Terveisiä makkaran, Wackenin ja Oktoberfestin maasta

Voin kertoa, että on ihan mahtavaa olla takaisin Suomessa. Kotiin pääsin tuossa jo eilen vähän ennen kuutta illalla, ja aika onkin mennyt hirveään pälättämiseen (automatkan aikana äitille suomeksi puhuminen oikeesti ihan tökki :'D) sekä löhöämiseen, ja onhan tässä koneenkin ääressä jokunen tovi vierähtänyt... Kyllä isäntäperheen kämpässä sentään kone oli, mutta kävin netissä tosiaan hurjat kaksi kertaa, joten kyllä vaan tuntuu hienolta nyt senkin vuoksi.
Toisaalta haluaisin vaan jatkaa laiskottelua enkä ryhtyä vielä kirjoittamaan tänne, mutta myöhemmin tänään tänne tulee Liisa, huomenna lähdetään Provinssiin (iik!) ja loppuviikonloppu menee sukulaisissa sekä mahdollisesti yksissä bileissäkin poiketaan, niin sinänsä ihan hyvä koittaa saada vaihdosta kertova postaus alta pois. Kuvia otin reissun aikana näköjään 378, joten ihan jokaista niistä en nyt taida täällä julkaista, ja tuskinpa reissun selostaminen ominaiseen tyyliini yksityiskohta yksityiskohdalta nyt muutenkaan tulisi millään onnistumaan, joten jos sitä nyt tosiaan ryhtyy vaan kirjoittamaan jotain ja katsoo sitten mihin päätyy.

Olin saanut kuulla olevani rohkea ryhtyessäni tällaiseen, ja tiedä sitten vaikka niin olisikin, mutta Tampere-Pirkkalan lentoasemalle saavuttuani mistään rohkeudesta ei kyllä tuntunut olevan hirveästi jäljellä. Äitiä hyvästellessäkin piti oikeasti pidätellä itkua :'D Viimein koneeseen päästyäni stressaantunut olo kuitenkin helpotti, ja tilalle tuli pikemminkin pieni wtf-olo. Tässäkö mä nyt oikeesti istun muka lentokoneessa, yksinäni?

Over the hills and far away. Kuten arvata saattaa, tässä ollaan jo reilusti Saksan puolella :'D

Vajaan kolmen tunnin (?) matka tuntuikin sitten menevän aika nopeasti, Frankfurt Hahnin lentokenttä olikin paljon pienempi kuin olin kuvitellut ja löysin mua vastaan tulleen Hannan ja hänen isänsä heti. Jotenkin oli helpottunut olo, kumpikin tuntuivat olevan tosi mukavia tyyppejä, ja ajattelin että tosi hieno yhdeksänpäiväinenhän tästä tulee. Kotona tavattiin sitten loppukin perhe, syötiin ja vasta joskus myöhään päästiin nukkumaan.
Ja voi hitto, normaalista kirjoitustyylistään ei näköjään pääsekään eroon niin helpolla... Mutta että tästäkin postauksesta joskus tulisi jotain, koitan nyt keskittyä suosiolla kokonaisuuteen ja jättää tarkemmat selostukset vähemmälle, muuten istun tässä vielä ensi viikollakin.

Tosiaan. Vaikka Saksassa oli välillä ihan kivaakin, täytyy myöntää että olihan se reissu joltain osin myös pieni pettymys... Siihen tosin vaikuttanee se, että taisin kuitenkin toivoa matkalta jotain enemmän ja jotenkin romantisoin koko juttua päässäni ehkä liikaakin. Kyllähän sen nyt tosin tietää ettei tuollainen reilun viikon mittainen vaihto mikään elämää mullistava kokemus välttämättä ole, mutta no, kumminkin.
Ja koska blogissa nyt ei välttämättä viitsi puhua toisista ihmisistä aina hirveän avoimesti ainakaan näin ns. selän takana, sanon nyt sen verran, että vaikka me tuon Hannan kanssa tultiinkin toimeen ja kaikkea, ollaan me ainakin mun mielestäni melko erilaisia... Tokihan mä olen tottunut siihen etteivät kaikki samanikäiset tytöt aina jaa mun kanssani kaikkia samoja interessejä, mutta nämä ovat kai taas näitä juttuja, joita ei ole välttämättä niin helppoa selittää edes itselleen, saati sitten muille. Äh, meneepä taas hankalaksi... No, luultavasti tarkoitan kuitenkin sitä, että se mun mielestäni vähän häiritsevä erilaisuus oli pikemminkin käyttäytymisessä, kuin kiinnostuksen kohteissa. Vaikea selittää....
Onhan se tietysti ihan normaalia, etteivät keskustelunaiheet vieraalla kielellä puhuessa mene välttämättä hirveän syvällisiksi joten ei ainakaan tuollaisessa ajassa siihen toiseen ihmiseen ehkä niin hyvin pääse tutustumaan.
No, kokonaisuudessaan koko perhe oli kuitenkin mukavaa väkeä, ja isä oli jopa hauska.
Yhdessä vaiheessa jouduin muuten kohteliaasti huomauttamaan että hei, mä olen suomalainen, pystyn olemaan hiljaa pitkiäkin aikoja ilman, että mikään olisi vialla. Hyväähän ne niillä iänikuisilla "are you ok?" -kysymyksillään tarkottivat, mutta jossain vaiheessa alkoi jo melkein ärsyttää.

Ehdottomasti parhaimpia asioita tuolla kumminkin oli ympäristön kauneus. Tosi paljon vanhoja taloja ja kaikkea muuta! Ihan pahaa teki nähdä toinen toistaan kuvaussessioille autenttisempia paikkoja, kun mukana ei ollut Miraa, tämän kameraa, korsetteja tai saati sitten aikaa vastaaville aktiviteeteille. Tai ymmärrystä, sillä Hannakin teki mulle turhankin selväksi ettei voi sietää goottimuotia... Nojoo.
Mutta vanhat ja koristeelliset rakennukset, kirsikkapuut sekä hyttysettömyys olisivat tosiaan hyvin tervetulleita asioita Suomeenkin (ja kuvia noistakin asioista lupaan laittaa myöhemmin. Julkaisun arvoisia kuviakin riittää tosi paljon ja siksi siitä tulisi niin hidasta hommaa, etten millään jaksa vielä).

Mukavia asioita tosiaan löytyi paljon, mutta kuten asiaan varmasti kuuluu, löytyipä myös niitä vähän vähemmän mukavia... Voinkin sanoa omien fiilisteni vaihdelleen reissun aikana iloisemmasta laidasta "kyllähän täällä kivaa on" kettuuntuneempaan laitaan, jossa jossain vaiheessa mieleen nousi pakostikin lause "you can kiss my nordic pale-white ass" noin pariin otteeseen. Ja täytyy myöntää, että varsinkin alkuvaiheessa toivoin monina hetkinä voivani vain olla kotona Suomessa ja iloitsin siitä, kuinka jäljelläolevat päivät aina vähenivät.

