tiistai 13. maaliskuuta 2012

Eeppinen vuoristorata-ajelu Pohjois-Karjalassa ja muuta ennennäkemätöntä extramateriaalia

Tässäpä tulee viimein tarinointia toissaviikon (...) lopusta - kirjoitus ei todennäköisesti sisällä kuin korkeintaan viittauksia niihin kuuluisiin päähän ja häntään, mutta epäolennaisuuksia senkin edestä.
Mun oli ihan todella tarkoitus julkaista tää jo kaauan aiemmin, mutta koska Blogger päätti ystävällisesti sabotoida jo älyttömän pitkäksi kasvanutta kirjoitustani poistamalla suurimman osan mun suunnilleen verellä, hiellä ja kyynelillä kirjoittamastani tekstistä (#%"/=#?@#£€$666!!!!!!), tämäkin nyt kivasti viivästyi. Oon tästä asiasta kuitenkin jo itseksenikin kunnolla rageillut, joten varmasti kaikkien kannalta parempi, jos sitä sitten vain mennään asiaan.

Reissu alkoi kyllä niin helvetin lupaavasti, ettei paremmasta väliä: olin onnistunut tulemaan kipeeksi. Tokihan mulla oli ollut vähän huono olo jo parina päivänä aiemminkin, mutta sen ajatteli johtuvan tyyliin vähäisestä syömisestä, jännityksestä tai jostain. Kun sitten torstaiaamuna aamupala ei pysynyt sisällä paria minuuttia pidempään ja lämpöäkin nousi, ei voinut muuta kuin todeta että shit happens.
Junamatka Joensuuhun meni kumminkin lopulta ihan ok ("tule rauhallisesti Joen suuhun, he he he..."), ja olihan se tosi kiva nähdä Vibeä, myöhemmässä vaiheessa Iinaa ja Roosaakin sekä Ninaa perillä määränpäässä. Torstai-ilta ei kuitenkaan ollut kohdallani mainittavan kehuttava, olo kun meni yhdessäkin vaiheessa vaan pahemmaksi, ja siinä sitä sitten lepäiltiin Ninan kaverin, Sirun, makkarissa valot pois muiden hengaillessa keittiössä. Seura oli kumminkin hyvää (niinä aikoina kun mäkin jaksoin olla jotenkuten sosiaalinen), mikä oli kyllä helpottava tekijä.

Aamulla vääntäydyttiin ylös jo kuuden aikoihin, ja vähän ennen seitsemää karautettiin Areenan pihaan, jossa iloksemme ja riemuksemme paikalla ei ollut kuin neljä jonottajaa. Vibe ja Nina olivat toki käyneet puolenyön aikaan onneksi vielä tyhjällä paikalla tarkastamassa tilanteen, ja oli kyllä hyvä juttu, ettei sinne sentään jo yöksi päädytty menemään :D
Mulla oli tuossa vaiheessa jo parempi olo, ja vaikka esim. sainkin syötyä oikeastaan mitään vasta loppuvaiheilla jonotusta, eipä tuo odottelu sen hullumpaa ollut. Tuli myös tutustuttua uusiin ihmisiin, ja ei hitto, en oo kyllä vähään aikaan tavannut niin mukavia tyyppejä kuin Emmi ja Janne!

Lämmin oli.
5/7 seurueesta. "Vituttaako olla siä jo vaikka ovet aukee vasta seittemältä? Kyl minnuuki vituttais!"
Vaikka lopulta ehdittiinkin viedä kamat Ninan autoon ajoissa ja hoitaa itsemme asemiin ovien avausta varten seitsemäksi, ne oli tottakai järkkärit, jotka sitten meinasivat ns. kusta homman. Sisäänkäynniksi normaaleilla lipuilla oltiin varattu kahdet ovet, joiden takana oli kummassakin jono ja joista kummatkin piti tulla avaamaan, mutta eivätkö ne sitten kuitenkin jättäneet avaamatta ne vasemmanpuoleiset, joilla mä ja Vibe odoteltiin. Kauhea tunkuhan siitä syntyi kun kummankin jonon väki koitti ahtaa itseään samoista ovista, ja munkin ohi ehti jo sen verran moni, että aattelin ainakin hyvien eturivipaikkojen menneen sitten siinä. Toisin kuitenkin kävi, ja koska meitä kauemmin jonottaneetkin asettuivat sen typerän catwalk-aitamutkan vasemmalle puolelle, saatiin oikeen hyvä paikka keskikohdan ja "Empun" välistä! Kovastihan tuosta helpottui ja ilostui, mutta en tiedä, ehkä sitä nyt ei kahdentoista tunnin jonotuksen jälkeen osannut oikein mihinkään onnenkyyneliin purskahtaa että vau, "satuttiin" pääsemään eturiviin :D Tai sitten mä oon vaan jo niin rutinoitunut tähän hommaan, tiedä häntä.

