Tracon X

Niin mikä? Siis Tampereen nyt jo 10-vuotias anime-, roolipeli- ja minulle erityisesti cosplay-tapahtuma Tracon, syksyn the juttu, jota sekä odotin innolla että jonka koittamista halusin välillä viivyttää. Nyt toista kertaani varten hallussa oli ollut jo toukokuusta lähtien lippu koko viikonlopulle, ja asuideatkin (tai ainakin toinen niistä) olivat saaneet muhia rauhassa. Vuosi sitten päätin, että joku kunnon cosplay se saisi sitten olla, mutta hahmosta ei ollut hetkeen ajatusta. Cossattavaksi valikoitui lopulta Kyo Kara Maoh'n (tai Kyou Kara Maoun, up to you) Wolfram, vaikkei ensin todellakaan pitänyt, useammastakaan syystä.

"He has extremely high pride and is hot-headed. He is arrogant and short-tempered but can also be quite compassionate at times." - kyoukaramaouwikia.com. Pelkästään noin lyhyt kuvauskin riittää kertomaan, että lempihahmoni on luonteeltaan varsin erilainen kuin minä. :D Ei siis mitään helpoiten samaistuttavaa osastoa!

Kaikesta huolimatta olin päätynyt siihen, että jos en koskaan toteuttaisi tuota ihan kunnolla, jäisi se kummittelemaan loppuiäksi ja varmaan vielä mun hautakivenikin ympärille, oikeasti. Sen lisäksi, että tuo typerä sarja oli syy siihen että tulin viimein ottaneeksi osaa ensimmäiseen coniini (eli "pelkkien Japani-hörhöjen ihme tapahtumaan", kuten tapasin joskus ajatella), on siitä ja sen hahmoista vain irronnut mulle sen verran paljon viihdettä, että tahdoin muistuttaa sen olemassaolosta muitakin asiasta tietäviä.
Yksi cossaussuunnitelmiani ensin vaivanneista epävarmuuksista oli kuitenkin se, tuntisiko hahmoani kukaan - tv-sarjan alkamisesta kun on aikaa yli vuosikymmen ja loppumisestakin jo reilu puolikas, eikä kyseessä nyt varsinaisesti ole mikään klassikko. Kansainvälinenkin fanikunta on selkeästi jo aktiiviset päivänsä nähnyt. Eräässä Facebook-ryhmässä mut saatiin kuitenkin vakuutettua että kyllä niitä tuota (ainakin jonkun matkaa) katsoneita ihmisiä silti on, ja kovin nostalginen juttu se monille tuntui olevan! Siistiä, innostusta lisätty ja epävarmuutta vähennetty, eikä enää tarvinnutkaan kuin... Niin, tehdä se asu.
Ompeluhommat eivät koskaan olleet mitään mielipuuhaani peruskoulussa, ja sain pari muhkeaa hikipisaraa ohimolleni jo kun vain ajattelinkin mikä työ olisi edessä, nyt siis ilman kenenkään oikeasti osaavan apua. Kävin jonkun kerran etsimässä kirjaston käsityölehdistä sopivia kaavoja, mutta kun kaupoilla sitten tulikin vastaan jo sellaisinaan juuri oikeanlaiset housut ja pian myös niiden väriin tarpeeksi hyvin mätsännyt takkiasia, suunnitelmat muuttuivat. Takki oli alkuperäisessä muodossaan melko erilainen kuin kuvassa näkyvä lopputulos, ja senkin muokkaamisessa oli kokemattomille ihan riittävästi hommaa - onneksi ei kuitenkaan yksin tarvinnut ahertaa, vaan avuksi tarjoutui kilttiluontoinen äitini, joka loppujen lopuksi hoiti ompelukoneella surruuttamisesta suurimman osan, minun keskittyessäni kaiken tarvittavan matskun metsästämiseen, proppiin ja käsin ommeltaviin osuuksiin.

Ja kyllä, olen ylpeä jopa tuosta kyltistä.

Peruukki ja miekka ovat ihan vain Punanaamiosta (huotran kyhäsin pahvista ja keinonahasta), vyöt ja kauluksen liina/huivi/whatever kirppikseltä. Muutenkin ihan kivat kengät ostin hyvällä omallatunnolla Skopunktenista, sillä pääsimme kaverin kanssa hyödyntämään kaksista ostetuista kengistä toiset puoleen hintaan -alennusta. Oli muuten huvittava juttu, kun ensi kertaa kenkiä sovittaessani selvisi, että vieressä samaa tehneellä tytöllä oli myös tekeillä cosplayprojekti Traconia varten.