Olin odottanut tosi paljon juuri aikaa siellä koulussa, muistellen mm. niitä hetkiä kun istuttiin kavereiden kanssa omassa koulussamme vierailleiden vaihtareiden kanssa puhuen kaikki englantia. Vastaavaa ei tällä kertaa juuri seurannut. Kyllähän me siis Hannan kavereiden kanssa oltiin tuolla koulussa, mutta kaikki puhuivat totta kai sitä saksaa, ja vaikka sitä olisi kuinka monta vuotta koulussa lukenut, ei se ymmärtäminen aina niin helppoa ole. Varsinkaan, kun normaalielämässä ihmiset harvoin puhuvat yhtä hitaasti ja selkeästi kuin oppikirjojen kappaleissa. Ja voin kyllä kertoa, että jos keskustelusta ymmärtää monia sanoja, joitakin harvoja lauseita ja pystyy joskus arvaamaan aiheen, ei sen seuraaminen noilla eväillä kovin antoisaa ole.
Tiedä sitten olisiko jollekin muulle ollut ihan helppo juttu vaan pyytää koko ajan, että "english, please", mutta kuten tiedetään, olen hieman ujo, en varsinaisesti kuulunut porukkaan, ym ym, joten eipä tullut sitäkään tehtyä. Yleensä myös luotan muiden ihmisten kykyyn olla halutessaan kohteliaita ja arvioida tilanteita sen verran itsekin, että miettisivät, kannattaisiko tuon suomalaisen seurassa koittaa sittenkin puhua englanniksi kun sen kaverikin on meidän keskusteluissa mukana, mutta en tiedä onko se sitten virhe. Jotenkin nyt vaan ajattelisi, että jos ne eivät näytä haluavan puhua englanniksi nytkään, miksi se siitä kysymällä muuttuisi.
Tietysti monet ihmiset tiesivät että osaan vähän saksaa, mutta sehän siinä saattoikin vähän hämätä jos ei oikein ollut varma että mitä kieltä tässä nyt pitäisi sitten yrittää puhua.
No, onhan sitä vikaa ehkä itsessäkin, mutta olisin paljon mieluummin vaikka kuunnellut tyhmiä kysymyksiä Suomen jääkarhuista kuin miettinyt, että millehän noi saksalaiset tälläkin hetkellä nauraa.

Ja se saksan puhuminen sitten... En mä tuollaisessa ajassa odottanutkaan hirveästi oppivani, mutta olisi sitä vaan pitänyt koittaa puhua vielä enemmän. Totta kai mä sitä välillä puhuin, mutta vaikeaa se oli joten englanti se vaan meinasi koko ajan tulla päälle tietysti helpompana vaihtoehtona.
Tässä vaiheessa sitä toisaalta ajattelee, että kyllä mä vielä menen oppimaan sitä kieltä vähän paremmin, mutta kovin pitkälle seuraavan matkan suunnittelu nyt ei syystä tai toisesta huvita. :'D Osaan mä sentään sitä englantia, joten onko nyt niin vakavaa sitten.

Mutta äh, voi hitto... Tämä kirjoittaminen vie ärsyttävästi aikaa ja koska tuostakin reissusta saisi aikaan helposti sellaisen viiden metrin pituisen blogitekstin, täytyy vaan tylysti lyhentää kertomatta vaikkapa tuolla koetuista "tapahtumista" ainakaan nyt tältä istumalta. Sanon siis nyt tässä vaiheessa, että vaikka matka ei mikään maailman paras kokemus nyt ollutkaan, olen edelleen tyytyväinen että sain sen tehtyä. Ainakaan tuossa ajassa en todellakaan muuttunut ihmisenä tai kokenut muutakaan mullistavaa mitä aina kliseisesti kerrotaan tapahtuneen, mutta voisi kuvitella että kun on kerran ryhtynyt vastaavaan, tulevaisuudessa kynnys uusiin ympyröihin vaikka opiskelemaan lähdön vuoksi hankkiutumiselle on taas astetta matalampi.
Ja kyllä sitä voi sanoa olevansa melkein ylpeäkin, että sai edes jotain tuollaistakin aikaiseksi.

Kuvia ja ehkä vähän lisää tekstiäkin tulee tosiaan myöhemmin, nyt pitää ryhtyä laittamaan itseään edes vähän ihmisen näköiseksi (yövaatteet päällä klo 16), huonetta ihmisasumuksen näköiseksi ja etenkin purkaa tuo matkalaukku, että tänne on hyvä rakkaan serkkutytön tulla.

Taas niityt vihannoivat ja Laiho laaksossa

Se on sitten kesä nyt!
Vaikka Laihokin on taas virallisesti lähetetty laaksoon (tarina ei kerro, mitä sinne tekemään), moisen väitteen uskominen meinaa olla vähän vaikeaa näin multa itseltänikin. Ja asian tajuamiseen voi vielä mennä melkoisen kauan aikaa, sillä vaikka nyt ehkä kesä onkin, mullehan se ei tarkoita lomaa vielä reiluun viikkoon. Saksalaisparoilla Wiesbadenissa on koulua vielä ainakin kesäkuun puoleenväliin asti, ja oma lohdutukseni heille onkin sitten mennä häiritsemään heidän koulunkäyntiään vielä hieman lisää =D En ole muuten ollenkaan varma milloin pääsen tekemään seuraavaa kirjoitusta blogiin, mutta eiköhän täällä ilmankin selvitä.
Lähtö olisi tosiaan huomenna tuossa kuuden aikoihin iltapäivästä, joten pakkaamistakin täytyy tässä kohta aloitella.
Ja ei, en todellakaan ole vielä tajunnut olevani lähdössä jo noin pian. Mihin hittoon se kaikki aika muka on jo mennyt? Tämänhetkinen defenssimekanismini hirveätä stressijännitystä vastaan on epäilemättä jonkinasteinen eskapismi, sillä nytkin olen keskittynyt lähinnä kirjoittamaan tätä viestiä, naureskelemaan aina välillä joillekin eilisen tapahtumille (tai muuten vain ihmettelemään niitä), ja ylipäänsä tekemään kaikkea muuta sulkeakseni mieleni siltä, että mä ihan oikeasti olen lähdössä huomenna Saksaan. Yksin. Jo pelkästään sen tarkemmasta ajattelusta ei nimittäin tule erityisen hyvä olo, saati sitten että oikeasti alkaisin jo käydä mielessäni läpi tulevia tapahtumia tyyliin lähtöselvitys lentokentällä, koneessa istuminen, Saksaan saapuminen, isäntäperheen tapaaminen... Hui. Nyt pitää kyllä lopettaa :'D Pitänee siirtyä löpisemään tänne siis aivan muuta.

Perjantaina kokeidenpalautuksen jälkeen menin Annan ja Rebekan kanssa pyörimään kaupungille omaltakin osaltani varmaan kuudeksi tunniksi. Sain viimeinkin ostettua pari sellaista perustoppia ja yhden pitkähihaisen mustan paidan vanhojen ja kauhtuneiden yksilöiden tilalle, ja Radiokirppikseltä kävelin ulos myös uuden vyön ja hameen kanssa.

Erityisesti tuosta hameesta olen tosi iloinen, sillä olin käynyt katselemassa sitä Mortician sivuilta vaikka kuinka pitkään, aina miettien että "no sitten kun taas menen Helsinkiin...". Eipähän tarvinnut sitten sitäkään tehdä, ja sain tuon vieläpä kuutisentoista euroa halvemmalla tuolta. Tavallaan aika kallis kirppishinta tuo reilu 23 euroa hameesta, mutta ketä haittaa! :)

