sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Käy tanssiin viimeiseen

Bloggaaminen on kyllä oiva keino viedä kouluhommien pakoilu ihan uudelle tasolle...
Noh, onneksi se lukiokaan ei kumminkaan ole ihan täysin pelkkää raatamista, vaan mukaan mahtuu välillä kivoja tapahtumia, kuten esim. vanhojentanssit tuossa ensi kuussa. Mulle oli melkoisen selvää alusta lähtien että otan kyseiseen hommaan osaa, sillä kyllähän nuo tuollaiset koulutanssit oppii tyhmempikin, ja jollain turhamaisella tavalla mä nyt vaan rakastan kaikkea hienoa prinsessamekkoilua ja sen sellaista. Nätiksi laittautuminen ei todellakaan ole mulle mikään kirosana, ja kun kerrankin saa tälläytyä oikein kunnon juhlavuuksiin niin mikäs sen parempaa. Suomen pitkän ja pimeän talven keskelle todellakin tarvitaan pientä glamouria :D Yksi suoritettu kurssi lisää ei myöskään ole huono juttu ollenkaan.
Parikin löytyi helposti, ei tarvittu kuin yksi kysäisy lyhyelle, miespuoliselle kaverille.

Mekkoni on vastoin alustavaa suunnitelmaa teetetty ompelimossa. Mulla alkoi yhdessä vaiheessa olla jo aika tarkka kuva haluamanlaisestani (onko toi sana? :D) puvusta mielessä, joten juhlapukukaupoissa kiertely ei tuottanut hirveästi tulosta, aina jossain oli joku vika ja niin edespäin. Satuttiin sitten sattumalta löytämään Tampereelta paikka, jossa oli eräs kivannäköinen mekko mallina, ja sitä sovittaessa sitten huomasin että täähän on just ihana, ehdottomasti paras tähän asti. Äitikin siinä sitten aika helpottuneena totesi, että kai se nyt on sitten pakko teettää, kun viimein löytyi mieleinen... Väri siinä sai vielä luvan vaihtua ja pari yksityiskohtaa (kuten koristelut) muuttui myös. Ja pitemmittä puheitta, tuossapa se sitten nyt komeilee:
Ihana meikitön naama :'D


Huoneeni valot sekä kamerani olivat tähän tarkoitukseen aika perseestä, mutta kyllähän tuo nyt aika samanväriseltä näyttää. Kyseinen kampaus ei sitten ole mikään lopullinen valinta, äitin kanssa nyt vaan kokeiltiin erilaisia juttuja. Tiedä vaikka tulisi lopulta olemaan minisilinteriäkin päässä, saas nähdä.
Vaikka se ei musta aina päälle päin näkyisikään, tykkään kovasti vähän goottihenkisistä jutuista, kuten esim. korseteista. Olisi ollut tosi ihanaa saada tämänkin mekon vyötärölle kunnon luutettu kiristyskapistus (ainakin ulkonäön puolesta, tanssimisen suhteen olisi voinut tietysti olla vähän eri juttu), mutta se olisi luultavasti tuonut mekon lopulliseen hintaan vähän liian isoja numeroita ja aikaakin olisi mennyt kauemmin. Mutta hyvinhän tuo käy noinkin ^^

Eipä tässä muuta, toivottavasti saan tehtyä wanhoista jonkun kivan kuvapostauksen sitten kun ne ovat ohi. Ja toivottavasti kaikki menee hyvin. :D

10 kommenttia:

  1. ^Kiitos :> Saatan itsekin hiieman tykätä.

    VastaaPoista
  2. Ihan mielettömän upea!!
    Toi väri on tosi nätti ja sopii sulle loistavasti.
    Sopiiko udella, onko tuossa vannehame vai tylli kohottamassa?
    LoL, kärsin Sutun puvun kanssa. Ja haluun itekin leikkiä prinsessaa!

    Ja muuten, komppaan siinä, että blogin avulla on helppo pakoilla koulutöitä, tai sit voi päivittää blogia koulussa xD

    VastaaPoista
  3. :D Hihii :> Ja tyllihän sieltä löytyy, musta toi sais olla kyllä vielä aavistuksen muhkeempi helmasta, tuntuu kun ois viime silausten myötä vähän latistunut :< Mutta ehkä mä saan siihen vielä jostain lisätylliä (äitistä tosin tulee hermoraunio jos mä en kaiken ajan ja maksettujen eurojenkaan jälkeen oo tohon täysin tyytyväinen) tai sit vaan annan olla.
    Ja elä Sutun mekosta ressaa :) Ois tietty kiva saada siitäkin kuvaa ihailtavaks jossain välissä sitten.

    VastaaPoista
  4. Mutta jos toi puku on kauheesti muhkeempi, niin sen voi olla tosi epäkäytännöllinen. Hieno se noinkin on.
    Joo, kyllä siitä Sutun puvusta kuvia tulee, kunhan se joskus valmistuu :D

    VastaaPoista
  5. Näääh mikä käytännöllisyys :'D No joo ja juu.

    VastaaPoista
  6. Heips, eksyin sun blogiin ja uskaltauduin jopa kommentoimaan =) Tosi ihana tuo sinun vanhojentanssimekkosi! Ihan yliupea! Jos siis oikein sain selvää, niin väri on sellainen siniharmaa, vai? =D P.S Jos ihmettelet kuka olen, niin ihan vaan Anna, joka tanssii samassa solassa sinun ja parisi kanssa =3

    VastaaPoista
  7. Hihii, ja kiitos kiitos :) Ja väri on jotain sinne päin joo, tykkään itekin kun se on tollanen aika kylmä ja jotenkin talvinen sävy, etenkin noilla koristeilla.
    Ja heh joo, ehtihän tuossa hieman ihmetellä että kukas tällä kertaa kommentoi, mutta hyvä kun selvensit :)

    VastaaPoista