Mitä muuten tulee hahmon miespuolisuuteen, sekin asia kuului aluksi epävarmuustekijöiden listaan. (Nykyään taas onneksi normaalipainoisena) rinnustani litistämiseen ainakin riitti mainiosti yhdet oikein ja yhdet väärin päin puetut urheiluliivit, ja kropan alapuoliskon suhteen sai kiittää sitä, että univormussa kuuluikin olla hieman väljyyttä. Jos ei siis mietitä liikaa lyhyyttäni, voi todeta ettei se Y-kromosomin puute tässä tapauksessa niin paljoa haitannut - "ongelmanahan" oli pikemminkin se, että Wolfram on nätimpi kuin minä. :D Ei kuitenkaan auta itku geenimarkkinoilla, eikä tässä nyt onneksi enää mitään ulkonäkökompleksisia 15-vuotiaita olla (tai ainakaan myönnetä olevansa). Musta olikin vain mukavaa, kun tällaisen prettyboyn cossaus salli esim. tekoripsien käytön!

Mitään varsinaista paniikkia cossin ajoissa valmistumisesta ei aiheutunut, mutta todella paljon se oli mielessä, ja jotain pikkujuttuja viimeistelin tietenkin vielä edellisenä iltana. Koko systeemin ehdin pukea päälle ensi kertaa vasta coniaamuna, mutta no, olisi tuossa voinut paljon huonomminkin käydä!

Vaikka aamulla tulikin pienehkö kiire, olin värikästä porukkaa kuhisevalla Tampere-talolla paikalla hyvissä ajoin ennen kello puoli yhdentoista avajaisia. Mikään pitkä tilaisuushan tuo ei ollut: sisältönä oli lähinnä menneiden tapahtumien muistelu näin 10-vuotisjuhlan kunniaksi sekä aikamatkailuteeman esilletuonti, molemmat niin videotaiteessa kuin myös pääjärjestäjien pikku show'ssa ja tervetuliaispuheissa.

"Mä oon oottanut ja miettinyt Traconia viime aikoina niin paljon, että tuntuu ihan kummalliselta että se on nyt oikeesti alkanut!" "Niinpä. Nyt enää yksi huonosti nukuttu yö jäljellä!", kommentoi eräs järjestäjä mun seuralaisille suunnattua tuntojentilitystäni avajaisista poistuessa. :D

Melkein heti koittikin ensimmäinen varsinainen ohjelmani, Cosplay Tour Europen näytös. Dokkarinkatselutuokio oli ollut harkinnassa vasta vähän aikaa, ja joo vai ei -puntaroinnin päätteeksi tein lopulta kompromissin: menen katsomaan sitä, mutta vain joksikin aikaa, muutkin ohjelmat kun rohmuavat jo ihan tarpeeksi ns. vapaasta ajasta. Video oli kyllä tosiaan mielenkiintoinen ja hauskakin, vaikken nyt mitään cosplayn kansainvälisistä (tai pahemmin edes suomalaisista) kuumista nimistä tai muista tiedäkään - enemmän tuossa oli kyse koko ilmiöön kuin tiettyihin ihmisiin keskittymisestä. Ranskalaisen Japan Expo -tapahtuman esityksistä kuvatut pätkät oli aika vau!
Eri olosuhteissa olisin tosi mielelläni tuijotellut filmin loppuun asti, mutta kello kävi, joten kolmen kuluneen vartin kohdilla oli jo pakko hipsiä salista pois.

Myyntipöytäalue, tuo pakollinen vierailun kohde (jonne suuntasin aika lailla seuraavaksi, törmättyäni ensin heti salista päästyäni ja täysin yllättäen eräällä kirjakojulla töissä olleeseen tuttuun. "Mulla ei oo hajuakaan edes kuka sä oot." :D).