Olisikohan mennyt kolmisen varttia siihen, kun lämppäri Poisonblack alotti. Muutamia biisejä kuulleena kyseinen valinta ensin vähän kummastutti, mutta mikäpäs tuossa, olisi niitä pahempiakin voinut olla.




Vaikka musiikki menikin kategoriaan "noh, kyllähän tätä nyt kuuntelee", jotenkin ei osannut innostua koska muunkin yleisön laimeus, sekä se, etten mäkään erottanut tuolta kuin korkeintaan pari millään tavalla tutunkuuloista biisiä. Laihialasta muistui mieleen Miran harrastama hehkutus, ja no, näyttihän se mies nyt ainakin paremmalta noin luonnossa lavalla kuin joissain kuvissa :D Ei sillä että olisin kenestäkään noista herroista kuitenkaan kummoista mieskomeuden ihailua saanut aikaan, se osuus jäi enemmän Ninalle ja Vibelle. (Y)

Poisonblackin jälkeen ylös hilattu "vessapaperiverho", jota me kovasti ihmeteltiin. :D
Jotain ovien avausta lähennelleitä minuutteja lukuunottamatta mua ei ollut juuri jännittänyt koko päivänä, mutta kun kello sitten kohta olikin jo lähellä yhdeksää ja Nightwishin aloitusta, aloinhan minäkin siinä sitten innostua. Koitettiin laittaa aaltojakin liikkeelle, mutta eivätpä niihinkään tunnuttu ryhtyvän kuin lähinnä eturivissä - noh, yrittänyttä ei laiteta :D
Kun sitten h-hetkellä valot hetkeksi sammuivat ja kuului levyn alusta tuttu soittorasian ääni, voi hemmetti soikoon sitä tunnetta. Taikatalvi on kyllä tosi toimiva intro vielä näin talvisessa Suomessa, ja tykkäsin myös sen esitystavasta eli verhon takana yksinään keinutuolissa laulelevasta Marcosta :D Jos idea ei oikein auennut, niin tässä vähän havainnollistusta. Ja kuten näkyy ja kuuluu, ensimmäisenä varsinaisena biisinä kuultiin Storytime. Onhan siihen jo vähän kyllästynyt, mutta tuossa tilanteessa sitä vaan meinasi ihan pakahtua onnesta ja ties mistä muusta siihen seikkaan, että tässä nyt tosiaan on juuri alkanut Nightwishin keikka. Hitto soikoon, hyvä kun ei itku tullut. Pienenä yksityiskohtana täytyy kuitenkin sanoa, että tuon verhon olisi kyllä saanut pudottaa jo aiemmin: odotin näkeväni bändin jo kitarapaahdon alkaessa, sitten seuraavaksi laulun alkaessa, ja kertosäkeen kohdalla pelkän heiluvan verhon katsominen alkoi jo ärsyttää :'D
Niin mahtavalta kuin aloitus ylipitkää verhon takana piilottelua lukuunottamatta tuntuikin, jo seuraava biisi oli täydessä yllättävyydessäänkin mulle aika turn-off: Wish I Had An Angel, siis mitä hevilettiä? Tiesin kyllä, että bändi on luopunut perinteestään soittaa sitä viimeisenä biisinä, mutta luulin sen ihan todella tarkoittavan, että siitä päästäisiin eroon koko setinkin puolesta. Onhan siitä osannut aiemmilla keikoilla ihan nauttiakin, mutta nyt lähinnä tylsistytti - no, kamera vaan esiin, ei siinä sen kummempaa. Kun sitten seuraavana biisinä alkoi Amaranth, tuli jo sellainen olo, että mitä ihmettä nuo oikein ajattelee. Tulipahan ainakin saatua kuvailuita hyvin alta pois:






Mä en oikeen tajunnut noita Tuomaksen synien urkutykkejä, mutta no, paremmalta nuo sentään näyttää kuin viime kiertueiden vene. :D Se mun teki mieli valella bensalla ja sytyttää tuleen joka kerta, kun vaan näin kuvankin siitä.