Lauantaina kevätjuhlassa sekä sen jälkeisissä serkun ylppäreissä pidin yli kaksi vuotta sitten Nitrobabesta ostamaani tummansinistä ruutumekkoa, mutta ennen _varsinaisesti juhlimaan_ lähtöäni vaihdoin päälleni mm. tuon uuden hameen. Konsta oli kiltti siskolleen (tai no nääh, oli vaan iloinen saadessaan syyn lähteä juhlista jo aiemmin :'D) ja sain ylppäreistä mautokyydin Treen keskustaan, jossa tapasinkin jo kohta Miran, Sutun ja Hilmarin.
Ihan rauhassa ei sitäkään parin minuutin pituista odottelua Mäkin edustalla voinut tietenkään ehtiä tehdä, vaan heti oli joku känniääliö häiritsemässä... Eipä siitä kuitenkaan sen enempää, pikaisen mäkkikäynnin jälkeen jatkettiin poppoon kanssa tuttuakin tutumpaan Koskipuiston rantaan (toisin kuin varmaan suurin osa juhlaväestä, sillä toosi monet olivat kuulemma menossa istumaan iltaa perinteisempään Rosendahlin rantaan), ja Tuukkakin liittyi melko pian seuraan.
Jotain tapahtumia ei nyt todellakaan jaksa tässä kovin tarkkaan kerrata, mutta no sanotaan vaikka näin: Sanni on tosi vihainen saadessaan jo aiemmin tavatun känniääliön toilailujen seuraksena vähintäänkin riittävästi colaa päälleen --> Sanni on vielä vihaisempi syyllisen yrittäessä "pahoitella" tullen waaay too close, ja ryhtyy melkeinpä kunnon drama queeniksi --> Hilmar alkaa jonkin ajan kuluttua heitellä nurmikolla ties mitä voltteja ja koko siihenastisen illan punnerruksillaan pätenyt känniääliö tietysti kiinnostuu yrittämään samaa, kerrassaan hajottavin seurauksin :'DD --> tyypeille tulee ihan hitonmoinen kisailu kaikenlaisen vastaavan tekemisestä --> kuten arvata saattaa, sekin on ihan hiton hauskaa katseltavaa --> Sanni nauraa varmaan enemmän kuin on taas vähään aikaan tehnyt.
Ja tosiaan, oikeesti pystyy :'D Katsokaa nyt:

Ja tuntuu että loppuilta olikin sitten melkeinpä yhtä isoa naurua, seura vaan oli niin loistavaa :D Muutama pieni sadekuurokaan ei juuri haitannut, kun saatiin mennä puun alle suojaan. Ja ne sateenkaaret vasta hienoa nähtävää olivatkin.

Haaveelliset taiteilijasielut jännän äärellä.

Melko myöhään illalla seuraan liittyivät vielä hetkeksi Miina ja vähän myöhemmin Konsta, Anttu, Joel, Sassi ja Aksu.
Joskus yhdentoista jälkeen jätettiin ranta alkuperäisimmän seuran kanssa ja siirryttiin sisätiloihin. Suunnitelmaanhan oli kuulunut mennä ensin koskenrantaan ja jatkaa sieltä läheiseen Jack the Roosteriin, mutta siellä olikin joku bändi soittamassa, itsensä olisi pitänyt maksaa sisäänkin ja pelkän terassinkin perusteella paikka vaikutti olevan hiton täynnä, joten hylkäsimme Roosteri-idean ja jonkun ehdotuksesta jatkoimme sitten Keskustorilla sijaitsevaan paikkaan nimeltä Monttu :'D Ja sinne siirtymään lähtemisestä illan radomireimmat osuudet taisivatkin pikkuhiljaa alkaa... Joo. Eipä siinä.
Kello alkoi lähestyä kahtatoista ja Vuokkariin lähti bussi viittä yli, ja koska seuraava olisi mennyt vasta kahdelta, minäkin, krhmm, hyvästelin Sutun ja Tuukan ja lähdin Miran ja Hilmarin matkaan bussille.
Random toiminta se vaan jatkui, ja että ne muuten tarjosivat mulle sitä saakelin Kossua... Sanotaanko nyt vaikka että ihan tarpeeksi pienelle, viattomalle tytölle.
Bussissa tavattiin Niina ja mukavaa seuraa löytyi myös hauskalla skottiaksentilla puhuvasta kaverista. Perille päästyämme pariskunta kiltisti (...) saattoi meikäläisen kotiin, ja sanonpa vaan että kuluipa muuten hemmetisti aikaa sellaiselle saattomatkalle :'D Mikäpäs siinä sitten. Kotiin päädyin lopulta joskus kahden jälkeen, parillakin tapaa hieman pyörällä päästäni, so to say...

Kuten nyt on jo tähän mennessä saattanut arvata, mulla oli ihan hiton hauskaa, ja kuten illan aikana pariin otteeseen sanoakin: ihme juttu, että saatoin edes lähellekään harkita meneväni jonnekin muualle kuin tuonne koskenrantaan noiden kanssa :D Oli kyllä luultavasti parhaat koulujenloppujuhlinnat tähän asti!

PS. Olisi ollut kiva liittää otsikon alle vaikka joku hieno, lausetta havainnollistava piirustuskin, mutta ihan kuin tällainen laiska saisi mitään vastaavaa aikaiseksi :D
PPS. Otsikoksi oli ehdolla muitakin vaihtoehtoja, mm. "Oli suomalainen, suomalainen ja norjalainen..." sekä "Suttu's been here", mutta päätin kuitenkin laihoilla.

Pirate's life for me

Se alkaa tosissaan olla tämäkin kouluvuosi kohta paketissa. Tänään saatiin viimeiset kokeetkin takaisin ja jes, ruotsista taas ysi ja vihoviimeinen matikkakin kunnialla läpi! Muiden aineiden numeroista nyt ei sitten tarvikaan puhua, mutta mitäs pienistä.

However! Keskiviikkona saatiin viettää tuoreen suurtalouskokin, Miran, valmistujaisjuhlia.
Vedin siis mekon ja korsetin päälle ja suuntasin Suttumuusin kanssa Treelle ostamaan kukkaa ja katsomaan, löytyisikö myös jotain kivaa lahjaa (ja älkää siellä ajatelko että no olipa hyvissä ajoin sekin tehty. Kiireisillä lukiolaisilla ei tosiaan juuri tuota aiemmin sitä aikaa ollut :D). Hieno ja ainakin meidän mielestämme nykyisen omistajansa näköinen koru Bijou Birgittestä (en vastaa oikeinkirjoituksesta...) sitten löytyikin. :)

Kaupunkiin, siellä ja sieltä pois siinä otollisimpana ruuhka-aikana ajaminen oli kyllä varsin mielenkiintoista, etten sanoisi... Oli kuitenkin ihan huojentavaa huomata Sutun kanssa matkatessa, etten välttämättä itse olekaan kaikkein kärsimättömin tuntemani liikenteenkäyttäjä :'D Meidän molempien kaikki karjumiset olisi oikeasti pitänyt saada jollekin nauhalle, niitä tosiaan riitti...
Pois kuitenkin selvittiin, ja oltaisiinko me sitten siinä aika lailla kuudelta Mirallekin asti päästy hienon ruusukimpun, lahjan ja kortin kanssa (oonpas mä muuten huono bloggaaja, noistakaan oo yhtään kuvaa yhestäkään... nojoo).
Hilmarkin siellä sitten tavattiin, ja oikein hauska tyyppi kyllä vaikutti olevan. :) Edelleenkin ihan ihme tuuri että suomalainen ja norjalainen tyyppi tapaavat toisensa Birminghamissa keikalla, tutustuvat ja sitten vielä tunteitakin löytyy... Ei kyllä yhtään hullummin. Harmi etten itse mennyt Saksaan jo toukokuussa silloin kun Bodomilla oli siellä keikkoja, eihän sitä tiedä mitä sieltä olisi löytänyt :'D No joo, oma tuurini noiden osa-alueiden rintamilla nyt kuitenkin tiedetään jo, joten se siitä senkin vuoksi.
Ja tämän carriebradshaw-kirjoittelun voisinkin lopettaa ihan suosiolla tähän paikkaan. Jopa valokuvaamisenkin osaan ainakin melkein paremmin kuin parisuhteiden (tai niiden puutteen) syvimmän olemuksen pohtimisen, joten tähän väliin on ihan hyvä laittaa vaikkapa kuva :D

Sannan olemus kuvastaa hyvin sitä meininkiä, joka sillä oli päällä koko illan :'D

Ja se miksi mainitsin osaavani "melkein" valokuvata näkyy hienosti tästä:

Ja tuosta voi todennäköisesti löytää yhtäläisyyksiä tämän seuraavan kanssa:

Sitä voisi kyllä oikeasti jossain vaiheessa opetella käyttämään omaa kameraansa kunnolla (nimimerkillä "No nyt sie painoit sen kiinni"...). :'D


Mutta joo. Myöhemmin illalla lähdettiin käymään vielä myös Sutun luona Metsäkylässä, ja sieltä mäkin sitten sain puolenyön jälkeen kyydin kotiin.