Mukana kantamani kyltti oli jo tuohonkin mennessä kiinnittänyt monen vastaantulijan huomion aina muutamaksi sekunniksi per silmäpari, mutta kukaan ei ainakaan sen näkyvämmin noteerannut cossiani. Kunnes... "Hei, saisinko ottaa susta kuvan?" Hui! Vastaukseni oli ilman muuta myöntävä, vaikka samalla sisäisesti hoinkin että apua - tähän tosin lisättiin myös vähän huvittuneisuutta, kun kysyjä jatkoi: "En kyllä koskaan katsonut tuota sarjaa loppuun asti, mutta oli se ihan hauska". Ai miten niin olen kuullut tuon joskus ennenkin? Anyway, siinä sitä sitten pönötettiin kyltti kädessä yrittäen muodostaa naamalle asiaankuuluvan vakavaa ilmettä, ja luulen kyllä etten saanut kunnolla peitettyä epävarmuutta, jonka tilanteen äkillisyys oli nostanut pintaan. Mainitsin kuvaajalle myös omilla teillään olevista kavereista ja omien kuvien puuttumisesta, joiden vuoksi menin sitten pyytämään häntä kuvaamaan mut vielä omallakin kamerallani. Awkward much? Jos cossini esikuva arvostelisi hahmossa olemiseni noina hetkinä, tuosta suorituksesta saisin varmaan jotkut ragehaukut ja ehkä jopa palovammoja. Saamastani huomiosta olin kyllä iloinen, mutta samalla otti päähän, että pyhistä aikomuksistani huolimatta poseerausten varsinainen harjoittelu oli päässyt jäämään väliin. Ja kun kerran joku mun hahmoni ilmaisi tunnistaneensa, olisihan se toki ollut kiva vaihtaa useampikin sana aiheeseen liittyen, mutta kuvanottanut riensikin aika lailla heti muualle. :D No, ei kun vaan jatkamaan omaakin seikkailuani!

Huono kamera ja huono valo on huonoja. Mutta Frodooo!

Ja Legolas! En ole varma, kiinnitinkö vielä tuona hetkenä hirveästi huomiota tennareihin. :D

Slaine Troyard eli mainitsemani kenkäkaupan tyttö (joka tunnisti myös minut - joo, niin hirveän vaikea tehtävä, kun tuollahan tietenkin pyöri lukuisia muitakin Wolframeja. Eli ei. :D)! 

Kalkaros, tyyliinsä todella sopivasti keskellä kirkkainta päivänpaistetta!

!

Yllänäkyvän Jessien bongattuani en paljoa aikaillut, vaan riensin heti pyytämään kuvaa. Ja ihan kuin lapsuuteni idolin kohtaaminen ei olisi ollut tarpeeksi siistiä jo muutenkin, kuvasta kiittettyäni cossaaja vielä vastasi minulle että "Eipä kestä, Wolfram!". Äääsätiedätmunhahmon! Etsimääni kuningasta hän ei ollut kuulemma sattunut näkemään, ja kertoi juonitteleva ilme kasvoillaan olevansa muutenkin kiinnostunut vain jonkin keltaisen ja paljon pienemmän löytämisestä. Huippu tyyppi!

Tämän neitosen (tai no, itse asiassa rouvasen) näkeminen sai ensin aikaan melkoista epäröintiä sen sijaan, että olisin heti mennyt juttelemaan, en nimittäin ollut ihan satavarma henkilöstä vaikka hän tutulta näyttikin. Ei kun nopeasti Facebook auki ja vähän lisää näpyttelyä asian tarkistamiseksi - noniin, olihan se näköjään nyt ilmoittanutkin olevansa täällä tänään. Kyseessä on siis Rose Shock -blogin Tanja, jonka hienoja ja rohkeita meikkilookkeja olen ihaillut jo muutaman vuoden ajan. Kovin pitkäksi aikaa en mennyt häiritsemään, mutta kerroin seuraavani häntä useammallakin sivustolla, kysäisin vähän mm. seuraavan päivän asusuunnitelmista ja pyysin saada kuvata. Hetkeä aiemmin olin nähnyt jonkun ottavan yhteiskuvaakin bloggaajan kanssa, mutta varsinkin ilman apulaista sellainen olisi tuntunut vähän tyhmältä (etenkin cossi päällä :D), joten tällä mentiin. Kuten nainen kertoikin, hän oli ollut etukäteen melko hiljaa Traconiin osallistumisestaan, joten hänen tapaamisensa oli kyllä kiva yllätys!

Alkupäivästä ehdin hyvin pyöriä vähän kaikkialla törmäten siinä sivussa moneenkin tuttuun, ja kävinpä jossain välissä myös kuvauspalvelun asiakkaana. Pääasiallinen seurani eli Sanna ja Honey hoitivat onneksi WCS-kisan lippujen jonotuksen minunkin puolestani, joku tunti taisi siihenkin upota. Tuon lisäksi heillä oli jossain vaiheessa myös asiaohjelmanumeroa seurattavanaan, joten liikuskelin tuolla aika paljon yksinäni - syömään sentään ehdittiin yhdessä! Siinä vaiheessa vanha kunnon subi oli hyvää vaihtelua Lidlin energiapatukoille, vaikka hommansa toki nekin hoitivat. Kiinnostava päivä varmaan muuten kaikilla lähialueen pikaruokaloiden työntekijöillä.

