perjantai 23. maaliskuuta 2012

"If you can sing, I'm wearing boxers tonight!"

Tuntuu niin typerältä kirjoittaa ja julkaista kertomuksia tapahtumista sellaiset kaks ja puoli viikkoa myöhässä, mutta eipä voi mitään, kerranhan noi ylppäritkin vaan on - toivottavasti. Nyt kun pahin eli psykologia on viimein ohi ja jäljellä enää kirjallinen osio Keski-Euroopan korviahivelevän sointuvasta ylpeydestä, saksasta, voisi viimein olla aika kertoilla The Soundsin toissalauantaisesta keikasta Kaapelitehtaalla!

Luojan (tai minkä tahansa, tulkinta vapaa) kiitos että olin lauantaihin mennessä tuon terveyden puolesta jo hyvinkin paljon paremmassa hapessa. Vähän toki väsytti ja esim. niskan kunnon nyt saattoi arvata, mutta siinä se junamatka Joensuusta Hesaan meni taas asteen tai parin verran paremman kuuloiseksi muuttunutta Imaginaerumia kuunnellessa, eilisen Nightwishin jälkeen jo Tampereen keikkaa odotellessa sekä torkkuessa. Perillä olin kahden aikaan, ja koska mitkään suurensuuria jonotussuunnitelmia keikkaa varten ei ollut, pyörittiin vaan hyvän aikaa kohta löytämäni Liisan kanssa ympäri Kamppia (lol, esim. nähtiin Soundsien Johan Subissa :D) ja harhailtiin siellä sun täällä.
Viiden aikoihin oltiin selvitty enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi keikkapaikan eteen, ja vaikka yleisten tottumusten johdosta ajankohta tuntuikin hiton myöhäseltä, ei siellä onneksi ollut pitämässä leiriä kuin reilut kymmenisen ihmistä.

Lämmin oli, osa 508. Helvetin Helsinki ja merenranta :D

Koska jonon etupää oli aika myöhälle asti vain sellainen epämääräinen rykelmä, mekin päästiin ennen ovien avausta aika hiton hyviin asemiin, vaikkei nyt ihan ensimmäisenä eikä toisenakaan tullutta porukkaa oltu. No, en valita :D Hesassa sukuloimassa ollut iskä oli vielä tullut hakemaan meidän kamat, joten narikallakaan ei tarvinnut pyörähtää - kahden tunnin jonotuksella eturiviinhän päästiin, siihen vasemmalle aika lailla just Felixin eteen.
Keikka Kaapelillahan oli mulle (Liisasta puhumattakaan...) ensimmäinen laatuaan, ja no, eipä tuo kai hullumpi paikka. Lava tuntui ensin vähän korkealta, mutta tottuipa siihenkin.
Vaikka kaksi lämppäriä jo itsessäänkin tuntui hieman tylsältä, asiaa ei varsinaisesti auttanut se, että ensimmäinen niistä eli Kids at the Bar koostui yhdestä DJ:stä. Tämän ohjelmanumero sitten tarkotti sitä, että saatiin kuunnella suunnilleen samaa taustamusaa, kuin mikä siihenkin asti oli soinut, mutta vaan kovemmalla: käytännössä siis ooteltiin tuossa tapauksessa ainutta kunnon lämppäriksi luokiteltavaa The Limousinesiakin varttia vaille kaksi tuntia. \n/ Voin suoraan sanoa, että kävi ihan tolkuttoman tylsäksi, kun ees jutellakaan ei voinut. Aina voi toki vaikka ottaa itsestään hienoja kuvia, joten no... Ne on kuitenkin liian hienoja tänne, joten ette saakaan nähdä.
Limousinesit pääsi sitten vihdosta viimein aloittamaan, ja täytyy kyllä myöntää, etten ollut kuullut bändistä aiemmin edes nimeä :D Aika sellasta helposti kuunneltavaa tavaraa kuitenkin tarjosivat, ja kyllähän tuossa se 45 minuuttia menikin sitten (etenkin kaiken siihenastisen odottelun jälkeen) aika sutjakkaasti.