Tauno the hamsteri oli suloinen tapaus :3

Eilen päivän ohjelmassa oli sitten leffassakäyntiä Annan ja Naaman (joo, lempinimet ovat toisinaan kummallisia...) kanssa, katsastuksessa tuo uusin Pirates, Vierailla vesillä (JA JOS EI HALUA SPOILAANTUA, LUKEMINEN OMALLA VASTUULLA!).

Muutamia vuosia sitten olin tosiaan ihan kunnon Pirates-fanityttö (luin siitä yhdessä vaiheessa ficcejäkin :'DD),  ja kyllähän ne yksiä parhaista elokuvista ovat edelleen (joskin nyt kolmosessa oli vähän turhan paljon ihme kummallisuuksia mukana noin juonellisestikin). Nelososan suhteen oli kuitenkin lähinnä fiilis, että miksi sellainenkin nyt piti vielä tehdä. Tai no, rahan takiahan tietysti, mutta että eikö noilla aiemmilla osilla muka ole vielä tienattu tarpeeksi?
Vaikka leffan nyt nähneenä voinkin sanoa että olihan se ihan katsottava eikä missään nimessä huono, en kuitenkaan jollain tapaa osaa yhdistää sitä noihin kolmeen aiempaan kunnon Pirates-leffana.
Hyviä hetkiäkin toki oli, esim. alkupuolen toimintakohtaukset Lontoossa, mutta kaikesta huolimatta pieniä "wtf"-momentteja riitti kuitenkin huomattavasti enemmän eli aika lailla liiaksi... Olen muutenkin huomannut olevani leffojen suhteen vähän pikkutarkka, aina on joku asia mikä häiritsee, ja se lienee myös yksi syistä sille ettei lempileffojeni lista ole kovin pitkä. Ensin tulee mieleen juuri Sormusten herrat, Piratesit ja V niin kuin Verikosto, mutta sen jälkeen alkaakin jo mennä sormi suuhun ja mieleen tulee vaihtoehtoja tyyliin Pocahontas, Kummeli Alivuokralainen ja Keisarin uudes kuviot (:DD) joten ilmeisesti ne ovat juui ns. vakavasti otettavia leffoja joilta vaadin vähän enemmän :'DD Hieman "kevyemmästä" lajista noita suosikkeja löytyy näköjään jo helpommin.

Ja täytyy sanoa että varsinkin tässä vaiheessa, kun Piratesitkin on nähty jo ties kuinka monia kertoja ja siinä 14-kesäisenä kokemani yksipuolinen rakkaussuhde Orlando Bloomiin on sekin ollut ohi jo vuosia (Luojan kiitos! Voi hävetys...), on niistäkin leffoista, lähinnä juuri kakkosesta ja kolmosesta ja tietysti tuosta nelosesta, alkanut löytää pieniä ärsyttävyyksiä...
Esimerkiksi. Kakkosen lopussa Jack on kuollut ja kaikki surevat sitä. Sitten kun tulee puheeksi että jos hänet voisikin vielä saada jollain tapaa takaisin, se, kappas vaan, onkin yhtäkkiä mahdollista kunhan kaikki vastaavat myöntävästi Tia Dalman "would you do it?!" -kysymyksiin. Ja samaan aikaan (tosiaan kuolleista herätetty) Barbossakin on ollut sopivasti piilossa yläkerrassa valmiina astumaan esiin juuri oikealla hetkellä. Siis oikeesti...
Ja mites tuo kolmonen sitten. Hirveästi hypetetään että nyt on taas uusi pahis mukana, tämä pahamaineinen Sao Feng nimittäin, ja mitä sekin sitten lopulta tarkoittaa? Sitä, että äijä saa terävän laudanpätkän rintaansa ja kuolee jo ennen leffan puoltaväliä (tietysti luullen Elizabethiä täksi Calypsoksi). Ja koko se Calypso-juttu noin muutenkin... Joo, otetaan vähän Salkkarit-meininkiä mukaan, paljastetaan että Jonesilla ja Tia Dalmalla onkin suhde ja kaiken lisäksi Tialla on myös salattu identiteetti jumalattarena! Joo...

Ja sitten kun lopussa nämä ns. kunnon ihmiset tulevat laivoilla hirveän armadan kanssa tarkoituksenaan tuhota merirosvot lopullisesti, homma tyssääkin siihen kun Beckett saakin yhtäkkisen filosofikohtauksen ja lakkaa antamasta käskyjä, koska kaikki onkin vain "hyvää bisnestä". Okei, olihan se tottakai hieno kohta, mutta varsinkin nyt jälkeenpäin se tuntuu vähän "helpolta ratkaisulta"... Ei tietenkään sillä, että olisin halunnut merirosvopoppoota tulitettavan kuoliaiksi, mutta y'know what i mean.

Mutta, niin riipaiseva kuin ainakin mulle henkilökohtaisesti kolmosen loppu (viimein kuin Will ja Elizabeth saisivat olla kaikessa rauhassa yhdessä ja turvassa, niin Willhän se sitten joutuukin merille eikä takaisin ole tulemista seuraavaan kymmeneen vuoteen! :'<) olikin, olen siihen toisaalta hyvin tyytyväinen, sillä vastaavaa ei tosiaan osannut odottaa, ja sanotaanko nyt vielä että tunteitakin se herätti... Ovathan elokuvat siis ennenkin saaneet itkemään, mutta eivät tuon lisäksi ikinä elokuvateatterin seinien sisällä eivätkä niin, että se itku jatkuu vielä seuraavanakin päivänä. Ja kova paikka se on ollut joka katselukerta sen jälkeenkin :'D En ehkä tajua itseäni, mutta no oikeesti... Eikö se nyt muka kenenkään muun mielestä oo ihan älyttömän katkeransuloista, kun Will ojentaa sydämensä sisältävän kirstun Elizabethille ja sanoo "it has always belonged to you"?!

No joo, ehkä mä tästä taas koitan rauhoittua, ja voisi ehkä muutenkin olla hyvä palailla puhumaan siitä nelosesta (NIITÄ SPOILEREITA NYT. SUOSITELLAAN VAIN LEFFAN JO NÄHNEILLE, siksikin että muut tästä tuskin hirveästi edes tajuavat : D). Vaikka en enää niiin suuri yllänäkyvän pariskunnan fani olekaan, kyllähän se vähän harmitti etteivät Will ja Elizabeth olleet enää tässä uusimmassa mukana. Varsinkin, kun leffa oli tehty siihen tyyliin kuin heitä ei olisi koskaan ollutkaan! o_O Miten vain...