Iltapäivällä koitti taas ohjelmaa minullekin, ensimmäiseksi erään paneelikeskustelun muodossa. BL:n eettisyyttä pohtiva ohjelma oli aiheeltaan ajatuksia herättävä ja sisältökin siksi mielenkiintoista (vaikken nyt varsinaisesti harrastaja olekaan), joten oli pienoinen pettymys, kun vain 45 minuutin kesto tosiaan osoittautui turhan lyhyeksi. Ei voi kuitenkaan mitään, ja ainakin saleissa istuminen jatkui heti tuon jälkeen muutenkin, nimittäin yhden must-juttuni, cosplaykilpailujen parissa.
Lauantaina aiheen ohjelmistoon kuului World Cosplay Summit -karsinta, jossa valittiin Suomea edustava pari ensi vuoden maailmanmestaruuskisoihin Japaniin. Arvioinnin kohteina ovat sekä pukujen toteutus että esitys, ja tuon lisäksi samaan syssyyn pidettiin myös pelkkiin pukuihin keskittyvä parikisa sekä pukudesign-kisa, johon osallistutaan pukeutuneena esim. omaksi originaalihahmoksi tai itse suunnitelluksi versioksi valmiista hahmosta.

WCS-osallistujat.

Pari-/pukukilpailun osallistujat.

Pukudesign-kilpailun osallistujat.

Kaikissa sarjoissa oli kyllä niin hienoja pukuja että oksat pois! Kuten viime vuonna seuraamani Nordic Cosplay Championshipinkin karsinnoissa, hahmot ja niiden alkulähteet kuitenkin olivat minulle valitettavasti aika vieraita - tuttua ei ollut edes sitä vähää mitä silloin NCC:ssä (pukudesignissa oli kyllä Tolkienin hahmo joo, mutta sekin Silmarillionista). Toki esityksissä oli mukana ihan hauskoja ja hienoja juttuja joka tapauksessa, mutta mun vain oli silti hieman vaikeaa ilman mitään pohjaa saada niistä niin hirveästi irti. Seurastani ja vähän korkeammalle tähtäävästä kilpailusta tietysti tuli mukava plussa tämänkertaiseen kisakatsomokokemukseen, mutta silti jossain kohtaa oikeasti yllätin itseni ajattelemasta, että tähänkö mä nämä kaksi tuntia päivästäni käytän. Lähestyvä tulosten julkistus nosti kuitenkin mielenkiinnon taas korkealle, ja lopulta silmäkulmani taisivat jopa vähän kostua, kun olin niin iloinen juuri valittujen WCS-edustajiemme puolesta.

Kolmen kärki, voittajat keskellä. Sitä kirjailujen määrää! Jos voittaja-asuista ja niiden tekijöistä kiinnostaa lukea lisää, tässä toisen cossaajan blogi.

Kisojen jälkeisestä reilusta tunnista muistan lähinnä pyörineeni seuran kanssa siellä täällä, ja jokainen meistä taisi päästä sinä aikana jonkun kuvattavaksi. Pitkin viikkoa oltiin luvattu ties mitä myrskyä viikonlopun sääksi, mutta loppujen lopuksi ilmat todella suosivat conikävijöitä, sillä ainut päivällä nähty, säälittävä sadekuurokin oli osunut juuri kisojen ajalle. Kyllä kelpasi käyskennellä lenkkiä Sorsalammen ympäri ilta-auringon paistaessa, ja kuvata rannalla meikäläistä cossissani (se kuinka tyytyväinen olen itseeni niissä kuvissa onkin sitten taas ihan toinen juttu, mutta no). Ennen seitsemää hyvästelin seurani ensimmäisen päivän osalta, ja suuntasin yhteen oman ohjelmani must-jutuista, Potter-miittiin! Kyllä. Jos joku olisi kertonut vähän yli kolme vuotta sitten että tulen vielä osallistumaan tuollaiseen, olisin ollut aika ihmeissäni - vaan eipä siinä, toisinaan elämä ja vanhat lempparijutut voivat yllättää. Silloin joskus jostain hyökännyt, outo innostus on toki laantunut aika paljon tässä vuoden-parin sisällä, mutta odotin ohjelmaa silti mielenkiinnolla.
Tapaamiseen oltiin mahdutettu tietokilpailu, jonkinlaista kaksintaisteluharjoittelua innokkaille sekä yhteiskuvien ottoa, mutta eipä sitten juuri muuta. Aikaa miitille ei kyllä ollutkaan kuin tunti, minkä aikana ei tietenkään ihmeitä kerkeä: jos oltaisin aloitettu sillä, että jokainen osallistuja esittelisi nopeasti itsensä ja kertoisi halutessaan lyhyesti vaikka suhteestaan sarjaan, ajasta olisi kulunut jo ihan hyvä tovi, porukkaa kun oli miittitelttassa melko paljon. Olisin vain niin mielelläni käyttänyt hyväkseni tilaisuuden tutustua uusiin ihmisiin, kuullut heidän ajatuksiaan asioista ja puhunut ties mistä, esim. Starkidin musikaaleista ja siitä kuinka siisti tyyppi Tom Felton vain on, nyt pari aihetta mainitakseni. Järjestäjä kertoi miitin olevan hänen pitämistään ensimmäinen, mikä kannattaa toki ottaa huomioon siitä mielipidettä muodostaessa - tuollaiset hommat eivät missään nimessä ole helppoja, varsinkaan noin tiukalla aikataululla. Olinkin ajatellut, että ohjelma-ajan tultua täyteen halukkaat voisivat jatkaa miittiä teltan ulkopuolellakin, mutta pettymyksekseni aika lailla kaikki vain suuntasivatkin omille teilleen suurin piirtein yhtä nopeasti kuin päivällä cossistani kuvia ottaneet. No, ei sitten. Oli kuitenkin tosi kiva, kun miitissä myös ollut tuttuni Saija jäi vielä sen jälkeenkin seurakseni, ja siinä kyllä juttua riittikin!

