Celebrate, put it in the air right now

Viime keskiviikkona heitin selkään rakkaan ystäväni ja viholliseni, rinkan, ja lähdin reissuun jolta paluuta kotiin ei ollut luvassa ennen sunnuntai-iltaa: homman nimi oli sopivasti lomaviikolle sattuneet kaksi keikkaa sekä niiden jälkeinen Tukholman-risteily luokan kanssa. Ensimmäinen tärppi oli Within Temptation Kaapelitehtaalla!

Saavuttiin paikalle puoli kolmen aikoihin, ja vähän aikaa jonossa hengailtuaan sai todeta että eipä ollut sekään ajankohta mitenkään turhan myöhäinen, noin kyseisen maailmankolkan lämpötilaa ajatellen. Saakelin merenranta. Oli jonotus kuitenkin ihan jees, tuttuja ihmisiä riitti, ja vaikka ovien avauksen myöhästyminen (en edes tiedä kuinka pitkällä ajalla) kävikin hermoille, eturiviin pääsy ei tuottanut kummempia vaikeuksia.

Ovien avauksen ja bändin aloituksen välillä aikaa kaksi tuntia --> itse kehitettyä viihdykettä sponsored by Tigerin sormivalot. Kuka näitä oikein keksii?

Kahden tunnin odottelun jälkeen lavaa peittänyt verho viimein pudotettiin ja keikka pääsi alkamaan: aloitusbiisinä toimi Hydra-levynkin avaava Let Us Burn. Olin ehtinyt kuunnella uuden albumin läpi pariin otteeseen, ja ainakin siihen aikaan tuomio oli lähinnä että "ehkä yksi kunnolla hyvä ja muutama ihan kiva biisi". Ensimmäinen kappale ei varsinaisesti kuulunut mihinkään näistä, mutta ihan kiva fiilis oli kuitenkin. Jos ei muuta, niin viimeisen päälle bändin ja levyn näköiseksi laitettu lava sai ainakin multa osakseen ihailua, löytyi meinaan niin isoa screeniä kuin kansikuvan kanssa yhtenevää lavastettakin - Sharonin päähärpäkettä myöten.

Huono havainnollistuskuva, mutta koitetaan kestää! Ja kuten näkyy, lavaan kuului myös catwalk-osuus.

Singlebiisi Paradise kuultiin jo toisena, ja vaikkei se nyt kaikesta huolimatta ole ihan mikään bändin paras teos evö, voi hitto miten hyvin kyseinen pophevimätke sitten toimikin livenä! Kertsit meni porukan kanssa hyppiessä, ja vaikutti muukin yleisö olevan hyvin mukana, mikä nyt päti aika lailla koko keikkaan. Koska Paradise tuli jo noin aikaisessa vaiheessa, saattoi siitä jo alussa arvata että levyllä biisissä mukana laulavaa Tarja Turusta ei keikalla nähtäisi. Vähän kyllä harmi, mutta ei voinut mitään - onneksi taustanauhat sentään olivat sitä laatua että laulajan ääni kuului edes jotain kautta.

Keikan aloituksen osalta ei voinut muuten erehtyä siitä, minkä levyn kunniaksi bändi olikaan kiertämässä: viisi ensimmäistä biisiä olivat kaikki Hydralta, ja ennen puoltaväliä ei muutenkaan kuultu mitään The Unforgivingiä vanhempaa. Tämä hämmensi kyllä aika paljon, mutta tietysti siellä tosi hyviäkin hetkiä oli. Unforgivingin edustajat eli Faster, In The Middle Of The Night ja Shot In The Dark eivät kyllä ihan olleet mulle aivan sen veroisia mitä sen levyn lemppari Iron varmasti olisi ollut, mutta Hydran Silver Moonlight ja Dangerous olivat ihan huippuja!

Mother Maiden.
Show'n aikana screeneillä näytettiin parikin lyhytelokuvaa, mikä oli ihan jännä.