Muodostuihan sinne nyt sitten uusikin parivaljakko, mutta sekin juttu oli kyllä kaikessa suloisuudessaankin vähän wtf... Etenkin siinä kohtaa, kun ensin kuolleeksi miekalla viilletty, Philipkö se nyt oli, myöhemmin vain nouseekin yhtäkkiä ylös tuosta vaan ja rientää vielä rakkaansa luo. Kivempihan nyt tietysti niin, mutta joo häh :'D

Ja tämä elokuvan ns. kliimaksi siellä nuoruuden lähteellä päättyi myös aika kummallisesti. Olenhan toki itsekin miettinyt ettei oma isä-tytär -suhteenikaan ole välttämättä parhaasta mahdollisesta päästä, mutta mitä hiton meininkiä on toi että isä pyytää nuoren tyttärensä uhraamaan henkensä hänen omansa puolesta? Muutenkin oli vähän turn-off että Jack sitten huomasikin vahingossa sekoittaneensa ne maljat keskenään, olisi ollut paljon parempi jos se olisikin tarkoituksella huijannut ja junaillut koko jutun Mustaparran pään menoksi... Hmm, mahtaa muuten kuulostaa selkeältä jos ei yhtään tiedä mitä leffassa tapahtui :'D

Ja niin, tietysti sekin että lähdettä kovasti tavoitellut herra Sparrow sitten vaan yhtäkkiä päättikin, että no eipä se ole sittenkään hänen juttunsa.

Vähän valittamiseksi ja pilkunviilaamiseksihan tämä meinaa mennä, mutta en jaksa skarpata niin paljoa että saisin jonkun kunnollisen elokuva-arvostelun aikaan. :D

Pisti muuten hieman huvittamaan siinä leffan alkupuolella, kun Jack tajusi että samoilla tienoilla liikuskelee häntä muistuttava ja häntä esittävä tyyppi, ja kun hän sitten bongasikin heebon siellä vähän pimeässä... missä lie. Pakollinen ajatus meikäläisen päässä nimittäin oli, että heh, mahtaakohan asialla olla eräs Tuomas Holopainen, hänessä tuota sparrowmaista ulkonäköä kun on :'DD

Pian sen jälkeen kuitenkin keksin jo itsekin, että noniin, eiköhän suurimman osuuden elokuvan naiskauneudesta, eli Penélope Cruzin, ole aika jo astua esiin nyt tässä vaiheessa. Ja kuten arvasin, siksi Angelicaksihan tämä mystinen henkilö sitten osoittautuikin (ja joo, olipas taas tosi looginen veto käsikirjoittajilta...). Ihan hyvä kuitenkin että illuusio pari vuosisataa aikamatkanneesta ja epäilemättä huonoille teille joutuneesta Tuomaksesta rikkui ennen, kun Jack ehti suudella tätä :'DD

Kuten näkyy, leffassa tosiaan oli meikäläisen mielestä paljonkin kritiikin aihetta. Musiikkeihinkin olin hieman pettynyt... Tottakai siis pidän Piratesien musiikeista edelleen, mutta pointti olikin siinä, että olisi juuri halunnut kuulla vähän uuttakin sellaista. Kolmososan "Up is down" -kohtauksen loistava teemakin tuolla soi vaan kierrätettynä jonkun ihan random kohdan taustalla ja joo... Jos noita elokuvia tosiaan vielä lisää tehdään, toivon todella, että isot muusikkoherrat vaivautuvat säveltämään rutkasti enemmän uutta musiikkia kuin mitä tässä nyt oli.

Pelkästään valittaa tästäkään ei kuitenkaan viitsi, joten täytyy sanoa että Johnny Depp oli roolissaan taas yhtä hyvä kuin ennenkin, ja Jack Sparrow nyt vaan on niin loistava hahmo. Ja jotenkin mä myös tykkäsin siitä, että tuossa oli merenneitoja. =D

Check out my new stress

Taas on vierähtänyt pieni tovi siitä kun olen ehtinyt tännekin asti höpöttämään, tai ainakin nyt siitä kun olisi ollut mitään järkevää sanottava.
Tähän bloggaamiseen ryhtyessäni sitä jotenkin ajatteli että no katotaan jos edes joskus tulisi jotain kirjoiteltua, mutta nykyisin meinaa kyllä tympiä ja kovastikin jos ei ole saanut päivitettyä kerran viikossa :D

Ja koska kuvattomat postaukset ovat tylsän näköisiä...
Olin tuossa päivemmällä vähän fiilistelemässä jo pitkällä olevaa kevättä takapihalla.

Ei sillä että tässä olisi taaskaan mitään kovin kummoisia tapahtunut (tai no, tulihan se lätkämestaruus Suomelle sentään! :D Iloita on saatu kovasti, tosin myös vähän hävetä, mutta ne jutut eivät nyt tähän kuulu).
Tuntuu että asiat joita olen viime aikoina saanut tehtyä ovat olleet lähinnä ensi vuoden kurssivalinnoista stressaaminen, töistä stressaaminen, koeviikosta stressaaminen, vaihtoon liittyvistä asioista stressaaminen ja kesän täyteenahdetusta aikataulusta stressaaminen, joten pää ei ole taaskaan päästänyt omistajaansa kovin helpolla.
Vaihtojärjestelyt ovat kuitenkin hoituneet nyt taas onneksi eteenpäin, eikä tässä taida olla enää muuta kuin yksi paperi vaan loppuun täytettävänä ja opettajalle vietävänä. Stressausenergiaa täytynee jättää jäljelle vielä ajalle siitä eteenpäin, kun aloittelen vaikkapa pakkaamista... Huh, en halua edes ajatella vielä :'D
Abivuoden kurssivalintojenkin pitäisi olla ihan ok tolalla, kun ajattelin nyt kumminkin jättää sen ruotsin kirjoittamisen sinne keväälle. Aiemminhan se oli siis ollut tarkoituskin kun tajusin etten noiden saksankurssien vuoksi ehdi käymään kaikkia ruotseja syksyn kirjoituksiin mennessä, mutta äitin kanssa noita kurssitarjottimia syynäillessä huomattiinkin että kyllähän sen syksyllekin saisi, pitäisi vain käydä ykkösjakson aikana kolme ruotsinkurssia :D Kun kyselin olisiko se mahdollista mun varoiteltiin heti kättelyssä tulevan hulluksi, mutta yhden kurssin käymistä itsenäisesti tuossa kesän aikana ehdotettiin sitten kumminkin... Ja äh, kesän menot nyt tiedetään, kuten tiedetään myös se kuinka huono mä olen ollut oikeasti itse opiskelemaan mitään tässä koko koulutaipaleeni aikana (ala-asteen ekaluokka oli mulle tosi helppo, joten sama höntsyily näyttää jääneen päälle loppuiäksi...). Joten "älä tee tänään sitä, minkä voit lykätä tuonnemmaksi" -periaattella mennään taas :'D