Noiden jälkeen Kids at the Bar tosiaan palasi vielä lavalle siksi puolituntiseksi ennen Soundseja, ja vaikka siitä nostankin hattua (kerrankin edes jonkinlainen "viihdyttäjä" noiksi väleiksi!), nyt enää en varsinkaan tajua, miksei koko juttua voitu hoitaa vaikka tapaan klo 19: ovet, klo 19:45: The Limousines, klo 20:30: Kids at the Bar, klo 21: The Sounds. Siis oikeesti, kauhea odottelu sen takia, että "lämppäreistä" toinen esiintyy kahdesti! Ja joo, ei toi nyt koko iltaa pilannut eikä muutenkaan ole ensimmäisenä mielessä sitä näin myöhemmin muistellessakaan, mutta pakko painottaa että sillon ärsytti, etenkin kun oli näihin hommiin tottumattomampi Liisa huolehdittavana :D Tämä kuitenkin alkoi jo toisella puoliskolla lämmetä KATB:n setille, joten hyvä nyt niin.
Kympiltä kuitenkin saatiin sitten viimein pääesiintyjäkin lauteille!


Ensimmäisenä kuultiin taas yllättäen Dance with the Devil, eikä voinut aloitusta sitä seuranneiden No One Sleeps When I'm Awaken ja Queen of Apologynkaan johdosta huonoksi sanoa. Tiedä sitten johtuiko odotteluun tympääntymisestä vai mistä, ettei itselläni kuitenkaan ollut se meininki alusta lähtien mikään ihan räjähtävän mahtava - asia kuitenkin korjaantui heti No No Songin alkaessa :D Hitto sitä biisiä! Ja ylipäänsä biiseistä puheenollen, tässäpä lista:

Dance With The Devil
Queen Of Apology
No One Sleep When I'm Awake
The No No Song
Hurt You
Something To Die For
Song With A Mission
Better Off Dead
Night After Night
Wish You Were Here
Midnight Sun
Painted By Numbers
Living In America
Yeah Yeah Yeah
Rock n' Roll
4 Songs & A Fight
Dorchester Hotel
---
Tony The Beat
Hope You're Happy Now

Pitkältähän tuo näyttää, mutta ei ihme, sillä bändi soitti lopulta kokonaiset 2 tuntia. Kyseessähän siis oli koko Euroopan-kiertueen viimeinen keikka, ja oon kyllä niin iloinen, että noista kahtena peräkkäisenä iltana Kaapelilla tehdyistä se oli juuri tuo jälkimmäinen, jolle meikäläinen ehti.
Vähän vaikea näin pitkän ajan jälkeen kertoilla mitään erityisen yksityiskohtaista, mutta sanotaan vaikka niin, että keikka oli kyllä ehdottomasti edellistenkin tasoa, mikä on tosiaan kehu!
Jos jotain huonoa täytyy keksiä, niin tietysti jotkut vähemmän fave-biisit tyyliin Diana ja 4 Songs & A Fight olisi kyllä voineet olla korvattu jollain muulla ja Seven Days A Week sietäisi olla joka kerta mukana, mutta eipä nyt valittamista. Kasa hyviä biisejä kuultiin joka tapauksessa ja kivaa oli koko ajan, keikoilla kun nyt vaan tuppaa olemaan se oma fiiliksensä. Esim. vaikka joku Better Off Dead ole välttämättä ihan missään omassa top kympissäni, niin siinäkin jo pelkkä yleisön mukana laulukin oli jo aika <3
Toki bändin nyt neljä kertaa nähneenä on kyllä käynyt mielessä, että pieni yllätyksellisyys voisi olla joskus ihan hyvästä: olisi ihan hauska kuulla encoressa joskus muutakin kuin Tony The Beat ja Hope You're Happy Now, tai jotain muuta edes jomman kumman paikalla, vaikka hyviä biisejä ovatkin. Enpä nyt halua kuitenkaan sen suuremmin valitella, yllätyksellisempi noiden setti on kuin vaikka jollain Sonatalla, joten.