Tässä vielä kuvia loppupuolelta päivää:

Seuraherrani ja -neitini eli Hetalian Suomi ja Mirai Kuriyama!

Tässä viimein Rakettiryhmä kokonaisena (Meow tosin näköjään vain jaloissa, mutta sen nyt ei ole niin väliä)!
En kai muuten ole ainoa, joka pienenä kirjoitti hahmojen nimet niinkin hienosti kuin "Zesi ja Zeims"? :D
PS. "Ootko vieläkään löytänyt sitä maou'a? No damn!" <3

En ihan ensin edes tunnistanut W.i.t.c.h -pahis Nerissaa, mutta kun niin tein ei voinut kuin todeta että vau!

Tietenkin Wolframin piti saada kuva itsensä lisäksi toisestakin hemmotellusta, enemmän tai vähemmän rasistisesta blondista. :D

Yhdeksän maissa väsymys ja nälkä alkoivat painaa siihen malliin, että kiitin Saijaa seurasta ja aloin tehdä lähtöä kotiin. En tiedä kuinka paljon mainitut rasitteet vaikuttivat asiaan, mutta vaikka olikin ollut kiva päivä, väkisinkin tuli mieleen että tässäkö nyt sitten jo oli suurin osa niin kauan ajatuksissani pyörineestä tapahtumasta. Olin odottanut ja toivonut varsin paljon monilta lauantain jutuilta, ja joutunut toteamaan, etteivät ne olleet menneet ihan niin kuin olin haaveillut.
Aulassa kyytiä odottaessani tällaiset pohdintani keskeytti yhtäkkiä ohitseni kulkemassa ollut tyttö, joka minut huomattuaan päästi ihastuneen huudahduksen ja sanoi: "Sulla on ihana cossi! En oo koskaan nähnyt kenenkään cossaavan tuon sarjan hahmoja! Ihana!". Sain häneltä hehkutuksen lomassa vielä halauksenkin, ja voi pyhä Shinou että tuli sitten hyvä mieli. Kehuja ei jäänyt sen pidemmäksi aikaa jutulle vaan jatkoi aika lailla heti matkaansa, mutta ei varmaan tiedäkään kuinka paljon tuollainen lyhytkin huomiointi mua jo piristi. Tuohon jos johonkin oli ihana lopettaa päivä!


Sunnuntai

Koska Tracon-suunnitelmiini kuului alusta alkaen tapahtuman molemmat päivät, käytin enemmän kuin mielelläni hyväksi tilaisuuden pukeutua useampaankin asuun. Yksi cosplay-puku per con riitti kuitenkin hyvin, sillä halusin päästä olemaan myös ihan oma itseni, mutta kuitenkin sellaisessa pujetissa, mitä nyt ei ihan normipäivänä tai edes -juhlissa tulisi pidettyä.
Sunnuntaiasun miettiminen jäi aika lailla taka-alalle cossin ollessa pääprioriteetti, mutta pientä stressiä siitäkin syntyi kun tarpeeksi lähelle the viikonloppua liikuttiin. Kaiken ongelmoinnin päätteeksi löysin kuitenkin kivan vaatetuksen ja vieläpä ihan oman kaapin sisällöstä, joten itse ei tarvinnut kyhätä mitään kiireessä eikä shoppaillakaan muuta kuin pari korua.
Ei habitukseni ollut niin näyttävä kuin alunperin ehkä oli haaveena, mutta siinä oli ilman muuta hyvätkin puolensa - esim. peruukin pitämistä ei ollut ollenkaan ikävä. Olisihan tuota omaa kuontaloa voinut toki stailata vaikka edes vähän kihartamalla, mutta kumman nopeasti se aika taas kului tuonakin aamuna, erääseen paneelikeskusteluohjelmaan piti ehtiä jo kymmeneksi ja hnngh. Tällä mentiin!