Ehkä jopa suurin syy siihen miksi olisin halunnut noita aineita tuolta keväältä pois ja jo syksylle, on... (okei, tässä kohtaa melkein jo hävettää, mutta antaa kolista...) Nightwish. Niin paljon kuin se bändinperkele onkin mulle antanut, niin kyllä se tuntuu toisinaan myös hankaloittavan elämää aika lailla : D Juttuhan on niin, että että Imaginarium world tourin ensimmäinen konsertti on siellä Los Angelesissä 21. tammikuuta ja varsinainen jenkkirundi käynnistyy kuulemma vasta myöhemmin. Tässä on siis toivottu / pidetty todennäköisenä että tammikuun vedon jälkeen bändi nähtäisiin seuraavaksi (tai vähintäänkin melko pian) rakkaassa Koti-Suomessa. Kirjoituksethan siinä sitten tietysti olisi pian ja pessimistinä olen tottakai ajatellut, että meikäläisen ja muidenkin lukioon erehtyneiden, 93-syntyneiden fanien epäonneksi Suomen keikat saattavat hyvinkin sattua juuri kirjoitusten päälle.
On muuten ollut hieman turhauttavaa, kun esim. opolle näistäkin asioista puhuminen olisi luultavasti ollut hieman hyödytöntä :'D Aluksi äitikin tyytyi lähinnä pyörittelemään silmiään mun alkavalle hermoromahdukselleni.
Onneksi tämänkin suhteen on taas helpottanut jo hieman, tai ainakin olen saanut toistaiseksi vähän rauhoituttua... En pystyisi kuitenkaan kirjoittamaan vielä syksyllä muita aineita kuin sen ruotsin, jos sitäkään, joten täytyisi olla kyllä ihan saatanan huono tuuri että juuri yhteen ruotsiin mun kiertueen näkemiseni tosiaan kaatuisi. Onhan sitä siis nähty ennenkin että ruotsin kirjoitukset sattuisivat huonoille päiville keikkojen suhteen (tai no, ehkä se kumminkin menee toisin päin :'D), mutta ei edes mun tuurillani voisi mennä niin huonosti, etteikö nyt ainakin yhdelle sellaisista pääsisi jotenkin.
Ja kyllä mä muutenkin koitan vähän toivoa keikkojen olevan vasta keväämmällä, sillä mitä vähemmän kylmä jonotusilma niin sen parempi. Tai no, ei muuten välttämättä. Kylmä ilma = todennäköisesti vähemmän jonottajia... Helpostikos johonkin Tampereen jäähallin eteen nyt kuskaa mukaan tarpeeksi lämmikekampetta ja muuta (tällä kertaa tosiaan ehkä tajuaisikin jo tehdä niin :'D).
Joo, tästä kaikesta saattaa sillä lailla kevyesti paistaa läpi miten noiden keijojen perässä tehdyistä reissuista on kulunut jo vähintäänkin tarpeeksi aikaa. Ja kyllä, pelkästään jo reissujen suunnittelukin on yksi tapahtumiin liittyvistä iloista.
Vois ehkä kuitenkin opetella jo olemaan sentään pohtimatta etukäteen asioita, jotka eivät siitä pohtimalla miksikään muutu. Kyllä mulla ihan elämä on, mutta fanityttöily nyt vaan on iso osa sitä :D

Keikkoja noin ylipäänsä on muuten tiedossa jo ajalle kesän jälkeenkin, sillä tuossa viikko sitten infottiin Within Temptationin saapuvan Suomeen joulukuussa. Mikään suuri fanihan en ole, joitakin biisejä tulee joskus kuunneltua, mutta päätin kuitenkin lähteä katsomaan kun seuraakin löytyi (ei tosin sillä että sitä olisi taaskaan pitänyt erityisellä vaivalla hakea :'D).

Mutta tosiaan, ylemmässä kappaleessa jo selkeästi ilmitulleen aktin lisäksi elämään liittyy muutakin, ja vielä reilun viikon ajan tämän kevään osalta yksi niistä asioista on koulu (ja joo, en jaksa mennä tekemään mitään järkevämpää niin jatketaan nyt vielä yksinpuhelua tänne).
Kaiken oikeuden mukaan tässä vaiheessa pitäisi jo olla nauttimassa keväästä täysin rinnoin, mutta mitäs tässä vielä onkaan jäljellä? Kyllä, kokeita. Onneksi tämän jakson kursseista pahin eli matikka 6 on jo takanapäin, juuri sillä aloitin koko rupeaman tuossa eilen.
Itselleni kurssi oli lukion matikoista viimeinen, ja oikeesti, viimeinkin! Aine on ollut varsinainen vihollinen mulle jo jostain ala-asteen tokasta luokasta lähtien. Tuskinpa siitä kovin helpolla pääsee kokonaan eroon ainakaan kovin monessa oppilaitoksessa, mutta on se nyt aika helpottava ajatus ettei ainakaan koko ensi vuonna tarvi istua ainoallakaan matikantunnilla.
Kokeessakin istuin ihan älyttömän kauan varsinkin siihen nähden kuinka paljon sain lopulta aikaiseksi, mutta mikäpäs siinä. Tässä asioita, joita muistan mun päässäni pyörineen kokeen aikana:
- Tiktakin Lopeta (ihan helvetin pitkän aikaa.....)
- Within Temptationin Iron (jolla yritin saada itseäni ryhdistäytymään :'D)
- "Minneköhän mun olis järkevintä hankkia tatuointi..."
- "Miks hitossa mä join tota limsaa ennen tätä koetta, saispa käydä vessassa..."
- "Ai niin, Ellun ilme siinä turkkilaisen vaihtarin Facebookiin laittamassa kuvassa *reeeps* --> "ÄLÄ NYT SAATANA NAURA kun oot jo valmiiks ihan jalat ristissä tässä!"
- "Miks hitossa mä vaan mietin kaikkea tällasta täällä...?"

Voitaneen siis uskoa, että koe meni aivan loistavasti.
Tänään vuorossa oli sitten uskonto 3. Vähän kyllä harmittaa ettei suuri filosofi eli minä (...) nyt saanut etiikan koetta tuon paremmaksi tehtyä, aihekin oli taas oikeasti paljon kiinnostavampi kuin vaikkapa kakkoskurssilla, mutta eipä voi mitään... Olin mä kuitenkin tunneilla aika lailla mukana eikä se esitelmäkään nyt ihan penkin alle mennyt. Koska tässäkin oli kyseessä meikäläiselle aiheensa viimeinen kurssi, kokeessa ajatteli että laitetaan nyt sitten ylös kaikki turhempikin mahdollinen mitä mieleen tulee, ja konseptille päätyikin sitten varsin typeriä esimerkkejä sekä vähän turhankin yksityiskohtaista kerrontaa Saatanasta... Toivottavasti nyt ei vaikuta liian huolestuttavalta :'D
Kokeista jäljellä on vielä perjantainen saksa, maanantainen ruotsi sekä tiistainen hissa (sekin viimeinen laatuaan, oi voi...), joten mitään ihan hirveää paniikkia ei kuitenkaan ole päällä, ainakaan toistaiseksi. Ihanaa, että tähän sattui tähän tämä vapaakin väliin.

Loppuun jo aiemminkin mainitun WT:n aiemminkin mainittu biisi, josta innostuin tässä vähän aikaa sitten ehkä liiaksikin (no mut kun se on niin hyvä!). Parin tähänastisen Spotify-kuuntelun perusteella ehdoton suosikkini uudelta levyltä. Omalla kohdallani voisin kuvailla kappaletta jopa jonkin sortin voimabiisiksi, ja no, kertokaa nyt ihmeessä jos tuo ei tietyllä tavalla nostaa omia fiiliksiänne millään tapaa edes aavistuksen vertaa.
Tämä voi nyt samalla olla jonkinlainen kunnianosoitus niille, jotka oikeasti jaksoivat lukea koko postauksen tänne asti :'D