Viimeinen uudelta levyltä soitettu biisi oli suosikkini kyseiseltä lätyltä, ja samalla yksi illan omista kohokohdista: And We Run. Alussa ulos päässyttä kiljaisua ei voinut kyllä mitenkään välttää, ja äh, tuon biisin sanat vain osuvat melkein kivuliaasti (ei kannata olla minä, kun kerran on pakko ylitunteilla fiktiivisten tarinoiden vuoksi ja tulla muistutetuksi niistä ties minkä kautta...). Ensikuulemmalla olin muuten hieman kummastellut rap-osuutta, mutta pian siitäkin alkoi tykätä jo ihan kunnolla, ja... Keikalla tuosta neliminuuttisesta olisikin voinut tehdä enää yhtään paremman ainoastaan sillä että livenäkin mukana olisi räpännyt joku muukin kuin taustanauha, mutta kaikkea ei tunnetusti saa - ei edes sitä joka paikkaan itsensä änkevää Cheekiä, jonka vierailusta tuossa biisissä ehti olla jonotuksen aikana läppää. :D

Sharon näytti niin kauniilta, ja huomasi taas, että laulajaa voi kyllä kutsua bändin keulakuvaksi myös tuon live-esiintymisen osalta!

Jälkimmäinen puolisko keikasta oli pyhitetty vähän vanhemmillekin biiseille, ja yksi bändin parhaista ikinä eli Our Solemn Hour oli odotetusti taas aikamoinen esitys. Tykkäsin tosi paljon myös sen perään soitetusta Angelsista, vaikka hyvä jos sitäkään tulee normaalisti itse edes juuri kuunneltua. Encoressa ensimmäisenä kuultu Memories oli älyttömän nätti, ja musta on näköjään tullut ihan hitonmoinen vetistelijä mitä tulee hitaisiin ja haikeisiin biiseihin: tuonkin ajan sai olla silmät kosteina ja hyvä ettei joku pala kurkussa. En tiedä.
Ilmeisesti Lana Del Reyltä coveroitu Summertime Sadness hieman hämmensi mua, sillä biisi kuulosti vain etäisesti tutulta - tästä syystä en ollut itse niin suuresti mukana, kun taas isolla osalla yleisöstä tuntui olevan kunnon bileet menossa. Viimeinen biisi olikin taas tutumpi eli Ice Queen, ja oli muuten ihan tosi tosi kiva!

Biisilista:

1. Let Us Burn
2. Paradise (What About Us?)
3. Covered By Roses
4. Silver Moonlight
5. Edge Of The World
6. Faster
7. In The Middle Of The Night
8. Shot In The Dark
9. Dangerous
10. Tell Me Why
11. And We Run
12. See Who I Am
13. Stand My Ground
14. Our Solemn Hour
15. Angels
16. Mother Earth
---
17. Memories
18. What Have You Done
19. Summertime Sadness
20. Ice Queen

Show kesti parisen tuntia ja tykkäsin siitä kyllä, mutta jotenkin tuntuu, ettei se kaikesta isosta meiningistään huolimatta jättänyt aivan niin hienoa fiilistä kuin aiempi parin vuoden takaa. Syitä nyt voi aina miettiä: ehkä tunnelma ei kohdallamme kaukana esiintyjistä olleen aidan vuoksi ollut niin ns. intiimi kuin pikku Circus-klubilla? Luulen ainakin, että tietty ensi kerran viehätys ja vastaavasti sen puuttuminen on voinut tehdä osansa, kuin myös se, että WT ei loppujen lopuksi ole mulle sillä tavalla niin tärkeä bändi - vaikka kasa hyviä biisejä löytyykin, mulla ei ole yhtyeen kanssa erityisen pitkää tai merkittävää historiaa kuulijana. Kiva kuitenkin kun tuli nähtyä, ja vaikkei nyt olekaan ihan sietämätöntä hinkua uutta keikkaa kohtaa, eiköhän vielä joskus tule mentyä!

PS. Toinen reissussa nähdyistä keikoista oli Amaranthe Nosturissa, ja siitä lisää seuraavassa postauksessa!