No niin, tähän kohtaanhan se rutkasti lyhennetty teksti by Blogger sitten jäi.
Oon nyt pahoillani, mutta eihän siitä tulisi helvettiäkään, jos nyt yrittäisin vielä tässä vaiheessa alkaa uudelleen kirjoittaa jo aiemmin tähän postaukseen hienosti selittämiä juttujani. Harmittaa taas ihan törkeästi, että mulla oli hitonmoinen seinä tekstiä ja vielä huolella ja yksityiskohtaisesti kirjoitettua sellaista, MUTTA EIPÄ OLE ENÄÄ. Kerrankin olisi ollut kunnolla asiaa, mutta ei sitten. Keikan eri osa-alueiden tarkemmankin ruotimisen sijaan saatte nyt lukea vain jonkin suppean tiivistelmän itse pääaiheesta, ja uskokaa tai älkää, ei ole kivaa mullakaan.
Voisihan sitä toki kirjoittaa vaikka koko seuraavan yön muistellen aiemmin naputeltua ja siten olla itkemättä verta asian vuoksi, mutta nyt on oikeasti liian hapokasta. Tämänkin jälkeen on vielä rutosti kirjoiteltavaa, ja voisi noita koulukirjojakin ihan totta vähän enemmän katsella... No joo, ehkä viimein siihen asiaan. Huonoa tekstiä tulossa, mutta toivotaan, ettei se satu teihin niin paljon kuin muhun.

Screeni oli aika kiva uudistus livemeiningissä, ja vaikka joissain kohdin videotaide saattoikin näyttää oudolta esim. verrattuna mielikuviin joistakin biiseistä, niin ei nyt valittamista.
Illan aikana kuultu setti lienee parasta selittää ihan vaan näin:

Taikatalvi (intro)
Storytime
Wish I Had an Angel
Amaranth
Scaretale
The Siren
Slow, Love, Slow
I Want My Tears Back
The Crow, The Owl and The Dove
The Islander
Nemo
Last of the Wilds
Planet Hell
Song of Myself
Last Ride of the Day
---
The Poet and the Pendulum
Finlandia
Over the Hills and Far Away
Imaginaerum (outro)

Kuten ehkä tähänastisesta tekstistä saattoi jo vähän aavistellakin, tuo lista oli kyllä etenkin tuossa vaiheessa koettuna varsinainen outouksien temmellyskenttä. Over the Hills, ja vielä viimeisenä biisinä? Tosi paljon kaikkea jo viime kiertueellakin joka kerta soitettua? Missä Dark Chest of Wonders? Ja mitä, Finlandia - täh, viime rundin viime keikkojen intro ja vieläpä encoressa? Kolme slovaria (Nemo vedettiin akustisena) peräkkäin? Kummallista oli se, ja jostain käsittämättömästä syystä omat fiilikseni olivat jopa tyyliin kokonaisten biisien ajan vähän sitä luokkaa, että "no siinähän sitä nyt sitten soittelevat".
Tämä ei kuitenkaan ollut läheskään koko keikkaa kattava meininki, sillä kyllä tuolla oli myös sellaisia osioita, jotka saivat ainakin omat tunnelmani kattoon ja vieläkin korkeammalle: Scaretale, I Want My Tears Back, Planet Hell (!!! siis ei herranjumala, ensi kertoja Aneten laulamana, ja kuulosti jopa paremmalta, kuin uskalsin edes odottaa. Kaikessa yksinkertaisuudessaankin joku niin kova biisi muutenkin), Last Ride of the Day (hulluna hyppimistä, en oo varmaan ikinä millään keikalla minkään biisin aikana riehunut noin! Lopun konfettisade <3) ja Poet. Okei, se tuli viime kiertueella joka keikalla ja se vie väh. kahden biisin tilan, mutta se vaan on niin hyvä. Tietenkään en toivo sitä enää tässä vaiheessa miksikään joka keikan vakkaribiisiksi, mutta ihan jees vielä DPP-aikojenkin jälkeen kuulla edes noin kerran. :)

Etenkin koska soittoaika oli jopa n. tunnin ja 50 minuuttia, sellaisten ns. jutusteluspiikkien vähäisyys vähän hämäsi - kuitenkin eka keikka Suomessa siihen kahteen ja puoleen vuoteen mutta no, aikataulu on aikataulu :D