Oltiin vietetty Sannan kanssa hyvä tovi kokeilemassa korukaupan päähärpäkkeitä ("no nyt mä näytän joltain morsiamelta! Entä jos laitankin tän lauantaina Wolfram-paralle, siippa on näköjään ottanut hatkat vasta alttarilla"), mutta ihan kotoa löytynyt hiuskoristekin oli lopulta ihan riittävä - vaikkei yhdessäkään kuvassa näkynytkään, lol.

Illalla oli tullut pyöriteltyä mielessä sitäkin vaihtoehtoa, että mitä jos vaan menisinkin paikalle samassa asussa kuin ekanakin päivänä - olihan cossia varten nähty vaivaa, ja vähemmällä pään laittamisellakin pääsisi. Hylkäsin kuitenkin tuon idean ja olin siihen päätökseeni lopulta todella tyytyväinen: en ainoastaan viihtynyt vaatetuksessani hyvin, mä ihan nautin sen pitämisestä. Hame tyllialushameineen on siis tosiaan tehty Miran kanssa aiempaa Ariel-cossiani varten, ja oli pakko tykätä siitä ehkä taas vähän enemmän. Prinsessatouhujen viehätys ei todistetusti häviä iän myötä, se vain muuttaa muotoaan! Pari aamulla samaan ohjelmaan pääsyä odottanutta tyyppiä muuten kysyi multa yhdessä kohtaa ketä oikein cossasin, heh.
Lähemmäs kaksi ensimmäistä tuntia kuluivat mulla paneelin yleisössä, ja kun pääsin sieltä, Sannalla ja Honeylla oli vuorostaan alkanut luento. Niinpä tietysti. Onneksi yksin ympäriinsä pyöriminen oli jo tuttua hommaa!

Pakollinen Free!-cossikuva.

Voi hyvää päivää mikä ilmestys, ja ihan vain siis positiivisessa mielessä. Goals!

!

Matkalla syömään tuli vastaan yksi ehkä koko conin isoimmista suosikeista, Anastasia! Leffa oli ensimmäinen jonka koskaan näin oikein teatterissa, ja nyt se oli tullut katsottua pitkästä aikaa uudestaan vasta vähän aikaa ennen Traconia. Tuossa kohtaa saattoi olla lievä pikkutyttöolo. Tietysti cossaaja oli vielä valinnut juuri sen asun, joka hahmolla on tässä kohtauksessa joka nyt siis on vähättelevästi ilmaistuna ihan mukava joo. Ihana, ihana, ihana!
Samalla reissulla joku vastaantullut kehaisi muuten minunkin kolttuani, naww, kiitos. Todella symppis tapaus oli myös iäkkäämpi rouva, joka alkoi jutella meille Subin edustalla ja ihmetteli uteliaana, miksi kadulla oikein liikkui niin erikoisesti pukeutunutta väkeä. Mitä, ihan sunnuntaikävelyllähän kaikki tässä.

Näyttävää porukkaa! Cossien lisäksi muuten vain hienot asut näkyvät olleen sunnuntain kuvailuissa se juttu.

...vaikka törmäsin minä esim. tällaisiinkin kavereihin. "Keitäs täältä löytyy? Potta-Harry ja Rotta-Ron." Jos pokkaa olisi ollut vähän enemmän, keskustelun olisi voinut avata suoralla lainauksella Malfoylta.

"All of you Muggles are swine, I got no nose but I'm fine: I am the Dark Lord, baby, and I'm born to slay."

