuon vuoksi kesäfestarikeikatkin kyllä sinänsä houkuttelisivat, mutta kun muistaa että vaihtoehtoina olisivat Paska Open Air (= Tuska) sekä Satama jossain Kemissä, jäänee tällä(kin) kertaa väliin. No, sen verran bändi vaikuttaa kuitenkin Suomessa keikkailusta tykkäävän, että eiköhän sitä pian taas jossain nähdä!