Keikasta jäänyt tunnelma oli jotain tosi kummallista: toisaalta hämmästelin omia, ajoittaisia tylsistymisreaktioitani, ja toisaalta vaan liekehdin kaikista setin parhaista biiseistä. Ninalla oli kuulemma vähän samankaltaiset fiilikset, joten tuntui kyllä helpottavalta, kun en ollut ainut joka oli odottanut ties minkälaista koko keikan ja vielä pidemmällekin jatkuvaa euforiavyöryä sitä kuitenkaan ihan sellaisenaan saamatta.
Yhdellä sanalla kommentoituna keikka oli hyvä, ja se olkoon nyt jonkin sortin keskiarvo sen herättämistä tunnelmista. Ei tuonne lähtemista nyt tullut missään vaiheessa kaduttua, ei edes pahemminkin kipeenä ollessa.

Pitihän sitä lopuksi vielä tsekata paitakoju, mutta omalta osaltani krääsä sai vielä jäädäkin sinne: Suomen-kiertueen t-paita olisi kyllä ollut kiva muisto, mutta kun se etupuoli oli kuvaltaan tismalleen sama kuin jo yhdessä omistamassani, niin ei jotenkin viitsinyt.
Autolla koukkauksen jälkeen palattiin yhdelle areenan sisäänkäynnin tapaisista, ja lasiovien takaa sitten näkyi kuin näkyikin bändiläisiä, joita jäätiin odottelemaan. En muuten tiedä mistä johtuu, että vastaavissa tilanteissa tuntuu aina olevan niin hauskaa :'D Kai sitä porukka vaan on niin täpinöissään että jutut lentelevät (jostain päälaelleen kääntyneestä vinkkelistä katsottuna) siellä korkeimmissa sfääreissä.
Ovista tulivat pian ulos mm. Anette ja myöhemmin vielä Tuomaksen äiti (se täti ansaitsee oikeesti jonkun faniklubin), mutta kaikki vaan menivät siitä niin nopeasti, ettei oikein mitään "moi, kiitos ja nähdään" kummoisempaa saanut Anetellekaan sanottua. Ewokin siinä jotain kävi häärimässä ("käypäs hakemassa noi bändiläiset tuolta, siitähän sulle maksetaan!" : D), ja juu... Pian ulos tuli kuitenkin Marco perheineen, ja vaikka vähän kiire tuntui olevan ("pitäis kyllä viedä toi jälkikasvu nukkumaan..."), saatiin kuitenkin jonkun järjestysmiehen ottamana yksi ryhmäkuva:

Kuvahan on tosiaan yhtä sumea kuin ajatukseni seuraavana aamuna ("voisko sen kuvan ottaa salamalla?" "Ei tarvi, tästähän tuli hyvä ilmankin!"...), mutta ei se laatu vaan se fiilis!
Tuo kaveri on sitten kyllä niin leppoisa tyyppi, että jäi hiton hyvä mieli tollasesta lyhyemmästäkin tapaamisesta ja muutamasta lentäneestä läpästä.
Emmi, Janne ja Roosa lähtivät jo pois tuon jälkeen, ja ei kyllä yhtään kaduta, ettei me muut vielä tehty niin: meni ehkä vartti, ja päästiin tapaamaan (toim. huom. "pienessä" hiprakassa oleva) Tuomas! Saatiin kaikki omat yhteiskuvat, ja eihän sitä malttanut halaamattakaan olla.

Ei se oma naama, vaan se artisti.
Oli ihan parasta saada hengailla tossa hyvän aikaa, kun sellaisen parikymmentäpäisen fanilauman sijaan tuossa oltiin kauempana odottelevaa porukkaa lukuunottamatta vain me neljä + maestro. Ei tosin sillä, että mitenkään tykkäisin siitä ihmisestä mikä musta vastaavissa tilanteissa näköjään tulee, mutta olkoon. Iina ja Vibe taisivat meidän osalta hoitaa suurimman osan juttelusta, ja en nyt oikeesti kestä niitä keskustelunaiheita ("Peniksenjatke? Mut siehän oot tyttö!").
Viben kertoessa meidän jonottaneen keikalle aamuseitsemästä asti, Tuomaksen WTF-reaktion ja lyhyen hiljaisuuden jälkeinen kommentti meinasi kyllä sulattaa: "Toi on tosi liikuttavaa. Kiitos teille." Ei siihen voinut kuin vastata, että kiitos kuule ihan itsellesi vain.
Jotain me siinä vielä vähän höpötettiin, kunnes kohta sanottiin jo heipat ja "nähdään siellä, siellä ja siellä" -kommentit. Hyvä kun herra itsekin oli näköjään jo siinä kunnossa, ettei keikkapaikat ja päivät olleet muistissa ihan kohdillaan: "Nähdään huomenna... Jyväskylässä" (joo, niin siis Sotkamossa) :'D