Mörkö tuntui olevan monenkin suosikki (ja ihan varmasti myös useamman kauhukki)! Puvun sisälle oli vielä asennettu jonkinlainen kaiutinsysteemi, josta kuului kuumottavia musiikkeja. :D

Pääseurallani ja minulla ohjelmat menivät pariinkin otteeseen ikävästi ristiin, mutta onneksi sain välillä mukavaa seuraa myös mm. Saijasta ja Hilmasta. Yksin hengailuakin silti riitti, mutta ehtipähän ainakin hyvin kiertää kirppikset, taidekujat ja käydä jälleen poseeraamassa kuvauspalvelussa (jonka nettiin ladatuista tuotoksista ei kyllä koskaan löytynyt sunnuntaikuviani - kiitos vain, nyt kun kameran edessä oli vielä ollut huomattavasti lauantaista käyntiä varmempi olo!).
Kolmelta sitten koitti eräs minua jo pitkään kiinnostanut ohjelmanumero, Poseeraus cosplayvalokuvissa. Koska valintojen maailmassa ruoho kuitenkin näyttää tunnetusti vihreämmältä aidan toisella puolella, olin alkanut yllättäen harkita myös samaan aikaan pidettyä luentoa nimeltä Teiniangstia ja treenausta: Free!, kuvankieli ja kohdeyleisö urheiluanimessa. Tuossa vaiheessa tosiaan tuntui vähän ikävältä alkaa tutustua poseeraamisen saloihin, kun edellisenä päivänä ne hommat oli jo sössitty. Vielä katsomoon istuuduttuani ajattelinkin nousta ja mennä vilkaisemaan vieläkö uimajonneluennolle mahtuisi yleisöä, mutta alkanut poseerausoppitunti kuitenkin naulitsi mut paikalleni.

Ohjelman aikana käytiin varsin yksityiskohtaisesti läpi poseeraamisessa huomioitavia asioita ruumiinosa kerrallaan, pohdittiin erilaisten viestien välittämistä kehon avulla ja tuotiin esille tapoja, joilla korostaa esim. hahmon feminiinisyyttä tai maskuliinisuutta. On selvä asia että kuvattavana oleminen sekä kuvaaminen vaativat taitoa, mutta tuolla vasta alkoi kunnolla aueta minullekin, kuinka moniin asioihin tosiaan voi ja kannattaa kiinnittää huomiota. Pitäjät vielä tekivät numerostaan todella miellyttävää seurattavaa: varsinkin enemmän äänessä olleella täytyi olla ihan überpaljon kokemusta esiintymisestä tai sitten vain joku luontainen lahja, minkä lisäksi ainakin minä ihailin sitä kuinka asiantuntevasti (ja samalla selkeästi) kaikki oli selostettu ja demonstroitu. Miten jotkut vain osaavat?
Kuten olin pelännyt, välillä kyllä otti päähän kun joistakin jutuista ajatteli pakostikin että "kun vain tämäkin neuvo olisi ollut tiedossa jo eilen...". Siinä kuitenkin onneksi lohdutti ymmärrys siitä, ettei moniakaan tuolla ohjeistettuja asioita omaksu kuin harjoittelun kautta - vaikka olisinkin päässyt kuulemaan vinkit jo aiemmin, pelkästään se ei olisi tehnyt musta kovin paljon parempaa poseeraajaa. Tämä ei suinkaan ollut viimeinen kerta kun tulen cosplayasussa esiintymään, joten tulevaisuuden kannalta opetustuokio oli ehdottomasti kotiin päin! Vielä kun olisi saanut mukaan jonkun monistenipun koosteeksi kaikesta läpikäydystä, asiaa nimittäin oli paljon eikä tässä vaiheessa kaikkea kyllä enää edes muista. :D

Tuon jälkeen jäljellä olivatkin enää vain päättäjäiset, joissa haastateltiin vielä lyhyesti kunniavieraita, näytettiin pieni osa lauantaisen AMV-kilpailun annista, kiiteltiin kaikkia mahdollisia tahoja ja toivotettiin ihmiset tervetulleiksi taas ensikin vuonna.