Yökyöpelöinnin lyhyt oppimäärä

...ja kuinka siitä selvitään. Itsekään en taida ihan tietää, mutta eiköhän siihen joku selvyys vielä tule.
Tulin tosiaan hankkiutuneeksi leipomoon kesätöihin (jotain hyötyä Y-lukion TET-päivästäkin...), ja ensimmäinen varsinainen harjoittelu/työrupeama oli nyt viime yönä kello kolmesta eteenpäin.
Taas vähän epätodellinen fiilis lähteä ajelemaan Elolle päin siinä klo 2:45, mutta mikäpäs tuossa. Päivällä koulusta päästyäni olin mennyt vähän etukäteisnukkumaan melkein neljäksi tunniksi, joten kyllähän sitä sitten jotenkin jaksoi eikä tarvinnut ainakaan kovin syvästä unesta siinä kahden aikoihin yöllä heräillä. Kotiin siinä puoli kymmenen aikoihin päästyäni painuin kuitenkin hetimiten nukkumaan, ja unta riittikin vallan mainiosti melkein neljään asti :'D
Tän työpaikan saatuani olin kyllä hiton iloinen kun ei tarvinnut enää siitäkään ressata, ja no, kyllähän mä vieläkin... Vaikka täytyy sanoa, että nytkin tuolla ollessa piti parina hetkenä toistella hiljaa mielessään sitä miten "kaikenlainen työkokemus on lopulta ihan hyväksi" ja että "pitäisihän tästä tulla aika kivasti rahaakin"... :'D No joo, varmasti löytyisi kymmenenkin kertaa kamalampia hommia ja olihan tuolla mukavia ihmisiäkin.
Vähän kyllä ärsyttää olla vielä tässä vaiheessa ihan käsi kaiken maailman veroasioiden kanssa, mutta ehkäpä niistäkin jotain oppii.
Kuukausi olisi tarkoitus töissä viettää, ja vähän kyllä mietityttää kuinka pahasti mun jo valmiiksi vähäinen sosiaalinen elämäni mahdollisesti kärsii yötöiden vuoksi... Tai no, kukapa nyt ei haluaisi vaikkapa rannalle joko sikeästi nukkuvaa tai hitonmoisen väsymyksen vuoksi tavallistakin sekavampia ja huonompia juttuja selittävää seuraa :D Ootan jo innolla tulevaa elämääni zombina...

Ja tulevasta kesästä sen verran (se on muuten PIAN! :o), että tuskinpa ehdin sen aikana hirveästi ajatella että "mitähän tässä tekisi, vähän olisi tylsää...". Jo kuudes kesäkuuta suuntaan nokan kohti Saksaa (järjestelyt hoituu pikkuhiljaa... mutta on mulla jo lennotkin varattuna sentään!) ja vietän siellä yhdeksän päivää, ja kotiin palattuani ehdin hengailla täällä kokonaisen yhden päivän ennen kuin koittaa lähtö Provinssiin. Pari päivää sen jälkeen onkin sitten tiedossa sukujuhlaa, sitten mennään Tallinnassa käymään, sitten on juhannus, ja sitten pitäisi jo mennä kai töihinkin. Töitä riittää heinäkuun loppupuolelle asti, ja sitten ovatkin edessä Tuska ja Qstock. Ja niiden jälkeen pitäisi Ahvenanmaallakin käväistä.
Tässähän melkein tuntee itsensä joksikin kiertäväksi artistiksi kun joka suuntaan revitään ja aikataulut on valmiina :'D Kuitenkin on kyllä fiilis, että tästä kesästä on tulossa ihan mahtava, vähintäänkin kahta edellistä parempi.
Totta kai tuo Saksa hieman ressaa, sillä eipä tässä hirveästi olla opiskelijavaihdoissa käyty (ja järjestelytkin ovat vielä osin kesken...). Kuitenkin hukkaan matkalaukkuni tai viimeistään lentoyhtiö tekee niin, kuitenkaan en perille päästyäni löydä mitään mitä pitäisi, kuitenkin isäntäperhe pitää mua jonain ihme friikkinä, kuitenkin päädyn joka ilta itkemään koti-ikävääni laskien päiviä kotiinlähtöön, ja kuitenkin joudun jonkun raiskaajamurhaajan uhriksi (mikä olisi aika perseestä noin aikaisessa vaiheessa kesää! Pirusti jäisi kokematta).
No joo, ehkeivät nyt ainakaan ihan kaikki kauhukuvat käy toteen, mutta oikeasti ajatus yksinään oudolla frankfurtilaisella lentokentällä asioivasta blondista on vähän... huolestuttava. Noh, mutta ehkä mä selviän. Vaihtoon lähtö nyt vaan on pitkään tuntunut joltain mikä mun vaan täytyy tehdä, ja nimenomaan yksin (kuulostaapa muuten helvetin eeppiseltä ja kohtalokkaalta... :'D).

Mitähän tässä muuta (miten niin koitan viimeiseen asti vältellä mm. siivousta?)...
Vaikka jääkiekkoa olenkin katsonut ihan äärimmäisen vähän, jaksaa se silti olla aika ihme juttu että huomenna Suomi pelaa Ruotsia vastaan kullasta. Pitää katsella tulisiko sitä jo meikäläisenkin ensimmäinen kokonainen lätkämatsi katsotuksi :'D Penkkiurheilijana olen kyllä aina ollut melko huono, ja "eniten" katsottu lajikin on joukkuevoimistelu, joten saa nähdä kuinka tuonkin suhteen nyt käynee.
Hieman toisenlaista viihdettähän on tarjolla jo tänä iltana Euroviisujen muodossa, ja pakkohan tuo finaali on aina katsoa. Kovin suuresti maailmaa mullistavia musiikillisia elämyksiä en välttämättä odota kokevani, mutta uteliaisuutta riittää silti mm. näkemään kuinka se Suomi nyt tuollakin pärjää kun tänä vuonna on finaalissakin asti mukana. Kilpailukappale jää ärsyttävästi soimaan päähän (lieneekö sitten hyvä vai huono merkki), ja ihan symppis pojaltahan tuo Paradise Oskar näyttää. Sen suuremmin en kuitenkaan jaksa ryhtyä arvuuttelemaan että tuleeko sieltä nyt joku voitto vai ei... Tai muutenkaan olla sitä mieltä että tässä pitäisi ihan pakosti jonnekin tosi korkealle sijoittua, sillä eipä tuo kilpailubiisi kaikessa mukavassa leppoisuudessaankaan ole mulle kuitenkaan mitenkään parasta, mitä kuuloaistin avulla saa koettua.
Tässä vielä yksi niistä harvoista euroviisubiiseistä, joista olen oikeasti tykännyt. :) Vielä viimevuotisia viisuja katsoessa tulin lähinnä ajatelleeksi että "no ihan tarttuva joo", mutta kisan jälkeen muutaman kerran kappaleen kuultuani tajusin että täähän on oikeasti hyvä :'D

Yhtään ei tule viime kesä ja joraukset Tukholman shoppailukierroksen lomassa mieleen... :D

'til the morning light

Hyvät naiset ja herrat, blogin nimi on muuttunut.
...Ainakin vähäksi aikaa. Talvisista puutarhamaisemista siirryttiin kesäisesti fiilistellen ihailemaan leijojen värejä (samaa tekotaiteellista paskaa kaikki tyynni :'D), ja vaikka jostain syystä blogin nimen mieluummin suomenkielisenä pitäisin, kyllähän tuo nyt tuossa menee.
Bannerikuvasta tykkään sen verran paljon etten nyt nimen mukana ryhtynyt sitäkin vaihtamaan. Otoshan olisi ollut ihan täydellinen otsikkoon nähden jos Lily Cole olisi kuvanottohetkellä katsellut kameran sijaan vaikkapa taivaalle päin... Mutta kaikkeahan ei, ainakaan perfektionisti, voi tunnetusti saada :D

Ja sitten muihin höpötyksiin. Kohta puoliin ohi olevaan viikkooni on liittynyt paljon mulle ainakin yleensä harvinaisempia asioita: sairastamista, urheilua (!) sekä biletystä. Okei, itse asiassa olen ollut juhlimassa nyt kolmena viimeisimpänä viikonloppuna, ja sekös tässä hämmästyttääkin... :'D
Koulussa tuli tosiaan istuttua yhteensä kolmena päivänä, tiistaina lähdin ruokailun jälkeen kotiin, kun jo edellisenä iltana alkanut helvetillinen nuha ei ottanut millään loppuakseen. Aluksi arvelin vaivan olevan lähinnä jotain allergista ja pian ohimenevää, mutta tuli kyllä huomattua että tuskin on olemassa niin ilkeämielistä leppää, joka mut nyt ihan sellaiseen kuntoon laittaisi... Keskiviikkona nousi sitten vielä kuumekin.
En kyllä oikeasti tajua... Viime vuosina olen ollut tuolla lailla kunnolla kipeänä ehkä sen kerran, korkeintaan kaksi vuodessa, mutta nyt viimeisen viiden kuukauden aikana olen saanut kärvistellä sairaana jopa kolme kertaa. No, onhan niitä tietysti ihmisiä jotka tuntuvat olevan kipeitä joka välissä, joten ehkeipä tässä kuitenkaan niin hirveästi ole varaa valitella.