Ja kun nyt ollaan jo hyvää vauhtia aiheesta sivuraiteille eksymässä: kun miettii koko bändiä ylipäänsä, arvatkaa oonko vaan ihmetellyt, miten mäkin voin tykätä noin paljon jostain noin... jotenkin tavallisesta musiikista. Ei tuolla lemppareissa ihan hirveesti meinaan muita jonkin sortin pop-rockiksi tai rock-popiksi lukeutuvia löydy, mutta mikäpä tosiaan tuossa. Kun joiltain niitä hyviä biisejä löytyy, niitä sitten kanssa löytyy, genrestä viis.
Ja mitä keikkoihin tulee, voisi noita kyllä hyväksi livebändiksikin haukkua. Etenkin Maja nyt on aika oma tapauksensa, ja jos puhutaan energisyydestä ja sen näyttämisestä, niin edellisenä iltana Nightwishin nähneenä noita Helsingborgin naisia verratessa tämä nuorempi kyllä vie voiton. Okei, ei sillä että tuossa vertaamisessa olisi mitään järkeä eikä sillä, että mä haluaisin Aneten vilauttelevan lavalla alusvaatteitaan, tekevän jotain jumppaliikkeiden tapaisia ja pyytävän yleisöä näyttämään tissit, mutta tuli nyt tuollainenkin lause mieleen :'D
Hitsi kun olisi joku video siitä yleisöstä heitettyjen bokserien sovittamisesta, saattoi meinaan huvittaa. Kirjoituksen otsikkohan on peräisin siitä hetkestä, ja kyllähän yleisön kannustaminen laulamaan mukana taisi toimia, kun loppuun lisäsi tuollaisen kommentin, oikeastikin boksereihin pukeutuneena. (Y)






Maja oli aiemminkin jossain spiikissään hehkuttanut lavalla olemista maailman parhaaksi tunteeksi, ja asiaan palattiin vielä keikan lopulla Hope You're Happy Now'n aikana. Tällä kertaa kyseessä olikin kutsu, sillä myös yleisön haluttiin saada kokea sama fiilis! Tässä hieman osviittaa tapahtuneesta videomuodossa, noin 11:40 kohdasta eteenpäin:


Kymmenen pistettä ja myötähäpeämerkki sille, joka bongasi meikäläisen! xD En mä nyt ole erityisemmin osannut haaveilla minkään bändin kanssa lavalle pääsemisestä, mutta sillä samalla sekunnilla kun tajusin mitä Maja puheillaan tarkotti, olinkin jo änkemässä itseäni kaiteen yli. Ei ollut muuten turhan helppo homma, sillä tunku oli aikamoinen, ja ilman järkkärin avustusta olisin varmasti ollut heti turvallani maassa. Liisa jäi lopulta ihan suosiolla paikalleen ottamaan kuvia, mutta hyvä että nyt edes toinen meistä tuonne pääsi.
Alussa näytän kyllä olevani enemmän kujalla kuin mitä itse tunsin, mutta no, aika WTF-kokemus joka tapauksessa, täytyy myöntää :'D Taisi mennä hetki edes tajuta koko tilannetta. Tottakai sitä näköjään piti mennä heti Felixin luo, voi hyvää päivää...
Joka tapauksessa, menee kyllä ehdottomasti aika ylös tähänastisisten once in a lifetime -juttujen listassa. Voisivat ottaa muutkin bändit vähän mallia, sen verran hieno juttu meinaan!
On myös jokseenkin huvittavaa, että jonkin aikaa tuota aiemmin hihittelin mielessäni jotain "Omg, Jesper pussas Felixiä!" tietämättä, että vielä saman keikan aikana päädyn itsekin tekemään halausten kera saman noille kummallekin... Onneksi kaikki ei näy edes tuossa videolla.


Liisakin sai keikan lopuksi vielä rumpukapulan, joten ei paha saldo sinänsä. Keikan jälkeen oli oikeesti sen verran euforiset fiilikset, etten tuotakaan iltaa kyllä ihan heti unohda!
Onneksi iskä hoiti kokonaan kuskin homman, niin kotiinkin pääsi vielä samana yönä ilman, että tarvi itse uhrata asialle yhään ajatusta.

Ei muuta kuin Soundsien seuraavaa klubikeikkaa odotellessa! Hienoa, että noinkin "iso" bändi vielä esiintyy jäähalleja pienemmissä paikoissa.

2 kommenttia:

  1. Ton viimesen kuvan ja ylipäätään ton videon katsominen saa mut muistamaan taas kaikki ne mielenkiintoiset sekä enemmän tai vähemmän sopimattomat tapahtumat siellä Joelilla =D Mutta hienoja kuvia, oli varmasti kivaa!

    VastaaPoista
  2. Voi ei, aina sitä Joelin luona vaan sattuu ja tapahtuu... :D Mutta juu kiitos, onhan noista useempikin ihan jees, ja oli! :)

    VastaaPoista