Niin oli sitten päättynyt syksyni suurin viikonloppu, ja seurani hyvästeltyäni ja bussiin hypättyäni mielessä törmäilivät aika monenlaiset ajatukset. Kivaa oli ollut, mutta lauantai-iltaiset toteamukseni pitivät edelleen paikkansa: olin valmistautunut tapahtumaan suhteellisen kauan ja samalla kasvattanut sitä kohtaan niin korkeat odotukset, että niitä oli näköjään ollut vaikea kunnolla täyttää - iso osa niistä cosplayhini liittyen. Mua oltiin lopulta kannustettu Wolframin cossaamiseen niin paljon, että olinkin ihan alkanut odottaa siitä seuraavaa huomiota ja ties mitä hauskoja keskusteluja ja vaikkapa uusia tuttavuuksia, mihin se nolife-haavekuvissani oli jopa saattanut johtaa. Todellisuus oli kuitenkin sitä, että kaikki kolme "saako sua kuvata?" -tilannetta olivat ohi yhtä nopeasti kuin olivat ilmaantuneetkin, ja niistäkin handlasin ei-awkwardisti lähinnä viimeisen. Voisi myös sanoa, että silloin Desuconissa Arielina pyöriessäni koko touhussa oli vielä mukana enemmän jotain, mitä koin nyt vähän puuttuneen - varmaankin erilainen yllättävyyselementti, kun silloin ei odottanut yhtään mitään. Uutuudenviehätys on myös tietysti yksi asia, ja vaikka tämä oli conina vasta kolmanteni, tässä vaiheessa ei ehkä enää osannut ihmetellä huuli yhtä pyöreänä jo pelkästään sitä, että vau, ympärillä pyöri hahmoiksi pukeutuneita ihmisiä! Kaikkeen sitä näköjään voi tottua.

En tiedä kuulostaako kaiken mainitun perusteella siltä että Tracon olisi ollut yksi lauantaiaamusta sunnuntai-iltaan jatkuneiden pettymysten sarja, mutta ei tässä nyt sellaisesta ole kyse - haluan vain olla rehellinen siitä, ettei kaikki nyt pelkästään niin kivaa ollut kuin olisi voinut olla. Viikonloppuun mahtui joka tapauksessa lukuisia mukavia hetkiä, upeita asubongauksia sekä niin vanhoja kuin uudempiakin tuttavia, ja olen iloinen että pääsin tällä kertaa kokemaan koko homman alusta loppuun - kuin myös siitä, että olen ylipäätään löytänyt tämän touhun. Haluankin nyt antaa pienen kehotuksen kaikille, jotka ovat vastaavia häppeninkejä miettineet mutta epäröivät vielä: jos pukeutumisjutut kiinnostavat ja on pienintäkään taipumusta pitää kovasti vaikka leffoista, kirjoista tai mistä vain sarjoista, neuvoni on että menoksi vaan, vaikka Japani-puoli olisikin vieraampi. Omalla kohdallani tarvittiin näköjään sitä että törmää itse johonkin tarpeeksi kiinnostavaan animesarjaan jonka avulla sai sitten raotettua sitä mystistä verhoa "normaalien ihmisten" ja "Japani-ihmisten" välillä, mutta kuten olen saanut todeta, olisi vain kannattanut uskaltaa aiemminkin. Tuntuukin nyt vähän typerältä, että kaksi vuotta sitten lähdin Lontoon Camden Townista ostamatta lopulta mitään, koska "missä näiden goottikauppojen vetimiä muka oikeasti viitsisi pitää?" - ollapa sitä vain silloinkin jo tajunnut, että Suomi on täynnä tapahtumia joihin sopii paremmin kuin hyvin juuri senkintyyppinen vaatteilla koreilu. 

Itselleni ei olekaan vähään aikaan suunnitelmissa näitä menoja ainakaan täällä Suomen kamaralla, joten kun joku sellainen taas koittaa, kellossa on pidemmän tauon jälkeen varmasti taas vähän erilainen ääni. Aion myös ilman muuta mennä Wolframina johonkin tulevaankin coniin pyörimään, joten Tracon oli sitä varten varsin hyvää harjoitusta (mikä tässä touhussa todella onkin monen asian a ja o)! 

Tässä kohtaa olisikin aika sanoa kiitos ja anteeksi niille, jotka oikeasti jaksoivat lukea tämän e-tiiliskiven loppuun asti. Samaa sanon myös coniseuralleni sekä Traconille - eiköhän me ensi vuonnakin taas kohdata samoissa merkeissä!

 PS. On varsin surkea esitys saada teksti pihalle vasta kaksi kuukautta tapahtuman jälkeen, varsinkin kun muistaa, että rästissä olisivat vielä kirjoitukset kesän keikkamenoista. Woops. Sen lisäksi, että olen laiskistunut bloggailuhommissa entisestäni, vireillä on kuitenkin ollut kaikenlaista muutakin juttua. Ja tyytyväisenä voin ilmoittaa juttujen jopa johtaneen johonkin, sillä olen kuin olenkin ihan juuri lähdössä puoleksi vuodeksi Saksaan. Aloitan au pairina bremeniläisessä perheessä, ja en nyt uskalla luvata että blogi tästä alkaisi ainakaan tämän useammin päivittymään. Hengissä kuitenkin ollaan vielä, joten palaillaan taas asiaan kun niikseen tulee!