Perjantaiksi palasin taas suurin piirtein takaisin elävien kirjoihin ja näytin naamaani taas koulussakin (täytyihän sitä nyt Suttua ja Ellua onnitella täysi-ikäistymisten johdosta :>), ja myöhemmin samana iltapäivänä kävin sitten ensimmäistä kertaa pilateksessa. Ensimmäisella alkeriskurssin tunnilla tuli kyllä vähän ihmeteltyä sitä touhua, mutta nyt toisella ja kolmannella kerralla (niissä kävin eilen ja tänään kymmeneltä aamulla...) siinä tuntui olevan ihan järkeäkin :D Pitkän aikaa mitään urheilullista tekemättä olleelle paikat ovat todellakin tulleet jo kipeiksi, mutta hyvähän se vaan. Kuulemma osasin hallita kroppaa ja erityisesti joidenkin tiettyjen alueiden lihaksia tosi hyvin, joten ehkä joistain käsilläkävelyistäkin voi nyt sanoa olleen edes jotain hyötyä :'D

Lauantaina hankkiuduin sitten vanhaan tuttuun koskenrantaan noin kello viiden aikoihin, sillä kertaa Sutun synttäreitä juhlistamaan. Vaatteita valitessa kylmähkön vapun fiilikset olivat ilmeisesti jääneet päälle, mutta paikan päällä autosta pois päästyäni sain todeta sään olevan hiton kuuma... Ja päällä olikin sitten tietysti musta, pitkähihainen paita ja samaa iloista väriä edustavat housut :'D No, mieluummin liiankin lämmin kuin nyt kylmä. Ja auringostakaan en kyllä yhtään valita.

Katjaan verrattuna oon kuin joku nunna ton paitani kanssa :'DD

Päivänsankari :)

:DDD

Eräässä vaiheessa saimme seuraamme myös siivekkäitä ystäviä (joo, Vilma siis yksi heistä, heh......):

"Pulu pulu, tuu ottaan sipsiä!" "Ne saa liikaa suolaa ja kuolee." "No se on tarkotuski!"

Mukavahan tuolla oli istuksia, kokonaisuudessaan oikeen kiva ilta. Soitettiin musiikkiakin Nikon kaiutinjutusta, yhdessä vaiheessa meikäläisenkin soittimesta mm. Brother Firetribeä :D Tribeä kesäisempää musaa saa kyllä oikeasti hakea, ei siitä mihinkään pääse. Otetaas pieni mielikuvaharjoitus: aurinko paistaa ihanan lämpimästi sun ja kavereiden ylle, aloittelet siinä illan kolmatta siideriä ja taustalla soi joku One Single Breath. Ei siitä paljoa puutu :)

Iltaa ja etenkin yötä kohti ilma alkoi huomattavasti viiletä, mutta no, osa porukasta ainakin sai nautittua toistensa lämmöstä luultavasti ihan riittävissä määrin (enkä nyt tarkoita mitään niin kilttiä meininkiä kuin vaikkapa tässä seuraavassa kuvassa:). Mutta mikäpäs siinä sitten :'D

Sutusta oisi kyllä löytynyt monta loistavaa kuvaa jonkinlaiseksi loppukevennykseksi, mutta ei viitsi kiusata kuitenkaan liikaa :'D

Vappuhulinat

Mulla on tän blogin nimen kanssa hitonmoinen kriisi meneillään.
Yhdessä vaiheessa tuli keksittyä ihan kiva nimi, mutta sitten se ei ollutkaan niin kiva ja kaikissa muissakin mieleentulleissa vaihtoehdoissa on ollut jotain vikaa myös... Kai joku niistä tulee sitten kumminkin iskettyä tuohon jossain välissä, ja voivat kyllä tulla vaihtelemaan suurestikin. Pitää katsella :/

Valittaa ei kuitenkaan ollut (ainakaan päällimmäinen) tarkoitus. Vappuaattoa piti jälleen kerran juhlistaa lähtemällä vähän humputtelemaan, ja suuntana oli tälläkin kertaa Tampereen keskusta koskenrantoineen.
Eroa edellisiin kertoihin oli ainakin siinä, että nyt olin itse vähän panostanut ulkoasuunkin minisilinterin ja tekoripsien muodossa:

Äiti oli myös kiva ja kustansi tuon uuden takin KappAhlista aiemmin päivällä. :)
Aurinko paistoi alkuillasta kivasti, mutta eipä hirveästi lämmittänyt. Vaikka tuonkin takin alla oli vielä pitkähihainen sekä neule ja housujen alla sukkahousut, vähän kylmä meinasi kyllä tulla, joskaan ei nyt siihen malliin että olisi pois pitänyt lähteä.
Mutta joo, paikalle saavuin tosiaan siinä kuuden jälkeen, ja heti oli tämännäköistä väkeä vastassa:

:DD

Muutenkin paikalla oli ihmisiä kyllä ihan riittämiin:

Juuri sillä hetkellä tultiin Katjan bongaamiksi, siellä se morjestaa kuvan oikeilla laitamilla :'DD

Mitä myöhemmäksi ilta venyi, sitä enemmän tuo väkimäärä vaan kasvoi. Siihen nähden seura tai osa siitä katoili kuitenkin jokseenkin vähän. :D
Rebekan kanssa tuolla pääasiassa olin ("oottekste yhessä?"), ja tuttuja kyllä riitti paikan päällä paljon, joten melkeinpä koko ajan oli joku porukka jonka kanssa istuskeltiin tai seisoskeltiin.

Ihan rannasta käsin oli yhdessä vaiheessa pakko räpsäistä tällainen kuva:

Kameralle kaupungin valot tuossa iltasella eivät kovin ihailtavalla tavalla tallentuneet, mutta hienolta näytti.

Rebekan lähdettyä kotiin siinä yhdentoista aikoihin jäin vielä tunniksi pitämään seuraa mm. Sutulle. Se oli kasvattanut hienot ripset. :D

Oikein onnistunut iltahan tuo tosiaan oli, ainoana miinuksena kolea ilma, mutta siitäkin selvittiin.
Loppuun vielä, hmm, omanlaisensa bilebiisi (joskin tämä viimeisin juhliminen oli hieman sanoituksissa kuvailtua hillitympää, vaikka alkoholia iltaan liittyikin). :D Erästä tiettyä ihmistäkin tuli taas, krhmm, puitua mun ja Katjan välisissä keskusteluissa illan aikana, joten sopiihan tuo teemaan sinällänsäkin... :'D
Tätä bändiä kohtaan on kyllä ollut sellainen addiktio tässä viime aikoina... Mutta minkäs teet. Kuunnelkaa vain ihmiset, kun on siinäkin taas pirun hyvä biisi!