Oli kyllä niin hyvä päätös illalle ja koko päivälle tuo, ettei paremmasta väliä. Sirun kämppään ei ollut autolla kuin sellainen muutaman minuutin matka, joten nukkumaankin pääsi jotakuinkin onnellisilla mielin (ja edelleen yllättävänkin terveen oloisena).
Reissuhan tietysti jatkui jo heti aamulla, mutta siitä lisää seuraavassa osassa! Tässä kohtaa kiitän seurastanne, seuraani ylipäänsä ja pyydän Bloggerin puolesta anteeksi niiltä, jotka tätä nyt vaivautuivat lukemaan. En mä olisi alkuun noin paljoja jaaritellut, jos olisin tiennyt että kertominen itse pääaiheesta päätyy olemaan kokoluokkaa Emppu ja fail-luokkaa minä. 

7 kommenttia:

  1. Verho tipahti täysin oikeessa kohtaa IMO :'D Tarpeeks hämmentävä alku ja sitten PAM!

    Wish I had an angel ja Over the hills oli mielestäni turhia... Tai siis niiden tilalle Ghost love score ja Dark chest niin sehän olis siinä!

    Ja synat viittas Davy Jonesiin? Tän hokas keikalla ensimmäisenä Meri. Tässä kuva: http://blog.travelpod.com/travel-photo/amanda_escapes/1/1265625684/14---davy-jones-actual-organ.jpg/tpod.html

    VastaaPoista
  2. Oon jotenki tosi yllättynyt että mut mainitaan samassa yhteydessä PB:n kanssa enkä ees ollut tuolla keikalla xD

    Ja komppaan edellistä noiden synaurkujuttujen suhteen. Kuin myös siinä, että verho tipahti aivan mainiossa välissä!

    VastaaPoista
  3. :D Noh hyvä teille. Ja Davy Jones -viittaukset tuli kans yhelle kaverille mieleen, voipi olla että siitä keksitty!
    Ja kyllä Mira, pakko siitäkin huolimatta xD

    VastaaPoista
  4. Ärsyttää kyllä niin paljon sun puolesta toi Bloggerin sekoilu! Oli tääkin kivaa luettavaa, mutta toki pidempikin selostus ois kelvannut... no joo. Settilistasta oli mulla aika samat ajatukset niin kun nyt varmaan tiedätkin. Pakko kysyä että mistä hitosta keksit aina niin hyviä otsikoita, mulla on aina kauhee ongelmointi niiden kanssa? :DD

    VastaaPoista
  5. No nii :/ Jonain lohdutuksena nyt voin sanoo, että ison osan ensin kirjottelemistani mietteistä sait/saitte kuulla jo ihan puheenakin, vaikka eri juttu se nyt toki on.
    Ja mää muka keksin hyviä otsikoita? No kiitos vaan! :'D Tän viimesimmänkin otsikko nyt oli vaan joku hutaisu kun ei parempaakaan keksiny, mutta hyvä jos joku arvostaa. :D (Y)

    VastaaPoista
  6. Oiskipoiski ja harmistus. Suosittelen kirjoittamaan tekstit ensin muistioon, Wordiin, Pagesiin tai mihin ikinä, jos koneesi ei kovin herkästi kaadu. Ei pääse blogger yllättämään, vaikka useimmiten tuo salamatallenus hyödyllinen onkin (nimm. mitäköh nappia mä nyt onnistuin painamaan?!).

    Mut hei yay, rapsoja on oikein kiva lukea. Omaan yhden keikan NW-rapsaani tuli tosin sen rapiat 1400 sanaa, että tiedä siitä sitten. :'D

    Ja nyt kun Davy Jonesista oli puhe, mulle tuli kyseinen hahmo ainakin heti mieleen noista Tuopin kiippakoristeista... tuntui jotenkin itsestään selvältä (vaikka eihän se sitä ole) ja (epä)luonnolliselta jatkumolta Holopaisen Jack Sparrow / Pirates meininkiin. Jack Sparrown ja Davy Jonesin (ja Hans Zimmerin) lapsi = Tuomas Holopainen. Hahah! :D

    VastaaPoista
  7. Jep, neuvosta otettu vaari :D
    Ja kyllä!

    VastaaPoista